Robert Devereux (Essexin 2. jaarli)

Robert Devereux’n isä oli Essexin 1. jaarli Walter Devereux (1541–1576), jonka arvonimen hän peri yhdeksänvuotiaana. Hänen äitinsä Lettice Knollys (1540–1634) oli Elisabet I:n äidin Anne Boleynin sukulainen. Kaksi vuotta isän kuoleman jälkeen Essexin äiti nai Elisabetin suosikin, Leicesterin jaarli Robert Dudleyn.[2][1][3] Epäluotettavien aikalaishuhujen mukaan Dudley olisi ollut myös Essexin todellinen isä ja myrkyttänyt hänen laillisen isänsä voidakseen naida tämän vaimon.[2] Vielä hurjemman huhun mukaan Essex olisi ollut Dudleyn ja Elisabet I:n avioton lapsi.[3] Essexin kasvatuksesta vastasi ensin koulunjohtaja Thomas Ashton ja sitten kuningattaren neuvonantaja William Cecil. Hän vietti nuoruutensa perintömaillaan Walesissa, opiskeli Trinity Collegessa ja suoritti vuonna 1581 tutkinnon Cambridgen yliopistossa.[2][3] Hänen isäpuolensa Dudley järjesti hänet vuonna 1584 esitellyksi hovissa ja auttoi häntä pääsemään lähelle kuningatar Elisabetia. Dudley pyrki näin heikentämään kilpailijansa Walter Raleighin vaikutusvaltaa kuningattareen.[4]

Essex osallistui vuosina 1585–1587 Dudleyn komentamaan sotaretkeen Espanjaa vastaan Alankomaissa. Hänet nimitettiin vain 19-vuotiaana ratsuväen kenraalieverstiksi, ja kunnostauduttaan Zutphenin taistelussa syyskuussa 1586 hänet lyötiin ritariksi. Seuraavana vuonna Elisabet I nimitti hänet kuninkaalliseksi tallimestariksi (master of the horse). Essexin asema kuningattaren uutena suosikkina vahvistui hänen isäpuolensa Dudleyn kuoltua vuonna 1588.[2][1][3] Essex teki vaikutuksen itseään yli 30 vuotta vanhempaan Elisabetiin komealla ulkonäöllään, viehättävällä luonteellaan, kunnianhimollaan ja sotaretkillä osoittamallaan rohkeudella, mutta hän oli myös ylimielinen ja kiivas ja rikkoi usein saamiaan käskyjä.[2] Hän säilytti pitkään kuningattaren suosion, vaikka onnistui usein teoillaan suututtamaan tämän. Vastoin kuningattaren toiveita hän osallistui vuonna 1589 Francis Draken komentamaan epäonnistuneeseen merisotaretkeen Espanjaa vastaan ja nai vuonna 1590 salaa Frances Walsinghamin, joka oli valtiomies Francis Walsinghamin tytär ja Philip Sidneyn leski.[2][1]

Essex komensi vuosina 1591–1592 englantilaista armeijaa, joka osallistui Ranskan sisällissotaan kuningas Henrik IV:n puolella. Palattuaan hoviin Essex ryhtyi kilpailemaan vallasta kuningattaren neuvonantajana toimineen William Cecilin pojan Robert Cecilin kanssa.[2][1] He tunsivat toisensa ja lapsuusajoilta.[3] Kun Elisabetin pitkäaikaiset neuvonantajat Dudley, Walsingham ja William Cecil kuolivat, tuli Essexistä ja Robert Cecilistä hovin vaikutusvaltaisimmat miehet ja kilpailevien hovipuolueiden johtohahmot. Varsinkin ulkopolitiikassa he edustivat vastakkaisia suuntauksia.[5] Essex halusi lietsoa sotaa katolista Espanjaa vastaan, Cecil kannatti varovaista ulkopolitiikkaa.[6] Essex sai vuonna 1593 nimityksen valtakunnanneuvostoon (Privy Council).[2][1] Walsinghamin kuoltua hän oli alkanut johtaa tämän luomaa tiedusteluverkostoa, ja vuonna 1594 hän paljasti kuningattaren henkilääkärin Roderigo Lopezin olevan mukana Elisabetin murhaa juonitelleessa salaliitossa.[3][1]

