Risto Ryti

Risto Rytin lapsuuskoti oli 410 hehtaarin tila Satakunnassa Loimijoen rannalla, Huittisten Loimankylässä. Navetassa oli 50 nautaa. Riston isä Karl Evert Mauriala oli naimisiin mennessään muuttanut sinne. Tilan nimi oli Ryti. Tuohon aikaan oli melko tavallista, että sukunimeksi otettiin tilan nimi. Näin teki Riston isäkin. Evert Ryti oli mukana perustamassa paikkakunnalle hevoskasvatusyhdistystä ja karjantarkastusyhdistystä, turvepehkutehdasta ja meijeriä. Hänellä oli itsellään raamisaha ja hän teki tukkikauppoja.[1]

Riston äidillä Ida Vivika Rytillä, o.s. Junttila, oli hoidettavanaan seitsemän poikaa ja kolme tytärtä. Ida Ryti kuului vauraaseen Junttilan talonpoikaissukuun. Hänen sisarensa oli Nikkilän kartanon emäntä ja veli Huittisten kruununvouti. Junttilat olivat läheistä sukua kokemäkeläisille Äimälöille ja Aejmelaeuksille.[1]

Kun kylän opettajatar ei saanut pidettyä kuria koulussa ja Ida-emäntäkin kutsuttiin sinne poikien vallattomuuksia selvittämään, Risto otettiin jo parin kouluviikon jälkeen pois koulusta. Ida-äiti suostutteli naapurinsa, kansanopiston johtajan M. A. Knaapisen antamaan Ristolle yksityistunteja. Jo ennen koulussa tapahtunutta välikohtausta Knaapinen oli opettanut Ristoa kaksi vuotta. Knaapinen tosin oli sitä mieltä, että pojan olisi pitänyt saada käydä koulua muiden lasten kanssa, mutta Riston äiti ei siitä välittänyt. Knaapisella oli omat kiireensä, joten yksityistuntien välit venähtivät joskus pitkiksi ja Ristolle tuli ylipitkiä läksyjä, joista poika kuitenkin selvisi kiitettävästi. Jopa niin hyvin, että hänet otettiin kymmenvuotiaana suoraan Porin lyseon toiselle luokalle.[2]

Ylioppilaaksi Risto Ryti kirjoitti 17-vuotiaana 1906 ja aloitti opinnot Helsingin yliopiston lainopillisessa tiedekunnassa. Hän suoritti ylemmän oikeustutkinnon kolmessa vuodessa 1909.[3][4]

Koska Ryti valmistuessaan oli liian nuori istumaan vielä käräjiä, hän perusti vanhemman juristikollegansa kanssa Raumalle asianajotoimiston. Tässä vaiheessa hänen asiakkaakseen tuli maanviljelysneuvos Alfred Kordelin. Ryti valittiin useiden Kordelinin omistamien liikkeiden ja yhtymien johtokuntiin. Risto Rytin ansiota on myös, että Kordelin testamentissaan määräsi omaisuutensa suomalaisen kulttuurin edistämiseen.[5]

Asianajotoiminnan ohella Ryti opiskeli ja sai varatuomarin arvon 1912.[4] Aikanaan Ryti pääsi istumaan käräjiä Euran tuomiokunnan tuomarin Kyanderin johdolla[6] ja opiskeli samalla käräjäkiireiden keskellä valmistuen molempien oikeuksien kandidaatiksi 1914.[4]

Samana vuonna 1914 hän oli auskultanttitoverinsa Eric Serlachiuksen kanssa Englannissa Lontoossa muutaman kuukauden opiskelemassa merioikeutta[4]. Tällä matkalla hän tutustui tulevaan vaimoonsa, Eric Serlachiuksen sisareen ja oikeusoppineen Julian Serlachiuksen tyttäreen Gerdaan. Suomeen palattuaan Eric ja Risto perustivat Helsinkiin Asianajotoimisto Serlachius & Rytin, ja Gerda palkattiin heille konttoristiksi.[6] Ryti toimi suurlahjoittaja Alfred Kordelinin lakimiehenä. Suomen Valtameren takainen Kauppa Oy:n johtajana Ryti oli 1919–1921.[4]

Risto Ryti ja Gerda Serlachius avioituivat vuonna 1916. Heidän lapsiaan olivat termodynamiikan ja koneopin professori Henrik Ryti (1916–2002), paperiteknologian professori Niilo Ryti (1917–1997) ja lääketieteen lisensiaatti Eva Saxén (o.s. Ryti, 1922–2009).[7] Risto Rytin nuorempi sisar oli lääkäri ja Helsingin yliopiston bakterilogian ja serologian dosentti Elsa Ryti.[8]

Ryti oli edistyspuolueen kansanedustajana 1919–1924 ja 1927–1929, valtiovarainministeri 1921–1924, Suomen Pankin johtokunnan puheenjohtaja 1924–1939 ja 1944–1945 ja edistyspuolueen presidenttiehdokas 1925, pääministeri 1939–1940 ja tasavallan presidentti 1940–1944.[4]

Rytiä pidettiin jo hyvin varhaisesta nuoruudesta alkaen älykkäänä ja lahjakkaana. Etenkin sisällissodan jälkeen hän oli aatteiltaan erittäin vahvasti liberaali ja valkoinen ja vastusti sekä neuvostososialismia että Saksassa nousussa ollutta kansallissosialismia. Ryti oli poliittiselta kannaltaan nuorsuomalainen, sittemmin edistyspuoluelainen sekä myös katsomukseltaan anglofiili. Britannian kuningas myönsi hänelle 1934 Victorian ritarikunnan komentajamerkin (Knight Commander of the Royal Victorian Order, K.C.V.O.) suurista ansioistaan suomalais-englantilaisten suhteiden hyväksi.[4]

Ryti kuului myös vapaamuurareihin.[9]

