Rolf Liebermann

Liebermann opiskeli oikeustiedettä Zürichin yliopistossa vuosina 1929–1933 ja suoritti musiikkiopintoja José Berrin yksityisessä konservatoriossa. Hänen varhaisimmat sävellyksensä ovat vuosilta 1933–1936, jolloin hän sai orkesterinjohdon opetusta Hermann Schercheniltä. Vuosina 1937–1938 Liebermann työskenteli juutalaisten pakolaisten Musica Viva -orkesterin perustaneen Scherchenin sihteerinä Budapestissa ja Wienissä. Liebermann myös opetti pakolaislapsia Sveitsissä ja kirjoitti musiikkikritiikkiä. Asepalveluksensa hän suoritti Asconassa, jossa hän sai vuodesta 1940 sävellysopetusta Vladimir Vogelilta. Vuosina 1945–1950 Liebermann työskenteli Zürichin radion äänitysinsinöörinä, ja vuosina 1950–1957 hän johti Sveitsin radion orkesteriosastoa. Vuosina 1957–1959 Liebermann oli Norddeutscher Rundfunkin musiikkijohtaja ja vuosina 1959–1973 Hampurin valtionoopperan pääjohtaja. Jälkimmäisessä asemassaan hän tuki uutta näyttämömusiikkia 23:lla kantaesityksellä; näistä kantaesitetyistä teoksista 21 oli tilaustöitä. Vuosina 1985–1988 Liebermann toimi uudemman kerran Hampurin valtionoopperan pääjohtajana oltuaan välillä vastaavassa asemassa Pariisin oopperassa. Vuonna 1979 Liebermann teki ohjaaja Joseph Loseyn kanssa Mozartin Don Giovanni -oopperasta elokuvaversion (Don Giovanni), jolla kapellimestarina oli Lorin Maazel.[1]

Vuosina 1983–1987 Liebermann johti Salzburgin Mozarteumin kansainvälistä kesäakatemiaa. Hän oli Mozarteumin ja Lontoon Royal Society of Artsin kunniajäsen sekä Kunnialegioonan ja Ordre des Arts et des Lettres'n komentaja. Hänelle myönnettiin Bundesverdienstkreuz.[1]

Liebermann oli kaikkien aikojen ensimmäisen Eurovision laulukilpailun (1956) valvoja.[2]

Liebermann saavutti kansainvälistä arvostusta etenkin oopperasäveltäjänä. Hänen oopperoitaan ovat Leonore 40/45 (1952), Penelope (1954), Die Schule der Frauen (1955), La Forêt (1987) ja Freispruch für Medea (1995). Liebermann yhdisti eräissä teoksissaan jazzia klassiseen musiikkiin. Hän sävelsi George Gruntzin kanssa jazzoopperan Cosmopolitan Greetings ja hyödynsi kaksitoistasäveljärjestelmää konsertossaan jazzyhtyeelle sekä sinfoniaorkesterille.[1]

Liebermannin viimeisiin teoksiin kuuluvat viulukonsertto (1994), pianokonsertto (1995) sekä Mouvance yhdeksälle lyömäsoittajalle ja pianolle (1998). Hänen sävellystensä joukossa on myös chansoneita.[1]