Rifin sota

Rifin sota (esp. Guerra del Rif, myös toinen Marokon sota) oli Espanjan Marokossa vuosina 1920–1926 käyty sota, jossa olivat vastakkain Espanjan kuningaskunta ja Rifin alueen berberiheimot, jotka vuonna 1921 irtaantuivat Espanjan hallinnasta ja perustivat Rifin tasavallan. Vuonna 1924 Espanjan rinnalle liittyi myös Ranska. Sota päättyi Rifin tasavallan luhistumiseen ja berberijohtaja Abd el-Krimin antautumiseen ranskalaisille. Rifin sodan aiheuttamien sisäpoliittisten ristiriitojen seurauksena Espanjassa puhkesi vuonna 1923 sotilasvallankaappaus. Kenraali Miguel Primo de Riveran nousi maan diktaattoriksi. Espanjalaiset käyttivät sodan aikana siviiliväestöä vastaan kemiallisia aseita.

Rifin sota
Päivämäärä:

1920–1926

Paikka:

Rif, Marokko

Casus belli:

berberien itsenäisyyspyrkimykset

Lopputulos:

Espanjan ja Ranskan voitto

Vaikutukset:

Rifin tasavallan kaatuminen

Osapuolet

Espanja Espanja (1920–1926)
Ranska Ranska (1924–1926)

Rifin tasavalta

Komentajat

Espanja Manuel Fernández Silvestre
Espanja Dámaso Berenguer
Espanja José Millán Astray
Espanja Miguel Primo de Rivera
Espanja José Sanjurjo
Ranska Philippe Pétain
Ranska Hubert Lyautey
Mulai Ahmed el-Raisuli

Abd el-Krim

Vahvuudet

Espanja 140 000
Ranska 325 000

n. 80 000

Tappiot

Espanja 50 000 kuollutta
Ranska 10 000 kuollutta

10 000 kuollutta

Tausta

Ensimmäiset yhteenotot Rifin alueen berberien ja Espanjan välillä oli käyty jo vuosina 1909–1910 Melillan kaupungin ympäristössä. Melillan sodaksi kutsutut taistelut vaativat yhteensä 2 500 espanjalaisen sotilaan hengen. Vuoden 1911 toisen Marokon kriisin jälkeen solmittiin Fezin sopimus, joka teki Rifin alueesta Espanjan siirtomaan.

Berberiarmeija

Abd el-Krimin johtamassa armeijassa oli vain muutamia tuhansia vakinaisia sotilaita. Heidän määränsä oli lähteestä riippuen 2 000–3 000 ja 6 000–7 000 välillä. Loput joukoista koostui maalaiskylien heimoväestöstä, jotka eivät pystyneet olemaan poissa kotikylästään paria viikkoa kauempaa. Enimmillään berberien joukoissa arvioidaan olleen noin 80 000 miestä, mutta heistäkään ei pystytty aseistamaan sotilaskivääreillä kuin 20 000. Lisäksi aseistus oli vanhanaikaista ja huonokuntoista. Abd el-Krimin joukot onnistuivat kuitenkin aiheuttamaan vastapuolelle raskaita tappioita käyttäessään hyväkseen vuoristoisen kotiseutunsa tuntemusta sekä sissitaktiikkaa.

Sodan kulku

Alkuvaiheet

Rifin sodan katsotaan alkaneen vuonna 1920, kun kenraali Dámaso Berenguer yritti tuloksetta valloittaa Espanjan Marokon itäpuoleisen territorion alueita jebalaheimolta. Heinäkuussa 1921 Abd el-Krimin johtamat berberijoukot löivät espanjalaiset Annualin taistelussa, jossa kaatui lähteistä riippuen 8 000–12 000 Espanjan sotilasta. Elokuuhun mennessä Espanja oli menettänyt kaikki Marokossa vuoden 1909 jälkeen hallintaansa saamat alueet, ja sen 14 000 miehen vahvuinen Afrikan-armeija joutui vetäytymään Melillan kaupunkiin. Espanjan menetykset johtivat lopulta syyskuussa tapahtuneeseen Rifin tasavallan perustamiseen. Berberit eivät hyökänneet Melillaan, koska Abd el-Krim pelkäsi kaupungissa asuvien ulkomaalaisten vahingoittumista. Siitä olisi saattanut olla seurauksena muiden eurooppalaisten valtioiden liittyminen sotaan Espanjan rinnalle. Myöhemmin el-Krim kertoi pitäneensä ratkaisuaan suurena virheenä.

