Richard Roundtree

Richard Roundtree (s. 9. heinäkuuta 1942) on yhdysvaltalainen näyttelijä ja miesmalli. Hän näytteli 1970-luvun alussa elokuvassa Shaft – kivikova dekkari sekä sen kahdessa jatko-osassa Shaft – kylmä hymy ja Shaft ja orjakauppa.

Richard Roundtree helmikuussa 2007.

Yksityiselämä

Roundtree syntyi New Rochellessa, New Yorkissa. Hänen äitinsä Kathryn Roundtree oli hoitaja ja emännöitsijä ja hänen isänsä John Roundtree oli ravitsemusalan työntekijä ja roskienkerääjä. Roundtree opiskeli eteläisen Illinoisin yliopistossa. Hänellä todettiin rintasyöpä vuonna 1993 ja hän kävi läpi kaksoismastektomian ja kemoterapian.

Ura

Roundtree esitti pääosaa joissakin 1970-luvun blaxploitaatio-elokuvissa. Hän myös esitti vuonna 1977 televisiosarjassa Juuret orja Sam Bennettin roolia. Ennen näyttelijän uraansa hän oli jalkapalloilija ja malli. Vaikka Roundtree työskenteli 1990-luvulla, monet hänen elokuvistaan eivät saaneet hyvää vastaanottoa. Hän sai kuitenkin suosiota teatterinäytelmissä.

1990-luvulta lähtien Roundtreestä muovautui kultti-ikoni. Hän esiintyi muun muassa David Fincherin suositussa elokuvassa Seitsemän vuodelta 1995 sekä vuonna 2000 uudessa Shaft-elokuvassa roolinaan John Shaftin setä. Hän vieraili myös useassa Täydelliset Naiset -televisiosarjan jaksossa ensimmäisellä tuontantokaudella. Vuonna 1997 hän esiintyi Viidakon Ykä -elokuvassa. Vuonna 2006 hän esitti elokuvassa Brick lukion vararehtoria.

Vuonna 1997 Roundtreella oli pääosa lyhytikäisessä FOXin draamassa 413 Hope St. Hän esitti Booker T. Washingtonia vuonna 1999 hän esiintyi televisioelokuvassa Having Our Say: The Delany Sisters' First 100 Years. Hän esiintyi myös suositussa televisiosarjassa Heroes, jossa hän näytteli Simonen kuolemansairasta isää. Seuraavaksi hän esiintyi Lincoln Heightsin jaksossa. Roundtree oli sivuroolissa vuonna 2008 valmistuneessa elokuvassa Speed Racer urheilutoimittajana, jonka suuri sankari on Speed.

Aiheesta muualla

This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.