Repovesi-Luujärvi

Järvi on 15 kilometriä pitkä, 8 kilometriä leveä, ja sen pinta-ala on 2 281 hehtaaria eli 22,8 neliökilometriä. Avoimia järvenselkiä esiintyy Repovedellä, Tihvetjärvellä ja Luujärvellä. Muissa osissa, kuten esimerkiksi Kapiavedellä, muodostuu järvi kapeista lahdista ja salmista. Järven sokkeloinen luonne selittyy myös 132 saarella. Valuma-alueelle satavat vedet laskevat eri järvenosiin, jolloin päävirta virtaa Luujärvestä, Tihvetjärveen, ja siitä Kapiaveden kautta Repoveteen. Järven erottaa viereisestä Vuohijärvestä noin 10 kilometriä pitkä etelästä pohjoiseen työntyvä Lapinniemi ja pohjoisesta etelään työntyvä 4–5 kilometriä pitkä niemi. Ne kohtaavat toisensa alle 400 metriä leveässä Hillosensalmessa, jota Hillosensaari on suojannut Vuohijärven aallokolta. Saaren ja niemenkärkien väli on aikaisemmin ollut noin 100 metriä leveä [5], mutta seututien 368 ja Savonradan linjaukset ovat kaventaneet salmen kahdeksi 20–30 metriä leveäksi silta-aukoksi.[2][6][1]

Järvenpohja on vaihtelevan syvyinen. Järvi on luodattu ja siitä on julkaistu syvyyskartat. Lapinniemen rantaa seuraa pohjois-etelä- suuntainen syvännejakso, jossa on muutamassa kohdassa yli 30 metriä syvää. Sen syvimmässä kohdassa on 41,2 metriä syvää ja tämä syvänne sijaitsee Repoveden keskivaiheella Karhuniemen ja Loikanlahden välissä [7]. Erityisesti Repovedessä on muitakin pienialaisia syvänteitä. Muissa järvenosaissa ei ole näin syvää ja Tihvetjärvi ja Luujärvi ovat kartan mukaan varsin matalia. Järven tilavuudeksi on määritetty 131,73 miljoonaa kuutiometriä eli 0,132 kuutiokilometriä ja sen keskisyvyydeksi on saatu 5,8 metriä.[2][6][1]

Järven rantaviivan pituus on 147,6 kilometriä ja lähes kaikki sen rannat ovat metsämaata. Poikkeuksen tekevät eteläiset rannat, jotka ovat heikosti soistuneita, ja niiden vieressä Hirvenpäänsuolla, joka on edellisiä kosteampi. Rantojen rakennuskanta muodostuu lähes yksinomaan vapaa-ajan asunnoista. Itäisistä rannoista merkittävä osa kuuluu Aarnikotkan metsän luonnonsuojelualueeseen, joka sisältyy kansallispuistoon. Lisäksi puolet Luujärvestä sisältyy Vekaranjärven varuskunnan käyttämään Pahkajärven ampuma-alueeseen. Järvialueen tarkempi esittely tehdään järvenosittain tämän kohdan alapuolella.[2][1][8][9]

• 
  Lapinsalmen kallio ja riippusilta
• 
  Lapinsalmen virtapaikka
• 
  Näkymä veneestä

