RinneRadio

Arvostettu, edesmennyt jazz-muusikko ja säveltäjä Edward Vesala perusti RinneRadion vuonna 1988 saksofonisti-säveltäjä Tapani Rinteelle Helsingissä järjestettyjen Sound & Fury -työpajojen jäljiltä, joihin viimeksi mainittu osallistui. [6] Ensilevy RinneRadio näki päivänvalonsa samana vuonna ja käsitti vaikuttavan listan aikakauden suurimpia jazz-artisteja, joihin lukeutuivat muun muassa Raoul Björkenheim, Iro Haarla ja Seppo Tyni. Edward Vesala myös tuotti ja suurimmalta osin sävelsi debyyttilevyn.[7]

Yhtyeen toinen levy Dance and Visions ilmestyi vuonna 1990, ja sillä vieraili ensimmäistä kertaa RinneRadion historiassa muun muassa saamelainen Wimme Saari joikuineen. Uutena virallisena jäsenenä esiteltiin samalla albumilla Jari Kokkonen. Hän jatkoi kokoonpanossa aina vuoteen 2001 saakka. Dance and Visions -levyllä voi kuulla ensimmäistä kertaa tyypillisen RinneRadion äänimaailman, josta yhtye parhaiten tunnetaan ja jossa elektronista musiikkia yhdistellään ambient teknosta drum’n’bassiin ja jatsikkaisiin puhallinsoitiimiin.[8]

Kun yhtye esiintyi uransa alkuvaiheessa, RinneRadion klubiystävällinen musiikki vahvoine elektronisine vaikutteineen aiheutti hämmennystä niin suomalaisissa jazz-piireissä kuin ulkomaillakin. Markus Partasen kirjaan “Rytmihäiriöitä ‒ Uuden Suomi-jazzin nousu” (Like Kustannus) antamassaan haastattelussa Tapani Rinne on kuvannut näitä alkuvuosia seuraavalla tavoin: “Soitimme ehkä liian leimallisesti jazz- ja taidemusiikkipaikoissa. Teknokuviot- ja klubit olivat asia erikseen, mutta niihin ympyröihin pääsimme mukaan vasta myöhemmin, kun bändillä oli jo enemmän kaupallistakin suosiota.”[9]

Vuonna 1992 RinneRadio julkaisi kolmannen levynsä Joik, jolla vieraili ensimmäistä kertaa myös Kimmo Kajasto, joka on yksi Tapani Rinteen pitkäaikaisista yhteistyökumppaneista. Samaisena vuonna Rinne pokkasi Suomen Jazzliiton myöntämän Yrjö-palkinnon tultuaan valituksi Vuoden suomalaiseksi jazzmuusikoksi.[8]

Yhtyeen neljäs levy Unik ilmestyi vuonna 1994. Se oli jatkoa vuotta aiemmin julkaistulle EP-levylle DiorInNera. Albumi palkittiin yhdellä suomalaisen musiikkiteollisuuden arvostetuimmista palkinnoista Emma-gaalassa Vuoden jazz-albumina.[8] Rumba-lehden kriitikot äänestivät myös Rinneradion albumin Unik vuoden 1994 kymmenenneksi parhaaksi suomalaisalbumiksi.[10] Tähän mennessä tietous RinneRadion luomasta jazzin, teknon ja ambient-musiikin uudenlaisesta yhteenliitoksesta oli kiirinyt muuallekin, minkä myötä yhtye teki kansainvälisiä kiertueita esiintyen muun muassa Belgiassa, Tanskassa, Saksassa, Virossa, Japanissa, Espanjassa ja Ruotsissa.[8]

RinneRadion ydinkokoonpanoon kuuluivat tässä vaiheessa Rinne, Kajasto ja Kokkonen. Trio jatkoi luodun musiikkityylin kehittämistä erityisesti viidennellä RoK-levyllä (1996), joka piti sisällään vaikutteita hiphopista drum’n’bassiin ja jazziin.[8] Samana vuonna he voittivat arvostetun Kultapumpeli-palkinnon Oulun musiikkivideofestivaaleilla kappaleen “Aromaa AltToo” videolla.[11]

