Ravean kartano

Kartanon kantatilana toimi Storgård. Vanhimmaksi omistajaksi asiakirjoissa mainitaan Ingeborg vuodelta 1485. Tila peruutettiin kruunulle vuonna 1548 ja siitä muodostettiin Lemun Toijalan ratsutilan aputila. Tila ostettiin perintötilaksi vuonna 1766. Varsinaisen Ravean kartanon muodostamisesta on kahdenlaisia tulkintoja. Ensimmäisen mukaan yhdistämisen olisi tehnyt kihlakunnantuomari Bernt Johan Procopé kun Hietamäen Kartano ja Anttila yhdistettiin Ravean tilojen kanssa vuonna 1843. Toisen tulkinnan mukaan tilojen yhdistämisen olisi toteuttanut vasta turkulainen värjäri Klas Reinhold Limnell, joka olisi ensin ostanut Hietämäen Kartano nimisen tilan augmentti- ja aputilana toimineen Anttilan tilan kanssa ja vasta tämän jälkeen Ravean kaksi tilaa. Ilmeisesti ensimmäinen tulkinta on näistä todennäköisempi. Tässä vaiheessa on myös arveltu että rakennettiin vanhan päärakennuksen tilalle kaksikerroksinen aumakattoinen ja empire-tyylinen päärakennus, jossa oli 17 huonetta. Huoneista 8 sijaitsi yläkerrassa ja 9 alakerrassa. Rakennus päästettiin koetilana ollessaan rappiotilaan ja purettiin vuonna 1980. Rakennusta purettaessa selvisi että rakennus oli alun perin ollut yksikerroksinen.[2] Ravean kartanon päärakennuksen sijainti oli siinä mielessä erikoinen että se sijaitsi tasaisella maalla Laajoen rannalla, sillä hyvin usein kartanoiden päärakennukset rakennettiin mäen harjalle. Päärakennusta ympäröi puisto, jonne johti valtatieltä koivujen reunustama tie. Joen yli kulki silta, joka on edelleenkin olemassa, ja joen toisella puolella oli kartanon väenasunnot ja talousrakennukset.[3]

Suomen kartanot ja suurtilat teoksen mukaan tilaan yhdistettiin vielä myöhemmin 1870-luvulla Vähätalon l. Arvelan rälssitila. Tieto on ristiriidassa sen tiedon kanssa jonka Mietoinen Ajan aallokossa esittää, sillä siinä Arvelaksi mainitaan Ravean Lillgård, jolloin yhdistäminen olisi tapahtunut jo vuonna 1843. Torppia ei vielä 1700 esiintynyt tilalla yhtään, mutta vuonna 1800 niitä oli kaksi ja sata vuotta myöhemmin 1900 seitsemän. Vuoden 1918 maanvuokrauslain nojalla ravean kartanosta erotettiin yhteensä 10 torppaa, 4 lohkotilaa, 4 mäkitupaa ja 3 muuta maa-aluetta.[4]

Ravean kartano siirtyi vuonna 1904 Kaarlo Oskar Mettalan haltuun. Kaarlo Mettala oli aiemmin toiminut Mettalan talon isäntänä, mutta päätti ostollaan tilaa vaivanneen nopeiden omistajanvaihdosten sarjan. Kartanoa kehitettiin ja kunnostettiin. Vuonna 1921 päärakennusta uudistettiin ja ilmeisti tässä yhteydessä tasakattoinen veranta katettiin ja siihen tehtiin taitekatto. Vuonna 1926 siihen rakennettiin muun muassa 50 sian sikala. Hevosten lisäksi tilalla oli varhain jo traktori. Mettala vaihtoi myöhemmin nimekseen tavan mukaan talon nimen Ravea ja omisti kartanon aina vuoteen 1933. Tässä vaiheessa kartanon pinta-ala oli 714,47 hehtaaria joista peltoa 138,69 hehtaaria.[5] Vuonna 1929 alkaneen suuren laman myötä Kaarlo Ravea joutui taloudellisiin vaikeuksiin ja kartano ajautui konkurssiin vuonna 1933.[6]

Ravean kartanon yksityinen omistajuus päättyi pitkäksi aikaa kun Oy Juurikassokeri osti sen koetilakseen vuonna 1959. Yhtiö, josta Suomen Sokeri Oy omisti suuren osan, fuusioitiin Suomen Sokerin kanssa vuonna 1980. Oy Juurikassokeri salaojitti ja peruskunnosti kartanon maat. Lisäksi paljon vanhaa rakennuskantaa purettiin ja uutta rakennettiin tilalle. Raveasta tuli oston myötä yksi Suomen neljästä sokerijuurikkaan koetilasta.[7] Tila toimi yhtiön Naantalin sokerijuurikastehtaan koetilana. Sen peltopinta-ala oli vuonna 1986 85 hehtaaria ja siitä 56 hehtaaria sokerijuurikkaan viljelyssä. Lisäksi tila tuotti silpoydinhernettä ja ohraa.[8] Vuodesta 1991 Ravean tilan on omistanut Myllymäen perhe ja se tunnetaan paremmin Ravean maatalousyhtymänä.

• Jutikkala, Eino; Nikander, Gabriel (toim.): Suomen kartanot ja suurtilat II. Helsinki 1941.
• Johansson, Felix; Kivialho, Akseli; Kivialho, K. (toim.): Suomen maatilat III, Porvoo 1932.
• Kauko-Vainio, Sinikka: Mietoisten kulttuurimaisema ja vanha rakennuskanta. Turun maakuntamuseo ja Varsinais-Suomen liitto, 1993.
• Kauko-Vainio, Sinikka & Kairavuo, Paavo (toim.) : Mietoinen Ajan aallokossa. Mietoisten kunta, 2002.
• Sokeri pohjalla –lehti no 6/86.
• Vehmaan tuomiokunta konkurssiaisian diaari Ea 1 1929–
• Ulosmittaus ja pakkohuutokauppakirjat Ca 1 1933