Reijo Norio

Norio tuli ylioppilaaksi Raahen keskikoulun jatkoluokalta 1952 ja valmistui lääketieteen lisensiaatiksi Helsingin yliopistosta vuonna 1960. Hän väitteli siellä tohtoriksi vuonna 1966 ja sai lastentautien erikoislääkärin pätevyyden 1968 sekä perinnöllisyyslääketieteen erikoislääkärin pätevyyden 1982.

Norio aloitti perinnöllisyyslääketieteen Suomessa, neuvoi ihmisiä Väestöliiton klinikalla ja koulutti nuoria lääkäreitä alalle. Perinnöllisyyslääketiede tuli omaksi erikoisalakseen vuonna 1981, ja yli puolet alan erikoislääkäreistä oli vuosituhannen vaihteessa Norion entisiä oppilaita.

Norio oli Väestöliittoon vuonna 1971 perustetun perinnöllisyyslääkärin toimen ensimmäinen haltija vuoteen 1984 saakka. Perinnöllisyyttä koskevat kysymykset olivat askarruttaneet tiedeyhteisöä jo 1950-luvulla, mutta aiheen tärkeys ymmärrettiin vasta Norion väiteltyä kongenitaalinefroosista, lasten munuaissairaudesta, jonka on todettu kuuluvan suomalaiseen tautiperintöön.

Varsinaisen perinnöllisyysneuvonnan ohella Norio ja hänen klinikkansa osallistuivat harvinaisten sairauksien kuvaamiseen ja geenikartoitukseen. Norio tutki suomalaisten perinnöllisten sairauksien taustoja perheaineistojen analyysien ja laajojen genealogisten selvitysten avulla. Tässä tarkoituksessa hän kävi kirkkoherranvirastoissa tekemässä sukututkimuksia eri puolilla Suomea.

Norio oli 1969–1970 Rinnekodin keskuslaitoksen apulaisylilääkäri ja 1970–1972 Rinnekoti-Säätiön vajaamielisten tutkimuslaitoksen johtaja

Norio myös hoiti lääketieteellisen genetiikan ensimmäistä apulaisprofessuuria Turun yliopistossa 1984 ja vs. professuuria Helsingin yliopistossa 1985–1987.

Lääkärintyön ohella Norio on tehnyt mittavan uran myös musiikin alalla. Hän suoritti kuoronjohtajan pätevyyden Klemetti-Opistossa. Hän toimi 1960-luvulla sekakuoro Oulun Laulun johtajana ja 1966–1974 Helsingissä Akateemisen Laulun johtajana. Hänen kiinnostuksensa on suuntautunut erityisesti barokkimusiikkiin. Hän on suomentanut yli kolmekymmentä kuoroteosta, muun muassa Johann Sebastian Bachin Matteus-passion ja Georg Friedrich Händelin Messias-oratorion. Hän julkaisi 1974 levyn Matteus-passiota suomeksi ja 1985 kirjan Matteus-passion mestarin jäljillä. Hän oli myös monta vuotta Lääkäri ja vapaa-aika -lehden musiikkikolumnistina.

Suomen kielen vaaliminen on ollut musiikin ohella hänen harrastuksensa. Hän toimi Duodecim-seuran sanastolautakunnassa sekä ensimmäisen Lääketieteen termit -kirjan toimituskunnassa.

Norio sai professorin arvonimen 1989.[1] Hänelle myönnettiin Pohjola-yhtiöiden palkinto vuonna 1994 ja Vuoden tiedekirja -palkinto 2000.

Reijo Norion vanhemmat olivat Raahen kaupunginjohtaja, diplomi-insinööri Gösta Norio (vuoteen 1934 Nordström) ja Hilja Katariina Vuola. Hän avioitui 1960 Anna Maria Kaarina Korpelan kanssa. Professori Jaana Norio-Timonen on heidän tyttärensä.

• Kääriäinen, Helena: ”Norio, Reijo (1934–)”, Suomen kansallisbiografia, osa 7, s. 175–176. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-448-7. / Teoksen verkkoversio.

• Suomalaisten sukupuu on kuusi. Yle Uutiset. Viitattu 31.10.2017.
• Harvinaisten ja perinnöllisten sairauksien Norio-keskus. Viitattu 31.10.2017.
• Norio, Reijo: Suomalaisen tautiperinnön välitilinpäätös. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim, nro 18/2014 (130. vsk.), s. 1791–1793. Viitattu 31.10.2017.
• Norio, Reijo hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)