Sodan Espanjaa vastaan puhjettua uudelleen Essex johti vuonna 1596 Cádizin valtausta ja seuraavana vuonna laivastoa, joka yritti huonolla menestyksellä kaapata espanjalaisia aarrelaivoja Azoreilla.[2][1] Vuonna 1597 hän sai muiden tehtäviensä ohella Earl Marshalin viran.[3] Vuonna 1599 Essex lähetettiin Irlantiin kukistamaan suurta kapinaa ja hänet nimitettiin samalla Irlannin lordiluutnantiksi. Hän sai komentoonsa suurimman koskaan Irlantiin lähetetyn englantilaisen armeijan, mutta hän tuhlasi aikaa kohtaamatta vihollista, menetti suuren osan joukoistaan tautiepidemioissa, joutui solmimaan nöyryyttävänä pidetyn aselevon kapinajohtaja Hugh O’Neillin kanssa ja palasi ilman lupaa takaisin Englantiin selittääkseen toimiaan henkilökohtaisesti kuningattarelle.[2][1]

Irlannin fiaskon jälkeen Elisabet I:n kärsivällisyys oli lopussa, jolloin Essexin vastustajat hovissa, Raleigh ja Robert Cecil, pääsivät iskemään häntä vastaan. Rangaistuksena omavaltaisesta aselevon solmimisesta, asemapaikkansa jättämisestä ja eräistä muista rikkeistä Privy Council määräsi hänet kotiarestiin taloonsa York Houseen ja kesäkuussa 1600 lisäksi erotettavaksi kaikista viroistaan.[2][1] Samalla häneltä riistettiin hänen tärkein tulonlähteensä, hienojen viinien tuontiverot, mikä oli kova isku velkaantuneelle miehelle.[2] Kotiaresti kumottiin elokuussa 1600, mutta anomuksista huolimatta Elisabet ei suostunut palauttamaan Essexille viiniverotuloja.[5]

Epätoivoinen Essex yritti nostattaa Lontoossa kansannousun pakottaakseen kuningattaren palauttamaan hänet aiempaan asemaansa ja erottamaan hänen vastustajansa valtaneuvostosta. Ennen aikojaan paljastunut hanke epäonnistui täydellisesti: Essex marssi Lontooseen 8. helmikuuta 1601 toisen isäpuolensa Christopher Blountin ja noin parinsadan kannattajan kanssa, mutta ei saanut pääkaupungin asukkaita liittymään tuekseen.[2][1][3] Blount haavoittui Lontoon Ludgate Hillin luona käydyssä yhteenotossa ja Essex joutui antautumaan myöhemmin samana päivänä kuningattaren sotilaille kodissaan Essex Housessa.[3] Hänet pantiin 19. helmikuuta oikeuteen, tuomittiin kuolemaan maanpetoksesta ja teloitettiin Lontoon Towerissa mestaamalla 25. helmikuuta.[2][1] Elisabet allekirjoitti kuolemantuomion.[2]

Essexillä oli vaimonsa Francesin kanssa kaksi tytärtä ja yksi poika, Robert, joka peri Essexin jaarlin arvon.[2] Essexin sisko Penelope Devereux oli myös aikanaan tunnettu henkilö.[6] Filosofi Francis Bacon oli Essexin neuvonantaja ja suojatti,[4][2] mutta joutui toimimaan yhtenä syyttäjistä tämän oikeudenkäynnissä.[1]

Gaetano Donizetti on säveltänyt Essexistä kertovan oopperan Roberto Devereux (1837). Lytton Strachey on kirjoittanut hänestä romaanin Elizabeth and Essex – a tragic history (1928). Michael Curtizin ohjaamassa elokuvassa Elisabeth ja Essex (1939) Essexiä näyttelee Errol Flynn.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Robert Devereux (Essexin 2. jaarli) Wikimedia Commonsissa