Rauduskoivu

Rauduskoivu (Betula pendula) on koivukasveihin (Betulaceae) kuuluva lehtipuu. Se esiintyy luontaisena laajalla alueella Euraasian pohjoisosissa. Rauduskoivulla on valkoinen tuohi ja sahalaitaiset, kolmionmuotoiset lehdet. Rauduskoivu on yksikotinen ja tuulipölytteinen laji. Se tuottaa runsaasti siemeniä, minkä ansiosta se on pioneerilaji.

Rauduskoivu
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Kasvit Plantae
Kladi: Siemenkasvit Spermatophyta
Kladi: Koppisiemeniset Angiospermae
Kladi: Aitokaksisirkkaiset
Kladi: Rosidit
Lahko: Fagales
Heimo: Koivukasvit Betulaceae
Alaheimo: Betuloideae
Suku: Koivut Betula
Laji: pendula
Kaksiosainen nimi

Betula pendula
Roth[2]
Katso myös

  Rauduskoivu Wikispeciesissä
  Rauduskoivu Commonsissa

Koivun puuaines on tiivistä ja sopii hyvin sekä polttopuuksi että puusepäntöihin, esimerkiksi huonekalujen valmistukseen. Koivusta saatavaa lyhytkuituista selluloosaa sekoitetaan paperiteollisuudessa havupuuselluun paperin laadun parantamiseksi. Koivun muillekin osille on monenlaista käyttöä tuohitöistä rohdosvalmisteisiin. Rauduskoivu on Suomen kansallispuu.

Kuvaus

Rauduskoivun runko on paksu ja rosoinen. Rauduskoivu on kooltaan suurempi kuin hieskoivu ja tulee yleisesti 25 metrin pituiseksi. Pisimmät Suomessa mitatut yksilöt ovat olleet lähes 40-metrisiä. Rauduskoivun nuoret vuosikasvaimet ovat karheapintaisia, hieskoivun sileitä. Rauduskoivun riippuvaoksaista muotoa nimitetään riippakoivuksi.[3] Nuoren rauduskoivun tuohi on valkoista, mutta vanhemman puun rungon tyviosa muuttuu mustakaarnaiseksi ja halkeilee.[4]

Lehdet ovat ruodillisia, kaljuja ja laidoiltaan toissahaisia sekä lehtiasennoltaan kierteisiä.[5] Raudus- ja hieskoivun erottaa kesäaikaan lehtien muodosta: rauduskoivun lehti on muodoltaan kolmiomainen tai vinoneliömäinen[5], kun taas hieskoivun lehti on pyöreämpi. Raudus- ja hieskoivua ei ole helppoa erottaa toisistaan, sillä hieskoivu on monimuotoinen.[6] Kromosomitutkimus on osoittanut, että rauduskoivu on diploidi (2n=28), kun taas hieskoivu on tetraploidi (4n=56), jolloin risteytyminen ja hybridisoituminen on harvinaista.[7]

Kukat sijaitsevat norkoissa; hedenorkot ovat pitkiä, harvoja ja roikkuvat alaspäin, eminorkot puolestaan lyhyitä, tiiviitä ja kasvavat pystyasennossa.[8] Eminorkko kääntyy riippuvaksi kukinnan jälkeen. Hedelmä on pieni siipipalteinen pähkylä. Palteiden muodostamat lenninsiivet ovat kaksi kertaa pähkylän levyisiä.[5]

  • Ikääntyvän rauduskoivun tumma halkeileva tyvi.
    Ikääntyvän rauduskoivun tumma halkeileva tyvi.
  • Lehdet ovat laidoiltaan toissahaisia.
    Lehdet ovat laidoiltaan toissahaisia.
  • Hedekukat kehittyvät pitkiin riippuviin hedenorkkoihin.
    Hedekukat kehittyvät pitkiin riippuviin hedenorkkoihin.
  • Lyhyeen eminorkkoon kehittyvä hedelmä on siipipalteinen pähkylä.
    Lyhyeen eminorkkoon kehittyvä hedelmä on siipipalteinen pähkylä.
  • Riippuvaoksaisen rauduskoivun oksat hulmuavat tuulessa.
    Riippuvaoksaisen rauduskoivun oksat hulmuavat tuulessa.

