Rillankivi

Rillankivi on siirtolohkare ja rajakivi Pielaveden, Pihtiputaan ja Pyhäjärven kuntien rajalla. Se on myös Pohjois-Pohjanmaan, Pohjois-Savon ja Keski-Suomen rajapyykki. Rillankivi on alueen tunnetuimpia nähtävyyksiä.

Rillankivi on siirtolohkare ja rajakivi Pielaveden, Pihtiputaan ja Pyhäjärven kuntien rajalla. Samassa kohdassa on myös Pohjois-Pohjanmaan, Pohjois-Savon ja Keski-Suomen raja. Rillankivi on kuvassa vasemmalla.

On katsottu, että Rillankivi on yksi vuonna 1323 solmitun Pähkinäsaaren rauhan rajakivi. Se on kolmen historiallisen maakunnan, Hämeen, Savon ja Pohjanmaan, rajapyykki. Siihen kaiverretut kuviot pohjautuvat Pähkinäsaaren rauhan jälkeisistä rajalinjoista, jotka muuttuivat jonkin verran suomalaisten edetessä itään 1400-luvulla. Siinä on useita erilaisia hakkauksia, joista tunnistettavissa ovat vuosiluku 1814, Ruotsin valtion rajasymboli niin sanottu valtiolaiva ja useita nimikirjaimiksi tai puumerkeiksi tulkittuja merkintöjä.

Kivi on suojeltu vuonna 1964 muinaistieteellisen toimikunnan lausunnon perusteella todennäköisenä Pähkinäsaaren rauhan rajakivenä. Rillankivi on Museoviraston rauhoittama muinaismuisto. Nimi tulee joko Haakon Frillestä (1415) tai Maunu Frillestä (1452), jotka kumpikin selvittelivät raja-asioita valtiovallan toimeksiannosta. Perimätiedon mukaan Rilla (Frille) oli aatelinen sotaherra, maanmittari ja insinööri, jolla oli perin ilkeä luonne. Hänen apulaisensa löivät hänet lopulta hengiltä ja piilottivat ison kiven Rillankiven alle.lähde?

Rillankiven läheisyydessä on myös edustava Varisvuoren harjumuodostuma. Karjalaisten ikivanha kauppareitti Laatokalta Pohjanlahdelle on kulkenut harjun kautta Maaselän kannaksen yli.

Dokumentoituja todisteita siitä, että Rillankivi olisi ollut Pähkinäsaaren rauhan 1323 rajakivi, ei kuitenkaan löydy. Näkyvissä ovat edelleen todennäköisesti 1500-luvulla lisätyt Ruotsin kruunu ja ortodoksiristi. Rillankivi on maakuntien ja läänien rajojen kohtauspaikka.[1]

Eri teorioita Pähkinäsaaren rauhan 1323 rajasta

Rajan kulusta on kaksi Pyhäjärveä koskettavaa teoriaa. Jalmari Jaakkolan mukaan raja kulki jostain Koivujärven tienoilta, lähemmin määrittämättömästä Kalliovuoresta pohjoiseen Pyhäjärven itäpuolitse Pyhännän–Pulkkilan kautta harjulinjoja Pattijoen kautta mereen.

Vilkunan teorian mukaan, jota Julku on kehitellyt edelleen, raja kulki Pyhäjärven etelä- ja länsipuolitse, Kolima- Muuras-, Alvajärvien ja Rajahoikan kautta tai mahdollisesti Pyhäjärven lounaiskulmaa leikaten, Pyhä- ja Kalajoen välitse vedenjakajaa Pyhäjoen eteläpuolle Petäjäsojaan. Pyhäjoen venetie turvattiin karjalaisten käyttöön.

Kiista Pohjanrannan omistuksesta kärjistyi, kun ruotsalaiset rakensivat Olavinlinnan vuonna 1475 salpaamaan karjalaisten pääsyn Pyhäjoen tielle, jolloin he joutuivat Laatokalta tullessaan hankalalle Pielisen–Oulujärven tielle. Kumpikaan teoria ei oleta Rillankiveä Pähkinäsaaren rauhan rajakiveksi.

Hämeen ja Savon heimorajan päätepiste Rillankivi on vuonna 1415 Laatokan Hiitolasta Pyhäjoen Hiitolaan vievän 500-kilometrisen venetien varrella. Se on Hämeen ja Savon välisen vuonna 1415 käydyn heimorajan päätepiste, Pohjanmaan, Savon ja Hämeen maakuntien rajojen kohtauspaikka. Paikalla on mahdollisesti polttokenttäkalmisto. Hakkaukset: Ruotsin kruunu, Venäjän risti, nimikirjaimia, vanhin vuosiluku 1415.

