Reichsmarine

Reichsmarine oli Saksan merivoimien nimitys Weimarin tasavallan aikana 1919–1933 ja natsi-Saksan kahden ensimmäisen vuoden aikana. Reichsmarine oli alkuun Weimarin ajan puolustusvoimien Reichswehrin merivoimat. Kun Adolf Hitler aloitti Saksan uudelleenvarustamisen, siitä tuli vuonna 1935 natsi-Saksan asevoimiin Wehrmachtiin kuulunut Kriegsmarine.

Reichsmarinen lippu 1921–1933.

Rajoitettu laivasto

Reichsmarinen laivasto manööverissä vuonna 1929.

11. marraskuuta 1918 allekirjoitettu Versailles’n rauha päätti ensimmäisen maailmansodan. Sopimuksen toisen osan luku V (Artiklat 181-197) rajoittivat Weimarin tasavallan laivaston tonniston määrää ja laatua sekä uudistamisrytmin. Laivaston miesmääräksi oli asetettu 15 000, sukellusveneet ja laivaston ilmavoimat olivat kiellettyjä. Laivaston koko oli rajoitettu kuuteen vanhaan taistelulaivaan, kuuteen risteilijään ja 12 hävittäjään. Vanhentuneet taistelulaivat saatettiin korvata korkeintaan 10 000 tonnin aluksilla 20 vuoden kuluttua korvattavan aluksen vesillelaskusta.[1]

Historia

Saksan keisarikunnan laivasto oli lakkautettu ensimmäisen maailmansodan päättyessä tappioon. Saksan hallitus antoi 16. huhtikuuta 1919 jo ennen rauhansopimuksen vahvistamista lain Vorläufige Reichsmarinen perustamisesta. Laivaston ensimmäiseksi komentajaksi nimettiin vara-amiraali Adolf von Trotha. Vorläufige Reichsmarine nimettiin Reichsmarineksi 31. maaliskuuta 1921, ja samalla laivastosta tuli täysivaltainen puolustushaara.

Muiden puolustushaarojen lailla Reichsmarine yritti kiertää rauhansopimuksen ehtoja lähes koko olemassaolonsa ajan. Se rakensi muun muassa taistelulaivoja pienempiä taskutaistelulaivoja, joiden tulivoima oli kuitenkin verrattain suuri. Se myös rakennutti sukellusveneitä ulkomaisilla alihankkijoilla. Liittoutuneiden valvontakomissio oli osittain selvillä Reichsmarinen salaisesta varustelusta, mutta katsoi sitä läpi sormien, sillä Saksan laivastoa pidettiin toisaalta tärkeänä Itämeren alueen tasapainottavana tekijänä esimerkiksi kommunistisen Neuvostoliiton uhkaa vastaan.

Reichsmarinen kalusto 1922

Taistelulaivat

Taistelulaivat muodostivat edelleen vuonna 1922 laivaston rungon, mutta Versaillesin rauhansopimuksessa rajoittama palveluksessa pidettävä miesmäärä mahdollisti ainoastaan neljän taistelulaivan pitämisen aktiivipalveluksessa samanaikaisesti.

Nimi Vesille lasku Kohtalo
Braunschweig20. joulukuuta 1902romutettu 13. maaliskuuta 1931
Elsass26. toukokuuta 1903romutettu 31. maaliskuuta 1931
Hessen18. syyskuuta 1903Neuvostoliittoon 1946
Preussen (reservi)30. lokakuuta 1903romutettu 5. huhtikuuta 1929
Lothringen (reservi)27. toukokuuta 1904romutettu 31. maaliskuuta 1931
Hannover29. syyskuuta 1905poistettu 1944–1946
Schlesien28. toukokuuta 1906upotettu 5. toukokuuta 1945
Schleswig-Holstein7. syyskuuta 1906uponnut 18. syyskuuta 1944

Kevyet risteilijät

Versaillesin rauhansopimus mahdollisti kahdeksan 6 000 tonnin kevyen risteilijän pitämistä. Aluksista ei kuitenkaan saanut olla kuin kuusi palveluskäytössä samanaikaisesti. Alusten korvaaminen uusilla sai tapahtua aikaisintaan 20 vuotta vesille laskusta.

