Rembrandt

Rembrandt Harmenszoon van Rijn syntyi 15. heinäkuuta 1606 Leidenissä Alankomaissa. Hänen isänsä Harmen oli mylläri ja äitinsä Cornelia leipurin tytär. Rembrandt oli kymmenestä lapsesta toiseksi nuorin. Hänen vanhempansa eivät olleet varakkaita, mutta he yrittivät kouluttaa poikaansa. Rembrandt kävi oppikoulua ja kirjoittautui vuonna 1620 Leidenin yliopistoon, mutta hänen ainevalinnoistaan ei ole säilynyt tietoa, eikä ole varmaa, ilmoitettiinko hänet yliopistoon edes opiskelemaan.[2]

Rembrandt keskeytti yliopisto-opinnot vuonna 1621 aloittaakseen taidemaalarin opinnot paikallisen taiteilijan Jacob van Swanenburghin johdolla. Kolmen vuoden kuluttua noin vuonna 1624 Rembrandt meni seitsemäksi kuukaudeksi Amsterdamiin Pieter Lastmanin oppiin. Palattuaan Leideniin 1625 tai 1626 hän perusti sinne ateljeen. Hän oli jo tuolloin arvostettu taiteilija.[3]

Rembrandt ystävystyi Leidenissa toisen paikallisen taiteilijan Jan Lievensin kanssa. Miehet tekivät useita vuosia yhdessä töitä, ja joistakin heidän teoksistaan on vaikea erottaa, kumman maalaamia ne ovat. Leidenin-aikoinaan Rembrandt teki lähinnä pienikokoisia uskonnollisaiheisia maalauksia ja joitakin muotokuvia, henkilötutkielmia ja omakuvia.[4]

Rembrandt alkoi vuonna 1628 ottaa oppilaita. Heistä myöhemmin tunnetuimpia olivat esimerkiksi Gerrit Dou, Govaert Flinck, Carel Fabritius ja Aert de Gelder. Oppilaat maksoivat Rembrandtille vuosittaisen sadan guilderin lukukausimaksun, joka oli melko suuri summa noihin aikoihin.[5]

Rembrandt muutti Amsterdamiin talvella 1631–1632 ja asettui kaupunkiin pysyvästi. Hän alkoi maalata virallisia tilausmuotokuvia, jotka toivat hänelle mainetta ja tekivät hänestä pian kaupungin kysytyimmän taiteilijan. Hän ystävystyi nimekkään taidekauppiaan Hendrick van Ulenburghin kanssa.[6] Rembrandt työskenteli Ulenburghin ateljeessa vuosina 1631–1635. Näin hän teki ehkä päästäkseen kaupungin taiteilijakillan jäseneksi, mikä vaadittiin taiteen myyntioikeuteen kaupungissa. Hänestä tuli Pyhän Luukkaan killan jäsen vuonna 1634.[7]

Rembrandt maalasi yhden tunnetuimmista teoksistaan, Yövartion, vuosina 1640–1642.[8] Teoksen jälkeen vuosien 1643–1652 välillä Rembrandtin maalaustuotanto väheni huomattavasti. Sinä aikana hänen tyylinsä muuttui aiempaa monipuolisemmaksi, ja sitä seurannutta kautta kutsutaan Rembrandtin myöhäiskaudeksi.[8]

Rembrandt kihlasi vuonna 1633 Ulenburghin varakkaan serkun Saskian, ja seuraavana vuonna he menivät naimisiin. Rembrandt osti vuonna 1639 perheelleen suuren talon. Saskia kuoli vuonna 1642. Hän oli ehtinyt synnyttää neljä lasta, joista vain viimeinen jäi henkiin. Rembrandt löysi rinnalleen uuden naisen, Hendrickje Stoffelsin (1626–1663), josta tuli hänen toinen vaimonsa ja kahden lapsensa äiti.[6] Perheestä oli Rembrandtin kuollessa elossa vain vuonna 1654 syntynyt tytär Cornelia.[9]

