Reunamoreeni

Reunamoreeni eli päätemoreeni on harjumainen tai vallimainen moreenimuodostuma, joka on syntynyt etenevän mannerjäätikön tai jäätikön eteen. Niiden sivulle muodostuneita moreenimuodostumia kutsutaan sivumoreeneiksi. Jos reunamoreeni on leveä, on sen muoto etenevän jäätikön suuntaa vastaan poikittainen. [1][2][3]

Vetäytyvän jäätikön eteensä jättämä päätemoreeni (ransk. Moraine frontale) erottuu maisemassa poikittaisena kohoumana.
Päätemoreeni syntyy jäätikkökielekkeen eteen. Jäätikkö etenee kuvassa oikealta päin.
Takaa kuvaajaa päin etenevä Isunnguata Sermia -jäätikkö (Grönlanti) on puskenut eteensä harmaita moreenikasoja, joiden edessä näkyy tasainen sanduurikenttä.
Metsittynyttä kivistä päätemoreeniä Hyyppärän harjualueen Natura 2000 -alueella Somerniemen Kaskiston Väärijärven pohjoispuolella.

Käsitteitä reunamoreeni ja reunamuodostuma käytetään toisinaan samassa merkityksessä. Niillä on kuitenkin se ero, että reunamoreeni koostuu pääosin moreenista. Reunamuodostuma on mutkikkaan prosessin tuloksena syntynyt muodostuma. Osa siitä on moreeniainesta ja osa lajittunutta maa-ainesta. Osa moreeniaineksesta on reunamoreenia tai pintamoreenia, jonka päälle tai taakse on kasautunut sulamisvesien tuomat kiviaines, sora-, hiekka- ja savijakeet. Tämän vuoksi voidaan myös reunamuodostumia pitää myös reunamoreeneina. Suomen tunnetuimat moreenirikkaat reunamuodostumat ovat Salpausselät.[2][4]

Reunamoreeneja esiintyy Suomessa eniten Salpausselkien etelä- ja kaakkoispuolella, Varsinais-Suomessa ja Merenkurkussa. Reunamuodostumien moreenimuodostumia on löydetty ja lueteltu arviolta 2 000 ja reunamoreenivalleja 15 000.[5][6] Ne ovat yleensä muutamien metrien tai kymmenien metrien korkuisia ja kymmenien metrien ja kilometrien pituisia.

Erilaisia reunamoreeneja

Puskumoreeni on syntynyt etenevän jäätikön reunan irrottaessa pohjamoreenia ja kasatessa sitä eteensä valliksi. Valli voi muodostua myös pohjamoreenin päälle laskeutuneesta pintamoreenista. Puskumoreenissa esiintyvät usein molemmat moreenityypit. Puskumoreenivallit ovat yleensä muutaman metrin korkuisia, mutta jos jäätikkö kohtaa muita korkeita muodostumia, voi puskumoreenia joutua näiden päälle. Näin on käynyt joissakin reunamuodostumissa kuten esimerkiksi Salpausselissä.[3][1]

Liukumoreeni on moreenia, jota muodostuu jäätikön reunalle jään sulaessa pois. Moreeniaines valuu sitten sulavan jäätikön rinnettä alas maahan. Se muodostaa reunamoreenin päälle lisäkerroksia, kumpuja tai reunavalleja. Tällaisen moreenimuodostuman korkeus riippuu monesta asiasta. Se voi kasvattaa korkeutta esimerkiksi kahdella tavalla. Jos jäätikön kuljettama maa-aineskuorma on suuri (reilusti yli 5%), tulee moreenikertymästä tavallista suurempi. Jos maa-aineskuorema on pienempi, mutta jäätikön reuna on sulanut yhtä nopeasti kuin jäätikkö on edennyt, syntyy kertymä pidemmän ajan kuluessa ja maa-ainesta ehtii kertyä enemmän. Tällaiset moreenikerrostumat voivat kasvaa korkeutta muutamasta metristä aina kymmeniin metriin.[3][7]

Reunamoreenivallit eli De Geer-moreenit esiintyvät usein parvina. Ne voivat syntyä kahdella eri tavalla. Liukumoreeni voi joutua reunan sijasta halkeamaan, jonka pohjalle kertyy pintamoreenia. Toisaalta jäätikön pohjan halkeamiin kertyy alta päin pohjamoreenia. Kun jäätikkö sulaa, jää molemmissa tavoissa jäljelle reunamoreeneja, joiden muoto riippuu halkeaman geometriasta. Ne ovat tavallisesti 1–5 metriä korkeita, 5–25 metriä leveitä ja 20–500 metriä pitkiä. Pisimmät ovat olleet kaksi kilometriä pitkiä. Reunamoreenikentissä on vallien välimatka yleensä 20–200 metriä.[3][8]

