Ronnie Österberg

Vuosina 1967–1968 toiminut Blues Section oli monien mielestä ensimmäisiä kansainväliselle musiikilliselle tasolle yltäneitä suomalaisia rockyhtyeitä. Blues Sectionin hajottua uusi progressiivista rockia esittänyt Wigwam-yhtye rakentui Österbergin, basisti Mats Huldenin ja kitaristi Nikke Nikamon ympärille. 1970-luvun alussa Wigwam nousi oman aikansa ehkä merkittävimmäksi suomalaiseksi rockyhtyeeksi, joka herätti huomiota ulkomaillakin. Wigwamin nousua vauhditti Ruotsalaisen teatterin esittämä versio rock-musikaalista Hair, jossa yhtye toimi säestäjänä.

1960-luvun lopulla Ronnie Österberg esiintyi laulajana kahdella singlejulkaisulla, joilla esiintyi taiteilijanimellä "Ronnie". Niiden julkaisu liittyi levy-yhtiö Love Recordsin pyrkimyksiin luoda uusi pop-iskelmätähti samalle yleisöryhmälle, joka 1960-luvun lopulla kuunteli esimerkiksi Dannyn ja Johnnyn tuotantoa. Österbergin laulama iskelmällinen musiikki ei kuitenkaan menestynyt kaupallisesti, ja tekijä itsekin vierasti laulajan roolia. Vaikka molemmilla singleillä taustabändiksi on merkitty Blues Section, yhtye soittaa vain aiemmalla kun taas jälkimmäisellä soittaa suurempi studio-orkesteri. Myöhemmän singlen A-puolen, Otto Donnerin säveltämän ja Österbergin itsensä sanoittaman kappaleen "Ei kauempaa" ovat levyttäneet myös Tapani Kansa (1970), Seppo Tammilehto (1994), Agents ja Jorma Kääriäinen (2006) sekä Vesa ja tytöt (2012).

Suosikki-lehti haastatteli Österbergiä vuonna 1973 tämän 25-vuotispäivän johdosta.[2] Haastattelussa Österberg sanoi, että ainoa merkittävä yhtye hänen uransa aikana olisi Wigwam. Blues Sectionista kysyttäessä hän myönsi, että se oli eri asia: Blues Section oli hänen mukaansa yhteen John Mayallin sävellykseen perustunut kokeilu, joka ei koskaan tullut valmiiksi ja lopulta hajosi jäsentensä liian eriäviin mielipiteisiin siitä, mihin suuntaan olisi lähdettävä. Jim Pembroken vaihtuminen Frank Robsoniin ei vielä haitannut, mutta Österbergin mukaan muusikkona loistava Pekka Sarmanto ei jotenkin vain pystynyt täyttämään Måns Groundstroemin jättämää aukkoa – se ”jokin” tunne puuttui. Kun Eero Koivistoinen jätti yhtyeen, oli enää päivien kysymys, ennen kuin yhtye hajosi lopullisesti.

Österberg lisäsi, että Blues Sectionin luomalle pohjalle syntyivät sitten sekä Wigwam että Tasavallan presidentti -yhtye. Muut yhtyeet, joissa Österberg oli soittanut, hän kuittasi sanonnalla ”toinen toistaan masentavampia”. Hän ei kuitenkaan erityisesti maininnut ketään – paitsi haastattelijan oikein tivatessa ohimennen Dannyn, jonka kanssa oli vihaväleissä Islandersin aikojen johdosta.

Wigwam hajosi ensimmäisen kerran vuonna 1974. Hajoaminen ei kuitenkaan osoittautunut pysyväksi, vaan yhtye kokoontui pian uudestaan toisella kokoonpanolla Österbergin jatkaessa rumpalina. Toistamiseen Wigwam hajosi vuonna 1979. Österberg soitti vuodesta 1979 Jim Pembroke Bandissa, joka kuitenkin hiipui vuoden 1980 aikana.

Vaikean diabeteksen väsyttämä Österberg teki itsemurhan hirttäytymällä kotonaan Espoossa 6. joulukuuta 1980.[3][4] Hän oli 32-vuotias. Österberg siunattiin Espoon vanhassa kirkossa 22. joulukuuta. Kaksi ja puoli viikkoa myöhemmin järjestettiin Helsingin Tavastia-klubilla Österbergin muistoksi hyväntekeväisyyskonsertti, jossa kerättiin rahaa Österbergin vaimon Barbron ja lasten auttamiseksi. Konsertti oli Jukka Tolosen idea, ja mukana sen järjestämisessä oli Österbergin muusikkoystäviä, kuten Måns Groundstroem, Jim Pembroke, Mats Huldén, Pedro Hietanen ja Esa Kotilainen.[5]