Ryti oli ollut todistamassa Mommilan veritekoja 1917, kun venäläiset matruusit surmasivat Alfred Kordelinin. Myös Rytiä vaimoineen oltiin tappamassa, mutta he onnistuivat pakenemaan. Mommilan veriteoilla – samoin kuin vuoden 1905 suurlakolla – on katsottu olleen vaikutuksensa Rytin varaukselliselle suhtautumiselle vasemmistoon ja radikaaleihin kansanliikkeisiin. Vastoin muun muassa K. J. Ståhlbergin linjaa hän vastusti sisällissodan jälkeen eduskunnassa kuolemanrangaistuksen poistamista ja kapinavankien armahtamista. Osansa Rytin asennoitumiseen lienee ollut myös sillä, että neljä hänen veljeään oli osallistunut sisällissotaan valkoisten puolella ja heistä yksi, Niilo, kaatunut Ikaalisissa.[10] Helmikuussa 1922 Gerda Ryti joutui sisäministeri Heikki Ritavuoren murhan silminnäkijäksi Helsingissä.[11]

Siirryttyään Kyösti Kallion hallituksen valtiovarainministerin toimesta Suomen Pankin pääjohtajaksi Ryti kannatti Bertil Ohlinin 1923 esittämiä ajatuksia ja tähtäsi nopeasti markan arvon vakauttamiseen. Kovan markan politiikka johti siihen, että Ryti piti kiinni kultakantaa tarkoittavasta puntasidoksesta niin pitkään, että reaalikorko Suomessa nousi ja lama syveni aiheuttaen pakkohuutokauppoja, pulaliikkeitä ja oikeistoradikalismia. Hän ilmeisesti aliarvioi työmarkkinoiden jäykkyyden, minkä vuoksi hintojen ja palkkojen sopeutuminen kilpailukykyiselle tasolle onnistui vain kivulloisen hitaasti. Vuonna 1929 alkaneen 1930-luvun laman vuoksi Suomi luopui vasta 1931 puntasidoksesta. Punta oli tuolloin nykyistä dollaria vastaava maailmankaupan varantovaluutta, mikä piti puntaa kultakannassa.

Rytin talouspolitiikka oli erittäin liberaalia. Hän uskoi Anders Chydeniuksen ajatuksiin ja piti kaikenlaista valtion puuttumista talouselämään pahana ja haitallisena. Hänen yleinen sosialisminvastaisuutensa ja samaan aikaan Neuvostoliitossa ja Saksassa nähdyt ääriesimerkit vaikuttivat varmasti myös hänen talouspoliittisten periaatteidensa syntyyn.[9]

Risto Rytin johdolla toteutettu tiukka talouspolitiikka aiheutti suurta katkeruutta erityisesti maatalousväestön keskuudessa. Sen ankarimmaksi kriitikoksi nousi Teknillisen Korkeakoulun kansantaloustieteen professori, keynesiläisen talouspolitiikan kannattaja Yrjö Jahnsson, joka suositteli korkokannan alentamista Suomen Pankin setelinantoa lisäämällä ja valtion menojen kasvattamista talouden elvyttämiseksi. Näin työttömyys Jahnssonin mukaan vähentyisi, kotimainen kulutus lisääntyisi ja maanviljelijät saisivat tuotteensa paremmin kaupaksi. Ryti piti kuitenkin tärkeimpänä luottamuksen saavuttamista kansainvälisillä rahamarkkinoilla, koska hänen näkemyksensä mukaan Suomi ei nuorena itsenäisenä valtiona ja verisen sisällissodan kokeneena maana ollut kovin houkutteleva luotonannon tai ulkomaisten investointien kohde. Vuonna 1931 Suomen ulkomainen nettovelka oli kasvanut lähes 50 prosenttiin vuotuisesta bruttokansantuotteesta.[12] Niinpä Suomi ryhtyi Rytin johdolla määrätietoisesti lyhentämään velkojaan, mukaan lukien Yhdysvalloilta 1920-luvun alussa otetut lainat. Kun Suomi ainoana maana sai joulukuussa 1932 maksetuksi kokonaan takaisin lainansa Yhdysvalloille, tästä saatiin erittäin suuri propagandaetu myöhempiä luottojärjestelyjä ajatellen. Ulkomaisia velkoja maksettiin pois niin ahkerasti, että Suomi oli vuonna 1939 käytännössä velaton; nettovelka oli enää yksi prosentti BKT:sta. Rytin talouspolitiikan suurin ansio oli pula-ajan jääminen Suomessa lyhemmäksi kuin muualla Euroopassa ja sen menestykselle oli ratkaisevaa SDP:n vahvan miehen, eduskunnan pankkivaltuusmiesten puheenjohtajan Väinö Tannerin vankka tuki.[13]

Pääartikkeli: Talvisota

Kun Neuvostoliitto alkoi pommittaa yllättäen Suomea 30. marraskuuta 1939, valtiojohto näki välttämättömäksi saada pääministeriksi juuri Rytin. Edes Kallion ja Mannerheimin yhteinen painostus ei tahtonut saada tätä suostumaan tehtävään ennen kuin he vetosivat Rytin velvollisuudentuntoon maataan kohtaan.

Ryti toimi talvisodan ajan pääministerinä ja joutui presidentti Kyösti Kallion toistuvan sairastelun takia hoitamaan yhä enemmän myös presidentin tehtäviä.[14] Maaliskuussa 1940 Ryti johti Suomen valtuuskuntaa, joka neuvotteli Moskovassa rauhasta Neuvostoliiton johtajien kanssa. Valtuuskunnan muut jäsenet olivat valtioneuvos J. K. Paasikivi, kenraali Rudolf Walden ja professori Väinö Voionmaa.[15] Neuvottelujen aikana Ryti esitti Neuvostoliitolle luovutettavan alueen väestölle mahdollisuutta jäädä entisille asuinsijoilleen, mistä hän oli ennen Moskovaan lähtöään keskustellut yksityisesti ulkoministeri Väinö Tannerin kanssa. Neuvostoliiton neuvottelijat, ulkoministeri Vjatšeslav Molotov ja NKP:n Leningradin piirin pääsihteeri Andrei Ždanov, torjuivat Rytin ehdotuksen jyrkästi; Neuvostoliitto halusi alueen nimenomaan väestöstä tyhjennettynä, jollaisena se rauhanneuvottelujen aikana oli. Suurelle yleisölle Rytin ehdotus paljastui vasta 1950-luvun alussa ilmestyneistä, Kirvusta kotoisin olleen puolustusministeri Juho Niukkasen muistelmista.[16]