Reunamoreenikentät Suomessa

Reunamoreenikenttä on maantieteellinen alue, jossa esiintyy runsaasti reunamoreeneja. Suomessa niitä ovat esimerkiksi [9][10]:

  • Mynämäki–Pyhämaan reunamoreenikenttä
  • Eura–Luvian reunamoreenikenttä
  • Halikko–Suomusjärven reunamoreenikenttä
  • Hyvinkää–Mäntsälän reunamoreenikenttä
  • Elimäen reunamoreenikenttä
  • Luumäki–Nuijamaan reunamoreenikenttä
  • Raippaluodon reunamoreenikenttä
  • Ilomantsin reunamoreenikenttä

Reunamoreenit ja reunamuodostumat muualla

Reunamuodostumia esiintyy Norjassa, Ruotsissa sekä Venäjän Karjalassa ja Kuolassa. Tunnetuimat muodostumat sisältyvät Salpausselkien ikäisiin reunamuodostumiin, jotka kiertävät Fennoskandiaa Skandinavian mannerjäätikön eri-ikäisillä reuna-alueilla. Samanikäiseksi on ajoitettu myös Skotlannissa niin kutsutun Loch Lomond-stadiaalin reunamuodostumat. Edellisiä muodostumia vanhempia muodostumia löytyy Saksasta, Puolasta, Tanskasta, Virosta, Latviasta, Liettuasta ja edellisiä muodostumia kauempaa Venäjältä. Samanlaisia laajoja reunamuodostumia tunnetaan Pohjois-Amerikasta Suurten järvien ympäristöstä ja mantereen itärannikolta Uuden-Englannin alueelta. Esimerkiksi Manhattanin eteläosa ja Long Island ovat reunamuodostumia.[11]

Reunamoreenivallien kenttiä esiintyy Euroopassa erityisesti Ruotsissa ja Norjassa. Kanadassa niitä on monilla eri alueilla kuten esimerkiksi Newfoundlandin Ten Mile Lake'in alueella.[11]

Lähteet
  • Mäkinen, Kalevi & Palmu, Jukka-Pekka & Teeriaho, Jari & Rönty, Hannu & Rauhaniemi, Tom & Jarva, Jaana: Valtakunnallisesti arvokkaat moreenimuodostumat. Suomen ympäristö 14/2007, 120 sivua. Helsinki: Ympäristöministeriö, 2007. ISBN 978-952-11-2662-8. Teoksen verkkoversio (viitattu 30.11.2020).

Viitteet
  1. Glasiaaligeologia II (Luku 3. Jäätikön kerrostamat sedimentit, Luku 4. Jäätikön kerrostamat maaperämuodot) cc.oulu.fi. Arkistoitu 13.12.2010. Viitattu 26.10.2019.
  2. Karhima, Atte & Raukas, Anto & Linna, Ari: Jäätikön jäljillä Suomessa ja Virossa (PDF) (s. 11–18) 2007. Tallinna: MTÜ GEOGuide Baltoscandia. Viitattu 25.7.2021.
  3. Moreenimuodostumat Geologian tutkimuskeskus – GTK. Viitattu 25.7.2021.
  4. Jäätikköjokimuodostumat – Reunamuodostumat Geologian tutkimuskeskus – GTK. Viitattu 25.7.2021.
  5. Mäkinen, Kalevi & al.: Valtakunnallisesti arvokkaat moreenimuodostumat, 2007, s. 10 (karttakuva)
  6. Mäkinen, Kalevi & al.: Valtakunnallisesti arvokkaat moreenimuodostumat, 2007, s. 14
  7. Moreenikerrostumat – Ablaatio- eli pintamoreeni Geologian tutkimuskeskus – GTK. Viitattu 25.7.2021.
  8. Mäkinen, Kalevi & al.: Valtakunnallisesti arvokkaat moreenimuodostumat, 2007, s. 47–49
  9. Mäkinen, Kalevi & al.: Valtakunnallisesti arvokkaat moreenimuodostumat, 2007, s. 28 (karttakuva)
  10. Mäkinen, Kalevi & al.: Valtakunnallisesti arvokkaat moreenimuodostumat, 2007, s. 50–52 (sisältää myös kartakuvan)
  11. Mäkinen, Kalevi & al.: Valtakunnallisesti arvokkaat moreenimuodostumat, 2007, s. 78–79
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.