Relanderinmatala

Relanderinmatala (ruots. Relandersgrund) on Rauman edustalla sijaitseva laaja ja kivikkoinen matalikko; se oli hyvin kauan Rauman majakkalaivan, Relandersgrundin, sijoituspaikka.

Matalikon löytyminen

Noin vuonna 1850 Rauman luotsiaseman päällikkö, luotsivanhin Kustaa Reilander, havaitsi meren kuohuvan erikoisella tavalla tietyssä paikassa varsinkin pohjoistuulen yhteydessä, kun vedenpinta oli alhaalla. Tämä sai hänet epäilemään, että paikalla olisi ennestään tuntematon ja mahdollisesti vaarallinen matalikko; hän luotasi paikan ja löysi uuden ennen karttoihin merkitsemättömän, hyvin vaarallisen matalikon. Sen sijainti on 61°07′N, 21°06′E.

Reilander kirjasi havaintonsa ylös ja välitti tiedon esimiehilleen. Turun luotsipiirin tarkastaja esitti matalikolle nimeksi Reilandersgrund löytäjän mukaan.

Jostain syystä matalikolle kirjaantui kaksi nimeä: koska kaikki kirjeet ja paperit laadittiin vielä tuolloin käsin ja etupäässä mustekynillä, jonkin luku- tai kirjoitusvirheen takia nimi merkittiin karttoihin muodossa Relandersgrund – mutta ehdotetussa muodossa joihinkin virallisiin asiakirjoihin. Tästä seurasi, että paikallinen majakkalaiva nimettiin kartoissa olevan nimen mukaan.

Lopullinen nimeäminen

Matalikon nimi suomennettiin keväällä 1927 Lauri Kristian Relanderin ollessa Suomen presidentti. Samalla vaihtui myös majakkalaivan nimi; alun perin ehdotettu nimi säilyi vielä joitakin aikoja eräissä virkapapereissa, mutta lopulta sekin vaihtui.

Lähteet

  • merikapteeni Seppo Laurell: Aalloilla keinuvat majakat
  • ylikonemestari Unto Lintala, Vaasa
This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.