Reisjärvi

Ensimmäisten pyyntikulttuuria harjoittaneiden asukkaiden on arvioitu saapuneen Reisjärven seuduille jo vuoden 6000 eaa. tienoilla. Reisjärven kunnan alueelta on löydetty esihistorialliselle ajalle ajoitettuja esineitä yli 70 paikasta. Janne Vilkunan mukaan löytöjen määrä on suhteellisen runsas; esimerkiksi Kansallismuseossa sijaitsee yleisön nähtävillä 150 esinettä. Kansallismuseon ohella esihistoriallisia esinelöytöjä on nähtävillä muun muassa Oulussa Pohjois-Pohjanmaan museossa, Vaasan Pohjanmaan historiallisessa museossa, Reisjärven kotiseutumuseossa, kouluissa sekä yksityisten ihmisten hallussa.[7] Kivikautisia asuinpaikkoja on löytynyt erityisesti kunnan keskiosista Kiljanjärven, Reisjärven ja Köyhänjärven ympäristöstä.[8]

Vilkunan mukaan löytöjen runsas määrä selittyy Kalajoen varsien ja latvavesien muuta maata runsaammalla asutuksella. Esihistoriallisen ajan ihmiset asuivat vesien varsilla. Myöhemmin vesistöjen rannat soveltuivat hyvin pelloiksi, joilta maanviljelijät myöhempinä aikoina keräsivät ukonnuolina pidettyjä esineitä ja ”erikoisia kiviä” talteen. Löydettyjä tasatalttoja, kourutalttoja, kivikirveitä ja nuolenkärkiä saatettiin pitää myöhemmin myös erityisinä taikavälineinä. Myöhemmin alueella toimineet tutkijat keräsivät esineitä talteen alueen ihmisiltä tieteellisen tutkimustyön aineistoiksi, varsinaisten suorittamiensa arkeologisten kaivausten ohella.[7]

Kivikaudella Reisjärvellä on arvioitu asuneen enimmilläänkin muutamia kymmeniä ihmisiä, koko Suomen asukasluvun ollessa noin 2 500–5 000 henkeä. Vanhimmat esineet, esimerkiksi kiviset pallonuijat, on löydetty Kalajanjärven Niinikoskesta. Ne on määritelty Suomusjärven kulttuurin aikaisiksi, vähintään 6 000 vuotta vanhoiksi. Niinikosken löydöksen nuorin esine puolestaan on noin 3 500 vuoden ikäiseksi ajoitettu Kiukaisten tyypin kivikirves. Kaivauksissa on myös löydetty kampakeraamisen ajan keramiikkaa, samalta aikakaudelta peräisin olevia itäkarjalaisia talttoja, sekä tuontiraaka-aineista tehdyt piinuolenkärki ja meripihkakoru. Vilkunan mukaan itäistä alkuperää edustavan kampakeramiikan löytyminen todentaa suomalaisugrilaista kieltä puhuneen uuden väestön saapumista paikkakunnalle, joka oli sekoittunut suhteellisen rauhanomaisesti vanhaan alkuväestöön. Reisjärven alueen asutus oli pysytellyt suhteellisen vakaana Suomusjärven kulttuurin aikana, vaikka se oli muualla ympäristössä vähentynyt. Erääksi syyksi havaintoon on pidetty alueen järvien mataluutta ja kalaisuutta.[7]

Reisjärveltä on löytynyt kaksi Kiukaisten tyypin kivikirvestä, jollaisia esineitä on arvioitu olleen käytössä noin 1000-luvulle eaa. saakka. Pronssikaudelle ajoitettuja kiviesineitä on niin ikään löydetty kaksi. Perimätieto kertoo myös alueella olleista kiviröykkiöistä, vaikka niin sanottuja lapinraunioita ei olekaan vielä löydetty. Luotolan asuinpaikalta on löydetty Pohjois-Pohjanmaalle tyypillistä Säräisniemen 2. kaudelle ajoitettua keramiikkaa, joka oli käytössä 1200-luvulta eaa. 300-luvulle jaa. saakka. Tämän jälkeen alueella, kuten koko Pohjois-Suomessa alkoi keramiikaton kausi, jolloin saviastiat on korvattu mahdollisesti kaupankäynnin välityksillä saaduilla kevyillä ja kestävillä kuparikattiloilla. Reisjärveltä ei ole löydetty yhtään rautakauteen ajoitettavissa olevaa esineistöä, mitä ei voida toisaalta pitää kuitenkaan merkkinä alueen asumattomuudesta. Vilkunan mukaan eränkäyntiin perustuva asutus on todennäköisesti vaikuttanut alueella vuosituhanten ajan aina rautakauden puoliväliin ja sen ylitsekin. Alueesta kertovat ensimmäiset keskiaikaiset asiakirjatkin kertovat alueesta nimenomaan pyyntimaana.[7]

