Reichsmarine
Reichsmarine oli Saksan merivoimien nimitys Weimarin tasavallan aikana 1919–1933 ja natsi-Saksan kahden ensimmäisen vuoden aikana. Reichsmarine oli alkuun Weimarin ajan puolustusvoimien Reichswehrin merivoimat. Kun Adolf Hitler aloitti Saksan uudelleenvarustamisen, siitä tuli vuonna 1935 natsi-Saksan asevoimiin Wehrmachtiin kuulunut Kriegsmarine.
.svg.png.webp)
Rajoitettu laivasto
11. marraskuuta 1918 allekirjoitettu Versailles’n rauha päätti ensimmäisen maailmansodan. Sopimuksen toisen osan luku V (Artiklat 181-197) rajoittivat Weimarin tasavallan laivaston tonniston määrää ja laatua sekä uudistamisrytmin. Laivaston miesmääräksi oli asetettu 15 000, sukellusveneet ja laivaston ilmavoimat olivat kiellettyjä. Laivaston koko oli rajoitettu kuuteen vanhaan taistelulaivaan, kuuteen risteilijään ja 12 hävittäjään. Vanhentuneet taistelulaivat saatettiin korvata korkeintaan 10 000 tonnin aluksilla 20 vuoden kuluttua korvattavan aluksen vesillelaskusta.[1]
Historia
Saksan keisarikunnan laivasto oli lakkautettu ensimmäisen maailmansodan päättyessä tappioon. Saksan hallitus antoi 16. huhtikuuta 1919 jo ennen rauhansopimuksen vahvistamista lain Vorläufige Reichsmarinen perustamisesta. Laivaston ensimmäiseksi komentajaksi nimettiin vara-amiraali Adolf von Trotha. Vorläufige Reichsmarine nimettiin Reichsmarineksi 31. maaliskuuta 1921, ja samalla laivastosta tuli täysivaltainen puolustushaara.
Muiden puolustushaarojen lailla Reichsmarine yritti kiertää rauhansopimuksen ehtoja lähes koko olemassaolonsa ajan. Se rakensi muun muassa taistelulaivoja pienempiä taskutaistelulaivoja, joiden tulivoima oli kuitenkin verrattain suuri. Se myös rakennutti sukellusveneitä ulkomaisilla alihankkijoilla. Liittoutuneiden valvontakomissio oli osittain selvillä Reichsmarinen salaisesta varustelusta, mutta katsoi sitä läpi sormien, sillä Saksan laivastoa pidettiin toisaalta tärkeänä Itämeren alueen tasapainottavana tekijänä esimerkiksi kommunistisen Neuvostoliiton uhkaa vastaan.
Reichsmarinen kalusto 1922
Taistelulaivat
Taistelulaivat muodostivat edelleen vuonna 1922 laivaston rungon, mutta Versaillesin rauhansopimuksessa rajoittama palveluksessa pidettävä miesmäärä mahdollisti ainoastaan neljän taistelulaivan pitämisen aktiivipalveluksessa samanaikaisesti.
| Nimi | Vesille lasku | Kohtalo |
|---|---|---|
| Braunschweig | 20. joulukuuta 1902 | romutettu 13. maaliskuuta 1931 |
| Elsass | 26. toukokuuta 1903 | romutettu 31. maaliskuuta 1931 |
| Hessen | 18. syyskuuta 1903 | Neuvostoliittoon 1946 |
| Preussen (reservi) | 30. lokakuuta 1903 | romutettu 5. huhtikuuta 1929 |
| Lothringen (reservi) | 27. toukokuuta 1904 | romutettu 31. maaliskuuta 1931 |
| Hannover | 29. syyskuuta 1905 | poistettu 1944–1946 |
| Schlesien | 28. toukokuuta 1906 | upotettu 5. toukokuuta 1945 |
| Schleswig-Holstein | 7. syyskuuta 1906 | uponnut 18. syyskuuta 1944 |
Kevyet risteilijät
Versaillesin rauhansopimus mahdollisti kahdeksan 6 000 tonnin kevyen risteilijän pitämistä. Aluksista ei kuitenkaan saanut olla kuin kuusi palveluskäytössä samanaikaisesti. Alusten korvaaminen uusilla sai tapahtua aikaisintaan 20 vuotta vesille laskusta.
