Ray Charles

Ray Charles Robinson syntyi Albanyssa Georgiassa 23. syyskuuta 1930.[3] Hänen äitinsä oli vuokraviljelijä Aretha Williams ja isänsä rautatieläinen ja apumies Bailey Robinson.[4] Vanhemmat eivät olleet naimisissa. Robinsonin perhe muutti Greenvilleen Floridaan Charlesin ollessaan vauva. Baileylla oli kolme muuta perhettä, ja hän jätti Arethan, joka joutui kasvattamaan poikansa yksin. Charlesilla oli veli nimeltä George Robinson, joka hukkui ennen Charlesin sokeutumista.

Ray Charles sokeutui kokonaan seitsemänvuotiaana[5] ilmeisesti jonkin lapsuusiän sairauden takia, mutta sävelsi silti musiikkia koko elämänsä ajan. Sokeutumisensa tarkkaa syytä Charles ei tiennyt itsekään.[6] Sokeutumisen syynä on pidetty glaukoomaa tai hoitamatonta infektiota.[5] Charles kävi koulua St. Augustinen kuurojen ja sokeiden koulussa,[5] jossa hän oppi säveltämään ja soittamaan pianoa, urkuja, klarinettia, saksofonia ja trumpettia.[5] [7] Hänen molemmat vanhempansa kuolivat hänen koulunaikanaan.

Ray Charles vuonna 2003.

Charles alkoi soittaa eri tyylejä soittavissa yhtyeissä jo ennen koulun päättymistä. Hän soitti Tampan aikanaan The Florida Playboys -nimisessä hillbilly-yhtyeessä [8], jossa ollessaan hän alkoi käyttää tuntomerkkinään pidettyjä aurinkolaseja.

Vuonna 1947 Charles muutti Seattleen.[5],[9] Hän alkoi pian tehdä äänilevyjä, aluksi Swingtime Recordsille, ja vuonna 1949 syntyi hänen ensimmäinen menestyskappaleensa "Confession Blues". Laulu pääsi kakkoseksi R&B-listalla. Swingtime Recordsin aikana hän pääsi vielä toisen kerran R&B-listalle vuonna 1951 levyttämällään kappaleella "Baby, Let Me Hold Your Hand", tällä kertaa kuitenkin vain viidenneksi. Vuoden kuluttua hän allekirjoitti sopimuksen Atlantic Recordsin Ahmet Ertegünin kanssa.[5] Sopimuksen allekirjoituksen jälkeen hänen nimensä lyhennettiin Ray Charlesiksi, jottei häntä olisi sotkettu nyrkkeilijä Sugar Ray Robinsoniin.[4]

Vaikka Charles sai ensimmäiset menestyksensä Atlanticin artistina pian sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen lauluilla "It Should Have Been Me" ja Ertegünin säveltämällä "Mess Around" molempien päästyä myyntilistalle vuonna 1953, vasta Charlesin ja trumpetisti Renald Richardin[10] säveltämä laulu "I Got A Woman" toi hänelle valtakunnallista julkisuutta.

Kappale pääsi Billboardin R&B-listan ykköseksi vuonna 1955 ja oli ensimmäinen Charlesin vuosina 1955–1959 tekemistä menestyskappaleista, joita olivat esimerkiksi "This Little Girl of Mine", "Lonely Avenue", "Mary Ann", "Drown in My Own Tears" ja "The Night Time (Is the Right Time)". Samaan aikaan hän palkkasi Philadelphiasta kotoisin olevan tyttöyhtyeen taustalaulajiksi New Yorkin sessiota varten, jolloin myös yhtyeen nimi muuttui Cookiesista Raelettesiksi.

Vuonna 1959 Charles pääsi ensimmäisen kerran Top 40 -radioon julkaisemallaan improvisoidulla blues-kappaleella "What'd I Say", joka syntyi erään konsertin aikana. Laulu pääsi sekä R&B-listan ykkössijalle että ensimmäisen kerran popmusiikin myyntilistalle (6. sija). Charles levytti myös "The Genius of Ray Charles" -albumin ennen kuin hän siirtyi vuonna 1959 Atlantic Recordsilta ABC Recordsille saatuaan paremman sopimuksen.

Sellaiset menestyskappaleet kuin "Georgia on My Mind" (ykkösenä myyntilistalla Yhdysvalloissa), "Hit the Road Jack" (ykkösenä Yhdysvalloissa) ja "Unchain My Heart" (9. sija Yhdysvalloissa) edistivät hänen tyylivaihtonsa pelkästään R&B-laulajasta. Sen lisäksi sekä hänen virstanpylväänä pidetty albuminsa "Modern Sounds in Country and Western Music" vuodelta 1962 että sen jatkoalbumi "Modern Sounds in Country and Western Music, Vol. 2" edistivät countrymusiikin pääsyä valtavirtamusiikiksi. Vuoden kuluttua Charles pääsi poplistoille lauluillaan "Busted" (4. sija Yhdysvalloissa) ja "Take These Chains From My Heart" (8. sija Yhdysvalloissa).

Ray Charles ja Yhdysvaltain presidentti Ronald Reagan.

Kun Charles pidätettiin vuonna 1965 heroiininkäytöstä, hän oli ollut riippuvainen melkein 20 vuotta[4]. Pidätys oli jo kolmas, mutta hän välttyi vankilalta mentyään vieroitukseen. Hän oli ehdonalaisessa vapaudessa vuoden 1966.

1960- ja 1970-luvuilla Charles julkaisi uusia versioita aiemmista menestyskappaleistaan. Hänen versionsa kappaleesta "Georgia On My Mind" oli nimetty Georgian osavaltion nimikkolauluksi hänen esiintyessään 24. huhtikuuta 1979. Hän sai menestystä myös alkuperäisellä "America the Beautiful" -kappaleella. Marraskuussa 1977 Charles esiintyi NBC:n ohjelmassa Saturday Night Live.

Charles ilmaisi 1960-luvulla tukensa Martin Luther Kingille ja Yhdysvaltojen kansalaisoikeusliikkeelle. Hän vastusti Etelä-Afrikan apartheid-politiikkaa taloussaarron aikana matkustamalla Etelä-Afrikkaan vuonna 1981. Hän esiintyi kahdesti Yhdysvaltojen presidenteille. Vuonna 1985 hän esiintyi Ronald Reaganin toisella kaudella ja Bill Clintonin ensimmäisellä kaudella vuonna 1993[11]. Hän esiintyi viimeisen kerran julkisesti musiikkistudionsa avajaisissa Los Angelesissa 30. huhtikuuta 2004.[5]

Ray Charlesin kaksi albumia, Genius of Ray Charles (1959) ja Modern Sounds in Country & Western Music (1962), valittiin vuonna 2005 julkaistuun hakuteokseen 1001 albumia jotka jokaisen on kuultava edes kerran eläessään.[12]