Roger II

1000-luvun alkuvuosikymmeninä normanneja saapui Italiaan taistelemaan saraseeneja ja Bysanttia vastaan. Nämä palkkasoturit saivat pian merkittävästi poliittista valtaa Rooman eteläpuolella. Roger II:n syntymän aikoihin Roger I hallitsi Sisiliaa, hänen veljenpoikansa Roger Borsa Apuliaa ja Calabriaa ja kaukaisempi sukulainen Rikhard II Capuaa. Näiden kolmen pääruhtinaan ohessa oli suuri määrä normannien hallitsemia pienempiä kreivikuntia.

Kartta Etelä-Italian tärkeimmistä valtioista ja kaupungeista vuonna 1112, Roger II:n tullessa täysi-ikäiseksi. Lukuisten pienten valtioiden rajoja ei ole näytetty. Sisilian kuningaskunnan raja vuonna 1154, Rogerin kuoleman aikana, on esitetty paksummalla mustalla viivalla.

Roger I:n kuoltua 1101 valta siirtyi hänen nuorelle pojalleen Simon de Hautevillelle, joka kuitenkin kuoli jo neljän vuoden päästä. Poikaikäinen Roger II peri valtaistuimen hänen äitinsä Adelaide del Vaston toimiessa sijaishallitsijana. Vuonna 1112 Roger saavutti täysi-ikäisyyden ja aloitti varsinaisen hallituskautensa. Hän meni naimisiin vuonna 1117 Elviran, Kastilian Alfonso VI:n tyttären kanssa.

Apulian herttuan Vilhelm II:n kuoltua lapsettomana 1127, Roger vaati itselleen kaikkia Hautevillejen omistuksia Italiassa. Sisilian ja Apulian unionia vastustivat kuitenkin sekä paavi Honorius II, että monet alueen aateliset. Paavit olivat pitkään olleet epäluuloisia normannien kasvavaa valtaa kohtaan. Kun paavin Rogeria vastaan muodostama liittouma kaatui, päätyi hän kuitenkin nimittämään Rogerin Apulian herttuaksi 1128. Myös ajatusta vastustaneet aateliset päätyivät hyväksymään Rogerin herttuan arvon syyskuussa 1129.

Paavi Honorius kuoli helmikuussa 1130 ja paaviudella oli kaksi tavoittelijaa. Roger tuki vastapaavi Anacletus II:a paavi Innocentius II:sta vastaan. Vastineeksi Anacletus nimitti Rogerin 27. syyskuuta 1130 Sisilian kuninkaaksi. Hänet kruunattiin Palermossa joulupäivänä 1130.

Clairvaux'n Bernard, Innocentiuksen vahva tukija, muodosti liittouman Anacletusta ja hänen "puolivillaista" kuningastaan vastaan. Liittoumaan kuuluivat Ranskan Ludvig VI, Englannin Henrik I ja Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari Lothar III. Samaan aikaan Etelä-Italia kapinoi. Roger lähetti Capulian Robert II:n ja Alifen Ranulf II:n Roomaan osoittaakseen voimaansa ja tukea Anacletukselle. Heidän ollessaan poissa, Rogerin sisarpuoli Matilda, Ranulfin vaimo, pakeni Rogerin luokse väittäen tulleensa kaltoinkohdelluksi. Roger liitti Ranulfin veljen kreivikunnan Avellinon omiin maihinsa. Ranulf vaati sekä kreivikunnan että vaimonsa palautusta, mutta molemmat vaatimukset kiistettiin. Ranulf ja Robert poistuivat Roomasta vastoin Rogerin määräyksiä.

Roger selvitti kapinan Apuliassa voittaen Barin ruhtinaan Grimoaldin, jonka korvasi pojallaan Tancredilla. Samaan aikaan Robert ja Ranulf valtasivat Beneventon. Roger lähti taistelemaan heitä vastaan, mutta tuli lyödyksi Noceran taistelussa 25. heinäkuuta 1132 ja vetäytyi Salernoon. Seuraavana vuonna Lothair III tuli Roomaan keisarilliseen kruunaukseensa. Rogerin vastaisen kapinan johtajat tapasivat Lothairin siellä, mutta hän kieltäytyi tukemasta heitä vedoten joukkonsa pienuuteen. Keisarin pidättyminen antoi Rogerille mahdollisuuden parannella asemiaan. Kesäkuuhun 1134 mennessä hän oli pakottanut Ranulfin, Sergiuksen ja muut kapinajohtajat antautumaan. Robert karkotettiin Capuasta ja Roger asetti poikansa Alfonso de Hautevillen sen ruhtinaaksi. Rogerin vanhin poika Roger III sai Apulian herttuan tittelin.

Samaan aikaan Lothair sai suunnittelemalleen hyökkäykselle Rogeria vastaan tukea Pisalta, Genovalta ja voimakkaalta Bysantin keisarilta, jotka kukin pelkäsivät voimakasta normannikuningaskuntaa. Capulian karkotetun ruhtinaan johtama Pisan laivasto rantautui Napoliin 1135. Ranulf liittyi siellä Robertiin ja Sergiukseen, uutisten joiden mukaan Roger oli vakavasti sairas tai jo kuollut, rohkaisemana. Muiden muassa tärkeä Aversan linnoitus kaatui kapinallisten käsiin ja ainoastaan Capua teki vastarintaa. 5. kesäkuuta Roger yllättäen jätti Salernon ja valtasi helposti Aversan ja jopa kapinan johtajan Ranulfin tukikohdan Alifen. Suurin osa kapinoijista pakeni Napoliin. Roger alkoi piirittää Napolia, mutta ei kaupungin surkeista oloista huolimatta kyennyt sitä valloittamaan, vaan palasi Messinaan.