| Nimi | Vesille lasku | Kohtalo | Korvattu |
|---|---|---|---|
| Niobe (reservi) | 18. heinäkuuta 1899 | Jugoslavialle 1925 | Emden |
| Nymphe (reservi) | 21. marraskuuta 1899 | poistettu 1932 | Leipzig |
| Thetis | 3. heinäkuuta 1900 | poistettu 1930 | Königsberg |
| Amazone | 6. lokakuuta 1900 | poistettu 1954 | Nürnberg |
| Medusa | 5. joulukuuta 1900 | poistettu 1948–1950 | Karlsruhe |
| Arcona | 22. lokakuuta 1902 | poistettu 1948–1950 | Köln |
| Hamburg | 25. heinäkuuta 1903 | poistettu 1956 | – |
| Berlin | 22. syyskuuta 1903 | upotettu 1947 | – |
Hävittäjät
Versaillesin rauhansopimuksen mukaan Reichsmarinella sai olla 12 hävittäjää ja 12 torpedovenettä sekä näiden lisäksi aluksia sijoitettuna materiaalireserviin eli varaosiksi. Hävittäjäyksikkö koostuikin merikelpoisista Keisarillisen laivaston 1911–1913 rakennetuista hävittäjistä. Alukset olivat kuitenkin jo vanhentuneita, ja useimmiten ne luokiteltiin torpedoveneiksi.
Vuosien 1921–1923 aikana alusten kattilat vaihdettiin ja niihin asennettiin kaksi 105 millimetrin 45 kaliiperin tykkiä. G-sarjan alusten pituutta kasvatettiin, ja niiden uppouma kasvoi noin 15 prosenttia. Alusten nimien ensimmäinen kirjain viittasi rakennuttajaan: V = AG Vulcan, S = Schichau ja G = Germaniawerft. Jäljellä olevien alusten etukirjain vaihdettiin 1937 T:ksi (Torpedoboot), ja samalla alukset numeroitiin uudelleen.
| Nimi | Vesille lasku | Kohtalo |
|---|---|---|
| V1 | 11. syyskuuta 1911 | romutettu 27. maaliskuuta 1929 |
| V2 | 14. lokakuuta 1911 | romutettu 18. marraskuuta 1929 |
| V3 | 15. marraskuuta 1911 | romutettu 18. marraskuuta 1929 |
| V5 | 25. huhtikuuta 1913 | romutettu 18. marraskuuta 1929 |
| V6 | 28. helmikuuta 1913 | romutettu 27. maaliskuuta 1929 |
| G7 | 7. marraskuuta 1911 | nimetty myöhemmin T108:ksi Neuvostoliitolle 1945 |
| G8 | 21. joulukuuta 1911 | nimetty myöhemmin T109:ksi Britannialle 1945 |
| G10 | 15. marraskuuta 1912 | nimetty myöhemmin T110:ksi upotettu 5. toukokuuta 1945 |
| G11 | 23. huhtikuuta 1912 | nimetty myöhemmin T111:ksi uponnut 3. huhtikuuta 1945 |
| S18 | 10. lokakuuta 1912 | romutettu 31. maaliskuuta 1931 |
| S19 | 17. lokakuuta 1912 | romutettu 31. maaliskuuta 1931 |
| S23 | 29. maaliskuuta 1913 | Neuvostoliitolle 1945 |
Muut alukset
Lisäksi laivastoon kuului 12 torpedovenettä (T151-158, T175, T185, T190 ja T196), jotka oli rakennettu 1906–1907, ja reserviin oli sijoitettuna seitsemän. Laivastoon kuului keveitä yksiköitä, kuten 38 miinanraivaajaa ja runsaasti erilaisia veneitä, koska Saksa oli velvoitettu raivaamaan miinat Pohjanmereltä ja Itämereltä. Miinanraivaamiseen käytetyt alukset kuitenkin riisuttiin aseista.
Laivaston komentajat
- vara-amiraali Adolf von Trotha 16. helmikuuta 1919 – lokakuu 1920
- amiraali Paul Behncke lokakuu 1920 – 1924
- vara-amiraali Hans Zenker 1924–1928
- vara-amiraali Erich Raeder 1928–1935
Lähteet
- Paloczi-Horvarth, George: The German Navy from Versailles to Hitler. Warship 1997–1998, 1997, XXI. vsk, s. 64–76. Lontoo: Conway Maritime Press. ISBN 0-85177-722-8. (englanniksi)
Viitteet
- Paloczi-Horvarth, George s. 64
Aiheesta muualla
- Feldgrau.com: The Reichsmarine 1919-1935 by Jason Pipes (englanniksi)