Repovesi on 9,2 kilometriä pitkä, 2,5 kilometriä leveä, ja sen pinta-ala on 771 hehtaaria [10]. Se muodostaa 34 % koko järven pinta-alasta. Repoveden selkä on pitkä, mutta samalla hyvin kapea. Sen jakaa kahdeksi osaksi keskellä sijaitseva 300 metriä leveä kapeikko, joka puristuu Karhuniemen ja Teininniemen väliin. Pohjoisosan pohjoispäästä työntyy pohjoiseen päin 2,5 kilometriä pitkä ja lähes 300 metriä leveä Nuollahti. Lahden eteläpuolella sijaitsee kaksi suurta saarta Majasaari ja Myllysaari, jotka suojaavat itärantaa, ja Hillosensalmen kohdalla suuret Korpisaari ja Lehtisaari. Niiden lisäksi on rantojen tuntumassa 16 muuta pikkusaarta tai luotoa. Eteläosassa järvi aukeaa vaivoin saaristoiseksi kokonaisuudeksi, jonka monimuotoisuutta lisää neljä lahtea: Loikanlahti, Karhulahti, Kuutinlahti ja Taipaleenlahti. Pohjoisin länsirannan Loikanlahti aukeaa pohjoiseen vailla suojaa, mutta vastarannalla olevalla Karhulahdella on suojanaan suuri Karhusaari. Eteläosan eteläistä näkymää hallitsevat neljä suurinta saarta, Pajusaari, Kaatiosaari, Korkiasaari ja Patasaari. Kaatiosaaren takaa aukeaa Ruskiasalmen takana pitkä Kuutinlahti. Sen sijaan Taipaleensalmi on pohjoiseen päin leveä ja suojaton lahti. Patasaaren takana sijaitsee Lapinsalmi, joka johtaa Kapiaveden järvenosaan. Eteläosan isojen saarien lisäksi voi kartasta löytää 20 pikkusaarta tai luotoa lisää.[1]

Kiinteät asunnot ovat Repovedellä harvinaisia, mutta sen rannoilla on runsaasti vapaa-ajan asuntoja. Niitä on rakennetty tiheään esimerkiksi Nuollahden, Kärkilahden, Hillosenniemen, Teininniemen, Vääräpäänniemen ja Tihvetniemen välisellä rannikolla. Myös Pajusaarella ja Kaatiosaarella on mökkiasutusta. Länsirannikon mökeille tulee tiet seututieltä 368 ja itärannikolle Voikoskelta alkavalta kylätieltä. Itärannan mökkiasutus on kansallisuiston suojelualueilla harvaa. Lähes kaikki eteläpuolen itärannat ovat luonnonsuojelualueita, johon kuuluu myös alueita Lehtisaaresta, Kaatiosaaresta ja Patasaaresta sekä koko Korkiasaari. Kanasllispuiston retkeilypolkujen varrella on palvelupisteitä järven itärannoilla. Sellaisia ovat Karhulahden varauskota, Kuutinlahdella Mustavuoren vapauskota ja Kuutin nuotiopaikka, ja Kärkilahden varauskämppä. Hillosensalmesta on viitoitettu 1,8-metrinen veneväylä, joka kiertää eteläosan saaret.[1][4]

Kapiavesi on 2,8 kilometriä pitkä ja 1,1 kilometriä leveä salmi Repoveden ja Tihvetjärven välissä, joka sisällytetään monissa esityksissä Repoveteen. Se yhdistyy luoteessa Repoveteen noin 20 metriä leveän Lapinsalmen kautta ja kaakossa Tihvetjärveen yli 70 metriä leveän Tuuhansalmen kautta. Sen lounainen ranta kuuluu Tihvetniemelle, joka työntyy kaakkoon Lapinniemen keskivaiheilta. Salmessa on kaksi syvännettä, joita yhdistää keskellä Määkijänniemen kohdalla alle kolmemetrinen matala Määkijänsalmi. Määkijänniemen länsipuolelle suojaan jää Terrilahti ja itäpuolelle kapea lahti. Tuuhansalmi muodostuu Hevosniemen eteen ja niemen vieressä aukeaa leveä Tervahaudanlahti, jota ympäröi soistunut metsäalue. Salmessa sijaitsee yksi luotomainen saari.[1]

Koko Kapiaveden metsäalue kuuluu Aarnikotkan metsän luonnonsuojelualueeseen vesialuetta ja siinä sijaitsevaa saarta lukuun ottamatta. Sen länsirantaan tulee polkuja kansallispuiston Lapinsalmen palvelupisteeltä. Pohjoinen polku johtaa Lapinsalmen riippusillalle ja eteläinen polku johtaa Määkijänsalmen lossille. Näistä paikoista voi Kapiaveden ylittää vastarannalle, josta alkaa laaja retkipolkujen reitistö. Kapiaveden rannoilla on yksityinen vapaa-ajan asunto, Määkijän varauskota ja kolme nuotiopaikkaa.[1][4]