Lisääntyminen

Rauduskoivu kukkii lehtien puhkeamisen aikaan, Etelä-Suomessa tyypillisesti toukokuun alussa. Kukinta-aika riippuu lämpötilakehityksestä ja vaihtelee suuresti vuodesta toiseen. Rauduskoivu kukkii noin viikkoa ennen hieskoivua.[7] Rauduskoivu on yksikotinen ja tuulipölytteinen.[9]

Siemenet kypsyvät heinä-elokuussa, kun kasvukauden lämpösumma saavuttaa 800 vuorokausiastetta. Rauduskoivikossa tulee siemeniä 1 600 – 88 000 kappaletta neliömetrille; vaihtelu on suurta alueelta ja vuodesta toiseen.[7] Suuren siemenmäärän takia rauduskoivu on pioneerilaji, joka leviää nopeasti kasvipeitteettömille maille. Se on ollut ensimmäisiä lajeja, jotka levittäytyivät jääkauden jälkeen paljastuneille alueille.[8]

Rauduskoivu voi lisääntyä myös suvuttomasti vesoista, kun vanhan puun kannosta nousee uusia alkuja. Tämä on kuitenkin harvinaisempaa kuin hieskoivulla. Metsätaloudessa rauduskoivua lisätään sekä luontaisesti (jättämällä hakkuuaukeille siemenpuita ja muokkaamalla maa, jotta siemenet voivat itää) että tarhalla kasvatettuja taimia istuttamalla. Visakoivuja lisätään kloonaamalla vartetuista taimista.[10]

Levinneisyys

Rauduskoivun luontainen levinneisyysalue on Euraasiassa. Etelässä raja kulkee Pyreneiden vuoristossa ja jatkuu Välimeren kautta Mustanmeren läpi Aasiaan. Pohjoisessa rauduskoivua esiintyy suunnilleen 70. leveyspiirille asti. Levinneisyysalueen itäraja vaihtelee eri lähteissä sen mukaan, miten aasialaiset koivut on luokiteltu eri lajeihin ja alalajeihin. Joidenkin mukaan levinneisyys päätyy Uralille, toisten mukaan jatkuu Kaukoitään saakka.[10][1]

Rauduskoivu on tuotu Pohjois-Amerikkaan koristekasviksi. Yhdysvalloissa se on levinnyt paikoin luontoon, ja sen pelätään syrjäyttävän kotoperäisiä lajeja. Siksi se on luokiteltu haitalliseksi vieraslajiksi neljässä osavaltiossa.[11]

Elinympäristö ja ekologia

Rauduskoivu menestyy parhaiten keski- ja runsasravinteisilla kasvupaikoilla. Metsätyyppiluokittelussa parhaita koivun kasvupaikkoja ovat lehdot sekä käenkaali-mustikka- ja mustikkatyypin maat. Toisin kuin hieskoivu, joka pärjää myös märillä turvemailla, rauduskoivu ei selviä vähähappisessa ympäristössä.[10][7]

Koivu ja muut lajit

Koivun juuret ovat syvemmällä kuin männyn ja kuusen. Siksi samassa metsässä kasvavat lajit eivät niin paljoa kilpaile veden saannista.[7] Koivun latvus on harva ja päästää runsaasti valoa metsänpohjaan. Siksi koivujen alla kasvaa monenlaisia heiniä, ruohovartisia kasveja ja varpuja. Aluskasvillisuus tarjoaa ravintoa hyönteisille, jotka puolestaan houkuttavat koivumetsään monenlaisia lintuja.[12]

Koivu muodostaa sienijuuria useiden sienilajien kanssa. Tunnettuja ruokasieniä ovat kantarelli ja karvarousku, koivuhapero ja koivunpunikkitatti.[7]

Koivun lehtiä ja silmuja syö yli 500 eläinlajia. Näihin kuuluvat hirvi, metsäjänis, teeri, riekko ja erilaiset myyrät ja monet hyönteiset.[7]

Tuholaiset ja taudit

Hirvi ja myyrät vaurioittavat nuoria koivuja. Hirvet voivat talvilaidunalueellaan tuhota nuoren koivikon kehityskelvottomaksi syömällä ja tallaamalla taimia.[10] Tunturimittarin massaesiintymiset ovat tuhonneet paljon koivuja Lapissa.[10] Ruskotäpläkärpänen aiheuttaa koivutukkiin laatuvikaa, sillä sen toukat syövät itsensä nuoren koivun latvaoksista juureen saakka, ja koivu kasvattaa syöntijälkeen ruskeaa solukkoa, mikä näkyy sahatavarassa. Monet sekoittavat sen visaan, jota se ei ole.

