Konsuli (Rooma)

Rooman konsulit

Rooman tasavallassa konsulit valittiin sotaväenkokouksessa (lat. comitia centuriata) ja ehdokkaiden täytyi olla yli 40-vuotiaita (42 plebeijeille). Vuosi, jona konsulit hallitsivat, sai nimen heidän mukaansa. Tasavallan ensimmäisinä vuosina valittiin ainoastaan kaksi konsulia, joilla oli veto-oikeus toistensa päätöksiin, ja joiden tuli olla patriisisukuisia, hoitamaan hallintoa senaatin ja kansan luottamusmiehinä. Ennen pitkää syntyi säätyriitoja, joiden tuloksena vakinaistettiin plebeijien etua valvovien kansantribuunien asema; alkuaan näitä oli 2–5, myöhemmin 10. Valtakunnan laajetessa ja tehtävien monipuolistuessa alettiin tarvita lisää eritasoisia virkamiehiä. Konsuleille jäi armeijan ylipäällikkyys, senaatin puheenjohtajan tehtävät sekä ulkopoliittiset edustusvelvollisuudet, joiden hoitamiseen käytettiin runsaasti legaatteja. Tasavallan loppuaikoina plebeijienkin mahdollisuudet päästä virkauralle lisääntyivät.lähde?

Viimeiset konsulit nimitettiin Bysantin valtakunnan (Itä-Rooma) keisarin Justinianus I:n aikana, jonka jälkeen konsulin virasta tuli osa keisarilista asemaa. Itä-Roomassa keisarit käyttivät konsulin arvonimeä vuoteen 887. Itä-Roomassa nimitettiin konsuleiksi muitakin kuin keisareita jonkin verran myös vuoden 541 jälkeen, muun muassa valtakunnan liittolaismaan Venetsian tasavallan dogeja.lähde?

Konsuliluetteloiden lyhenteet

Konsulien luettelossa käytetään usein lyhenteitä ja latinankielisiä termejä. Näiden joukossa muun muassa:

  • annus dictatoris, diktaattorin vuosi (secundus: toinen, tertius: kolmas, ...)
  • consul suffectus, jos konsulina toiminut kuoli kesken kautensa tai hänet erotettiin virastaan, niin toinen henkilö valittiin hänen tilalleen ja hän toimi lopun vuoden consul suffectuksena
  • C., Gaius
  • Imp., imperaattori
  • L., Lucius
  • M., Marcus
  • P., Publius
  • Q., Quintus
  • T., Titus
  • Ti., Tiberius
  • Trib. Mil. Cons. Pot., sotilastribuuni konsulin valtuuksin.

Luetteloiden nimikäytäntöjä on selostettu myös artikkelissa Roomalainen nimi.

Katso myös

Lähteet
  1. Castrén, Paavo: Uusi antiikin historia, s. 268. Helsinki: Otava, 2011. ISBN 978-951-1-21594-3.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.