Risto Luukkonen

”Ripa” Luukkonen edusti Suomea Helsingin 1952 olympialaisissa 51-kiloisten sarjassa. Hän hävisi ensimmäisellä kierroksella yhdysvaltalaiselle Nathan Brooksille tuomariäänin 0–3; Brooks voitti lopulta kultaa.[2] Berliinin EM-kilpailuissa 1955 Luukkonen hävisi 51 kilogramman sarjan ensimmäisessä ottelussaan unkarilaiselle Josef Nagylle tuomariäänin 0–3.[3]

Luukkonen voitti Pohjoismaiden mestaruuden 51-kiloisissa vuonna 1957 ja saavutti PM-pronssia 54-kiloisissa vuonna 1955.[1]

Seuratasolla Luukkonen edusti Helsingin Nyrkkeilijöitä. Hän voitti Suomen mestaruuden 54 kilogramman sarjassa vuosina 1955[4] ja 1956 sekä 51-kiloisissa vuonna 1957. Hän osallistui 21 maaotteluun ja voitti niissä 14 kertaa.[1]

Luukkonen aloitti ammattilaisuransa lokakuussa 1957 Helsingissä voittamalla viidennen erän teknillisellä tyrmäyksellä belgialaisen Jean Peemansin. Samana vuonna hän voitti vielä kaksi muutakin vastustajaansa. Vuonna 1958 hän voitti kaikki neljä otteluaan. Vuonna 1959 hän kahden voiton jälkeen otteli kesäkuussa ratkaisemattoman espanjalaisen Mimun Ben Alin kanssa.[5] Hän pääsi Helsingissä 4. syyskuuta 1959 ottelemaan espanjalaisen Young Martinin kanssa kärpässarjan Euroopan-mestaruudesta ja voitti tuon 15-eräisen ottelun pisteillä.[5][1]

Lokakuussa 1959 Luukkonen mursi peukalonsa ja joutui jättämään väliin suunnitellun ottelumatkansa Etelä-Amerikkaan ja Kaukoitään. Helmikuussa 1960 hän keskenkuntoisena kärsi ammattilaisuransa ensimmäisen pistetappion irlantilaiselle John Caldwellille. Tämä ottelu ei kuitenkaan koskenut EM-titteliä, joka pysyi edelleen Luukkosen nimissä. Huhtikuussa häneltä murtui jälleen käden luu[6] ja hän piti yli puolen vuoden ottelutauon. Vuonna 1960 hän voitti yhteensä kolme ottelua saavuttaen muun muassa lokakuussa Caracasissa kuudennen erän teknillisellä tyrmäyksellä voiton venezuelalaisesta Ramon Ariasista[5] ja nousi The Ring -lehden listalla maailmanmestarin kuudenneksi haastajaksi.[1]

Huhtikuussa 1961 Luukkonen hävisi pisteillä ranskalaiselle Jean Guerardille ja 29. kesäkuuta 1961 Algherossa hän menetti EM-tittelinsä italialaiselle Salvatore Burrunille. Loppuvuonna hän vielä voitti yhden ja hävisi yhden ottelun. Vuonna 1962 hän voitti viisi ottelua, joista kaksi tyrmäyksellä, ja otteli Jean Guerardin kanssa ratkaisemattoman. Vuonna 1963 hän voitti kaksi ottelua tyrmäyksellä ja seitsemän ottelua pisteillä ennen kuin pääsi 9. joulukuuta 1963 Helsingissä ottelemaan kääpiösarjan Euroopan-mestaruudesta Mimun Ben Alin kanssa. Luukkonen sai pistevoiton ja nousi toisen kerran urallaan Euroopan-mestariksi.[7]

Maaliskuussa 1964 Luukkonen hävisi skotlantilaiselle Walter McGowanille mutta tämä ottelu ei koskenut EM-titteliä. Helsingissä 22. toukokuuta 1964 hän puolusti menestyksekkäästi titteliään ottamalla 15-eräisessä ottelussa pistevoiton ranskalaisesta Pierre Vetroffista.[7] EM-titteli vietiin häneltä pois hänen kieltäydyttyään ottelemasta Mimun Ben Alia vastaan Barcelonassa.[8] Loppuvuonna 1964 hän voitti vielä kaksi ottelua. Alkuvuonna 1965 hän voitti kaksi ottelua sekä otteli yhden ratkaisemattoman. Uransa kuusi viimeistä ottelua hän hävisi pisteillä. Viimeinen vastustaja oli ruotsalainen Jan Persson 22. huhtikuuta 1966 Tukholmassa.[7]

Ammattilaisurallaan Risto Luukkonen otteli 48 kertaa. Hän voitti 34 ja hävisi 11 ottelua, ja kolme päättyi ratkaisemattomaan.[7]

• Siukonen, Markku: Urheilukunniamme puolustajat – Suomen olympiaedustajat 1906–2000, s. 192. Graface Jyväskylä, 2001. ISBN 951-98673-1-7.
• Lounasheimo, Ilmo: Kehän sankarit, s. 732–733, 746, 770. WSOY, 1987. ISBN 951-0-13981-5.
• Rantala, Risto & Siukonen, Markku (toim.): Urheilumme kasvot 4, s. 227–228. Oy Scandia Kirjat Ab, 1973.

• YLE Elävä arkisto: Risto Luukkosen EM-voitto 1959