Nimi Vesille lasku Kohtalo Korvattu
Niobe (reservi)18. heinäkuuta 1899Jugoslavialle 1925Emden
Nymphe (reservi)21. marraskuuta 1899poistettu 1932Leipzig
Thetis3. heinäkuuta 1900poistettu 1930Königsberg
Amazone6. lokakuuta 1900poistettu 1954Nürnberg
Medusa5. joulukuuta 1900poistettu 1948–1950Karlsruhe
Arcona22. lokakuuta 1902poistettu 1948–1950Köln
Hamburg25. heinäkuuta 1903poistettu 1956
Berlin22. syyskuuta 1903upotettu 1947

Hävittäjät

Versaillesin rauhansopimuksen mukaan Reichsmarinella sai olla 12 hävittäjää ja 12 torpedovenettä sekä näiden lisäksi aluksia sijoitettuna materiaalireserviin eli varaosiksi. Hävittäjäyksikkö koostuikin merikelpoisista Keisarillisen laivaston 1911–1913 rakennetuista hävittäjistä. Alukset olivat kuitenkin jo vanhentuneita, ja useimmiten ne luokiteltiin torpedoveneiksi.

Vuosien 1921–1923 aikana alusten kattilat vaihdettiin ja niihin asennettiin kaksi 105 millimetrin 45 kaliiperin tykkiä. G-sarjan alusten pituutta kasvatettiin, ja niiden uppouma kasvoi noin 15 prosenttia. Alusten nimien ensimmäinen kirjain viittasi rakennuttajaan: V = AG Vulcan, S = Schichau ja G = Germaniawerft. Jäljellä olevien alusten etukirjain vaihdettiin 1937 T:ksi (Torpedoboot), ja samalla alukset numeroitiin uudelleen.

Nimi Vesille lasku Kohtalo
V111. syyskuuta 1911romutettu 27. maaliskuuta 1929
V214. lokakuuta 1911romutettu 18. marraskuuta 1929
V315. marraskuuta 1911romutettu 18. marraskuuta 1929
V525. huhtikuuta 1913romutettu 18. marraskuuta 1929
V628. helmikuuta 1913romutettu 27. maaliskuuta 1929
G77. marraskuuta 1911nimetty myöhemmin T108:ksi
Neuvostoliitolle 1945
G821. joulukuuta 1911nimetty myöhemmin T109:ksi
Britannialle 1945
G1015. marraskuuta 1912nimetty myöhemmin T110:ksi
upotettu 5. toukokuuta 1945
G1123. huhtikuuta 1912nimetty myöhemmin T111:ksi
uponnut 3. huhtikuuta 1945
S1810. lokakuuta 1912romutettu 31. maaliskuuta 1931
S1917. lokakuuta 1912romutettu 31. maaliskuuta 1931
S2329. maaliskuuta 1913Neuvostoliitolle 1945

Muut alukset

Lisäksi laivastoon kuului 12 torpedovenettä (T151-158, T175, T185, T190 ja T196), jotka oli rakennettu 1906–1907, ja reserviin oli sijoitettuna seitsemän. Laivastoon kuului keveitä yksiköitä, kuten 38 miinanraivaajaa ja runsaasti erilaisia veneitä, koska Saksa oli velvoitettu raivaamaan miinat Pohjanmereltä ja Itämereltä. Miinanraivaamiseen käytetyt alukset kuitenkin riisuttiin aseista.

Laivaston komentajat

  • vara-amiraali Adolf von Trotha 16. helmikuuta 1919 – lokakuu 1920
  • amiraali Paul Behncke lokakuu 1920 – 1924
  • vara-amiraali Hans Zenker 1924–1928
  • vara-amiraali Erich Raeder 1928–1935

Lähteet

  • Paloczi-Horvarth, George: The German Navy from Versailles to Hitler. Warship 1997–1998, 1997, XXI. vsk, s. 64–76. Lontoo: Conway Maritime Press. ISBN 0-85177-722-8. (englanniksi)

Viitteet

  1. Paloczi-Horvarth, George s. 64

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.