Vuonna 1136 kauan odotettu keisarillinen armeija, johdossaan Lothair ja Baijerin herttua Henrik Urhea, marssi niemimaan läpi tukemaan kapinallisia. Henrik, Robert ja Ranulf ottivat suuren joukon miehiä ja alkoivat piirittää kuningaskunnan mannerosien pääkaupunkia Salernoa. Roger pysyi Sisiliassa eikä tukenut niemimaan joukkojaan, kun taas jopa Bysantin keisari Johannes II Komnenos lähetti vahvistuksia Lothairille. Salerno antautui ja kapinallisten joukot jatkoivat Apulian eteläosiin, jossa ne valtasivat Barin kesäkuussa 1137. Voitokkaan sodan jälkeen keisari ja paavi nimittivät Ranulfin Apulian herttuaksi ja keisari palasi Saksaan. Suureen vaaraan joutunut Roger saapui Calabriaan noin 400 ritarin ja muiden, luultavasti pääosin muslimeista koottujen joukkojen kanssa. Hän ryösti Pozzuolin, Alifen, Capuan ja Avellinon pakottaen Sergiuksen myöntämään hänelle Napolin hallinnan. Tämän jälkeen Roger siirtyi Beneventoon ja Pohjois-Apuliaan, jossa herttua Ranulfilla oli horjuvasta asemastaan huolimatta jonkin verran saksalaisia joukkoja ja noin 1500 ritaria Melfin, Troian ja Barin kaupungeista. Vuonna 1137 Roger otti suurimman voittonsa lyödessään poikansa ja Sergiuksen kanssa Ranulfin Rignanon taistelussa. Anacletus II kuoli tammikuussa 1138 eikä Innocentius II suostunut rauhaan kuninkaan kanssa.

Dukaatteja, päivätty vuonna 10 (1140) jälkeen kuninkaan voiton 25. heinäkuuta. Kruunapuolella Kristus, klaavapuolella kuningas Roger ja hänen poikansa herttua Roger

Keväällä 1138 Roger valtasi Capuan ruhtinaskunnan ja nyt Beneventon tukemana hävitti kaikki kapinallisten linnat alueella, mikä antoi hänelle suuren edun. Paennut Ranulfi kuoli malariaan 30. huhtikuuta 1139. Innocentius II hyökkäsi kuningaskuntaan kesällä 1139, mutta Rogerin poika löi hänet Galluciossa 22. heinäkuuta 1139 ja hän joutui vangiksi. Kolmen päivän päästä paavi allekirjoitti Mignanon rauhan ja nimitti Roger II:n Sisilian kuninkaaksi, Apulian herttuaksi ja Capuan ruhtinaaksi. Rogerin alueen rajoja tarkistettiin lokakuussa 1144 ja ne muodostivat seuraavat seitsemän vuosisataa Napolin ja Sisilian kuningaskuntien ydinalueet. Roger keskitti kuningaskuntansa hallintoa, kehitti yhtenäistä lainsäädäntöä ja perusti sille oman rahayksikön, Apulian herttuakunnan (dux) mukaan nimetyn dukaatin.

Rogerista oli tullut yksi Euroopan mahtavimmista kuninkaista. Roger otti Palermon hoviinsa vaikutusvaltaisia henkilöitä eri kansallisuuksista, kuten kuuluisan arabialaisen maantieteilijän Al Idrisin, joka laati hänelle aikakauden merkittävimmän maailmankartan Tabula Rogerianan sekä kreikkalaisen historioitsijan Nilus Doxopatriusin. Kuningas arvosti oppineisuutta ja harjoitti suvaitsevuutta eri uskontoja, kansallisuuksia ja kieliä kohtaan. Roger teki Sisiliasta myös johtavan merimahdin Välimerellä. Voimakasta laivastoa johtivat arabialaisittain "emiirit" (myöhemmin sanasta johtui amiraali). Sisilia valtasi alueita Afrikan rannikolta, kuten Tripolin 1146 ja Bônen 1148, mutta nämä alueet menetettiin seuraavan hallitsijan aikana, eivätkä ne koskaan muodostuneet kiinteäksi osaksi kuningaskuntaa.

Toinen ristiretki (1147–1148) soi Rogerille mahdollisuuden hyökätä Bysanttia, normannien perinteistä vihollista vastaan. Roger ei lähtenyt henkilökohtaisesti Bysantin retkelle, vaan jätti komennon englantilaissyntyiselle "emiirilleen" Georgelle, joka teki mittavan ryöstö- ja valloitusretkien sarjan itäisellä Välimerellä. Valloitusretki vei Konstantinopolin porteille asti, mutta ei aiheuttanut pysyviä vaikutuksia.

Roger kuoli Palermossa 26. helmikuuta 1154 ja hänet haudattiin Palermon katedraaliin. Häntä seurasi hänen neljäs poikansa Vilhelm.

Rogerin hauta-arkku Palermon katedraalissa.

Houben, Hubert: Roger II of Sicily: Ruler between East and West. Translated by Loud, Graham A.; Milburn, Diane. Cambridge University Press, 2002.