Richard Edward Taylor

Richard Edward Taylor CC, FRS, FRSC, (2. marraskuuta 1929 – 22. helmikuuta 2018[1]) oli kanadalais-yhdysvaltalainen fyysikko. Hän oli mukana löytämässä kokeellisia todisteita kvarkkien olemassaolosta Stanfordin hiukkaskiihdyttimen avulla. Vuonna 1990 hän sai Nobelin fysiikanpalkinnon yhdessä Jerome Isaac Friedmanin ja Henry Way Kendallin kanssa saavutuksistaan, jotka koskivat elektronien epäelastista sirontaa atomiydinten tutkimuksessa.[2]

Richard Edward Taylor
Henkilötiedot
Syntynyt2. marraskuuta 1929
Medicine Hat, Kanada
Kuollut22. helmikuuta 2018 (88 vuotta)
Kansalaisuus Yhdysvallat Yhdysvaltalainen
Koulutus ja ura
Tutkinnot Albertan yliopisto
Stanfordin yliopisto
Instituutti Stanfordin yliopisto
Tutkimusalue Fysiikka
Palkinnot Nobel-palkinto Nobelin fysiikanpalkinto (1990)

Taylor suoritti perustutkintonsa Albertan yliopistossa Kanadan Edmontonissa, ja väitteli Stanfordin yliopistossa, missä hän pääsi työskentelemään Hiukkaskiihdytinkeskuksessa (Stanford Linear Accelerator Center eli SLAC). Vuoden 1971 hän vietti apurahan turvin Euroopassa CERNissä. Vuosina 1982–1986 Taylor oli SLACin tutkimusjohtajana, mutta palasi aktiivisen tutkimustyön pariin.[3]

Lähteet
  1. Nobel Prize-winning physicist Richard Taylor dies at 88
  2. The Nobel Prize in Physics 1990 nobelprize.org. Viitattu 9.7.2012.
  3. Autobiography (From Les Prix Nobel. The Nobel Prizes 1990, Editor Tore Frängsmyr, [Nobel Foundation], Stockholm, 1991) nobelprize.com. Viitattu 9.7.2012.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.