Rautalampi

Rautalammilta tunnetaan useita kivikautisia löytöjä.[7] Yksi tuoreimmista tutkituista asutuspaikoista löydettiin Kaposaarelta uuden ranta-asemakaavan tarkastelemisen yhteydessä vuonna 2015, kun Museovirasto suoritti alueella kaivauksia ja löysi viitteitä nuoremmalle kivikaudelle ajoittuvasta asumisesta sekä kivikauden lopun tai varhaisen metallikauden aikaisesta toiminnasta.[8] Hankaveden rantayleiskaava-alueen vuoden 2004 muinaisjäännösinventoinnissa puolestaan löydettiin neljä esihistoriallista asuinpaikkaa sekä Toussunlinnan kalliomaalaus.[9] Kivi- ja metallikautista esineistöä on nähtävillä myös Rautalammin museossa.

Nykyisen Rautalammin seudun on arveltu kuuluneen esihistoriallisena aikana hämäläisten nautinta-alueisiin ja olleen erämaata, jonka pysyvä asutus oli vähäistä tai väliaikaista.[10] Vuosisadan vaihteessa elänyt rautalampilainen historioitsija K. J. Jalkanen piti kotiseutunsa alkuperäisinä asukkaina lappalaisia, joita nykyään kutsutaan saamelaisiksi. Jalkasen näkemyksen mukaan hämäläisiä alkoi siirtyä alueelle keskiajan loppupuolella ja näiden tieltä viimeiset saamelaiset olisivat poistuneet uuden ajan alkuaikoihin.[11] Alueen uusien tulokkaiden Jalkanen puolestaan tulkitsi joutuneen pian riitoihin myös asutustaan levittäneiden savolaisten kanssa, jotka Pähkinäsaaren rauhan myötä olivat menettäneet omien erämaidensa nautinta-alueita Novgorodille.[12]

Eri heimojen asumisesta Rautalammilla on haettu viitteitä alueen vanhoista paikannimistöistä. Esimerkiksi Kiesimä on yhdistetty saamelaiseen ’verkon vetoa’ merkitsevään sanaan keässim, kun taas Sonkarin pohjalla on nähty ’soppea’ tarkoittava sonke.[13] Myöhempien tulokkaiden on puolestaan tulkittu antaneet paikoille saamelaisiin viittaavia nimiä kuten Lapinkari, Lapintaival, Lapinvuori ja Lapinoja.[14] Hämäläisen eräkauden jäämistöksi on taas laskettu sellaiset nimet kuin Hämeenniemi ja Hämeenlahti, minkä lisäksi eräasutukseen on yhdistetty myös Pirttilahti, Pirttiniemi, Majakangas, Majaniemi ja Majasaari.[15] Vastaavasti saamelaisten asumuksiin on katsottu viittaavan Kota-pohjaisten nimien kuten Kotakangas, Kotasaari ja Kotaniemi.[13] Savolaisiin liittyvinä niminä on puolestaan nostettu esiin esimerkiksi Savonsaari, Savonlahti ja Savonjoki. Kainuu-pohjaiset nimitykset kuten Kainuunniemi ja Kainuunhiekka on joissain tulkinnoissa yhdistetty mahdollisesti lounaisesta Suomesta lähtöisin oleviin ja sittemmin Ruijan alueelle muuttaneisiin kveeneihin, mutta nimien on myös nähty perustuvan alavaa maata tarkoittavaan vanhaan termiin kainu tai kaino.[15]

Rautalammin pitäjän tai nykyisen kunnan historia alkaa vuodesta 1561, jolloin Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa antoi määräyksen Rautalammin hallintopitäjän muodostamisesta.[16] Kruunun virkamiehenä alueella toimi nimismies. Samassa yhteydessä muodostettiin Rautalammin seurakunta, jonka ensimmäiseksi kirkkoherraksi nimitettiin 17. toukokuuta Laurius Laurentii (Lauri Laurinpoika) Jentze.[17]

Hallintopitäjän muodostamisen tavoitteena oli laajentaa Ruotsin valtapiiriä Pähkinäsaaren rauhan rajan pohjois- ja koillispuolelle tukemalla erämaiden asuttamista hallinnollisin toimin. Nykyisen Rautalammin alue sijaitsi todennäköisesti aivan raja-alueella, sillä vaikka tarkkaa rajaa ei täysin tunneta, sen on yleensä tulkittu kulkeneen paikallisia vesireittejä Laatokalta Pohjanlahdelle, jolloin rajanpaikkoja Rautalammin kohdalla olisivat todennäköisimmin olleet Rautalammin vesireitin Suonenjoki, Iisvesi ja Rasvanki.[18]