Vastentahtoisesti, muiden johtavien poliitikkojen, lähinnä Paasikiven toivomuksesta, Ryti myöntyi presidenttiehdokkaaksi, kun Kallio ilmoitti tulleensa pysyvästi estyneeksi hoitamaan presidentin tehtäviään syksyllä 1940. Koska normaaleja presidentin valitsijamiesvaaleja ei katsottu voitavan sotatilan takia järjestää, säädettiin poikkeuslaki, jonka nojalla vuoden 1937 valitsijamiehet valitsivat presidentin siksi ajaksi, mikä Kallion toimikaudesta oli jäljellä, toisin sanoen 1. maaliskuuta 1943 saakka. Tässä vaalissa Ryti sai 288 ääntä 300:sta 19. joulukuuta 1940[17] ja tuli myös toimen haltijaksi samana päivänä Kallion kuollessa.[H 2]

Jatkosodan aikaisen pääministerin Edwin Linkomiehen mukaan Rytin ja marsalkka Gustaf Mannerheimin keskinäiset suhteet olivat talvisodan aikana ja sen jälkeen aina Rytin presidentiksi valitsemiseen saakka olleet erittäin hyvät. Mannerheim oli Linkomiehen mukaan vaalin jälkeen sanonut kenraali Eino Suolahdelle, että vaalin yhteydessä esillä olleista ehdokkaista Ryti oli ainoa, jonka kanssa hän voisi olla luottamuksellisessa yhteistyössä. Linkomiehen saaman käsityksen mukaan Rytin ja Mannerheimin keskinäiset välit kuitenkin viilenivät Rytin presidenttikaudella, mikä ei silti vaikuttanut heidän yhteistyöhönsä.[18] Linkomies itse oli tutustunut häntä viisi vuotta vanhempaan Rytiin jo kotikaupungissaan Raumalla, mutta tiiviiseen yhteistyöhön he päätyivät vasta Linkomiehen tultua pääministeriksi. Rytiä ja Linkomiestä yhdisti myös Satakuntalainen osakunta, jonka inspehtori Linkomies oli, ja joka oli kutsunut Rytin kunniajäsenekseen.[19]

Pääartikkeli: Jatkosota

Pääministeri Ryti pitämässä radiopuhetta 18. elokuuta 1940.

Presidentti Ryti ja marsalkka Mannerheim vierailivat 8. lokakuuta 1941 uudelleenvallatussa Viipurissa. Kuvassa venäläisten talvisodan jälkeen Itsenäisyyden leijonan tilalle pystyttämä, mutta suomalaisten valtausvaiheessa tuhoama Pietari Suuren patsas.

Talvisota päättyi 13. maaliskuuta 1940. Saksalaiset kertoivat Suomelle, että Neuvostoliitto oli heille ilmaissut aikovansa vielä valloittaa Suomen, mutta vielä maaliskuussa 1941 Ryti kirjoitti päiväkirjaansa, että maamme tulisi pysyä ”suurvaltain välienselvittelyjen ulkopuolella”. Ryti selosti tilannetta hallitukselle 9. kesäkuuta 1941 päiväkirjansa mukaan seuraavasti:

”Jos Saksan ja Venäjän välillä nyt syntyy sota, voi se olla eduksi koko maailmalle. Saksa on ainoa valtio, joka tätä nykyä pystyy lyömään Venäjän tai ainakin huomattavasti sitä heikentämään, eikä liene maailmalle vahingoksi, vaikka Saksakin siinä leikissä heikkenisi.”[20]

Operaatio Barbarossa alkoi 22. kesäkuuta 1941 Saksan ja sen liittolaisten hyökätessä Neuvostoliittoon. Muutama päivä myöhemmin, 25. kesäkuuta, Neuvostoliitto alkoi pommittaa suomalaisia kaupunkeja, jolloin Suomi katsoi olevansa mukana sodassa ja aloitti menetettyjen alueiden takaisin valtaamisen (ja vielä ”rauhanneuvottelujen pelivaran”). Ryti sanoi radiopuheessaan 26. kesäkuuta 1941 ”rauhaa rakastavan kansamme joutuneen jälleen ikiaikaisen vihollisen raa’an hyökkäyksen kohteeksi, Suomella on kuitenkin rinnallaan Suur-Saksan valtakunnan sotavoimat nerokkaan johtajansa valtakunnankansleri Hitlerin komennossa.”[21] Ryti totesi, että suomalaiset eivät tunteneet vihaa paljon kärsineitä ja sorron alla eläneitä Neuvostoliiton kansoja kohtaan, mutta katsoi myös, ettei suomalaisten tarvinnut surra Molotovin ja kumppaneiden joutumista ”oman šakaalipolitiikkansa uhreiksi”.[22]

Ryti sanoi Suomen käyvän erillistä sotaa eikä suostunut vierailemaan Hitlerin luona, mutta Hitler tuli yllätysvierailulle Mannerheimin 75-vuotissyntymäpäiville 4. kesäkuuta 1942. Ryti huomasi Hitlerin olevan yksityiselämässään ”lämpimästi tunteva, sydämellinen, hyvää tarkoittava, herkkä ihminen” sekä tuntevan sympatiaa suomalaisia kohtaan[20] mutta säilytti vastenmielisyytensä tämän julkista roolia ja kansallissosialismia kohtaan. Hitlerin vanavedessä Suomeen saapui heinäkuun lopulla 1942 vierailulle Saksan salaisen poliisin Gestapon päällikkö Heinrich Himmler, joka tapasi Rytin presidentin vapaa-ajan asunnossa Tamminiemessä. Rytin ja Himmlerin keskustelujen sisällöstä ei ole varmaa tietoa, mutta ne lienevät ainakin sivunneen juutalaiskysymystä, koska Ryti merkitsi päiväkirjaansa Himmlerin olevan ”äärimmäisen jyrkkä antisemitisti”.[23]

Sodan takia vuoden 1937 valitsijamiehet suorittivat erikoislain nojalla myös presidentinvaalin 1943[17], jossa Risto Ryti valittiin uudestaan presidentiksi. Koska kuusi vuotta aiemmin valittujen valitsijamiesten mandaatti tavallaan oli päättynyt, toimikauden pituudeksi säädettiin poikkeuksellisesti ainoastaan kaksi vuotta.[24]

