Roland
Roland on miehen etunimi, joka on tullut laajalti tunnetuksi keskiaikaisesta ranskalaisesta eepoksesta Rolandin laulu. Runon sankarin, Rolandin esikuvana on tiettävästi ollut Kaarle Suuren veljenpoika, Bretagnen prefekti Roland, joka kaatui vuonna 778 taistelussa baskeja vastaan.[1]
Roland | |
---|---|
Nimipäivä | |
– suomenkielinen | – |
– ruotsinkielinen | 4. syyskuuta |
– ortodoksinen | – |
Muunnelmia | – |
Vastineita eri kielissä | Rolland, Rowland, Rolando, Orlando |
Nimen alkuperä | muinaissaksalainen, maine + rohkea, tai kelttiläinen |
Nimi Roland on mahdollisesti muinaissaksalaista alkuperää ja yhdistelmä sanoista hruod, maine, ja nand, rohkea, joskin loppuosa saattaa olla myös sana land, maa. Toisaalta nimen on myös arveltu johtuvan kelttiläisestä miekkamiestä tarkoittavasta sanasta.[1]
Suomessa nimi Roland on 1900-luvun alusta vuoden 2019 loppuun mennessä annettu 1 734 miehelle ja muutamalle naiselle.[2] Nimeä ei ole suomenkielisessä kalenterissa, mutta suomenruotsalaisen kalenterin mukaan Rolandin nimipäivä on 4. syyskuuta.
Tunnettuja Rolandeja
- Roland, Kaarle Suuren veljenpoika ja Bretagnen prefekti, joka kaatui vuonna 778 Roncevaux'n solan taistelussa
- Roland Aboujaoudé, libanonilainen katolinen piispa
- Roland Ahola, suomalainen koripalloilija
- Roland Andersson, ruotsalainen jalkapalloilija ja valmentaja
- Roland Andersson, ruotsalainen painija
- Roland Baar, saksalainen soutaja ja maailmanmestari
- Roland Barthes, ranskalainen kirjallisuudentutkija ja semiootikko
- Roland Borșa, unkarilainen Transilvanian voivodi 1282, 1282–1285 ja 1288–1294
- Roland Brückner, saksalainen telinevoimistelija ja olympiavoittaja
- Roland Burris, yhdysvaltalainen senaattori
- Roland Carey, sveitsiläis-ranskalainen elokuvanäyttelijä
- Roland Carlsson, suomalainen jääkiekkoilija
- Roland Cedermark, ruotsalainen harmonikkataiteilija, laulaja ja lauluntekijä
- Roland Clara, italialainen hiihtäjä
- Roland Collombin, sveitsiläinen alppihiihtäjä
- Roland Curram, englantilainen näyttelijä ja kirjailija
- Roland Ducke, saksalainen jalkapalloilija
- Roland Pierre DuMaine, yhdydsvaltalainen katolinen piispa
- Roland Dyens, tunisialais-ranskalainen säveltäjä, kitaristi ja sovittaja
- Roland Emmerich, saksalainen elokuvaohjaaja
- Roland Eriksson, ruotsalainen jääkiekkoilija
- Roland Fischnaller, italialainen lumilautailija
- Roland Forsberg, ruotsalainen kirkkomuusikko ja säveltäjä
- Roland Freisitzer, itävaltalainen säveltäjä ja kapellimestari
- Roland Freisler, saksalainen lakimies, Volksgerichtshofin presidentti
- Roland Garros, ranskalainen hävittäjälentäjä
- Roland Gerebics, unkarilainen haulikkoampuja
- Roland Grapow, saksalainen kitaristi
- Roland Gustafsson, ruotsalainen lähetyspiispa
- Roland Göhler, saksalainen soutaja
- Roland Hemmo, saksalainen näyttelijä ja ääninäyttelijä
- Roland Hofer, italialainen jääkiekkoilija
- Roland af Hällström, suomalainen elokuvaohjaaja
- Roland Joffé, englantilais-ranskalainen elokuvaohjaaja
- Roland Kirk, yhdysvaltalainen saksofonisti
- Roland Kuhn, sveitsiläinen tutkija ja psykiatri
- Roland Kökény, unkarilainen ratameloja, olympiavoittaja ja maailmanmestari