Syksyn aikana espanjalaiset vahvistivat Afrikan-armeijansa 35 000 miehen suuruiseksi ja aloittivat vastahyökkäyksen. Tammikuussa 1922 Espanja onnistui valtaamaan Rifin rannikkoseutuja, mutta sisämaan vuoristoalueet säilyivät edelleen berberien hallussa. Rintamalinjat pysyivät tämän jälkeen pitkään paikallaan, mutta esimerkiksi vuonna 1924 käydyissä taisteluissa espanjalaiset menettivät kaatuneina yli 10 000 sotilasta.

Ranskan interventio ja sodan loppu

Ranska oli toukokuussa 1924 perustanut Ranskan Marokosta käsin heimoalueille omia puolustusasemiaan. Huhtikuussa 1925 berberit aloittivat suurhyökkäyksen ranskalaisten asemia vastaan. Taisteluissa kuoli ehkä 2 000 ranskalaista sotilasta. Määrä oli viidesosa kaikista Ranskan joukoista Rifissä. Ranska liittyi siksi sotaan täysimittaisesti ja toi Marokkoon 160 000 muukalaislegioonalaista. Kun Espanja samalla oli lisännyt omien joukkojensa määrää 90 000 mieheen, berberit joutuivat altavastaajaksi.

Sodan loppuvaihe käynnistyi toukokuussa 1926, jolloin 12 000 berberiä vastassa oli 123 000 Espanjan ja Ranskan sotilasta sekä 150 lentokonetta. Ne hyökkäsivät berberejä vastaan pohjoisesta ja etelästä, eikä Abd el-Krimille lopulta jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin antautuminen ranskalaisille. Sodan jälkeen el-Krim oli 21 vuotta karkotettuna Ranskalle kuuluvalla Réunionin saarella. Vapauduttuaan hän asui Egyptissä kuolemaansa eli vuoteen 1963 saakka.

Kemialliset aseet

Rifin sodan aikana Espanja käytti berbereitä vastaan säännöllisesti kemiallisia aseita. Myös Ranskaa on epäilty niiden käytöstä.[1] Kemiallisiin aseisiin turvauduttiin 13 000 sotilaan kaatumiseen päättyneen Annualin taistelun jälkeen, joka käytiin sodan alkuvaiheessa heinäkuussa 1921.[2] Käytössä olivat fosgeeni, difosgeeni, kloropikriini ja sinappikaasu.[3] Espanja käytti niitä myös siviilejä vastaan levittämällä kaasuja lentokoneesta muun muassa ihmisten kansoittamille toreille sekä vesistöihin.[4] Ensimmäiset raportit kemiallisista aseista esitti Tangerissa ilmestynyt sanomalehti marraskuussa 1921. Sinappikaasua käytettiin ensimmäisen kerran tiettävästi elokuussa 1923. Kesällä 1924 kemiallisia aseita levitettiin yli 120 lentokoneesta, jotka pudottivat päivittäin yli 1 600 sadan kilon painoista sinappikaasupommia. Aseet hankittiin Saksasta.[2]

Espanja ei ole milloinkaan virallisesti myöntänyt käyttäneensä Rifin sodassa kemiallisia aseita. Vuonna 2007 Katalonian tasavaltalainen vasemmisto esitti Espanjan parlamentille, että maa tunnustaisi niiden systemaattisen käytön siviiliväestöä vastaan, mutta ehdotus kaatui 33 äänen enemmistöllä.[5] Rifin sodan uhreja edustavan järjestön mukaan kemiallisten aseiden vaikutukset tuntuvat edelleen. Nykyään yli 60 prosenttia Marokon kaikista syöpäkuolemista ilmenee Rifin alueella, vaikka väestön osuus koko maan asukasluvusta on vain noin 10 prosenttia.[6] Poikkeuksellisen suuren syöpäkuolleisuuden yhteyttä sodan aikaisiin kemiallisiin aseisiin ei kuitenkaan ole osoitettu.

Lähteet

Viitteet
  1. Major cases of chemical weapons use 23.8.2013. The Voice of Russia American Edition. Viitattu 7.4.2014. (englanniksi)
  2. Chemical weapons in the Rif War 6.12.2012. La Fondation. Viitattu 7.4.2014. (englanniksi)
  3. ERC exige que España pida perdón por el uso de armas químicas en la guerra del Rif 3.7.2005. El Pais. Viitattu 7.4.2014. (espanjaksi)
  4. Los últimos de Alhucemas 14.9.2006. 20 minutos. Viitattu 7.4.2014. (espanjaksi)
  5. Spanish parliament refuses to discuss Spain's use of chemical weapons during Rif war in Morocco 14.2.2007. Maghreb Arabe Presse. Viitattu 7.4.2014. (englanniksi)
  6. Morocco bans historical conference 19.1.2002. BBC News. Viitattu 7.4.2014. (englanniksi)

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.