Ryti seurasi päivittäin hyvin yksityiskohtaisesti sotilaallisen tilanteen kehitystä eri rintamanosilla, mutta hän puuttui sotilaallisiin päätöksiin vain silloin, kun niillä oli myös poikkeuksellisen suuri poliittinen merkitys.[25]

Kun karjalaisten evakuointi nousi aiheelliseksi kysymykseksi, länsisuomalaiset talousmiehet Ryti, Tanner ja Paasikivi pitivät karjalaisten asuttamista muualle Suomeen kansantaloudellisesti niin kalliina, että kannattivat siirtoväelle mahdollisuutta halutessaan jäädä kotiseuduilleen Neuvostoliitolle luovutettavalle alueelle.[26]

Pääartikkeli: Ryti–Ribbentrop-sopimus

14. heinäkuuta 1943 Ryti kirjoitti olevansa varma Saksan häviöstä.^lähde? Keväällä 1944 hän ennakoi Neuvostoliiton suurhyökkäyksen tulevan Karjalankannasta pitkin.^lähde? Kesäkuussa Normandian maihinnousun jälkeen Neuvostoliitto halusi kiirehtiä Suomen valloittamista vapauttaakseen siten joukkoja kilpajuoksuun kohti Berliiniä.

Keväällä 1944 Saksa esitti kolmesti Suomelle liittosopimusta, mutta joka kerta Ryti torjui sen. Sen taustalla oli useita tekijöitä: Italia oli vaihtanut puolta. Unkari vaati saada käyttää asevoimiaan vain itärintaman takaisiin partisaanien vastaisiin operaatioihin. Tähän Saksa vastasi kaatamalla Unkarin hallituksen. Romania pysyi liittosuhteessa Ion Antonescun yksinvallan avulla. Suomen halu irrottautua sodasta Saksan rinnalla oli tässä puitteessa Saksalle vielä kovempi pala nieltäväksi. Suomen neuvottelut rauhasta Neuvostoliiton kanssa tammikuusta alkaen ärsyttivät Saksaa. Myös suomalaisen median kirjoitukset hermostuttivat Saksan ylintä johtoa. Helsingin Sanomat oli julkaissut Britannian ilmasotaa kritisoivan artikkelin, Suomen Sosialidemokraatissa ryhmä professoreita protestoi sitä, että Saksa ”evakuoi” Tarton yliopiston kokoelmia, ja myös suomenruotsalainen lehdistö julkaisi rauhaan kehottavia artikkeleita.

19. huhtikuuta 1944 Hitler kielsi aseiden viennin Suomeen. Tällöin Saksan ulkoministeri Joachim von Ribbentrop tarjosi sotilaallisesti ahtaalla olevalle Suomelle liittosopimusta, joka takaisi Saksan toimitukset Suomeen, mutta lupaisi, että Suomi ei tekisi erillisrauhaa vaan jatkaisi sotaa loppuun asti Saksan rinnalla.

Saksan häviö oli tuolloin jo varma, joten sopimus olisi estänyt Suomea tarvittaessa irrottautumasta sodasta. Väitetään, että Ryti olisi juristina keksinyt allekirjoittaa sopimuksen omissa nimissään, jotta hän voisi erollaan vapauttaa Suomen sopimuksesta – Suomihan ei olisi sopimusosapuoli. Toisaalta Ryti olisi mieluummin löytänyt jonkin toisen ratkaisun, mutta marsalkka Gustaf Mannerheim ja pääministeri Edwin Linkomies olivat sopimuksen kannalla. Ryti lensi tapaamaan Mannerheimia, keskusteli tämän kanssa, ja sitten pohti asiaa yksikseen kunnes päätyi allekirjoittamaan tämän niin sanotun Ribbentrop-sopimuksen omissa nimissään, vaikka hyvin tiesi sen voivan johtaa kuolemantuomioon sodan päätyttyä.^lähde? Ryti olisi halunnut viedä Ribbentrop-sopimuksen eduskuntaan mutta ei voinut tehdä niin, koska eduskunta ei olisi sopimusta hyväksynyt.[27]

Kyseessä oli Suomen laillisten instituutioiden, tasavallan presidentin ja hallituksen, tekemä sopimus siitä, ettei Suomi tee erillisrauhaa Saksasta riippumatta. Kyseessä ei ollut kuitenkaan Suomea valtiona sitonut toimi, sillä silloisen Hallitusmuodon mukaan vain eduskunta saattoi päättää sodasta ja rauhasta. Tasavallan presidentti oli vain operatiivinen ulkopolitiikan johtaja eduskunnan rinnalla tässä asiassa. Kun Ryti erosi, Rytin kirje Hitlerille menetti sitovuutensa myös uuteen tasavallan presidenttiin nähden.[27]

Rytin kirje edisti jo alkaneita Saksan vilja- ja asetoimituksia. Saksan sotilaallinen tuki ei osin ehtinyt ajoissa ratkaisutaisteluihin, mutta täytyy muistaa, että Viipurinlahdella taisteltiin ankarasti vielä elokuun alussa. Saksalaiset maajoukot osallistuivat taisteluihin siellä. Saksasta saadut panssarintorjunta-aseet olivat tärkeitä ratkaisutaisteluissa. Baltiasta Immolaan jo ennen Rytin kirjettä tullut Kuhlmeyn lento-osasto oli tehokas. Kesä–heinäkuussa 1944 Suomi onnistui torjumaan Neuvostoliiton suurhyökkäyksen, joskin suurin uhrein. Josif Stalin luopui Teheranissa 1. joulukuuta 1943 saavutetun yhteisymmärryksen pohjalta yrityksestä kukistaa Suomen ja siirsi omien etujensa nimissä merkittävästi joukkoja Saksaa vastaan ehtiäkseen Berliiniin ennen länsivaltoja. Suomi sitoi kesäkuussa 1944 kaikkiaan 56 neuvostodivisioonaa. Stalin ymmärsi, että länsi tuki merkittävästi poliittisella tasolla Suomea. Hän ei yrittänytkään haastaa Salpalinjaa, mikä olisi todennäköisesti johtanut Yhdysvaltain ja Britannian voimakkaaseen reagointiin. Yhdysvallat olisi saattanut vähentää ns. lend-and-lease-apuaan Stalinille, joka ei enää halunnut uutta kriisiä länsivaltojen kanssa Suomen vuoksi.[28]

