Robert Heger

Robert Heger (19. elokuuta 1886 Strasbourg – 14. tammikuuta 1978 München) oli saksalainen kapellimestari ja säveltäjä.[1]

Robert Heger

Hegerin isä oli orkesterimuusikko Strasbourgissa. Poika opiskeli vuosina 1900–1902 Strasbourgin konservatoriossa Franz Stockhausenin johdolla ja jatkoi opintojaan Lothar Kempterin johdolla Zürichissä vuoteen 1905, sitten Max von Schillingsin johdolla Münchenissä vuoteen 1908. Hegerin teoksiin opiskeluajoilta kuuluu pianotrio (op. 14), jota olivat jo edeltäneet useat kuoroteokset.[2]

Heger aloitti uransa kapellimestarina Strasbourgissa vuonna 1907 ja otti sitten vastaan kapellimestarinpaikat Ulmista (1908) sekä Barmenista (1909). Wienin Volksoperissa hän työskenteli vuodesta 1911.[2] Kaksi vuotta myöhemmin hän jatkoi oopperan johtamista Nürnbergissä. Nürnbergin-ajoilta on peräisin Hegerin ensimmäinen ooppera, Ein Fest auf Haderslev (1919, uusi versio 1943). Teos ei ollut menestys, mutta vuonna 1920 Heger sai uuden paikan Bruno Walterin avustavana kapellimestarina[2] Münchenin oopperasta, jossa työskenteli vuoteen 1925. Münchenin-vuosilta on hänen vokaali- ja orkesteriteoksensa Ein Friedenslied (1924).[1]

Vuosina 1925–1933 Heger johti Wiener Staatsoperissa. Tältä kaudelta ovat peräisin ooppera Der Bettler Namenlos (1932) ja 1930-luvulla usein esitetty[2] orkesteriteos Variationen über ein Thema aus Verdis Maskenball (1933).[1] Wiener Staatsoperissa viettämänään aikana Heger johti myös Gesellschaft der Musikfreunden konsertteja.[2] Vuonna 1933 Heger sai nimityksen kapellimestariksi Berliinin valtionoopperaan. Siellä hän vietti toisen maailmansodan vuodet ja sai monia tärkeitä sävellystilauksia, joista kahden tuloksena hän teki oopperat Der verlorene Sohn ja Lady Hamilton.[1] Adolf Hitlerin valtaannousun jälkeen hän otti vastaan myös tehtävät Kasselin yleismusiikkijohtajana ja Zoppotin Waldoperista, jossa järjestettiin Richard Wagnerin oopperoiden ulkoilmaesityksiä; tästä syystä Waldoper saikin kutsumanimen "Pohjoisen Bayreuth". Heger myös teki sotavuosina Staatskapelle Berlinin kanssa useita radioäänitteitä. Vielä sodan jälkeen hän johti Berliinissä Deutsche Operia.[2] Syyskuussa 1945 häntä lyhyesti harkittiin Wilhelm Furtwänglerin korvaajaksi Berliinin filharmonikoissa, mutta osaa maasta miehittäneet yhdysvaltalaiset vastustivat tätä.[3] Hän oli liittynyt vuonna 1937 Saksan kansallissosialistiseen työväenpuolueeseen (NSDAP).[4] Vuonna 1950 Heger lähti työskentelemään jälleen Münchenin oopperaan, jossa vuonna 1967 sai menestyksellä uudelleen esitettyä oopperansa Der Bettler Namenlos.[1] Vuoteen 1954 Heger työskenteli Münchenissä myös musiikkiyliopiston johtajana.[2]

Vuosina 1925–1935 Heger vieraili usein Covent Gardenissa, jossa johti vuonna 1928 Wagnerin Nibelungin sormuksen ja Parsifalin sekä 1930-luvun alussa laajempaa ohjelmistoa. Viimeisen esiintymisensä Covent Gardenissa hän teki vuonna 1953, jossa johti Richard Straussin viimeisen oopperan Capriccio. Säveltäjänä Hegerin tyyli oli kytköksissä Max Regerin, Hans Pfitznerin ja Richard Straussin myöhäisromanttisuuteen.[2] Nykyään Heger muistetaan paremmin kapellimestarina kuin säveltäjänä. Hän teki useita tunnettuja oopperalevytyksiä.[1]