Tihvetjärvi on 5,9 kilometriä pitkä, 4,1 kilometriä leveä, ja sen pinta-ala on 1 040 hehtaaria [10], joka tekee 47 % koko järven pinta-alasta. Järvenosa sijaitsee Kapiaveden ja Luujärven välissä. Tihvetjärvellä on kaksi yhteyttä Luujärveen. Kanavaniemen ja Majasaaren välissä on Kivisilmän kanava [11] ja eteläpäähän laskee Luujärvestä alkava vanha laskujoki Hirvenpäänjoki. Joen merkitys virtauksien kannalta on nykyään pieni. Noin 4,7 kilometriä pitkä Tihvetniemi muodostaa Tihvetjärven pohjoisrannan työntymällä Lapinniemestä Repoveden ja Kapiaveden eteen. Tuuhansalmi muodostaa Tihvetniemen ja Hevosniemen väliin kapean salmen, josta alkaa Kapiaveden kautta vesiyhteys Repoveteen. Tihvetjärvi on V-kirjaimen muotoinen. Sen läntistä osaa kutsutaan Taipaleenseläksi ja sen pohjukka osuu Tihvetniemen kannakselle. Järvenselän avoimia lahtia ovat Taipaleenlahti, Raudanlahti ja Kirjokivenlahti. Pohjoisessa sijaitsee kolme suurta saarta: Rajasaaret ja Pukkisaari. Taipaleenselällä on syvempää kuin muualla Tihvetjärvellä ja siinä on kaksi 15 metrin syvyistä syvännettä. Järven eteläosassa Tihvetniemen kärjen edustalla on matalikko, jossa on suurina saarina esimerkiksi Säitinsaari, Hulinsaari, Peuranpää ja Peuranpäänsaari. Järven etelärannassa on kolme niemeä Torppaniemi, Rannaniemi ja Terriniemi, jotka ovat jääkauden aikana muodostuneita hiekka- tai moreenimäkiä [12]. Niiden välissä on suoalueita, joista osa on Hevosojan kyläläiset raivanneet pelloiksi. Merkittäviä eteläisiä lahtia ovat Haapalahti ja Varaslahti. Etelärannikolla on suuria soita kuten esimerkiksi Joutsensuo, Harakkasuo ja Hirvenpääsuo, joiden ojat laskevat järveen. Vain Hirvenpäänsuo on enää ojittamatta. Tihvetjärven itäinen osa on Taipaleenselkää pienempi ja kapeampi. Siinä on vain pieniä saaria Ottapajansaaret ja Erkinsaaret. Pohjoispäässä sijaitsee vielä pitkä Hautalahti. Luujärven puolella sijaitseva Majasaari on Hirvenpäänjoen mantereesta eristämä saari. Se on ollut yhteydessä Kanavaniemeen ennen kanavan rakentamista.[1]

Tihvetjärven rannoilla on vähäisessä määrin kiinteää asutusta, mutta vapaa-ajan asutusta on runsaasti. Pohjoisrannoille pääsee Tihvetniemelle tulevaa tietä myöten. Se alkaa Lapinniemellä seututiestä 368. Järven länsirantaa seuraavat tie alkaa myös seututieltä ja se johtaa Hevosojalle, josta alkaa Kivisilmän kanavan ylittävä tie, joka vie kansallispuistoon asti. Tiheintä vapaa-ajan asutus on länsi- ja itärannalla, mutta jonkin verran asutusta on myös Tihvetniemessäkin. Savonrata seuraa länsirantaa ja kaksi lyhyttä osuutta on rakennettu suoraan järveen ja radan taakse on jäänut kaksi lahdenpohjaa.[1][4]