Ryti erosi presidentintoimestaan 1. elokuuta 1944 ilmoittaen siitä valtioneuvostolle lähetetyllä kirjelmällä, jolloin tasavallan presidentin tehtävien hoitaminen siirtyi neljäksi päiväksi pääministeri Linkomiehelle. Presidentintoimeen astui 4. elokuuta säädetyllä erityislailla Mannerheim.[29] Hän katsoi Rytin tekemän sopimuksen olleen pätemätön. Suomi solmi aselevon Neuvostoliiton kanssa syyskuun alussa 1944. Mannerheim luonnehti Rytin menettelyä Ribbentrop-sopimusta allekirjoitettaessa kansalaisen uroteoksi (en medborgerlig bragd).[30]

Presidentti Mannerheim nimitti Rytin uudelleen Suomen Pankin pääjohtajan virkaan syyskuun alussa 1944. Ryti kuitenkin aloitti virassa vasta pitkän kesä- ja sairausloman jälkeen lokakuun alussa. Eduskunnan pankkivaltuusmiesten puheenjohtaja, Rytin vanha aisapari Väinö Tanner toivotti hänet jälleen tervetulleeksi hoitamaan vastuunalaista tehtäväänsä. Sisäpoliittinen tilanne alkoi kuitenkin sodan päätyttyä muuttua, ja vuoden 1945 eduskuntavaalien jälkeen valittiin uudet pankkivaltuusmiehet, joiden puheenjohtajaksi tuli sosialidemokraateista kansandemokraatteihin siirtynyt Mauno Pekkala. ”Uuden ajan” myötä Rytin ja hänen varamiehensä Jukka Rangellin asema Suomen Pankin johdossa kävi kestämättömäksi, minkä vuoksi kumpikin pyysi eroa kesäkuun lopulla 1945.[31][32]

Sosialistinen eduskuntaryhmä eli niin kutsutut ”kuutoset” tekivät tammikuussa 1945 eduskuntakyselyn niistä henkilöistä, joiden he katsoivat olleen vastuussa Suomen joutumisesta sotaan Neuvostoliittoa vastaan.[33] Saman vuoden kesäkuussa 55 SKDL:n, SDP:n, Maalaisliiton ja RKP:n kansanedustajaa teki asiasta välikysymyksen. Vastauksessaan pääministeri J. K. Paasikivi viittasi Hornborgin komitean mietintöön ja presidentti K. J. Ståhlbergin lausuntoon, joiden mukaan Suomen lainsäädäntö ei tuntenut poliittista sotasyyllisyyttä.[34] Tilanne muuttui, kun liittoutuneet solmivat elokuussa 1945 niin kutsutun Lontoon sopimuksen, jonka mukaan rikoksista rauhaa vastaan rangaistaan samalla tavoin kuin perinteisistä sotarikoksista.[35]

Risto Ryti sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä. Hänen takanaan entinen pääministeri Edwin Linkomies ja oikealla syytettyjen puolustuksen johtaja Hjalmar J. Procopé.

Rytiä vastaan nostettiin liittoutuneiden Valvontakomission (käytännössä Neuvostoliiton) vaatimuksesta myös taannehtivan rikoslainsäätämisen kiellosta poiketen perustuslainsäätämisjärjestyksessä säädetyn sotasyyllisyyslain nojalla syyte. Rytiä ja seitsemää muuta sota-ajan johtavaa poliitikkoa syytettiin ”virka-aseman väärinkäyttämisestä valtakunnan vahingoksi”. Rytin osalta rikkomusten ilmoitettiin tapahtuneen raskauttavien asianhaarojen vallitessa.[36]

Hannu Rautkallion ja Lasse Lehtisen uuden tutkimuksen mukaan oikeusministeri Urho Kekkosella oli suuri osuus sotasyyllisyyslain laatimisessa, ja Kekkonen myös kiristi puolueensa Maalaisliiton puheenjohtajan Viljami Kalliokosken eroamaan uhkaamalla muuten haastaa tämänkin sotasyyllisyysoikeuteen.

Martti Turtolan luonnehdinnan mukaan Risto Ryti ja Väinö Tanner olivat sotasyyllisyysoikeudenkäynnin keskeiset syytetyt. Virka-asemansa perusteella Ryti oli muodollisesti ”sotasyyllinen numero 1”, mutta kommunistien ja valvontakomission näkemyksen mukaan tämä ”kunnia” kuului ehdottomasti Tannerille, joka oli toiminut sotien aikana ulko- ja valtiovarainministerinä. Turtolan mukaan venäläiset suhtautuivat Rytiin jopa arvostavasti, kun taas Tanner oli heidän silmissään aatteellinen petturi.[37] Neuvostoliiton hallituksen äänenkannattaja Izvestija julkaisi marraskuussa 1945 Suomen sotasyyllisyysoikeudenkäyntiä käsitelleen kirjoituksen, jonka mukaan pääsotasyyllinen oli Väinö Tanner ja hänen ”merkittävimpiä rikostovereitaan” Risto Ryti, entinen pääministeri Jukka Rangell ja entinen valtiovarainministeri Tyko Reinikka.[38]

Samalla perusteella tuomittiin myös muita sotaan syyllisiksi. Pääasiassa Paasikiven ja Kekkosen vaikutuksesta käyty sotasyyllisyysoikeudenkäynti Säätytalossa aiheutti senkin, että Suomi oli itse tuominnut syytetyt sotasyyllisiksi ennen kuin liittoutuneet olisivat ehtineet esittää vaatimuksia ulkomaisesta oikeudenkäynnistä. Suuret sotarikosoikeudenkäynnit käytiin Nürnbergissä vasta 1946.