- Roland de Lassus (Orlando di Lasso), flaamilainen säveltäjä
- Roland Kent LaVoie, Lobo, yhdysvaltalainen laulaja
- Roland Leduc, kanadalainen sellisti, kapellimestari ja pedagogi
- Roland Leitinger, sveitsiläinen alppihiihtäjä
- Roland Lessing, virolainen ampumahiihtäjä
- Roland Matthes, saksalainen uimari ja nelinkertainen olympiavoittaja
- Roland McKeown, kanadalainen jääkiekkoilija
- Roland Meinl, saksalainen soitinvalmistaja, Roland Meinl Musikinstrumenten perustaja
- Roland Melanson, kanadalainen jääkiekkomaalivahti
- Roland Minnerath, ranskalainen katolinen arkkipiispa
- Roland Müller, itävaltalainen mäkihyppääjä
- Roland Németh, unkarilainen pikajuoksija
- Roland Nilsson, ruotsalainen jalkapalloilija ja valmentaja
- Roland Olsen, tanskalainen rikostutkija
- Roland Penrose, brittiläinen taidemaalari, runoilija ja historioitsija
- Roland le Peteur, englantilainen hovinarri
- Roland Petit, ranskalainen tanssija ja koreografi
- Roland Prinzinger, saksalainen lintutieteilijä ja fysiologi
- Roland Pöntinen, ruotsalainen pianisti ja säveltäjä
- Roland Rahm, ruotsalainen koripalloilija
- Roland Ratzenberger, itävaltalainen autourheilija
- Roland Sallai, unkarilainen jalkapalloilija
- Roland Mark Schoeman, eteläafrikkalainen uimari
- Roland Steuk, saksalainen moukarinheittäjä
- Roland Stoltz, ruotsalainen jääkiekkoilija
- Roland Thöni, italialainen alppihiihtäjä
- Roland Totheroh, yhdysvaltalainen elokuvaaja
- Roland Varga, unkarilainen jalkapalloilija
- Roland West, yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja
- Roland Wieser, saksalainen kilpakävelijä
- Roland Wiik, suomalainen jalkapalloilija ja valmentaja
- Roland Wohlfarth, saksalainen jalkapalloilija
- Roland de Wolfe, englantilainen pokeriammattilainen
- Roland Young, brittiläinen näyttelijä
Kuvitteellisia Rolandeja
- Roland (Hruodlandus), keskushenkilö eepoksessa Rolandin laulu
- Roland Deschain, Stephen Kingin Musta torni-sarjan päähahmo
- Roland, keskushenkilö seuraavissa teoksissa:
- Rakastunut Roland, Matteo Maria Boiardon teos
- Raivoisa Roland, Ludovico Arioston eeppinen runo, edellisen itsenäinen jatko-osa, josta on tehty myös oopperoita
Roland sukunimenä
- Gilbert Roland (1905–1994), meksikolaissyntyinen yhdysvaltalainen näyttelijä
- Henriette Roland Holst (1869–1952), alankomaalainen runoilija ja sosialistinen poliitikko
- Jean-Marie Roland de La Platière (1734–1793), ranskalainen poliitikko
- Jeanne-Marie ”Manon” Roland eli madame Roland (1754–1793), ranskalainen poliittinen vaikuttaja ja kirjailija
- Ruth Roland (1892–1937), yhdysvaltalainen näyttelijä
Nimen muita merkityksiä
- Roland, kaupunki Story Countyssa Iowan osavaltiossa, Yhdysvalloissa
- Roland, ranskalais–saksalaisen Euromissilen ilmatorjuntaohjusjärjestelmä
- Roland Corporation, japanilainen elektronisten soitinten valmistaja
- Roland, Euromissile Roland, lyhyen kantaman ilmatorjuntaohjusjärjestelmä
Lähteet
- Pentti Lempiäinen: Suuri etunimikirja, s. 460. WSOY, 1998. ISBN 951-0-23323-4.
- Nimipalvelu Digi- ja väestötietovirasto. Viitattu 4.9.2020.
Aiheesta muualla
- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Roland Wikimedia Commonsissa