Robert Clarke
Robert Irby Clarke (1. kesäkuuta 1920 – 11. kesäkuuta 2005) oli yhdysvaltalainen näyttelijä. Hän esiintyi elokuvissa ahkerasti 1940–1950-luvuilla[1].
Elämä ja ura
Clarke syntyi ja kasvoi Oklahoma Cityssä. Hän halusi jo varhaisella iällä ryhtyä näyttelijäksi, vaikka kärsi esiintymispelosta. Hän kävi Kemperin sotilasopistoa Missourissa, mutta astma esti palveluksen toisessa maailmansodassa. Myöhemmin hän opiskeli Oklahoman ja Wisconsinin–Madisonin yliopistoilla. Opiskeluaikanaan hän esiintyi radiossa ja teatterissa. Hän ei valmistunut, vaan lähti Kaliforniaan pyrkimyksenään luoda ura elokuvissa.
Clarke sai RKO Picturesin kanssa sopimuksen, joka oli voimassa kolmen vuoden ajan 1940-luvulla.
Clarke esiintyi lukuisissa klassisissa 1950-luvun science fiction -elokuvissa. Hän ei toiminut elokuvien parissa pelkästään näyttelijänä; hän ohjasi, tuotti ja käsikirjoitti elokuvan The Hideous Sun Demon (1959). Hän myös esiintyi siinä roolissa. Hänet nähtiin lisäksi lukuisissa televisiosarjoissa. Hän julkaisi omaelämäkerran To “B” or Not to “B”: A Film Actor’s Odyssey (1996).
Perhe
Clarke oli naimisissa The King Sisters -kokoonpanossa laulaneen Alyce Kingin kanssa vuodesta 1956 tämän kuolemaan (1996). Cam Clarke on Robert Clarken ja tämän vaimon poika. Clarkella oli myös kaksi poikapuolta.
Kuolema
Clarke kuoli Kaliforniassa diabeettisiin komplikaatioihin 85-vuotiaana. Hänet haudattiin Forest Lawn Memorial Parkiin[2].
Lähteet
Aiheesta muualla
- Robert Clarke Internet Movie Databasessa. (englanniksi)