Keskiajalla Reisjärven erämaat ja kalaisat järvet olivat usein erämiesten päämääränä. Alueelle pääsi monien vesireittien kautta. Pohjois-Hämeen ja Savon sisämaan vesireittien latvajärvet ovat etelässä ja idässä vain joidenkin kilometrien päässä. Toisaalta alueelle pääsi helposti myös rannikolta Kalajokea pitkin. Alue olikin silloisten Pohjanmaan, Savon ja Hämeen maakuntien raja-alueella, eikä varsinaisesti minkään heimon kiistattoman nautintaoikeuden piirissä. 1200-luvun ja 1300-luvun alun Ruotsin ja Novgorodin välinen valtaraja meni aikanaan hyvin läheltä Reisjärven seutuja; joko Lestijokea tai Kalajokea pitkin Pohjanlahteen.[9]

Ensimmäisinä eräretkiä Kalajoen latvavesille tekivät hämäläiset, jotka kainulaiset suhteellisen nopeasti kuitenkin syrjäyttivät takaisin Maanselän tuntumaan 800-luvulta 1000-luvulle. Tuolta ajalta alueella on peräisin useita kainulaisten eräomistuksiin liittyviä, kainuu-sanan sisältäviä paikannimiä. Pirkkalaiset perivät kainulaisten valta-aseman 1100-luvulta alkaen jättäen myös perintöään paikannimistöön. 1300-luvulla Hämeen ja Pohjanmaan välinen, sangen epämääräinen, eränkäyntiraja kulki Maanselällä ja Reisjärvellä kävi runsaasti Jämsän pitäjästä peräisin olevia erämiehiä. Vuosilta 1553–1553 on peräisin tarkkoja tietoja jämsäläisten talonpoikien ”miehenmetsien” lukumääristä, joita Reisjärvellä oli noina vuosina viisi. Vielä 1500-luvun puolivälistä on tietoja myös alueella vuosisatojen ajan metsästäneistä lappalaisista. Perimätiedon mukaan lappalaiset syrjäytettiin vakituisen asutusten tieltä, mutta on pidetty myös mahdollisena, että osa heistä on jäänyt alueelle ja sulautunut uuteen tulokasväestöön.[9]

Kustaa Vaasa alkoi tukea savolaisten kaskenpolttajien siirtymistä pohjoisemmaksi 1500-luvun puolivälistä alkaen. Tavoitteena oli Pähkinäsaaren rauhan rajan turvaaminen ja siirtäminenkin uudisasutuksen avulla. Reisjärven ensimmäiset tunnetut vakituiset asukkaat olivatkin savolaiset kaskenpolttajat Pekka Heikinpoika Räisänen, Heikki Parkkinen ja Antti Pesoinen, jotka mainittiin vuonna 1556 kruunun kirjanpidon sakkoluettelossa. Anna-Maria Vilkunan mukaan lähinnä Juvalta ja Rantasalmelta peräisin olleet talonpojat asuttivat aluksi erityisesti Vuohto- ja Kiljanjärven rantoja.[9][8] Erään teorian mukaan Reisjärvi-nimi olisi syntynyt Pekka Räisäsen mukaan, jolloin seutua olisi kutsuttu ensin Räisjärveksi, josta nimi olisi myöhemmin muuttunut Reisjärveksi.[9]

