Robert Peary

Robert Peary Roosevelt -höyrylaivan kannella.

Merkittävin Pearyn Grönlantiin tekemistä retkistä oli vuonna 1892 tehty jäätikön ylitys Independencen vuonolle, jolloin Peary vaelsi Eivind Astrupin kanssa yhteensä 1 750 kilometriä [6]. Seuraavaksi vuonna 1895 Peary saapui myös löytämälleen ja nimeämälleen Independencen vuonolle. Tällöin käytettiin jo apupartiotekniikkaa, jossa osa retkeläisistä kuljetti tavaroita suunniteltuun paikkaan asti ja kääntyi koirineen takaisin. Vuoden 1895 retkikunta löysi kaksi meteoriittia, mikä oli hyvä asia, koska tarkoitus oli ollut löytää rautavuori.[7]

Peary yritti kolme kertaa turhaan päästä Pohjoisnavan lähelle, vuosina 1900[8][6], 1902 leveysasteelle 84° 17'[6] ja 1906. Vuoden 1906 retki vei Pearyn omien tietojensa mukaan leveysasteelle 87° 6'[9] jo noin 240 kilometrin päähän navasta, mutta tämäkin Pearyn saavutus on kiistetty. Vuoden 1906 retki oli vaikea, ja paluumatkalla miehet söivät koiriaan.[10] Pearyltä oli amputoitu kahdeksan varvasta paleltumien takia jo vuonna 1899.[11] Peary käytti retkillään erikoisrakenteista laivaa, jolla saattoi purjehtia mahdollisimman pohjoiseen[12].

Peary pääsi pohjoisnavalle 6. huhtikuuta 1909 käyttäen italialaisen Umberto Cagnin kehittämää tekniikka, jossa kärkipartiot raivaavat tietä ja huoltokuormastot irtautuvat vaihe vaiheelta matkasta pois. Pearyn tekniikka oli edelleen hiotumpi. Ajatus oli se, ettei navalle asti pääsevän partion tarvitse kuljettaa kaikkia paluumatkalla tarvittavia tarvikkeita, vaan käytetään hyväksi muiden partioiden matkan varrelle luomia varastoja. Peary käytti monia eskimoiden tekniikoita ja eskimoita apuna. Miehet nukkuivat lumimajoissa[13]. Viimeinen Bartlettin johtama Pearyn ryhmän rinnalla kulkenut apujoukko irtautui leveysasteella 87° 47'[14].

Pearyn väitettä pohjoisnavalla käymisestä epäillään laajalti[15] ja joitain perusteita tälle löytyy Pearyn lausunnoista ja muistiinpanoista.

Peary väitti kirjassaan huhtikuun 5. päivänä mitatun 89° 25', vaikka tuona päivänä ei tehty muistiinpanojen ja kongressin valiokunnan kuulustelujen mukaan mittauksia[16]

Pearyn matkavauhti oli ilmoitusten mukaan niinkin kova kuin 36–57 km/päivä [16]. Neljänä viimeisenä vuorokautena olisi edetty 57 km/päivä[13], vaikka naparetkillä oli tuohon aikaan tavallista vaeltaa 10–20 km ja sekin vaivalloisesti. Peary väitti palanneensa 87° leveysasteelle ”Camp Jesupin leiristä” alle 56 tunnissa, joka on melkein 240 km. Tällöin olisi kuljettu mahdottomat 120 km/päivä[2]. On muutenkin epäilty sitä, miten Pearyn paluumatka sujui huomattavasti nopeammin kuin menomatka, vaikka "maasto" on vaikeakulkuinen avattuakin reittiä pitkin. Vaellusnopeuteen toki vaikuttavat jäätikön liikkeet, jotka voivat olla myötäisiä tai vastaisia.

Vaikka matkavauhti olisikin ollut kova, jää silti epäilyjä navalla käymisestä. Erään käsityksen mukaan Peary olisi merivirtojen takia eksynyt ja käynyt leveysasteella 89°[2]. Päiväkirjoihin pohjautuvat laskelmat viittaavat siihen, että Peary olisi kulkenut pohjoisnavasta 32 kilometriä ohi[2] länteen muun muassa jäätä kuljettavien merivirtojen takia.

Huomattavasti epäilyttävämpi oli Pearyn kilpailijan Frederick Cookin ilmoitus pohjoisnavalla käymisestä vuonna 1908[12]. Erään Cookin retkikuntalaisen mukaan retkikunta olisi talvehtinut 1908 Kanadan pohjoisilla saarilla. Cook joutui myöhemmin vankilaan vakuutuspetoksen takia.[17]

Robert Peary tapasi tulevan matkakumppaninsa ja avustajansa, merillä lukemaan opetelleen afroamerikkalaistaustaisen Matthew Hensonin, joka toimi kaupan lähettinä. Henson toimi luotettuna apulaisena ja varakomentajana useilla Pearyn retkillä Grönlantiin. Heidän yhteinen matkakumppanuutensa alkoi Nicaraguasta vuonna 1887.[18] Sekä Pearyllä että Hensonilla on jälkeläisiä Grönlannin pohjoisosissa kuten Qaanaaqissa. Muusikko ja šamaani Hivshu Ua on Pearyn lapsenlapsenlapsi.[19]

• Lainema, Matti & Nurminen, Juha: Ultima Thule, Pohjoiset löytöretket. Helsinki: WSOY, John Nurmisen säätiö, 2001. ISBN 951-0-23925-9.
• Salovaara, Hannes: Naparetkeilijöitä. Helsinki: Otava, 1929.