Robert Johnson

Robert Johnson syntyi Mississippin Hazlehurstissa vuoden 1911 tienoilla. Tarkasta syntymäpäivästä on epäselvyyttä. Hän oli avioton lapsi, eikä hänen biologisesta isästään Noah Johnsonista tiedetä paljoakaan. Ennen seitsemättä syntymäpäiväänsä Johnsonilla oli ehtinyt olla jo kolme isähahmoa. Robert Dodds (myöh. Spencer) oli hänen äitinsä ensimmäinen aviomies ja Dusty Willis äitinsä toinen aviomies.[2]

Johnson eli äitinsä kanssa plantaaseilla eri puolilla Deltaksi kutsuttua aluetta Mississippin luoteiskolkassa. Johnsonin oli vielä pikkulapsi, kun hänen äitinsä asettui ensimmäisen aviomiehensä kanssa Tennesseen Memphisiin. Suurimman osan lapsuudestaan ja nuoruudestaan Johnson asui kuitenkin Mississippin Robinsonvillessä äitinsä ja tämän toisen aviomiehen kanssa.[2]

Robinsonvillessä Johnson opetteli soittamaan munni- ja huuliharppua ja myöhemmin kitaraa. Vuonna 1929 hän avioitui 16-vuotiaan Virginia Travisin kanssa. Virginia ja pariskunnan ensimmäinen lapsi kuolivat jo seuraavan vuoden keväänä, mikä oli Johnsononille kova isku.[2]

Johnson tutustui vanhempiin delta blues -muusikoihin, kuten Willie Browniin, Charley Pattoniin ja Son Houseen. Heillä oli suuri vaikutus hänen soittotyyliinsä, mutta nuori Johnson ei aluksi tehnyt esikuviinsa isompaa vaikutusta. Myöhemmin Johnson katosi Robinsonvillestä noin vuoden ajaksi, ja palatessaan hänestä oli tullut taitava soittaja. Ilmeisesti Johnson avioitui Hazlehurstin lähellä eläneen vanhemman naisen kanssa, mikä paransi hänen taloudellista tilannettaan ja antoi hänelle mahdollisuuden keskittyä harjoittelemiseen. Johnsonin tiedetään harjoitelleen erään Ike Zinnemanin johdolla. Robinsonvillen ulkopuolella Johnsonilla oli myös mahdollisuus tutustua erilaisiin muusikoihin ja soittotyyleihin. Hän sai vaikutteita esimerkiksi Lonnie Johnsonilta ja Scrapper Blackwellilta.[2]

Paluu Robinsonvilleen jäi lyhyeksi, ja Johnson asettui Helenaan Arkansasiin, missä hän soitti muun muassa Elmore Jamesin ja Howlin’ Wolfin kanssa. Hän matkusteli eri puolilla Mississippiä, Arkansasia, Teksasia ja Tennesseetä ja kävi myös Chicagossa ja New Yorkissa. Johnson esiintyi esimerkiksi kadulla, salakapakoissa, työpaikoilla ja yksityishenkilöiden järjestämissä juhlissa. Vuosina 1936–1937[2] hän äänitti 29 kappaletta[3] sanantoniolaisessa hotellihuoneessa ja dallasilaisessa varastossa.[2] Johnsonin myöhempi maine perustuu näihin äänitteisiin.[3] ”Terraplane Blues” saavutti pienimuotoista myyntimenestystä jo hänen elinaikanaan.[2]

Arkansasin-vuosinaan Johnsonilla oli pitkäkestoinen parisuhde Estella Colemanin kanssa, ja hän adopotoi epävirallisesti Colemanin pojan Robert Lockwood Jr.:n. Tästä tuli sittemmin menestynyt bluesmuusikko.[2]

Johnson kuoli 16. elokuuta 1938 Mississippin Greenwoodin lähellä. Kuolinsyytä ei tiedetä varmasti, mutta sen ympärille on syntynyt monia tarinoita.[4] Tunnetun tarinan mukaan Johnson kuoli juotuaan viskiä, jonka hänen silloisen rakastajansa mustasukkainen aviomies oli myrkyttänyt strykniinillä. Myrkky olisi heikentänyt Johnsonia, joka kuoli kolme päivää myöhemmin keuhkokuumeeseen. Jotkut tutkijat uskovat Johnsonilla olleen lisäksi kuppa. Hänen kuolintodistuksessaan lukee kuolinsyyn kohdalla vain, että lääkäriä ei ollut paikalla.[5]

Encyclopædia Britannican mukaan Johnson tunnetaan ”aavemaisesta falsettilaulustaan” ja ”mestarillisesta” slide-kitaran soitostaan. Hän esitti sekä omia että muiden kappaleita. Kestävin vaikutus on ollut kuitenkin hänen omilla sävellyksillään. Johnsonin kappaleet ovat huolellisesti sävellettyjä ja sanoitettuja, ja niissä on selkeät ja tiukat rakenteet. Tämä erottaa ne tyypillisestä aikakauden bluesista, joka yhdisteli tunnettujen kansanlaulujen pätkiä improvisoituihin osuuksiin.[2]

Johnson ei ollut eläessään erityisen suosittu.[2] Vuonna 1961 Columbia Records julkaisi kokoelman King of the Delta Blues Singers,[7] jonka myötä hänen suosionsa alkoi kasvaa. Ajan mittaan hän saavutti liki myyttisen maineen,[2] ja nykyään häntä pidetään yhtenä merkittävimmistä delta blues -muusikoista.[3]

Tunnetun tarinan mukaan Johnson olisi vuoden mittaisen poissaolonsa aikana myynyt sielunsa Saatanalle eräässä tienristeyksessä, mikä selittäisi hänen yllättäen ilmenneen huippulahjakkuutensa; sopimuksen hintana oli kuolema kahdeksan vuotta myöhemmin. Vastaavaa tarinaa kerrotaan niin ikään mississippiläisestä bluesmuusikosta Tommy Johnsonista.[2]

Johnson otettiin Blues Hall of Famen jäseneksi heti sen perustamisvuonna 1980, ja vuonna 1986 hänet otettiin myös Rock and Roll Hall of Fameen.[2] Vuonna 1990 julkaistu kokoelma Robert Johnson: The Complete Recordings myi yli miljoona kappaletta ja voitti parhaan historiallisen albumin Grammy-palkinnon.[3]

Vuonna 2003 The Complete Recordings valittiin mukaan Yhdysvaltain kongressin kirjaston National Recording Registry -kokoelmaan, johon kootaan esteettisesti, historiallisesti tai kulttuurisesti merkittäviä yhdysvaltalaisia äänitteitä.[8]

• Crossroads – bluesjätkät

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Robert Johnson Wikimedia Commonsissa