Rembrandt käytti omaisuuttaan taidekokoelmansa kasvattamiseen vaikka ei enää ansainnutkaan muotokuvamaalauksillaan entiseen tapaan.[10] Hän alkoi keräillä taidetta ja muita esineitä jo Leidenissa asuessaan, ja hänen kokoelmastaan kasvoi monipuolinen ja laaja. Siihen kuului taiteen lisäksi simpukoita, koralleja, mitaleita, kipsivaloksia, aseita ja soittimia.[11]

Englantia vastaan käyty sota 1652–1654 oli kohtalokas Hollannin talouselämälle ja pakotti Rembrandtin myymään osan kokoelmistaan ja ottamaan lainaa. Hän ei kyennyt maksamaan lainojaan takaisin ja suostui vararikkoon vuonna 1656[9] välttääkseen vankilan.[10] Hänen omaisuutensa myytiin, ja hän joutui muuttamaan vaatimattomaan huoneistoon Amsterdamin Rozengrachtiin. Tämän jälkeen Rembrandtin sosiaaliset ja psyykkiset ongelmat alkoivat helpottaa. Hän sai kaksi suurikokoista tilaustyötä.[9]

Taiteilijana Rembrandt oli viimeisinäkin vuosinaan hyvin arvostettu, ja hän työskenteli ahkerasti loppuun asti. Rembrandt kuoli 4. lokakuuta 1669. Hänet haudattiin Amsterdamissa paikkaan, jonka sijaintia ei tiedetä.[12]

Pieter Lastmanilta saatu oppi oli Rembrandtin taiteelliselle kehitykselle ratkaisevampaa kuin Swaneburghin vaikutus.[9] Nuoren Rembrandtin töissä näkyy Leidenin kaudella (1625–1631) Lastmanin vaikutus: hänen maalauksensa olivat silloin vielä verrattaen pienikokoisia, valovaikutelmaltaan voimakkaita ja henkilöiden eleet ja ilmeet eloisia.[14] Pääväreinä olivat uran alussa keltainen ja sinivihreä, ja aiheet olivat usein uskonnollisia ja vertauskuvallisia.[9] Rembrandtin väripaletti oli hänen uransa alussa verrattain kylmä, mutta vuodesta 1640 lähtien hän alkoi käyttää lämpimämpiä värejä, kuten täyteläisen ruskeita ja viimeisinä vuosina myös punaisia ja kullanruskeita. Hänen maalaustensa kuuluisa valohämy myös pehmeni ja rikastui loppua kohti.[17] Valohämyyn Rembrandt oli tutustunut erityisesti Lastmanin opastuksella. Rembrandt saavutti täyden kypsyyden Amsterdamin muuttoa vuonna 1631 seuranneina neljänä vuonna. Töistä tuli suurikokoisia ja aiheet olivat dramaattisia. Hän maalasi paljon muotokuvia, mutta myös mytologisia ja Raamatun aiheita sekä maisemaalauksia ja muita luontoaiheita. Rembrandtin tyyliin tuli 1640-luvun vaikeuksien jälkeen hiljaista surumielisyyttä.[9] Rembrandtin myöhäiskauden tunnusmerkkejä ovat leveämmät ja näkyvämmät siveltimenvedot, jotka vaikuttavat joskus myös aiempaa vapaammilta ja sattumanvaraisemmilta. Muotokuvien hahmot ovat kuitenkin liikkumattomia.[11] Myöhäiskaudella maalauksista tuli pienempiä, mutta vuodesta 1650 töiden koko alkoi taas suureta. 1660-luvulla hän maalasi lukuisa muotokuvia ja omakuvia.[9] Hänen kypsälle tuotannolleen ovat ominaista emotionaalinen aitous, vapautuminen taiteen sovinnaisista kaavoista sekä väkevä sivellintyöskentely.[18]

Rembrandtin etsauksissa, grafiikassa ja piirroksissa nähtävissä olevat tyylin kehitysvaiheet vastaavat maalausten tyylin kehitystä. Piirrosten aiheet ovat osittain samoja kuin maalausten. Piirroksissa on nähtävissä valohämy ja aiheen psykologinen esitys sekä Rembrandtin pyrkimys maalaukselliseen tehoon.[9]

Rembrandtin myöhäistuotantoon kuuluva Lukeva munkki (1661) on Kansallisgallerian kokoelmassa, kuten myös 13 grafiikanlehteä, jotka on ajoitettu 1600-luvulle.[20]