Rok-albumi oli kaupallisessa mielessä RinneRadion lopullinen läpimurtolevy. Se nousi Suomen virallisella listalla sijalle #22 vuonna 1996 ja pysyi siellä kuuden viikon ajan.[12] Tapani Rinteen mukaan suosio tuli yllättäen, kuten käy ilmi hänen haastattelustaan Markus Partasen kirjassa “Rytmihäiriöitä ‒ Uuden Suomi-jazzin nousu” (Like Kustannus): “Me olimme silloin oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Rokin aikoihin suurempi yleisö oli valmis RinneRadion musiikille, mutta trendejä ja muotoja ei voi ennustaa. Toisaalta tuolloin kävi myös niin, että meitä pyydettiin enää harvemmin esiintymään jazzyhteyksiin. Se oli kummallista, mutta musiikin tekijän ei kannata ryhtyä miettimään bisnestä, vaan tärkeintä on tehdä sitä, mikä todella kiinnostaa. Jos niin syntynyt musiikki joskus kohtaa trendit, se on hieno juttu, mutta trendien mukaan musiikkia ei voi luoda: silloinhan sitä olisi jo aikaansa jäljessä eikä sellaisessa musiikin tekemisessä olisi muutenkaan mitään mieltä.” Vannoutuneimmat uudet faninsa RinneRadio löysi Euroopasta, jossa jazzin ja konerytmien fuusiolle oli herännyt kysyntää dj-vetoisen klubimusiikkikulttuurin kautta.[9]

Vuonna 1997 RinneRadio julkaisi uuden levyn, joka kantoi nimeä pfft. Se syntyi yhteistyön pohjalta Pan Sonicista tunnetun Ø:n eli Mika Vainion kanssa ja perustui RinneRadion live-esiintymiseen, josta Vainio oli viereisessä tilassa tehnyt samanaikaisesti oman uudelleenmiksauksensa.[8] Samana vuonna yhtyeellä oli esiintyminen Knitting Factoryssa, New Yorkissa, josta äänisignaali lähetettiin suorana Pori Jazz -festivaalille Suomeen. Porissa amerikkalainen DJ Spooky loihti siitä oman live-tulkintansa paikan päällä olleelle tapahtumayleisölle.

Kaksi pienempää julkaisua, EP-levyt Osaka ja Juju, olivat sen jälkeen vuorossa ennen kuin RinneRadio alkoi taas työskennellä seuraavan täyspitkän albuminsa G parissa. Viimeksi mainittu näki päivänvalon vuonna 1998 ja oli merkittävä virstanpylväs, sillä ohjelmoija Kimmo Kajaston tilalle kokoonpanoon oli nyt liittynyt DJ Ken-One (Jean Johansson).[8]

Yhteistyö lukuisten eri deejiiden kanssa kulminoitu vuoden 1999 julkaisulla B, joka käsittää monien Suomen tunnetuimpien deejiiden ja tuottajien [8], kuten Brothomstatesin, Jori Hulkkosen, JS16:n ja Slown, uudelleenmiksaamia versioita RinneRadion kappaleista.[13]

Yhteistyö Jori Hulkkosen kanssa jatkui, sillä hän oli pitkälti tuotantovastuussa seuraavalla RinneRadion levyllä Nao (2001) yhdessä Veikka Erkolan kanssa. Live-esiintymisten osalta DJ Ken-Onen korvasi ensin kokoonpanossa perkussionisti Zarkus Poussa, sittemmin Abdissa Assefa.[8] Nao nousi lopulta Suomen virallisella listalla sijalle #32, mikä teki kaupallisesti siitä yhtyeen toiseksi menestyneimmän levyn Rok-albumin jälkeen.[12] Sitä seurasi vuonna 2003 toinen albumi, nimeltään Lumix, joka musiikillisessa mielessä sisälsi vahvan panoksen Veikka Erkolalta ja Pauli Saastamoiselta. Jälkimmäinen on vuosien varrella toiminut merkittävässä roolissa RinneRadion äänimaailman osalta erityisesti äänitysten, miksausten ja masteroinnin osalta.[8]

Samojen vuosien aikana Tapani Rinteen kumppaneiksi yhtyeeseen liittyivät Tuomas “Verneri Lumi” Norvio ja Juuso “Juusonik” Hannukainen (joka tunnetaan myös Don Johnson Big Bandista). RinneRadio oli jälleen trio. Heidän ensimmäinen yhteisprojektinsa oli vuoden 2004 albumi Pan, joka käsittää mielenkiintoisen kattauksen vierailevia artisteja, kuten viulisti Pekka Kuusiston.[8]

Vuonna 2005 RinneRadio keskittyi kiertueisiin ja esiintyi muun muassa legendaarisen Herbie Hancockin kuratoimalla festivaalilla Barbicanin taidekeskuksessa Lontoossa[14] ja hollantilaisella North Sea Jazz Festivalilla.[15] Seuraavana vuonna yhtye kutsuttiin esiintymään perinteikkään Midem-musiikkitapahtuman 40-vuotisjuhlien avajaisiin Cannesissa, Ranskassa. Pian tämän jälkeen oli vuoro jälleen uudelle levylle, joka nimettiin yksinkertaisesti +:ksi. Maineikas viulisti Pekka Kuusisto vierailee myös tällä albumilla.[8]