Luujärvi on 4,1 kilometriä pitkä, 3,4 kilometriä leveä, ja sen pinta-ala on 525 hehtaaria [10], joka muodostaa 23 % koko järven pinta-alasta. Se on neljästä järvenosasta erämaisin, sillä sen rannoilla ei ole kiinteää- tai vapaa-ajan asuntoja. Ainoat rakenteet ovat Karjalan prikaatin tekemiä. Pohjoisrannat ja puolet vesialueesta kuuluukin ampuma-alueeseen. Järvi on keskellä 650 metriä leveä. Länsipuolella on lähes kaksikilometrinen järvenselkä, joka alkaa kapeikon neljästä saaresta: Tyttisaari, Satulasaari, Karhusaari ja Pukkisaari. Järven kaakkoisosa on edellistä pienempi. Siellä sijaitsee Luulahti, Sorvalamminlahti ja Lahnalahti. Saarten pohjoispuolella sijaitsee suojaisa ja järvestä eristäytynyt Emäntälahti. Sen lahdensuu on noin 10 metriä leveä, vaikka lahti on yli kilometrin pitkä ja yli 750 metriä leveä. Emäntälahden vedenpinta voi olla ylempänä kuin muun Luujärven vedenpinta.[1]

Luujärvelle tulee tiet Hevosojalta, Kääpälästä ja Vekaranjärveltä. Järven pohjoispuolella on kansallispuistoa, luonnonsuojelualueita, joissa liikkuminen on ampuma-alueen takia rajoitettua.[1]

Viime jääkauden loppuvaiheen aikana mannerjäätikön sulaminen oli suhteellisen nopeaa ja sulava jäätikkö kutistui tänä aikana kymmeniä metrejä vuodessa. Dryaskaudella ilmasto kuitenkin kylmeni tuhanneksi vuodeksi ja jäätikön reunan kutistuminen loppui. Tällainen vaihe syntyi Repovesi–Luujärven alueen eteläpuolella, jonne muodostui Toinen Salpausselkä parinsadan vuoden aikana noin 11 800–11 600 vuotta sitten. Salpausselän kerrostumia löytyy Luujärven etelärannasta kaksi kilometriä etelään. Muinaiset rantojen aallokot ovat jättäneet sinne jälkiä esimerkiksi Anttilankankaan rinteisiin noin 123 metrin korkeudelle mpy. eli 46 metriä Tihvetjärven vedenpintaa korkeammalle. Tätä Itämeren vaihetta kutsutaan Baltian jääjärveksi. Repoveden kansallispuiston alueet ovat vielä nykyäänkin täynnä kalliopaljastumia, jotka syntyivät jääkaudella sulamisvesien jäänalaisesta huuhtomisesta. Monet järven syvänteistäkin syntyivät juuri näihin aikoihin. Noin 11 500 vuotta sitten meren vedenpinnan taso laski äkillisesti noin 30 metriä alemmaksi. Kun ilmasto lämpeni uudelleen, vapautuivat Repoveden lähialueet jäätiköstä noin 11 000 vuotta sitten mennessä. Jäätikön tilalle tuli laaja merialue, joka peitti nykyisen järvialueen ja sen lähiympäristön veden alle. Järven alueella kohosi korkeintaan muutama mäen huippu saarena vedenpinnan yläpuolelle. Tätä Itämeren vaihetta kutsutaan Yoldiamereksi. Maankohoaminen oli tähän aikaan kymmenkertainen nykyiseen verrattuna. Maa kohosi merestä noin 5 metriä sadassa vuodessa, joten alueen rantaviiva oli alituisessa muutoksessa. Jo noin 11 200 vuotta sitten muodostivat monet järven nykyisistä rantakallioista silloista merenrannikkoa. Ja 11 000 vuotta sitten koko Repoveden kanallispuiston alue oli lopultakin kohonnut Yoldiamerestä. Repoveden vedenpinta jäi Yoldiameren yläpuolelle noin 10 800–10 900 vuotta sitten. Tätä pidetään samalla ajankohtana järven kuroutumiselle itsenäiseksi järveksi.[12]

Repoveden eteläosassa Kuutinlahdelle johtavan Ruskiasalmen ulkopuolella sijaitsee Löppösenluolan kalliomaalaus. Katajajärveltä vuonna 2004 kairatun järvenpohjan sedimentistä ilmeni, että alueella on harjoitettu ilmeisesti kaskiviljelyä jo 4 000 vuotta sitten noin 900 vuoden ajan. Toinen viljelyjakso on havaittu 660 jaa. alkaen. Pysyvä viljely saapui seudulle kuitenkin vasta keskiajalla 1100–1200-luvulla, kun karjalaisia asukkaita saapui seudulle. Seudun ”repo”-alkuiset nimet ovat ilmeisesti karjalaista perua.[12]

