Rooman tasavalta (1849)

Paavi Pius IX pakeni Roomasta 24. marraskuuta 1848 pelätessään pääministeri Pellegrino Rossin murhasta seurannutta kansankuohuntaa, ja siirtyi Gaetan linnoituskaupunkiin Molempain Sisiliain kuninkaan Ferdinand II:n suojelukseen. Paavin lähdettyä Kirkkovaltioon perustettiin väliaikainen hallitus, joka ilmoitti 29. joulukuuta perustuslakia säätävän kansalliskokouksen vaalien järjestämisestä tammikuun 21. päivänä. Äänioikeutetuiksi ilmoitettiin kaikki 21 vuotta täyttäneet miehet ja vaalien osanotto kohosi suureksi, vaikka paavi yritti ediktillään kieltää vaaleihin osallistumisen. Vaaleilla valitun kansalliskokouksen oli tarkoitus laatia Kirkkovaltiolle sellainen perustuslaki, joka tarvittaessa voitaisiin muuttaa koko Italian perustuslaiksi, mikäli maan yhdistäminen onnistuisi. Kansalliskokous aloitti työnsä 5. helmikuuta 1849 ja neljä päivää myöhemmin se ilmoitti paavin maallisen vallan kumotuksi sekä julisti Rooman tasavallaksi.[1]

Tasavallan johtoon kansalliskokous asetti kolmimiehisen triumviraatin. Sen jäseniksi valittiin 5. maaliskuuta Aurelio Saffi, Carlo Armellini sekä Giuseppe Mazzini. Kansalliskokous oli varta vasten kutsunut Mazzinin Roomaan ja nimennyt hänet tasavallan kunniakansalaiseksi. Samaan aikaan kun tasavallan johtajat valmistelivat poliittisia reformeja ja uutta perustuslakia, Pius IX esitti Gaetasta käsin Euroopan katolisille suurvalloille vetoomuksen lähettää apujoukkoja Rooman tasavallan kukistamiseksi ja paavin aseman palauttamiseksi. Useat suurvallat vastasivat pian kutsuun. Itävallan armeija uhkasi Roomaa Pohjois-Italiasta käsin ja Molempain Sisiliain kuningaskunta etelästä. Myös Espanja lähetti joukkoja, jotka yhtyivät Gaetassa Sisilian joukkoihin. Louis-Napoleon Bonaparten johtama tasavaltainen Ranska lähetti meritse sotilasretkikunnan, joka nousi maihin Civitavecchian satamassa Rooman edustalla huhtikuussa.[1] Tasavallan puolustusta ryhtyi johtamaan Giuseppe Garibaldi, joka oli saapunut Roomaan vapaaehtoisjoukkonsa kanssa ja valittu helmikuussa myös kansalliskokouksen jäseneksi.[2]

Ranskalaiset valtaavat Rooman. Melchiorre Fontanan piirros.

Garibaldin johtamat Rooman puolustajat onnistuivat aluksi torjumaan ranskalaisten hyökkäyksen Janiculum-kukkulan luona. Toukokuussa Garibaldi sai lyötyä myös etelästä lähestyvän Ferdinand II:n armeijan Velletrissä.[2] Rooman tasavallan edustajat onnistuivat voittamaan kahden kuukauden verran aikaa neuvottelemalla ranskalaisten kanssa, mutta sen jälkeen Ranskan joukot aloittivat uudelleen hyökkäyksensä kaupunkia vastaan.[1] Garibaldi johti jälleen Rooman puolustusta, kun ranskalaiset kesäkuussa kävivät piirittämään kaupunkia. Rooman puolustus oli tuhoontuomittu, mutta urhoollinen vastarinta toimi myöhemmin risorgimento-liikkeen innoittajana.[2] Hyödyttömältä näyttänyt vastarinta lopetettiin 1. heinäkuuta.[1] Garibaldi ei hyväksynyt tappiota, joten hän murtautui tuhannen vapaaehtoisensa kanssa ulos Roomasta ja lähti marssimaan kohti Venetsiaa, auttaakseen sen puolustuksessa. Päästyään puolueettoman San Marinon pikkuvaltion alueelle hän jäi kuitenkin Itävallan armeijan saartamaksi ja joutui hajottamaan joukkonsa sekä pakenemaan kokonaan Italiasta.[2][1]

Kansalliskokous hyväksyi pitkään valmistellun perustuslain 1. heinäkuuta ranskalaisten ollessa jo Rooman porteilla ja se julkistettiin keskipäivällä 3. heinäkuuta Rooman kaupungintalolla. Samana iltana ranskalaiset valtasivat kaupungin, ja lakkauttivat tasavallan. Britannian ja Yhdysvaltain konsulit auttoivat tasavallan johtajia pakenemaan väärillä passeilla ulkomaille. Mazzini lähti Roomasta heinäkuun puolivälissä ja palasi maanpakoon. Tasavallan kukistumisen jälkeen Pius IX nimitti kardinaaleista kootun komission hallitsemaan Roomaa omaan paluuseensa asti. Komissio kumosi kaikki tasavallan aikana tehdyt säädökset ja tukahdutti kaiken poliittisen radikalismin. Paavi palasi Roomaan huhtikuussa 1850 ranskalaisen varuskunnan turvaamana.[1]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Rooman tasavalta (1849) Wikimedia Commonsissa