Richard Lynn

Richard Lynn (s. 1930) on Ulsterin yliopiston professori (emeritus), joka on tutkinyt erityisesti älykkyyttä, rotujen ja sukupuolten välisiä eroja sekä eugeniikkaa. Lynn väitteli tohtoriksi psykologian alalta Cambridgen yliopistosta.[1]

Richard Lynn vuonna 2008.

Vuosien saatossa Lynn on julkaissut lukuisia kirjoja älykkyydestä. Teoksissa IQ and the Wealth of Nations (2002) ja IQ and Global Inequality (2006) hän esittää yhdessä professori Tatu Vanhasen kanssa valtioiden varallisuuserojen olevan selitettävissä väestön älykkyysosamäärällä[2]. Vuonna 2006 Lynn julkaisi kirjan Race Differences in Intelligence: An Evolutionary Analysis, johon on koottu eri väestöjen keskimääräiset älykkyysosamäärät.[3] Hän on myös yhdistänyt uskovaisuuden ja uskonnollisuuden alhaisempaan älykkyysosamäärään. Tätä hän on perustellut muun muassa sillä, että tieteenharjoittajat ovat muita useammin ateisteja.[4] Vuonna 2012 Lynn julkaisi pseudotieteenä pidetyn tutkimuksen, jossa hän todisti rotujen älykkyyden ja penisten pituuden välillä olevan yhteyden.[5]

Lynn on tunnettu myös eugeniikan vankkana puolestapuhujana. Kirjassaan Eugenics: A Reassessment (2001) hän ennustaa, että Kiina ajaa länsimaiden ohi, koska länsimaiden yksilönoikeuksien korostus ei mahdollista tehokasta eugeniikkaa.[6]

Vuonna 2004 Lynn julkaisi tohtori Paul Irwingin kanssa tutkimuksen, jonka mukaan miesten älykkyysosamäärä on keskimäärin viisi pistettä naisia korkeampi.[7] Nature-lehti arvosteli Lynnin tutkimuksia naisten ja miesten välisistä älykkyyseroista kovin sanoin. Naturen mukaan Lynnin ja Irwingin tutkimuksen metodologia oli kelvoton, sillä he olivat valinneet aineiston tarkoitushakuisesti.[8]

Lähteet

This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.