Järvenosien nimet ovat vuosina 1855–1856 julkaistussa Kalmbergin kartastossa samat kuin nykykartoissa paitsi Kapiavedellä, jonka karttanimi on kartastossa ”Mäkijärvi”. Järvialue on ollut asumatonta erämaata. Merkkejä ihmistoiminnasta on vain kahdessa paikassa. Luujärven koillisrannalla Nahkalammen suolla ja Repoveden Myllylammen suolla on ollut heinäniittyjä. Kartassa on myös merkitty talvitie, joka seuraa Luujärvi-Tihvetjärvi-Kapiavesi-Repovesi-linjaa Hillosensalmelle ja edelleen Vuohijärvelle. Savonradan Mäntyharjun ja Vuohijärven välinen osuus on rakennettu vuosina 1886–1889.[4][13][5]

Repoveden ympäristössä harjoitettiin tervanpolttoa Tervajärven ja Repoveden ympäristössä 1600-luvulta alkaen. Asukkaat myös kaskesivat metsiä viljelykäyttöön. 1700-luvulla alkoi metsäteollisuus hankkia alueelta tukkipuuta vesisahoille raaka-aineeksi. Hankinta tehostui, kun Voikosken sahan rinnalle käynnistettii Hillosenniemen saha. Myös Tervarummussa on sahattu puuta. Kymijoen alkulähteillä oli varhain metsäteollisuutta, joka alkoi hankkia seudulta puuta ja se kuljetettiin etelään Savonrataa myöten. Toinen tukkipuun kuljetustapa oli uitto, jonka reitti kulki Vuohijärvellä. Uiton tehostamiseksi rakennettiin vuonna 1912 Kuutinlahteen laskeva Kuutin kanavaksi kutsuttu uittoruuhi, jota pitkin tukkipuuta uitettiin Tervajärven reitiltä Repovedelle. Myös Luujärveltä uitettiin paljon puuta samaan aikaan rakennettua Kivisilmän kanavaa myöten. Uittoa harjoitettiin viimeisen kerran vuonna 1968. Puuta korjattiin 1990-luvulle asti, jonka jälkeen metsämaat otettiin suojeluun.[4][12][11][14]

Vuoden 1940 Mäntyharjun seudun taloudellisessa kartassa järvenosien nimet ovat ennallaan, mutta ”Mäkijärveksi” on merkitty Kapiaveden kaakkoisosa ja ”Kapeavedeksi” sen luoteisosa. Myllylammella on pieniä peltopalstoja. Järven asutus keskittyy Repoveden Hillosensalmelle ja pohjoispään Nuollahdelle. Näiden lisäksi on kartassa merkitty Kirjokiven kartano Tihvetjärven itärannassa ja Kivisilmä Luujärven ja Tihvetjärven välisen kapeikon kohdalla Kanavaniemen eteläkärjessä.[15]

Pahkajärven ampuma-alue pakkolunastettiin puolustusvoimien käyttöön vuonna 1956, jonka jälkeen erämaakylien asukkaat vähitellen muuttivat pois. Vuonna 1963 aloitettiin Karjalan Prikaatin uuden varuskunnan rakennustyöt Vekaranjärvellä, jolloin lisää asukkaita muutti kotiseudultaan pois.[12]

Vuosien 1955 ja 1965 peruskartoissa on Riuttan pieni maatila toiminnassa, mutta seuraavassa 1986 kartassa on osa sen peltomaista otettu pois viljelystä [16][17][18]. Savonradan linjaus kulku vuonna 1965 monin paikoin järven rantoja pitkin, mutta vuoden 1985 kartassa on rautatien linjaus muutettu oikaisten Lapinniemen sisäosia pitkin. Vanha ratalinjaus on muutettu autoille sopivaksi pikkutieksi ja seututieksi 368.[19][20][21]