Refleksikotelo

Refleksikotelo[1] on äänentoistossa käytetty kaiuttimien rakenne, jossa kaiuttimen kotelon yhteyteen on asetettu Helmholtzin resonaattori. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että suljettuun koteloon on lisätty putki, joka viritykseltään jatkaa kaiuttimien bassotoistoa. Refleksikotelon toimintaperiaatteessa ei ole mitään yhteistä suljetun kotelon kanssa.

Refleksiperiaate yksinkertaistettuna on seuraava. Johdettaessa kaiutinelementtiin positiivinen sähkövirta elementti liikkuu ulospäin. Refleksitoiminto tukee tätä samassa vaiheessa, jolloin myös refleksiaukon kautta ulospäin pyrkii ilmaa. Tämä vastustaa elementin liikettä, kun koteloon syntyy alipaine samaan aikaan ulos liikkuvan elementin liikettä vastaan. Elementtiin ajettava negatiivinen sähkövirta taas liikuttaa elementtiä koteloon päin ja kotelo pyrkii vastustamaan elementin liikettä lisäämällä kotelossa sisällä olevaa ilmanpainetta. Elementin liikepoikkeama pysyy viritystaajuuden kohdalla ja yläpuolella aina pienenä ollen pienimmillään juuri resonanssitaajuudella.

Myös impedanssikäyrän minimi on tarkasti viritystaajuudella eikä alimmilla taajuuksilla kuten suljetussa kotelossa. Refleksikotelon impedanssikäyrä on kaksihuippuinen ja suljetussa kotelossa yksihuippuinen.

Refleksikotelon etu moniin muihin koteloratkaisuihin verrattuna on sen suurempi herkkyys – ilmanpaine-erot kotelon sisällä ovat suuret. Resonassitoiminto ohjaa tarkasti bassokartion liikettä. Bassotoiston kannalta haittapuolia ovat refleksiputken viritystaajuuden alapuolella nopeasti laskeva bassotoisto sekä ryhmäviive. Viive aiheutuu, koska ääni ei muodostu itse elementistä, vaan putken resonoinnista. Tätä ongelmaa voi vähentää asentamalla putken lähelle elementtiä, varsinkin suurissa koteloissa. Ryhmäviiveen ohjeellinen maksimiarvo on yleensä noin 20 millisekuntia. Harvinaisempi, lähinnä subwoofereiden, ongelma on refleksiputken läpi kulkevan ilmavirran aiheuttamat suhisevat häiriöäänet.

Suurin osa kaupallisista kaiuttimista on toteutettu refleksikotelolla.^lähde?