Syyskuussa 2007 ilmestyneellä On-albumilla kuullaan vierailevina solisteina muun muassa Sanni Orasmaata ja islantilaista Kira Kiraa.[16] Aktiivinen yhtye juhlisti 20-vuotistaivaltaan seuraavana vuonna julkaisemalla kokoelmalevyn 20, joka käsittää saman määrän kappaleita RinneRadion uran varrelta. Valinnoista vastasivat radio- ja klubideejiit, joita pyydettiin listaamaan teokset, joiden pitäisi kunkin mielestä kuulua yhtyeen unelmalevylle.[17] Näiden pohjalta valitut kappaleet on albumilla jaettu kahdelle levylle, jotka on nimetty teemanmukaisin otsikoin Side (A)mbient ja Side (B)eat. [18]

Tuoretta materiaalia kuultiin jälleen vuonna 2009 upouuden Pole Stars -levyn muodossa. Musiikillisesti se edustaa eräänlaista päivitystä RinneRadion aiempaan pohjoisilla ulottuvuuksilla maustettuun “etnoteknoon”. Levyllä vierailevat muun muassa saamelaisjoikaajat Ulla Pirttijärvi ja Wimme Saari, harmonikkataiteilija Johanna Juhola sekä kanteletaiteilija Eva Alkula.[19]

RinneRadion seuraava merkittävä etappi käynnistyi arvostetun suomalaisen drum’n’bass -artisti Konsta “DJ Muffler” Mikkosen[20] ottaessa pian Pole Stars -levyn jälkeen kokoonpanossa Tuomas “Verneri Lumi” Norvion paikan. Tämän voi kuulla myös vuonna 2012 julkaistulla StaRRk-levyllä, jota Helsingin Sanomien levyarviossa 30.8.2012 kuvailtiin tyylillisesti RinneRadion aiempaan tuotantoon nähden entistä särmikkäämmäksi ja säkättävämmäksi sekä jylhemmäksi, jyrkemmäksi ja synkemmäksi.[21]

Virallinen kokoonpano säilyi pitkään muuttumattomana aina vuoteen 2020 saakka, jolloin elektronisen musiikin artisti ja deejii Aleksi Myllykoski astui DJ Mufflerin paikalle tuurattuaan tätä jo edellisten vuosien aikana toisinaan live-konserteissa.[4]

Vuoden 2012 StaRRk-albumin jälkeen RinneRadio on keskittynyt aktiiviseen keikkailuun sekä Suomessa että ulkomailla. Levytysten osalta yhtyeen jäsenet ovat olleet kiireisiä omissa projekteissaan. Esimerkiksi yhtyeen nokkahahmo Tapani Rinne julkaisi neljännen soololevynsä Radioton vuonna 2019[22], järjestyksessään toisen yhteislevyn Human joikaaja Wimme Saaren kanssa vuonna 2017 sekä yhteisprojektit Under The Ground (2015) ja Inside The Temple (2012) Teho Majamäen kanssa.[2]

Vuodesta 1996 lähtien kaikki RinneRadion tuotokset oli julkaissut maineikas Rockadillo Records. Yhtye päätti kuitenkin kokeilla kansainvälisen yleisönsä tavoittamista entistä paremmin brittiläisen The Ambient Zone -levymerkin kautta.[23] Lontoosta käsin toimiva label julkaisi yhtyeen kaksi viimeisintä singleä “Yasmin” (2017) ja “Zarkukselle” (2018), jotka saivat radiosoittoa myös Briteissä.[24] Sittemmin yhtye on työskennellyt uuden levynsä parissa, joka ilmestyy Rockadillo Recordsin kautta talvella 2020-2021.[4]

RinneRadion www-sivujen mukaan vuonna 2020 yhtye on dynaaminen trio, joka on tunnettu runsaasta ja eklektisestä äänimaailmastaan, joka ulottuu aina kiihkeästä paukkeesta jylhän meditatiivisiin tunnelmiin. Vältellen kaavoja ja ennakoitavuutta RinneRadiolla ei ole vakioitua live-settiä vaan yhtye räätälöi konserttinsa aina tilaisuuden ja paikan mukaisesti. Show voi tänä päivänä olla yhtä hyvin vaikka kirkossa, live-klubilla, konserttiareenalla tai keskellä metsää järjestettävällä teknofestivaalilla.” [4]

• RinneRadion viralliset sivut
• RinneRadio Last.fm:ssä (englanniksi)
• Tapani Rinteen viralliset kotisivut