Rem Koolhaas

Remment Koolhaas, koko nimeltään Remment Lucas Koolhaas (s. 17. marraskuuta 1944 Rotterdam, Alankomaat) on alankomaalainen Pritzker-palkittu arkkitehti, arkkitehtuurin teoreetikko ja kaupunkisuunnittelija.[1]

Rem Koolhaas
Henkilötiedot
Syntynyt 17. marraskuuta 1944
Rotterdam
Kansalaisuus Alankomaat
Arkkitehti
Koulutus Architectural Association School of Architecture ja Cornell University College of Architecture, Art, and Planning (käännä suomeksi)
Taidesuuntaus dekonstruktivismi
Merkittävät työt Seattlen keskuskirjasto, Casa da Música, De Rotterdam, CCTV HQ
Palkinnot

Pritzker-palkinto (2000)

Nuorena Koolhaas opiskeli käsikirjoittamista Alankomaiden elokuva-akatemiassa. Hän työskenteli sen jälkeen toimittajana Haagse Post -lehdessä. Vuonna 1968 Koolhaas alkoi opiskella arkkitehtuuria Lontoon Architectural Association School of Architecturessa. Valmistuttuaan sieltä hän jatkoi opintojaan Cornellin yliopistossa O.M. Ungersin johdolla.[1]

Koolhaas perusti Office for Metropolitan Architecture -arkkitehtitoimiston (OMA) Lontoossa vuonna 1975 vaimonsa Madelon Vriesendorpin sekä Elia ja Zoe Zenghelisin kanssa. Myöhemmin toimistoon liittyi myös Koolhaasin oppilas Zaha Hadid, joka perusti sittemmin oman arkkitehtitoimistonsa.[1]

OMA:n ensimmäinen suuri tilaus oli Rotterdamin Kunsthal, joka valmistui vuonna 1992. Siihen mennessä Koolhaas oli jo saavuttanut mainetta tuotteliaana kirjoittajana ja arkkitehtuurikriitikkona. Kunsthaalin toteutuksessa Koolhaas pyrki soveltamaan käytännössä kirjassaan Delirious New York (1978) esittämiään huomioita. Tuossa kirjassa hän ihannoi kaupunkielämän ”sattumallista” luonnetta. Kaupunki on kuin riippuvuutta aiheuttava kone, josta ei voi paeta. Uran alussa Koolhaasin kirjoitukset toivat hänelle tunnustusta visionäärinä. Myöhemmin vankka käytännön arkkitehtuurin, kaupunkisuunnittelun, tutkimuksen ja kirjoittamisen yhdistelmä vakiinnutti Koolhaasin maineen.[1]

Koolhaasilla ei ole helposti tunnistettavaa tyyliä. Hän itse pitää tätä hyvänä asiana, sillä hänen suunnittelemansa rakennukset on tehty hyvin erilaisiin ympäristöihin ja olosuhteisiin, eivätkä lopputulokset voi silloin olla samanlaisia. Koolhaasia on kutsuttu sekä modernistiksi että dekonstruktivistiksi, mutta hän ei pidä luokittelusta.[1]

Koolhaas on vuodesta 1995 toiminut professorina Harvardissa, jossa hän johtaa opiskelijoiden tutkimusryhmää, joka tutkii erilaisia kaupunkitilaan vaikuttavia asioita. Tutkimusryhmä on muun muassa tutkinut eri kaupunkeja, kuten Kiinan Pearl River Deltaa, antiikin Roomaa ja Lagosia sekä analysoinut vähittäiskaupan ja kulutuksen merkitystä nykyisissä kaupungeissa.[1]

Nykyisin Koolhaas johtaa sekä OMA:n että sen tutkimuspainotteisen sivuhaaran AMO:n toimintaa. AMO toimii sosiaalisten, taloudellisten ja teknologisten kysymysten ajatushautomona. Rem Koolhaasin ja OMA:n työt ovat saaneet useita palkintoja, kuten Pritzker-palkinnon vuonna 2000 sekä RIBA–kutamitalin vuonna 2004.[1]

Projektit

Palkinnot ja tunnustukset
  • Pritzker-palkinto
  • Venetsian arkkitehtuuribiennaalin Kultainen leijona elämäntyöstä 2010
  • Mies van der Rohe Award for European Architecture -palkinto 2005
  • Architekturpreis Berlin -palkinto 2003

Kuvagalleria
  • Seattlen keskuskirjasto
    Seattlen keskuskirjasto
  • Casa da Música, Porto
    Casa da Música, Porto
  • De Rotterdam (Koolhaas ja OMA)
    De Rotterdam (Koolhaas ja OMA)
  • CCTV HQ, Peking
    CCTV HQ, Peking
  • Alankomaiden suurlähetystö Berliinissä
    Alankomaiden suurlähetystö Berliinissä


Lähteet
  1. Rem Koolhaas Architectuul. Viitattu 23.4.2021. (englanniksi)
  2. Copenhagen - Brewery Site Competition winner: Rem Koolhaas OMA (Arkistoitu – Internet Archive)
    Pritzker-palkinnon saajat
    1979 Philip Johnson – 1980 Luis Barragán – 1981 James Stirling – 1982 Kevin Roche – 1983 I. M. Pei – 1984 Richard Meier – 1985 Hans Hollein – 1986 Gottfried Böhm – 1987 Kenzō Tange – 1988 Gordon Bunshaft ja Oscar Niemeyer – 1989 Frank O. Gehry – 1990 Aldo Rossi – 1991 Robert Venturi – 1992 Alvaro Siza – 1993 Fumihiko Maki – 1994 Christian de Portzamparc – 1995 Tadao Andō – 1996 Rafael Moneo – 1997 Sverre Fehn – 1998 Renzo Piano – 1999 Norman Foster – 2000 Rem Koolhaas – 2001 Jacques Herzog ja Pierre de Meuron – 2002 Glenn Murcutt – 2003 Jørn Utzon – 2004 Zaha Hadid – 2005 Thom Mayne – 2006 Paulo Mendes da Rocha – 2007 Richard Rogers – 2008 Jean Nouvel – 2009 Peter Zumthor – 2010 Kazuyo Sejima ja Ryūe Nishizawa – 2011 Eduardo Souto de Moura – 2012 Wang Shu – 2013 Toyō Itō – 2014 Shigeru Ban – 2015 Frei Otto – 2016 Alejandro Aravena – 2017 Rafael Aranda, Carme Pigem ja Ramón Vilalta – 2018 Balkrishna Doshi – 2019 Arata Isozaki – 2020 Yvonne Farrell ja Shelley MacNamara
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.