Rivaroksabaani

Suomessa rivaroksabaania käytetään aivoissa tai muualla ilmenevien veritulppien syntymisen ehkäisyyn akuutin sepelvaltimotautikohtauksen jälkeen tai potilailla, joilla on eteisvärinätyyppinen sydämen rytmihäiriö. Sitä käytetään myös syvien laskimotukosten ja keuhkoveritulpan hoitoon ja näiden uusiutumisen ehkäisyyn, ja lisäksi lonkka- tai polviproteesileikkauksen yhteydessä laskimoiden veritulppien ehkäisyyn.[5]

Annostus riippuu lääkärin määräyksestä. 2.5 mg ja 10 mg tabletit voidaan ottaa ruokailusta riippumatta. 15 mg ja 20 mg tabletit tulee ottaa ruokailun yhteydessä,[5] sillä isot annokset imeytyvät heikommin jos niitä ei oteta ruuan kanssa, jolloin lääkkeen vaikutus heikkenee.[1]

Akuutin sepelvaltimotautikohtauksen jälkeen rivaroksabaania saatetaan käyttää asetyylisalisyylihapon kanssa tai asetyylisalisyylihapon ja joko klopidogreelin tai tiklopidiinin kanssa.[1]

Rivaroksabaaniannosta ei tarvitse säätää esimerkiksi kehonpainon, sukupuolen tai etnisyyden mukaan, sillä nämä eivät vaikuta merkittävästi lääkkeen tehoon.[1] Muita huomioitavia tekijöitä kuitenkin on:

• munuaisten vajaatoiminta lisää lääkkeen tehoa, sillä tällöin se poistuu virtsassa heikommin kehosta. Lääkettä ei suositella vakavaa vajaatoimintaa poteville, joilla kreatiniinipuhdistuma (CrCl) on alle 15 ml/min.[1] Keskivakavassa vajaatoiminnassa (CrCl 15–30 ml/min) lääkkeen käytön suhteen tulee olla varovainen.[7]
• keskivakavaa tai vakavaa maksan vajaatoimintaa (Child Pugh B ja C kirroosipotilaat) poteville lääkettä ei suositella. Lääke hajoaa maksassa, joten vajaatoiminnassa sen teho kasvaa.[1]
• lääkettä ei saa käyttää raskauden aikana eikä imetyksen yhteydessä.[5]
• P-glykoproteiinin (P-gp) ja CYP3A4:n toimintaa voimakkaasti alentavat lääkkeet lisäävät rivaroksabaanin tehoa. Näitä lääkkeitä ovat muun muassa ketokonatsoli, itrakonatsoli, vorikonatsoli, posakonatsoli ja ritonaviiri.[7] P-gp tai CYP3A4:n toimintaa merkittävästi lisäävät lääkkeet heikentävät rivaroksabaanin tehoa. Näitä ovat muun muassa rifampisiini, fenytoiini, karbamatsepiini ja tietyt yrtit kuten mäkikuisma. Edellä mainittuja tai vastaavia lääkkeitä tai yrttejä ei tule käyttää rivaroksabaanin kanssa.[1]
• lääkettä ei suositella niille, joilla on tavallista suurempi verenvuotoriski. Tähän liittyviä käytön ehkä estäviä tekijöitä ovat muun muassa synnynnäiset verenvuototaudit, vaskulaarinen retinopatia, keuhkoputken laajentuma, aikaisempi keuhkoverenvuoto ja ruuansulatuselimistön ongelmat, kuten esofagiitti, gastriitti ja ruokatorven refluksitauti.[8]

Rivaroksabaanin normaalin käytön yleisimmät haittavaikutukset ovat huimaus, päänsärky, kuume, vatsavaivat, iho-oireet, turvotukset ja verenvuodot eri puolin kehoa.[5] Iho-oireita voivat olla ihon vaskuliitti, monimuotoinen punavihoittuma, hilseilevä kutina tai lääkeyliherkkyyteen liittyvä ihottuma. Lisäksi voi ilmetä maksaongelmia, anafylaksia tai hiustenlähtöä.[9]

Rivaroksabaanin yliannostus voi johtaa hengenvaarallisiin verenvuotoihin. Sille on vastamyrkkyjä. Andexanet alfa on suonensisäisesti annettava rekombinantti-DNA-tekniikalla tuotettu hyytymistekijä Xa. Se ei toimi hyytymistekijänä, mutta sitoo rivaroksabaania ja muita samalla tapaa vaikuttavia lääkkeitä eli ksabaaneja hyytymistekijä Xa:n tapaan suhteessa 1:1, jolloin ksabaanien vaikutus alenee. Lisäksi lääkehiili voi vähentää rivaroksabaanin vaikutusta. Dialyysi ei poista lääkettä kehosta tehokkaasti sen suuren veren proteiinisitoutuvuuden takia.[10]

Rivaroksabaani on veren hyytymistekijä Xa:han sitoutuva, ja tekijän toimintaa kilpailevasti ja reversibeelisti estävä aine.[3] Normaalisti veren hyytymisreaktion alkaessa Xa:t tuottaisivat hyytymistekijöiden Va kanssa protrombinaaseja verihiutaleiden pinnalle, jotka muuntavat protrombiinia trombiiniksi. Trombiini muuntaa proteolyysillä vereen liukoista fibrinogeeniä ei-liukoiseksi fibriineiksi, jotka tuottavat hyytymän. Lisäksi trombiinit aktivoivat hyytymiseen osallistuvia verihiutaleita.[11]

Niellyin 10 mg annoksin 80–100% lääkkeestä imeytyy kehoon riippumatta siitä, että onko lääkkeen kanssa syöty ruokaa vai ei. Niellyin 20 mg annoksin 66% imeytyy paastossa, mutta ruuan kanssa syötynä imeytyminen tehostuu merkittävästi. Ruuan suhteellinen hiilihydraatti- tai rasvapitoisuus ei vaikuta imeytymiseen.[1]

Veriplasman rivaroksabaanipitoisuudet ovat suurimmat 2–4 h kuluttua lääkkeen syönnistä 1.25–80 mg kerta-annoksin. 92–95% lääkkeestä on sitoutuneena veriproteiineihin, lähinnä albumiiniin. Lääke ei siksi oletettavasti poistu dialyysissä verestä.[1]

Niellystä annoksesta noin 50% metabolisoituu maksassa, josta 18% muuntuu CYP3A4:llä, 14% CYP2J2:lla ja 14% hydrolyysillä P450-riippumattomasti. Lääkkeestä 66% erittyy virtsaan, josta 36% erittyy sellaisenaan ja 30% aineenvaihduntatuotteina. 28% poistuu ulosteessa, josta 7% poistuu sellaisenaan ja 21% aineenvaihduntatuotteina. Muuntumattoman lääkkeen eritys virtsaan tapahtuu munuaisissa tiettävästi P-glykoproteiinikuljetinproteiinien (P-gp) ja ABCG2:n kautta.[1]

• Apiksabaani
• Dabigatraani
• Edoksabaani

• KEGG: Rivaroxaban