Hallinnollisesti Reisjärven asutus jaettiin Kalajoen ja Lohtajan hallintopitäjien kesken siten, että Kalajanjärven ympäristö kuului Kalajokeen ja Reisjärven kylä Lohtajaan. Kirkollisesti seutu oli osa Kalajokea. Vuonna 1647 Reisjärvestä muodostettiin Kalajoen kirkkopitäjän rukoushuonekunta. Vaatimaton kirkko oli rakennettu jo 1624.[8] 1600-luvun katovuosien ja 1700-luvun alun sotien koettelemusten jälkeen Reisjärven väkiluku alkoi kasvaa ripeästi 1700-luvun puolivälistä lähtien. Valtio tuki vuodesta 1775 alkaen kylien tiluksista erotetuille liikamaille perustettavia uudistiloja eli kruununtiloja. 1700-luvun lopulla aloitettiin siihen asti yhteisomistuksessa olleiden maiden isojako, joka saatiin Reisjärvellä päätökseen 1844.[9] Samaan aikaan lisääntyvän väestön tarpeisiin lisämaan saamiseksi talonpojat aloittivat laajan Kalajanjärven kuivattamisen 1845. Kuivaustyöt jatkuivat vuoteen 1867 saakka. Kalajanjärvestä on nykyään jäljellä suuri kanavien halkoma peltolakeus.[8]

Liikenneyhteyksien suhteen Reisjärveltä pääsi Kalajoen emäkirkolle ja markkinoille parhaiten Kalajokea myöten, jolla saattoi kesäisin kuljettaa raskaitakin venekuormia. Helpointa tavaroiden kuljetus oli talvella joen jäätä pitkin. Esivalta salli kauppapuotien perustamisen maaseudulle vuonna 1859, jolloin Kalajoen markkinoiden merkitys väheni. Reisjärveltä oli maantieyhteys Kalajoelle, Savoon ja Hämeeseen. Tiet olivat tosin useimmiten kuljettavissa kesäaikaan vain ratsain tai jalkaisin. Talvella ratsupoluilla pystyttiin kuljettamaan materiaalia helpommin. Venäläisten aiheuttamien vuoden 1656 levottomuuksien vuoksi Reisjärvelle rakennettiin varustus Savon talvitien varteen, joka tosin luhistui käyttökelvottomaksi 1671. Talvitien parantaminen Viitasaarelta kesätieksi aloitettiin 1820-luvulla ja se saatiin lukuisten hätäaputöiden pohjalta valmiiksi 1836. Tie Haapajärvelle valmistui 1850-luvun lopulla.[9]

Reisjärven ensimmäinen kirkko oli käytössä vuoteen 1820, jolloin uusi kirkko valmistui samalle paikalle. Vuonna 1826 Reisjärvestä tuli kappeliseurakunta, joka liitettiin 1838 Haapajärven kirkkopitäjään. Reisjärven kunta itsenäistyi Haapajärvestä 1865 ja seurakunta 1868.[8] Tosin omaa pappia kuntalaiset pääsivät valitsemaan vasta 1876, koska ajan tapa vaati palkan maksamista edelliselle, eli Haapajärven kirkkoherralle hänen virkakautensa loppuun saakka.[9]

Keväällä 2007 Reisjärvi aloitti kuntaliitosselvityksen yhdessä Haapajärven ja Pyhäjärven kaupunkien sekä Kärsämäen kunnan kanssa[10]. 18. kesäkuuta 2007 kunnanvaltuusto kuitenkin kieltäytyi äänin 11–10 kuntaliitoksesta.[11]

Vuoden 2017 lopussa Reisjärvellä oli 2 813 asukasta, joista 1 174 asui taajamassa, 1 630 haja-asutusalueilla ja 9:n asuinpaikat eivät olleet tiedossa. Reisjärven taajama-aste on 41,9 %.[16] Kunnassa on vain yksi taajama, Reisjärven kirkonkylä.[17]

Vuoden 2018 aluejaon mukaan Reisjärvellä on seuraavat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnat:[31]

• Reisjärven seurakunta

Itsenäisenä helluntaiseurakuntana Reisjärvellä toimii Reisjärven helluntaiseurakunta.[32]

Suomen ortodoksisen kirkon seurakunnista Reisjärven alueella toimii Iisalmen ortodoksinen seurakunta.[33]

Vanhoillislestadiolaisten suviseurat on järjestetty Reisjärvellä vuonna 1968 sekä netti- ja radioseuroina vuonna 2021.[38][39]

Reisjärven pitäjäruoiksi nimettiin 1980-luvulla lanttulaatikko, lihavelli ja laatikkoruokien kanssa tarjottava mullinlihapaisti nimeltä pöysti.[40]