Vuonna 1500 Pyhäjoki oli Novgorodin rajalinjana. Rajavaatimuksiaan lujittaakseen novgorodilaiset merkitsivät rajalinjakseen Pyhäjoen. Rillankiven ortodoksiristi on ehkä peräisin tältä ajalta. Vielä vuonna 1560 Pohjanmaan ruotsalaiset katsoivat, että Pyhäjoki ja Siikajoki alkavat Venäjän rajalta.[2]

Rillankivi ei ollut vuonna 1415 Häme-Savo heimorajan päätepiste, vaan päätepiste oli Lastukoski Nilsiässä. Vasta kolmas Häme-Savo heimorajankäynti vuonna 1452 päättyi Suomenselälle Rillankiven alueella. Vuoden 1323 raja ei kulkenut Rillankiven kautta, vaan vasta noin vuoden 1400 seutuvilla käydyt rajankäynnit eli epäviralliset rajankäynnit. "Jurin ja Maunun" raja oli tällöin jo hämärän peitossa asumattomalla järvialueella Särkilahden ja Suomenselän välillä. Nuo Pohjois-Savon kiertävät "rajat" yhtyivät kuitenkin Suomenselällä Pihtiputaan pohjoisosassa vuonna 1323 raja-alueeseen. Siinä rajat kulkivat vuonna 1323 raja-aluetta "Pohjanrannalle", siellä on säilynyt rajamerkki siltä aikakaudelta Pahkalanjoen varressa (Pathajoki). Kyseinen kivi eli "Kruununkivi" on ainoa sellainen rajamerkki läntisessä Suomessa, jossa on venäläisten käyttämät rajasymbolit eli ortodoksiristi, Pyhän Andreaan lippu ja tavallinen risti, jota venäläiset myös käyttivät, kivessä on myös neljä kruunua. Rajalla on myös paljon etsitty "Pätäjoki" eli Petäjäoja. Petäjäoja laskee Sievin Vanhallakirkolla Vääräjokeen. Petäjäojan latvaosalla on säilynyt vuonna 1856 kartalla ruotsalaisen rajakirjurin vuonna 1323 tekemä virhe, jossa Petäjäjoesta on tehty "Pätäjoki". Nimi ilmenee kahden järven nimessä, eli "Iso Pätäistänjärvi" ja "Wähä Pätäistänjärvi". Rillankivessä ei ole vuosilukua 1415.

Jorma Tulkku kirjoittaa 1560-luvun Pohjanmaan jokireittiselvityksen johdosta tehdystä luettelosta, jossa mainitaan Pyhäjoen ja Siikajoen alkavan Venäjän rajalta. Luettelossa mainitaan myös, että Oulujoki tulee Venäjältä. Silloisen rajajoen sanotaan tulevan Venäjän rajan suunnasta. Nämä soveltuvat erittäin hyvin yhteen S. Juholan tutkimuksen kanssa, jossa tuo rajajoki eli Pahkalanjoki ("Pachtajoki") on Lill-Kainusjoen eli Siiponjoen-Vääräjoen yhdistelmän laaksossa. Tämä jokilaakso oli 1560-luvulla vielä hallinnollisesti rajajokilaakso. Se tuli maanselältä. Raja kulki sieltä sitten Suomenselkää ja maanselkää Pohjois-Savon pohjoispuolitse, jolloin Pyhäjoen ja Siikajoen latvat olivat Venäjän rajalla. Venäjälle kuuluva alue oli edellä mainitusta Pahkalanjoesta Rajajoelle eli Kaakamajoelle, Kemijoen pohjoispuolelle. Siitä Venäjän raja kulki Rovaniemen kiertäen Kemijärvelle ja sieltä kaartaen etelään Iijoen latvoille[3]. Nämä tiedot täydentävät Tulkun aloittamaa ja osittain ihmettelemää rajaa. Kyseinen raja on hyvin looginen ja aikaansa sopiva. Siitä on tutkimuksissani karttalähde?, joka havainnollistaa asiaa.

Lähteet

Viitteet
  1. Salmela Anneli, Eskelinen Olli: Pohjois-Pohjanmaan kulttuurihistoriallisesti merkittävät kohteet 3, s. 131. Pohjois-Pohjanmaan seutukaavaliitto Julkaisu = A:117, 1993.
  2. Jorma Tulkku: Pyhäjärven historiaa vuosilukuina. Kansalaisopisto, opaskurssi, 1990-1991.
  3. Kyösti Julku; Suomen itärajan synty, s. 156: Kemi kuuluu Saloisten (Ranta) yhteyteen Maunun (kuningas) mukaan. Sivu 169: "Turun piispa pyrki pitämään vanhastaan Turkuun orientoituneet Kemin ja Saloisen hallinnassaan ja valtiollisesti alue kuului Novgorodiin" (vrt. REA I 231.). "Kun suomalainen asutus näin meren kautta ulottui Pathajoen ja Kemijoen väliselle alueelle, niin itse asiassa suomalaiset ottivat haltuunsa maata, joka muodollisoikeudellisesti kuului Novgorodin yhteyteen.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.