Max Jakobson on kirjoittanut, että neuvostoliittolaiset uskoivat sotasyyllisyysoikeudenkäynnin osoittavan suomalaisille ja ulkomaailmalle, että Suomen sodanaikainen politiikka oli ollut väärää, rikollista ja turmiollista.[39] Kirjailija Yrjö Soinin ja historioitsija Hannu Rautkallion mukaan Rytin ja muiden syytettyjen rauhallinen ja asiallinen, mutta samalla myös itsevarma esiintyminen oikeudenkäynnissä sen alusta loppuun saakka oli kuitenkin epämieluisa yllätys valvontakomissiolle ja Suomen hallitukselle: sotasyyllisyysoikeudenkäynti näytti muodostuvan sävyltään mielenosoitukselliseksi näytelmäksi, jonka sankareita olivat syytetyt ja konnia sodan voittajat. Syytetyt tiesivät, että valtaosa suomalaisista oli tukenut sotavuosina toteutettua politiikkaa. Omassa puolustuspuheessaan Ryti selosti tapahtumien kulkua syksystä 1939 alkaen pitäen itseään miltei sivuhenkilönä.[40][41] Hieman ennen oikeudenkäynnin päättymistä pitämässään loppupuheenvuorossa Ryti totesi:

» Minä en tiedä, mikä tulos tästä oikeudenkäynnistä on oleva. Suomen kansan edun ja kunnian vuoksi toivon syytteiden hylkäämistä, sillä sellainen laki kuin laki sotasyyllisten rankaisemisesta on ja sen perusteella annetut langettavat tuomiot tuskin voisivat olla jättämättä nöyryytyksen tunnetta Suomen kansalle ja epämiellyttävää tahraa Suomen oikeushistoriaan. Henkilökohtaisesti tulos sitä vastoin merkitsee minulle vähemmän. Minulla on hyvä omatunto. Olen aina koettanut voimieni ja parhaan ymmärrykseni mukaan pyyteettömästi palvella isänmaatani ja toivon jossakin muodossa voivani tehdä sitä vastaisuudessakin. Mutta isänmaan palvelemisessa ei paikka ole ratkaiseva, vaan tahto. Se voi yhtä hyvin käydä vankilassa kuin presidentinlinnassa.»

[42]

Oikeudenkäynnissä Ryti tuomittiin kymmeneksi vuodeksi kuritushuoneeseen. Oma sotasyyllisyysoikeudenkäynti saattoi pelastaa tuomitut kovemmilta liittoutuneiden langettamilta rangaistuksilta, mutta toisten näkemysten mukaan kyse oli lähinnä vain kotimaisesta politiikasta. Tuomiokäytännöstä ei ollut merkittäviä toista maailmansotaa koskevia kansainvälisiä ennakkotapauksia sotasyyllisyysoikeutta Suomessa käytäessä. Ryti itse kirjoitti päiväkirjassaan:

”Tosiasiallisesti oikeudenkäynti lisäksi muodostuu omituiseksi näytelmäksi, johon osallistuvat eivät edusta omaa itseänsä ja omia oikeuskäsityksiään vaan jotakin aivan muuta. Todellinen syyttäjä tässä asiassa ei ole Suomen valtiovalta vaan erään vieraan valtion hallitus. Todelliset vastaajat eivät ole ne henkilöt, jotka ovat täällä syytettyinä, vaan vastaajana on Suomen kansa. Ja todellinen tarkoitus tällä oikeudenkäynnillä ei ole syytettyjen teoillaan loukkaaman yleisen oikeustajunnan hyvittäminen tuomitsemalla heidät rangaistuksiin, vaan se, että suomalainen tuomioistuin päätöksellään julistaisi Suomen hyökkääjäksi sodassa ja väärämielisen sodan jatkajaksi, jolloin vastapuoli osoittautuisi rauhaa rakastavaksi, vääryyttä kärsineeksi aiheettoman hyökkäyksen uhriksi." [43]

Ryti joutui lopulta kärsimään tuomiostaan vankilassa runsaat kolme vuotta, kunnes Paasikivi armahti hänet 1949 huolimatta suomalaisten kommunistien ja Neuvostoliiton lehdistön äänekkäistä vastalauseista. Normaalin käytännön mukaan Ryti olisi päässyt ehdonalaiseen vapauteen vasta helmikuussa 1951, mutta hänet oli lokakuussa 1948 siirretty vaikean sairauden vuoksi hoidettavaksi Kivelän sairaalaan.[44]

Paasikiven päiväkirjamerkinnät keväältä 1949 osoittavat hänen käyneen vaikeaa ja raskasta henkistä taistelua sisäpoliittisen paineen ja ulkopoliittisen uhan välillä. Neuvostoliittolaisten jyrkkä reaktio Väinö Tannerin päästyä vankilasta marraskuussa 1948 ei tiennyt hyvää. Sosialidemokraatit halusivat valita ehdonalaisessa vapaudessa olleen Tannerin Elannon hallintoneuvoston puheenjohtajaksi ja ilmoittivat, että he eivät tukisi Rytin armahtamista, ellei Tanner saisi samalla takaisin sotasyyllisyystuomion vuoksi menettämäänsä kansalaisluottamusta. Pitkän harkinnan jälkeen Paasikivi päätti toukokuussa 1949 armahtaa Rytin nojautuen tämän lääkärien antamaan lausuntoon, jonka mukaan Rytin sairaus oli laadultaan erittäin vakava ja parantumaton. Samalla hän vapautti Väinö Tannerin, T. M. Kivimäen, Edwin Linkomiehen ja Jukka Rangellin heidän tuomioidensa jäljellä olleista osista. Tämän nojalla kaikki sotasyyllisinä tuomitut nauttivat jälleen kansalaisluottamusta.[45] Rytille itselleen armahdus merkitsi käytännössä vain sitä, että vartijoina olleet poliisit poistuivat Kivelän sairaalan eteisestä.[46]

