Roger Moore

Roger George Moore (14. lokakuuta 1927 Lontoo, Iso-Britannia23. toukokuuta 2017 Crans-Montana, Sveitsi) oli englantilainen, useissa toimintaelokuvissa esiintynyt näyttelijä. Tämän lisäksi hän toimi Unicefin hyväntahdon lähettiläänä. Moore esitti James Bondia (1973–1985) sekä Pyhimys-televisiosarjan Simon Templaria (1962–1969).

Roger Moore
Roger Moore vuonna 1973
Roger Moore vuonna 1973
Henkilötiedot
Koko nimi Roger George Moore
Syntynyt14. lokakuuta 1927
Lontoo, Englanti
Kuollut23. toukokuuta 2017 (89 vuotta)
Crans-Montana, Sveitsi
Puoliso Kristina ”Kiki” Tholstrup (2002–2017)
Näyttelijä
Taiteilijanimet Turk Thrust II
Aktiivisena 1945–2017
Merkittävät roolit James Bond
James Bond -elokuvasarja
Simon Templar
Pyhimys -televisiosarja
Palkinnot
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
Viralliset kotisivut
IMDb
Elonet

James Bond -ura (1973–1985)

Roger Moorea pidettiin vahvana ehdokkaana ensimmäiseen James Bond -elokuvaan Salainen agentti 007 ja tohtori No. Erinäisistä syistä tämä jäi kuitenkin toteutumatta, vaikka Ian Fleming piti häntä parhaana ehdokkaana rooliin. Moore on itse sanonut, että hän olisi ollut tuolloin liian nuori Bondiksi – rooliin lopulta valittu Sean Connery oli tosin Moorea nuorempi.

Roger Moore näytteli James Bond -nimistä hahmoa 1964 Millicent Martinin TV-show'ssa Mainly Millicent yhden noin 8 minuuttia kestäneen sketsin ajan.[1] Vuonna 1969 Moore lopetti Pyhimys-televisiosarjassa näyttelemisen ja oli vuonna 1972 vapaana Conneryn paikalle esittämään James Bondia. Ensiesiintymisen Bondina Moore teki elokuvassa Elä ja anna toisten kuolla vuonna 1973 ollessaan 45-vuotias. Elokuva sai ristiriitaisia arvioita. Monien mielestä Moore oli paljon lähempänä Flemingin alkuperäistä Bondia kuin Sean Connery, mutta toiset pitivät Moorea sopimattomana rooliin, sillä hän oli täydellinen vastakohta Conneryn Bondille. Heti seuraavana vuonna Moore esiintyi jälleen Bondina elokuvassa 007 ja kultainen ase, mutta elokuva ei menestynyt erityisen hyvin.

Vuonna 1977 ensi-iltansa saanut Mooren seuraava Bond-elokuva 007 rakastettuni oli menestyksekäs. Tuolloin siitä tuli elokuvasarjan katsotuin osa. Moore on itse sanonut kyseisen elokuvan olleen hänen uransa paras elokuva. Myös kaksi seuraavaa elokuvaa, Kuuraketti (1979) ja Erittäin salainen (1981), rikkoivat katsojaennätyksiä, ja viimeistään nyt Roger Moore liitettiin Bond-elokuvien historian keulahahmoksi.

Moore teki vielä kaksi Bond-elokuvaa, Octopussy – mustekala (1983) ja 007 ja kuoleman katse (1985), joista jälkimmäinen ei menestynyt erityisen hyvin. Moore sanoi viimeisen Bondinsa olleen elokuvasarjan huonoin ja totesi olleensa liian vanha rooliin. Joulukuussa 1985 Moore ilmoitti jättävänsä Bondin roolin, ja samalla hänen seuraajakseen ilmoitettiin Timothy Dalton.

Roger Moore muistetaan Bondina, joka tiukan paikan tullen ei hermostunut vaan oli koko ajan ”pilke silmäkulmassa”. Moore onkin itse sanonut, että hän ei yrittänytkään matkia Conneryn tyyliä, sillä he ovat aivan erilaiset näyttelijät. Mooren Bondeissa huumorilla on myös oma, vahva asemansa. Hän voitti Golden Globe -palkinnon vuonna 1980.

Mooren palkkiot Bond-ajalta on pidetty salaisena, mutta hänen väitetään ansainneen kahdesta viimeisestä elokuvastaan yhteensä noin kymmenen miljoonaa puntaa. Moore on edelleen eniten (seitsemän kappaletta) virallisia Bond-elokuvia tehnyt henkilö. Hän pystyi elämänsä aikana hyödyntämään kuuluisuuttaan toimimalla Unicefin hyvän tahdon lähettiläänä. Moore kirjoitti kirjan Nimeni on Moore, Roger Moore (2008, suom. 2009), jonka promootiokierroksella hän vieraili Helsingissä 3.–5. toukokuuta 2009. Tätä ennen hän oli vieraillut Suomessa Unicefin lähettiläänä vuonna 2005.[2]

Elämä

Moore syntyi Lontoossa. Hänen isänsä oli poliisi ja äitinsä kotirouva. Vuodesta 1945 Moore esiintyi statistina elokuvissa mutta joutui vielä samana vuonna armeijaan 18-vuotiaana, heti toisen maailmansodan jälkeen, palveli Saksassa pienen varikon komentajana ja yleni kapteeniksi.