Koivunruoste ja koivunversolaikku ovat koivua eniten tuhoavat sienitaudit.[10] Rauduskoivulla aiheuttaa tuulenpesiä tuulenpesäsieniin kuuluva Taphrina betulina.[13] Pakurikääpä esiintyy erilaisilla lehtipuilla, Suomessa useimmin koivulla.[14]

Merkitys ihmiselle

Käyttö
Koivuvaneria.
Tuohiesineitä Kansallismuseossa.
Vihtoja kuivumassa.

Metsätalouden suhde koivuun on vaihdellut vuosikymmenestä toiseen. Koivu on aina ollut tärkeää polttopuuta ja vanerin raaka-ainetta, mutta 1960-luvulla sitä pidettiin havupuumetsissä lähes rikkaruohona. 1980-luvulla sen monipuolinen käyttö lisääntyi. Koivun kuitu on lyhyttä, ja sen sekoittaminen pitkäkuituiseen havuselluun parantaa paperin laatua. Puusepäntyössä koivu on suosittua huonekalujen raaka-ainetta, esimerkiksi Alvar Aalto on suunnitellut monia koivuhuonekaluja.[10] Tummakuvioista visakoivua on käytetty sekä huonekaluihin että pienempiin käyttö- ja koriste-esineisiin.[15]

Rauduskoivu ja hieskoivu ovat kasvutavaltaan varsin samanlaisia, mutta rauduskoivun rungon laatu on parempi ja puuaineksen tiheys suurempi. Kun rauduskoivu myös kasvaa nopeammin varsinkin ravinteikkailla mineraalimailla, metsätalous on keskittynyt juuri rauduskoivun lisäämiseen.[7]

Koivu on tiheää puuainesta, joten sen lämpömäärä kuutiometriä kohti on suurempi kuin muilla puulajeilla. Siksi se on suosittua polttopuuta.[16]

Suomessa on perinteisesti käytetty myös koivun kuorta eli tuohta, josta on esimerkiksi valmistettu koivutervaa eli tököttiä.[4] Tuohi myös palaa erittäin hyvin.lähde? Myös saunavihtaan käytetään lähinnä rauduskoivua, hienoimmillaan pienen rauduskoivun alaoksia.[17] Britanniassa taas koivun oksia on käytetty hevoskilpailussa tekemässä pensasesteistä tiheämpiä.[8]

Ksylitolia eli koivusokeria valmistetaan pelkistämällä koivun sisältämästä ksylaanista saatua ksyloosia.[18]

Koivun jälsikerrosta on käytetty hätäravintona pettuleivän tapaan. Koivun mahlasta saadaan makeita juomia. Lehdistä voi tehdä yrttiteetä. Nuoria lehtiä eli hiirenkorvia voi syödä tuoreena tai keitettyinä. Koivun kuorella on laksatiivinen ja diureettinen vaikutus.[9] Kuoressa on runsaasti betuliinihappoa, josta tutkitaan mahdollisuuksia hoitaa syöpää tai HIV:iä.[8]

Koristekasvikäyttöön on jalostettu useita lajikkeita kuten riippakoivulajike (Betula pendula ’Tristis’). Koristepuina käytetään myös eräitä alkujaan luonnosta löydettyjä harvinaisia muotoja, kuten pirkkalankoivua (Betula pendula f. bircalensis), loimaankoivua (Betula pendula f. crispa) ja taalainkoivua (Betula pendula ’Dalecarlica’).[19]

Koivu kulttuurissa

Koivu on ollut Suomessa pyhä puu,[20] ja rauduskoivu on Suomen kansallispuu.[21] Juhannuksena ovenpielet koristellaan nuorilla koivuilla.[10]

Koivu ja tähti on Sakari Topeliuksen tunnetuimpia satuja. Sen lähtökohtana ollut Topeliuksen sukutarina on paikannettu Muhokselle, missä nimeä käytetään monin tavoin kotiseutuperinteen symbolina.[22]