Ryti ei tämän jälkeen enää palannut politiikkaan, vaan vietti viimeiset vuotensa syrjässä julkisuudesta kotonaan Helsingin Kaivopuistossa. Hän ehti aloittaa muistelmiensa kirjoittamisen, mutta teos jäi keskeneräiseksi. Joulukuussa 1953 Tuomiojan hallitus päätti maalauttaa Rytin muotokuvan asetettavaksi valtioneuvoston linnan istuntosalin seinälle, ja paljastustilaisuus pidettiin arvovaltaisen kutsuvierasjoukon läsnä ollessa kesäkuussa 1955.[47] Vain muutamaa kuukautta ennen kuolemaansa, toukokuussa 1956, Ryti vihittiin Helsingin yliopistossa valtiotieteen kunniatohtoriksi.[14] Ryti ei sairautensa vuoksi voinut itse saapua kumpaankaan juhlatilaisuuteen, vaan häntä edustivat hänen perheensä jäsenet.[14] Hänen viimeinen matkansa suurten kansanjoukkojen saattamana 11. marraskuuta 1956 oli kansallinen merkkitapaus, vaikka virallinen Suomi joutuikin vaikenemaan siitä Neuvostoliiton pelossa. Rytin hautajaiset osuivat poliittisesti arkaan ajankohtaan, sillä Unkarin kansannousu oli kärjistynyt veriseksi kriisiksi vain joitakin päiviä aiemmin. Ruumiinsiunauksen toimitti arkkipiispa Ilmari Salomies ja valtiovallan tervehdyksen esitti eduskunnan puhemies V. J. Sukselainen. Rytin omaisten pyynnöstä muistopuheen Rytin arkun äärellä piti hänen ystävänsä ja entinen avustajansa Lauri Puntila, joka viittasi rohkeasti Rytin saamaan sotasyyllisyystuomioon:

»Jos on rikos rakastaa isänmaata ja kansaansa enemmän kuin omaa oikeutta elämään, Risto Rytin tuomitseminen on ollut oikein. Jos sitä pidetään hyveenä, on hänen kohdallaan tapahtunut oikeusmurha. – – – Jos on erehdys tukahduttavissa olosuhteissa suojella jättiläispalon uhkaamaa kotia, Risto Rytin toiminnan tuomitseminen on oikeutettu. Jos taas ponnistelua pienenkin kansan itsenäisyyden säilyttämiseksi pidetään arvossa, Risto Ryti nousee suurten valtiomiestemme riviin.»

[48]

Historioitsija Jukka Tarkan mukaan Rytin hautajaisissa oli tunnelmineen ja ulkoisine puitteineen samantapainen isänmaallisen mielenosoituksen vivahde kuin marsalkka Mannerheimin hautajaisissa tammikuussa 1951.[49] Ryti on haudattu Helsingin Hietaniemeen: U25-13-5.

Professori Lauri Puntila kirjoitti Suomen tasavallan presidentit -teoksessa vuonna 1950:[50]

» Rytin presidenttikausi on ollut maamme vaiheista kiistellyin. Hänen johdollaan kuljetun tien arvioimiseen ei vielä ole mahdollisuuksia. Me tiedämme, mitä sen varrella on tapahtunut ja missä olemme nyt. Me voimme – omien poliittisten käsitystemme mukaan – tosin kuvitella, miten olisimme selviytyneet, jos politiikka olisi yleisesti tai yksityiskohdissa ollut toinen, mutta tällä on vain kuvittelun todistusvoima ja merkitys. Me olemme joutuneet tappiolle ja kärsineet sodissa suunnattomia vaurioita, joiden korjaamiseen kuluu vielä aikaa. Mutta me olemme säilyttäneet ja saaneet uudelleen tunnustetuksi oikeutemme itsenäiseen kansalliseen elämään, meidän maamme on säilynyt miehitykseltä ja sodan suoranaisilta hävityksiltä. Meidän tuotantokoneistomme jäi suurimmaksi osaksi käyttökuntoiseksi ja teki mahdolliseksi sekä viennin että ennennäkemättömän suuren sotakorvauksen suorittamisen. Meillä on sodasta selvittyämme ollut pohja, miltä ponnistaa, ja meillä on edelleen vankka perusta, mille rakentaa.»

Risto Rytin elämäntyön uudelleenarviointi liittyy kiinteästi poliittisten olojen muuttumiseen Suomessa ja Euroopassa 1980-luvun loppupuolella. Toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä Ryti oli Lauri Kr. Relanderin ohella huonoimmin tunnettu presidentti, vaikka hänen roolinsa oli ollut melko paljon esillä käsiteltäessä sotavuosien tapahtumia, ja vaikka muiden muassa Kyösti Skyttä, Juhani Suomi ja Sakari Virkkunen tekivät hänestä kirjoja. Rytiä ihmisenä, samoin kuin hänen poliittista ja taloudellista ajatteluaan tunnettiin varsin niukasti. Sattumoisin vuonna 1989, jolloin tuli kuluneeksi sata vuotta Rytin syntymästä, kommunistiset hallitukset luhistuivat toinen toisensa jälkeen Neuvostoliiton valtapiiriin kuuluneissa Itä-Euroopan maissa. Vasta Neuvostoliiton heikkeneminen ja vuonna 1991 tapahtunut hajoaminen rohkaisivat Suomen valtiojohtoa kirjoituttamaan ensimmäinen tieteellinen kokonaiselämäkerta Rytistä.[51]

Aika ajoin Suomessa keskustellaan sotasyyllisten kunnianpalautuksesta, koska sotasyyllisyysoikeudenkäynnit ja -tuomiot olivat Suomen oikeuskäytännön vastaisia. Usein sanotaan, ettei heidän kunniaansa tarvitse palauttaa, koska he eivät ole sitä suomalaisen tavallisen kansan keskuudessa koskaan menettäneetkään.[52] Tällä väittämällä vältetään se, että historiankirjoituksen ja käsityksen eläessä ajan mukana ei ole välttämätöntä uusia taannehtivasti oikeuden päätöksiä.

Keväällä 1943 toimiessaan presidenttinä Ryti totesi keskustellessaan Väestöliiton edustajien kanssa, että väestön lisäämisen ohella liiton tulisi kiinnittää huomiota myös sen laadun parantamiseen. Hän piti perusteltuna estää "fyysisesti ja psyykkisesti ala-arvoisten ihmisten" lisääntyminen steriloimalla heidät.[53] Tuolloin Suomessa oli jo voimassa pakkosterilisointilaki (vuosina 1935−1970), jonka nojalla tuhansia kehitysvammaisia, kuuroja, tai esimerkiksi skitsofreniaa tai kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavia sterilisoitiin väkisin.[54]

Kauko Räike, Risto Rytin patsas, 1979. Huittisten Lauttakylä.

Risto Ryti on haudattu Helsinkiin Hietaniemen hautausmaalle, jossa on myös hänen hautamuistomerkkinsä. Samassa haudassa lepää Rytin vaimo Gerda Ryti.

