Rautatie (romaani)

Aho aloittaa romaaninsa talvisen luonnon kuvauksella.[4] Rovasti kertoo päähenkilö Matille rautatiestä, joka kulkee ”aivan lähitse Lapinlahden kirkon” ja jolla ennättää vaikka Ranskaan viidessä päivässä. Hän yrittää selittää rautatien ja höyryvoimalla kulkevan junan toimintaperiaatetta syvällä korvessa Liisansa kanssa asuvalle miehelle. Matti tietää ”höyryvenheen”, sellaisen kuin Suomela, jonka pohjalta hän päättelee lokomotiivin eli veturin jonkinkaltaiseksi pyörien päälle nostetuksi höyryveneeksi.

Kotona Matti empii jonkin aikaa, millä tavoin kertoa Liisalle kuulemastaan. Ensin vaimo ei ota miehensä juttuja todesta, mutta kun Matti kertoo, että rovasti ja ruustinnakin olivat puhuneet rautatiestä ja ”käyneet sitä uutten uhkain katsomassa”[5], hän alkaa pikku hiljaa uskoa. Matin ja Liisan kuvittelussa rautatie muodostuu rautapellillä päällystetyksi tieksi. Talven kuluessa Matti alkaa kuitenkin epäillä rautatien olemassaoloa. Kun Liisa palaa vierailulta ruustinnan luota, hän puolestaan kertoo Matille, mitä on kuullut rautatiestä. Pariskunnan välille syntyy riita aiheesta ja siitä, ovatko rovasti ja ruustinna sittenkään puhuneet totta. Riidan jälkeen Matti ja Liisa vaikenevat koko aiheesta lopputalveksi.

Keväällä kelirikon aikaan rautatie nousee jälleen puheeksi. Matti ja Liisa päättävät lähteä ”juhannuslauvantaina” Lapinlahden kirkolle kuulemaan pappia, jolla Liisan mukaan on ”paremmat lahjat” kuin oman pitäjän papeilla. Pariskunta lähtee matkaan jalan. He sattuvat törmäämään muiden muassa pappilan herrasväkeen, joille he kertovat olevansa menossa sukulaisia tapaamaan. Oman pitäjän papille ei oikein kehtaa sanoa, että on menossa Lapinlahden "parempilahjaista" pappia kuulemaan. Sitäkään ei voi oikein myöntää, että on menossa katsomaan rautatietä, vaikka se matkan tosiasiallinen syy onkin. "Menkää nyt vaan rautatietä katsomaan", ruustinna kuitenkin innostaa.[6]

Sunnuntaina Matti ja Liisa saapuvat Lapinlahden kirkonkylään, "Matti kappaleen edellä, Liisa kokien perästä tulla".[7] He tapaavat kirkonkylän miehiä ja ihastelevat komeaa asemarakennusta. Liisa ei oikein tiedä, kuinka moista isolasista ja lasiovista taloa pitäisi lähestyä. Suurin yllätys on itse rautatie. "Kaksi kapeata rautakaistaletta...ja pölkkyjä poikkitelaisin...vieri-vieressään...yhtä suoraa silmän kantamattomaan...".[8] Matti ja Liisa päättävät kokeilla junalla matkustamista. Markalla he pääsevät seuraavalle asemalle, ja sieltä sitten kävellen takaisin. Junamatkan kuluessa alkujännitys väistyy ja pariskunta alkaa kiinnittää huomiota myös kanssamatkustajiin. "Ei sille häikeälle näy paraskaan juoksija piisaavan"[9], Matti tuumailee junan vauhdista. Pian mies innostuu juomaan viinaa erään matkustajan kanssa. Ja Liisan varoitukset kaikuvat kuuroille korville! Kun pullon hengetär saa vallan, pariskunta ajaa ohi sen aseman, johon asti matka oli maksettu.

Juopunut Matti joudutaan taluttamaan ulos junasta. Paluumatka sujuu kävellen radan viertä. Matin ja Liisan välille syntyy sanakopua ja lisäksi alkaa sataa. Pariskunta tulee siihen johtopäätökseen, ettei sellaista ihmettä enää tulekaan, jota he varta vasten lähtisivät katsomaan. Ja harakka räkättää seuratessaan kulkijoiden taivallusta sateen pieksämällä maantiellä. "Ei ne meitä varten ole semmoiset...ei sekään rautatie..."[10], Matti ja Liisa tuumivat kotiin päästyään. Lopulta kumpaisenkin mieliala kohenee ja sade väistyy "aamun kuluessa yhä korkeammalle"[11].