Rohtotädyke

Rohtotädyke (Veronica officinalis) on ratamokasvien heimoon kuuluva monivuotinen kasvilaji, jolla on pienet siniset kukat.

Rohtotädyke
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Lamiales
Heimo: Ratamokasvit Plantaginaceae
Suku: Tädykkeet Veronica
Laji: officinalis
Kaksiosainen nimi

Veronica officinalis
L.
Katso myös

  Rohtotädyke Wikispeciesissä
  Rohtotädyke Commonsissa

Ulkonäkö ja koko

Rohtotädykkeen 10–50 cm pitkät varret kiemurtelevat pitkin maanpintaa. Niistä nousee ylös parisenttisiä kukkaversoja, joissa on halkaisijaltaan 1–3 mm leveitä vaalean sinivioletteja kukkia. Lehdet ovat hennon nukan peitossa, 2–5 cm pitkiä ja 1–3 cm leveitä.

Levinneisyys

Rohtotädykkeen esiintymisalue kattaa Euroopan Islantia myöten. Suomessa se kasvaa maan etelä- ja keskiosissa alkuperäisenä tai muinaistulokkaana. Laji on levinnyt ihmisen mukana myös Pohjois-Amerikkaan.[1]

Käyttö

Rohtotädyke oli varsin suosittu rohtokasvi 1500- ja 1600 luvuilla. Sitä käytettiin yskän, keuhkotaudin, keripukin, kihdin ja munuaiskivien lääkkeenä.[2] Sen mentyä pois muodista sitä alettiin käyttää lähinnä yrttiteenä. Ranskassa rohtotädykettä käytettiin aidon teen korvikkeena nimellä ”Euroopan tee” (thé d’Europe). Se sisältää karvasaineita ja hieman parkkihappoa kuten oikea tee.[3]

Viime aikoina rohtotädykettä on käytetty lisäämään ruokahalua ja virtsan- ja maidoneritystä sekä vahvistamaan vatsaa ja helpottamaan hengitysteiden sairauksia.[3] Liian suuret annokset saattavat aiheuttaa pahoinvointia ja oksentelua, ehkä kasvin sisältämien karvasaineiden takia, eikä raskaana olevien tule käyttää sitä. Muuten rohtotädyke on myrkytön.[3]

Lähteet
  1. Den virtuella floran
  2. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. Erik Bruun & Budde Christensen: Anis ja iisoppi: vanhoja lääkekasveja, s. 204. Suom. ja Suomen oloihin soveltaneet ja täydentäneet Arto ja Kirsti Ingervo. Helsinki: WSOY, 1999. ISBN 978-951-0-22666-7.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.