Lajikkeita, muotoja ja muunnoksia
  • Betula pendula 'Dalecarlica' – taalainkoivu
  • Betula pendula 'Fastigiata' – kartiokoivu
  • Betula pendula 'Pitsi' – pitsilehtikoivu
  • Betula pendula 'Purpurea' – purppurakoivu
  • Betula pendula 'Youngii' – kyynelkoivu
  • Betula pendula f. bircalensis – pirkkalankoivu
  • Betula pendula f. crispa – loimaankoivu
  • Betula pendula f. palmeri – palmerinkoivu
  • Betula pendula f. tristis ('Tristis') – riippakoivu
  • Betula pendula var. carelica – visakoivu[23]

Lähteet
  1. Stritch, L. & Shaw, K. & Roy, S. & Wilson, B: Betula pendula IUCN Red List of Threatened Species. Version 3.1. 2014. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 28.1.2021. (englanniksi)
  2. Integrated Taxonomic Information System (ITIS): Betula pendula (TSN 19495) itis.gov. Viitattu 26.1.2021. (englanniksi) Taksonomian lähde.
  3. Leinonen, Matti, Nyberg, Teuvo & Veistola, Simo: Koulun biologia: Metsät ja suot, s. 157. Otava, 2007.
  4. Betula pendula – rauduskoivu Mustilan arboretum. Arkistoitu 1.11.2018. Viitattu 12.7.2015.
  5. Rauduskoivu LuontoPortti. 30.3.2021. Viitattu 30.3.2021.
  6. Betula pubescens – hieskoivu Mustila. Arkistoitu 13.10.2013. Viitattu 12.7.2015.
  7. Viherä-Aarnio, Anneli: Ecology of birch species 2007. COST E42 – Growing Valuable Broadleaved Tree Species. Viitattu 24.7.2015.
  8. Betula pendula Roth. The Royal Botanic Gardens, Kew. Viitattu 24.7.2015. (englanniksi)
  9. Betula pendula – Roth. Plants for a Future. Viitattu 24.7.2015. (englanniksi)
  10. Koivusalo, Juha-Pekka: Betula pendula -Rauduskoivu. Helsingin yliopisto, Metsätieteiden laitos. Arkistoitu 24.9.2015. Viitattu 24.7.2015.
  11. European White Birch Weed of the Week. USDA Forest Service. Arkistoitu 4.8.2016. Viitattu 24.7.2015.
  12. Silver birch – betula pendula. Forestry commission. Arkistoitu 25.7.2015. Viitattu 24.7.2015. (englanniksi)
  13. Silver birch – Beith gheal – (Betula pendula) Tree and Landscape. Viitattu 12.7.2015.
  14. Kankaanhuhta, V. & Lipponen, K. & Väkevä, J.: Pakurikääpä (Inonotus obliquus) 21.1.2013. Metla / Luonnonvarakeskus – Luke. Arkistoitu 27.1.2013. Viitattu 12.7.2015.
  15. Arne Anderberg: Vårtbjörk Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 24.7.2015. (ruotsiksi)
  16. Miksi koivua pidetään parhaana polttopuuna (Lähde: VTT, Eija Alakangas, Ari Erkkilä, Heikki Oravainen, "Tehokas ja ympäristöä säästävä puulämmitys, Polttopuun tuotanto ja käyttö") Kymenlaakson Sähkö. Viitattu 24.7.2015.
  17. Perinteinen saunavihta. Visit sauna. Arkistoitu 13.7.2015. Viitattu 12.7.2015.
  18. Sirviö, Kaarina: Ksylitoli Terveyskirjasto Duodecim. 19.12.2019. Viitattu 6.8.2013.
  19. Koivut muistoissa ja puutarhassa Puutarha.net. Viitattu 12.7.2015.
  20. Juhannusaattojuhla – Juhannusaattojuhla 19.6.2015 Kuusankoskiseura. Viitattu 24.7.2015.
  21. Rauduskoivu. UPM. Viitattu 16.12.2018.
  22. Koivu ja tähti Kirjastovirma. Arkistoitu 20.6.2018. Viitattu 24.7.2015 p.
  23. Ella Räty, Pentti Alanko: Viljelykasvien nimistö. Helsinki: Puutarhaliiton julkaisuja, 2004. ISBN 951-8942-57-9.

    Aiheesta muualla
    Suomalaiset lehtipuut

     

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.