1950-luvulla Moore toimi miesmallina ja mainoksissa, esiintyi välillä televisiossa ja elokuvissa ja tuli sitten tähdeksi televisiosarjoissa, muun muassa Ivanhoen nimiroolissa. Maailmankuuluksi hän tuli Pyhimys-sarjan pääroolissa (1961–1969), johon hän kyllästyi täysin. Tämän jälkeen hän esiintyi elokuvissa ja televisiossa ennen Bond-elokuvia (1973–1985), niiden välillä ja niiden jälkeen, viime vuosina vain harvakseltaan, lähinnä äänenä.

Hänellä on kaksi poikaa ja tytär kolmannen vaimonsa näyttelijä Luisa Mattiolin kanssa. Vuonna 2002 hän nai naapurinsa Ranskan Rivieralta, tanskalaisen multimiljonäärin Kristina Tholstrupin, ja asui sittemmin talvet Gstaadissa tai muualla Sveitsissä, kesät Monacossa.

Moore esiintyi kertojana Petan tuottamassa dokumentissa, joka vastustaa hanhenmaksan tuotantoa ja myyntiä.

Moore kuoli nopeasti edenneeseen syöpään 89-vuotiaana 23. toukokuuta 2017[3] asuinpaikassaan Crans-Montanassa, Sveitsissä[4].

Moore 84-vuotiaana vuonna 2012.

Filmografia

Elokuvat
Vuosi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Rooli
1949Kultasydän tyttöTrottie TrueStage Door Johnny
1955Katkennut sävelInterrupted MelodyCyril Lawrence
Kruunu ja miekkaDianeHenrik II (Ranska)
1959Taivaan vihaThe MiracleMichael Stuart
1961Rachel Caden synnitThe Sins of Rachel CadePaul Wilton
Vuorten aarreGold of the Seven SaintsShaun Garrett
1966Tehtävä Monte CarlossaMission Monte CarloLord Brett Sinclair
Pyhimys ja kuolemansäteetThe Fiction MakersSimon Templar
1970Pyhimys leikkii tulellaVendetta for the SaintSimon Templar
Elä kahdestiThe Man Who Haunted HimselfHarold Pelham
1973Elä ja anna toisten kuollaLive and Let DieJames Bond
1974007 ja kultainen aseThe Man with the Golden Gun
KultaaGoldRod Slater
1975KultakäsiThat Lucky TouchMichael Scott
1976Joka pirua kutsuuShout at the DevilSebastian Oldsmith
Sherlock Holmes in New YorkSherlock Holmes in New YorkSherlock Holmes
1977007 rakastettuniThe Spy Who Loved MeJames Bond
1978VillihanhetThe wild geeseLt. Shawn Fynn
1979KuurakettiMoonrakerJames Bond
PääkalloprikaatiEscape to AthenaOtto Hecht
Kaappaus PohjanmerelläNorth Sea HijackRufus Excalibur Ffolkes
1980Merten sudetThe Sea WolvesGavin Stewart
1981KanuunankuularalliThe Cannonball RunSeymour Goldfarb, Jr.
Erittäin salainenFor Your Eyes OnlyJames Bond
1983Octopussy – mustekalaOctopussy
Vaaleanpunaisen pantterin kirousCurse of the Pink PantherJacques Clouseau
1985007 ja kuoleman katseA View To a KillJames Bond
1987The Magic SnowmanThe Snowman (äänirooli)
1990Pelkkää DynamiittiaFire, Ice & DynamiteSir George Windsor
BullseyeSir John Bevistock
1992Huijari vai pyhimysBed & BreakfastAdam
1993Mies joka ei suostunut kuolemaanThe Man Who Wouldn’t DieThomas Grace
1996The Quest – haastajaThe QuestLordi Edgar Dobbs
1997Spice WorldChief
2001The EnemyRobert Ogilvie
2002Na svoji vesnioma itsensä
Boat Trip – kuuma sinkkuristeilyBoat TripLloyd Faversham
2005Here Comes Peter Cottontail: The MovieJanuary Q. Irontail (äänirooli)
2008Agent CrushBurt Gasket (äänirooli)
2010Kissat ja koirat: Katti Katalan kostoCats & Dogs: The Revenge of Kitty Galore Tab Lazenby (äänirooli)

Lähteet

  1. Niko Jutila: Roger Moore nähtiin Bondina jo vuonna 1964 23.5.2017. elokuvauutiset.fi. Viitattu 13.4.2020.
  2. http://www.unicef.fi/uutinen-unicef?id=15885866 [vanhentunut linkki]
  3. Sir Roger Moore, James Bond actor, dies aged 89 BBC News. 23.5.2017. Viitattu 23.5.2017.
  4. Bailly, Guillaume: Mort d'une icône : son nom était Moore, Roger Moore le Journal du Funéraire. 23.5.2017. Viitattu 23.5.2017. (ranskaksi)

    Aiheesta muualla

     

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.