Riitaoja

Riitaoja oli kotoisin Keski-Suomesta, eräiden tutkijoiden mukaan hänen murteensa saattaisi viitata Saarijärven tai Konginkankaan alueille[1]. Sodan syttyessä Riitaoja toimii konekiväärikomppanian patruunankantajana, mutta ei pärjää siinäkään, sillä hänen hermonsa eivät kestä taistelutilannetta. Riitaoja ei siedä eikä kestä asioita niin paljon kuin muut, eikä hänestä ole muuta kuin taakkaa. Toisaalta Riitaojasta ei ole kieltäytyjäksikään; hänet on tempaistu mukaan peliin, joka on hänelle täysin outo. Kirjailija Hannu Raittilan mukaan nykyarmeija ”luultavasti jo oman etunsakin vuoksi karsii riitaojat riveistään, mutta ei jatkosodan kenttäarmeija”. [2] Riitaojan voi olettaa kärsineen pelkoneuroosin kaltaisesta oireesta, mutta porukkahenki pitää hänet tästä huolimatta otteessaan. [3]

Hän on hyvin arka ja heikko, ja sen vuoksi ajautuu vaikeuksiin ryhmänjohtajansa alikersantti Lehdon kanssa. Lehto on romaanin henkilögalleriassa Riitaojan vastapari: Riitaoja on yliherkkä, kun taas Lehto vihaa kaikenlaista herkkyyttä. Riitaoja ei saa mielestään pois kaatuneiden ihmisten tuskanhuutoja. Lehtoa lukuun ottamatta muut romaanin sotilaat tuntuvat ymmärtävän Riitaojaa, koska he näkevät tässä itsensä: jokainen pelkää, mutta toisin kuin Riitaoja, muut osaavat käsitellä pelkoaan. Riitaojaa ei varsinaisesti kiusata eikä pilkata, vaan muut suhtautuvat häneen lähinnä hyväntahtoisesti, mikä johtunee hänen aseistariisuvasta lapsellisuudestaan.[4] Ryhmästään eksynyt Riitaoja kuolee vihollisen tulituksessa heti Lehdon itsemurhan jälkeen ollessaan hakemassa pudottamaansa patruunalaatikkoa. Kuollessaan hän sanoo viimeisiksi sanoikseen "Älkää, älkää... En minä mitään pahaa". Riitaojan ja Lehdon voi ajoittaa kuolleen Tsalkissa Suojärven koillispuolella elokuun lopulla 1941. [5]

Puolustusvoimien entisen komentajan, talvi- ja jatkosotiin osallistuneen kenraali Jaakko Valtasen mukaan Riitaojan kaltaisia pyrittiin rintamalla yleensä ymmärtämään, koska joukko pyrki suojelemaan omiaan. Sodan aikana psyykkisesti oireilleet miehet vietiin yleensä tarkkailuyksikköön Lahteen ja muutaman viikon kuluttua päätettiin, oliko heistä työpalveluun linnoituskomppanioissa tai vähemmän vaativiin B-miehen tehtäviin omassa yksikössään vai siirrettiinkö heidät kotiseudun sairaalaan. Näin Riitaojakin olisi saattanut päätyä Lahteen, mikäli hän olisi hakeutunut lääkäriin tai hänen esimiehensä olisivat hankkineet hänelle siirron. Toisaalta historiantutkija Ville Kivimäen mukaan tuon ajan sotilaspsykiatrit olivat saaneet oppinsa pääosin Hitlerin Saksassa, jossa ei juuri tunnettu ymmärrystä psyykkisesti oirehtivia sotilaita kohtaan, vaan tällaisia pidettiin karkureina. Moni selvistä psyykkisistä oireista kärsinyt olisi siten passitettu hoidon asemesta kenttäoikeuteen.[6]

Kirjailija Petri Tamminen on luonut kuvitteellisen tarinan Linnalta kertomatta jääneeseen Riitaojan taustaan. Sen mukaan Riitaoja syntyi kansalaissodan aikaan eli vuonna 1918. Riitaojan isä kuoli kansalaissodassa ja myös hänen äitinsä kuoli pian sen jälkeen. Riitaojan koulunkäynti rajoittui kansakouluun, minkä jälkeen hän pääsi kunnalle töihin.[7]

Vänrikki Koskela peitti polun varteen vierekkäin makaamaan jääneet Lehdon ja Riitaojan ruumiit mantteleilla ennen niiden poiskuljetusta. Riitaoja siunattiin sankarihautaan jollakin keskisuomalaisella kirkkomaalla, ja saattoväkeä oli tuskin kovin paljon. Ruumisarkkua ei saanut avata, sillä Riitaojan tappanut vihollisen luoti oli osunut takaraivoon.[8]

Ilkka Malmbergin mukaan monta Tuntemattoman sotilaan henkilöä voitaisiin poistaa kirjasta kokonaisuuden kärsimättä, mutta Riitaoja on yksi sen tärkeimmistä hahmoista. [9]

Riitaojaa esitti vuonna 1955 Edvin Laineen versiossa Olavi Ahonen ja 1985 Rauni Mollbergin versiossa Hannu Kivioja. Pyynikin kesäteatterin Tuntemattomassa sotilaassa Lauri Komulainen ja Olavi Ahonen ovat olleet Riitaojan roolissa. Rauni Mollberg mainitsi Tuntematon sotilas -romaanin hahmoista juuri Riitaojan häntä eniten koskettaneeksi ja hänelle läheisimmäksi. Vuoden 2017 Aku Louhimiehen versiossa Riitaojaa näytteli Eino Heiskanen.

• Ilkka Malmberg: Tuntemattomat sotilaat. Helsinki: Helsingin Sanomat, 2008. ISBN 978-952-5557-13-8.