Revenge-luokka (taistelulaiva)

Alukset tilattiin ensimmäisen maailmansodan aattona osana vuoden 1913 laivasto-ohjelmaa alkuperäisenä ideana ollessa Iron Duke -luokan parantaminen. Aluksella tuli olla 15 tuuman pääaseet ja nopeuden tuli ylittää 21 solmua, jonka nähtiin olevan riittävä operoitaessa Pohjanmerellä. Alusten tuli olla Queen Elizabeth -luokan aluksia halvempia.

Suunnitelmien mukaan ainakin A- ja Y-tornit olisivat kolmitykkiset, mutta tästä luovuttiin riittämättömän kokemuksen vuoksi. Samoin luovuttiin keskellä olevasta Q-tornista, koska hyöty oli näennäinen suhteessa siihen, että se aiheutti runsaasti ongelmia aluksen sisätilojen suunnitteluun.

Keskimmäisen tornin poistaminen mahdollisti aluksen lyhentämisen ja kaventamisen, jolloin uppouma pieneni. Maaliskuussa 1913 hyväksyttiin suunnitelma, jonka mukaan aluksen uppouma olisi 25 750 tonnia ja pituus 176,78 metriä, jolloin alus olisi noin 1 750 tonnia Queen Elizabeth-luokkaa kevyempi ja 6,1 metriä lyhyempi.

Aseistus olisi sama kuin Queen Elizabeth -luokassa lukuun ottamatta kolmen tuuman ilmatorjuntatykkien lisääminen kolmesta neljään.

Revenge-luokassa palattiin sekapolttoaineeseen, koska kriisin alkaessa olisi mahdollista, ettei öljy riittäisi. Marraskuussa 1914 John Fisher otti yhteyttä Amiraliteettiin, jotta aluksessa käytettäisiin vain öljyä polttoaineena. Perusteena oli nopeuden nostaminen 23 solmuun.

• Coward, B. R.: Battleships & Battlecruisers of the Royal Navy since 1861. Runnymede: Ian Allan Ltd, 1986. ISBN 0-7110-1573-2. (englanniksi)
• Gardiner Robert (toim.): Conway's All the World's Fighting Ships 1906-1921. London: Conway Maritime Press, 1985. ISBN 0-85177-245-5. (englanniksi)
• Hore, Peter: Battleships of World War I. London: Anness Publishing Ltd, 2006. ISBN 1-84476-377-3. (englanniksi)
• Whitley, M. J.: Battleships of World War Two - an international encyclopedia. London: Arms and Armour, 1998. ISBN 1-85409-386-X. (englanniksi)