Roope Lehtinen
Roope Lehtinen (s. 1. toukokuuta 1970 Tampere) on suomalainen televisiotuottaja. Hän työskentelee televisio-ohjelmia tuottavan Moskito Television Oy:lla tittelillä senior advisor / founder ja vastaa yhtiön draaman tuotannoista. Nykyisiin työtehtäviin hän siirtyi Moskito Televisionin toimitusjohtajan tehtävistä vuonna 2016.[1] Hän toimii mainoselokuvia tuottavan Woodpecker Film Oy:n hallituksen puheenjohtajana.
Roope Lehtinen on opiskellut Tampereen yliopistossa ja Helsingin Kauppakorkeakoulussa.
Tuottajana Lehtinen on työskennellyt vuodesta 1992. Hänen tuottamiaan ohjelmia ovat muun muassa Mediapeli, Verkossa, Stiller, Isänmaan toivot, Popkomissio, Kultakuume.com, Me Stallarit, 4 Pop, Sairaskertomuksia, Skene, Toni Wirtanen Undercover, Hämmentäjien kuningas, Osasto 5, Ajoneuvos, Kansakunnan käännekohta, Ruben & Joonas, Einstein, Uudisraivaaja ja Fitnesspäiväkirjat.
Lisäksi Lehtinen on toiminut Suomen audiovisuaalisten tuottajien järjestön SATU ry:n puheenjohtajana.
Lähteet
- Tamminen, Maija: Moskito Televisionin toimitusjohtaja Roope Lehtisen seuraaja valittiin tuotantoyhtiön sisältä. Markkinointi & Mainonta. 1.11.2016. Viitattu 16.5.2017.