Rytin syntymäpitäjä Huittinen on muistanut häntä monin tavoin. Huittisten museossa on Risto Rytille omistettu osasto ja kaupungin läpi kulkeva pääkatu on nimetty Risto Rytin kaduksi. Kuninkaisten koulutus- ja kulttuurikeskuksessa sijaitsee konsertti- ja konferenssitila Risto Ryti -sali. Huittisten keskiaikaisen kirkon puistossa on vuonna 1979 paljastettu Risto Rytin patsas, jonka on suunnitellut kuvanveistäjä Kauko Räike. Lisäksi hänen syntymäkotinsa paikalla on muistomerkki.[55]

Tunnetuin Rytin muistomerkeistä on vuonna 1994 Helsingissä paljastettu kuvanveistäjä Veikko Myllerin suunnittelema Risto Rytin muistomerkki. Abstrakti veistos herätti aikoinaan suurta kohua ja sen pystyttämistä vastustettiin jopa nimiä keräämällä. Muistomerkkiä vastustavaan adressiin saatiin yli 140 suomalaisen vaikuttajan nimet. Myllerin veistos kuitenkin paljastettiin alkuperäisen suunnitelman mukaisena Hesperian puistossa.[56]

Rytin toimintaan ja elämään liittyviä muistolaattoja löytyy Helsingistä neljästä eri paikasta. Kulosaaressa on hänen mukaansa nimetty katu, kuja sekä puisto.[56]

Risto Rytin koulukaupungissa Porissa on myös useita muistomerkkejä. Porin Lyseossa on kuvanveistäjä Kauko Räikkeen suunnittelema reliefi. Lisäksi kaupungista löytyy kaksi Rytiin liittyvää muistolaattaa.[57] Vuonna 2009 paljastettiin kuvanveistäjä Sofia Saaren suunnittelema veistos. Patsaan edustalla oleva aukio on nimetty Risto Rytin aukioksi.[58]

Raumalla on muistolaatta talon seinässä, jossa Ryti aloitti lakimiesuransa.[57]

Vuonna 1993 perustettiin Helsingissä Risto Ryti -seura vaalimaan Rytin muistoa ja edistämään hänen elämäntyönsä tuntemusta.

Valtionrautateiden raskas tavarajunaveturi Tr1 sai nimen ”Risto” presidentti Rytin mukaan.

1. Risto Ryti taivutti omaa nimeään kotiseutunsa murteen mukaisesti "Ryti : Rytin". Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen suosituksen mukaan sukunimen Ryti taivutuksessa Rydin ja Rytin ovat vaihtoehtoisia tapoja ("Silloin kun nimestä esitetään vaihtoehtoiset taivutustavat, niiden välissä on aaltoviiva eli ~", Taivutus ja esitystapa). — Sukunimien taivutus: Ryti kaino.kotus.fi. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus. Viitattu 10.10.2011.
2. Kallion toimen tasavallan presidenttinä oli virallisesti tarkoitus päättyä hänen seuraajakseen valitun Rytin toimeenastumistilaisuudessa, jolloin Rytin presidenttiyden oli muodollisesti määrä vasta alkaa: iGS Tietohuoltoasema Helsingin kaupunginkirjasto

• Ratkaisun hetkiä: Tasavallan presidentin puheita. Otava, 1941.
• Risto Ryti – muistokirja Suomen tasavallan viidennestä presidentistä. Helsinki: Otava 1956.
• Jokisipilä, Markku: Aseveljiä vai liittolaisia? Suomi, Hitlerin Saksan liittosopimusvaatimukset ja Rytin-Ribbetropin sopimus. SKS, Helsinki. 2004.
• Linkomies, Edwin: Vaikea aika. 3. painos. Helsinki: Otava. 1970.
• Manninen, Ohto – Rumpunen, Kauko I. (toim.): "Käymme omaa erillistä sotaamme": Risto Rytin päiväkirjat 1940–1944. Helsinki: Edita 2006. ISBN 951-37-4520-1.
• Puntila, L. A.: Risto Ryti: myrskyajan presidentti. Teoksessa Suomen tasavallan presidentit (8. painos, toim. Matti Kuusi), s. 121−144. Porvoo: WSOY 1965.
• Seppinen, Jukka: Hitler, Stalin ja Suomi. Minerva, 2009.
• Seppinen, Jukka: Paasikiven aikakauteen. Jyväskylä 2001.
• Skyttä, Kyösti: Ei muuta kunniaa: Risto Rytin kujanjuoksu 1939–1945. Helsinki: Kirjayhtymä 1971.
• Soini, Yrjö: Kuin Pietari hiilivalkealla: Sotasyyllisyysasian vaiheet 1944–1949. Helsinki: Otava, 1956.
• Soini, Yrjö: Toinen näytös – entä kolmas? Sotasyyllisyysasian myöhemmät vaiheet. Hämeenlinna: Karisto 1968.
• Tanner, Väinö: Suomen tie rauhaan 1943–44. Helsinki: Tammi 1952.
• Turtola, Martti: Risto Ryti: Elämä isänmaan puolesta. Helsinki: Otava, 1994. ISBN 951-1-11783-1.
• Turtola, Martti: / Ryti, Risto (1889–1956) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 30.10.2007. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
• Virkkunen, Sakari: Ryti: Myrskyajan presidentti. 3. painos. Otava 1985. ISBN 951-1-08557-3.

• Hannu Rautkallio: Risto Ryti: Sota-ajan muistelmat 1939–1944. Espoo: Paasilinna, 2012. ISBN 978-952-5856-55-2.
• Juhani Suomi: Kohtalona yksinäisyys: Risto Rytin tie Suomen politiikan johtoon. Helsinki: Otava, 1989. ISBN 951-1-10673-2.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Risto Ryti Wikimedia Commonsissa

• Risto Ryti -seura
• Risto Ryti (Arkistoitu – Internet Archive) Muistot, Helsingin Sanomat
• .aspx Risto Ryti. Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
• Presidentti Rytin puhe jatkosodan alussa Elävä arkisto, Yleisradio
• Risto Ryti – sotavuosien presidentti Elävä arkisto, Yleisradio
• Heikkinen, S.- Kuusterä, A.- Tiihonen, S.: Kylmästi laskeva mies. Talousvaikuttaja Risto Rytin elämä. Otava, 2022. ISBN 978-951-1-44692-7