Erämaiden asuttaminen oli ollut osa Ruotsin politiikkaa jo keskiajalta lähtien, jolloin Maunu Eerikinpojan julistus antoi halukkaille mahdollisuuden ottaa haltuunsa metsämaita tai hylättyjä maatiloja: ”Annamme sellaiset maa-alat, elleivät niiden omistajat tahdo tai kykene niitä säännölliseen viljelykseen ottamaan, muille, keille hyvänsä viljeltäviksi ja haltuunotettaviksi sillä ehdolla, että tahtovat niistä kruunulle suoritettavaa veroa tehdä.”[19] Uudisasutuspyrkimykset eivät kuitenkaan edenneet merkittävästi, sillä kruunun näkökulmasta tyhjillä erämailla oli käytännössä jo vakiintuneita nautintaoikeuksien käyttäjiä. Kustaa Vaasa puuttui ongelmaan julistamalla vuonna 1542 kaikki asumattomat metsämaat kruunun omaisuudeksi, mikä edesauttoi merkittävästi savolaisten asutusliikettä. 1550-luvusta alkaen uudisasuttamista tuettiin tehostetusti jo muun muassa verovapaudella[20].

» Ja koska olemme kuulleet, että se erämaa on mahtava ja suuri metsä ja että siellä kyllä on varaa tehdä hyviä taloja [– –] sentähden on meidän tahtomme ja käskymme, että te pidätte neuvoa, että joku osa rahvasta ryhtyisi raatamaan ja rakentamaan mainitulla erämaalla, erittäinkin että joku osa lähtisi liikkeelle ja tekisi asuntonsa kaikille sivuille pitkin Venäjän rajaa, jotta tämä joukko vastustaisi Venäläisiä siellä, missä he koettavat tehdä väkivaltaa valtakunnan alueella ja meidän maallemme [– –].»
(Kustaa Vaasa ohjeissaan paikallisille käskynhaltijoille[21])

Vuonna 1561 muodostetun pitäjän alkuperäinen pinta-ala oli lähes entisen Uudenmaan läänin kokoinen. Siihen kuului alueita peräti 27 nykyisestä kunnasta[22]. Nykyiseen kuntaan kuuluvat vanhan hallintopitäjän itäiset osat. Entinen suurpitäjä ulottui pohjoisessa Koivujärvelle sekä nykyisen Pihtiputaan Elämäjärvelle, luoteessa Salamajärvelle nykyisessä Perhossa, lännessä Kyyjärvelle, lounaassa nykyiselle Petäjävedelle sekä etelässä Jyväskylän rajoille ja Hankasalmelle asti.[23]

Verokirjojen mukainen taloluku Rautalammilla, vuodesta 1564 mukana myös rälssilampuodit.[24]

Pysyvä asutus merkitsi perinteisen erä- ja pyyntitalouden merkityksen vähenemistä, joskin myös niitä harjoitettiin kaski- ja peltoviljelyn ohella. Asutuksen alkuvuosina paikallisia kiistoja aiheuttivat epämääräiset maanomistusrajat ja kysymykset kalavesien nautintaoikeuksista. Kruunu kuitenkin puuttui riitoihin antamalla erämaansa menettäneille hämäläisille veronalennuksia, minkä lisäksi uudisasuttajat suostuivat myös maksamaan korvauksia kalavesien käytöstä: kruunu otti kuitenkin lohen ja siian pyytämisen omaksi erioikeudekseen. Jämsän kirkkoherran puolestaan onnistui säilyttää käyttöoikeus perinteisiin kalavesiinsä vielä 1600-luvulle asti.[25] Tämä huolimatta siitä, että uuden hallintopitäjän uudisasutuksen viimeisteli hämäläisten kalastusoikeuksien lakkauttaminen vuonna 1564.[26]

Vuoden 1571 hopeaveroluettelon perusteella Rautalammille asettuneet talonpojat olivat suhteellisen varakkaita, minkä on nähty viittaavan uudisasukkaiden korkeaan lähtövarallisuuteen.[27] Myös karjaeläinten määrä taloja kohden oli saman vuoden tietojen perusteella verrattain suuri, ja vain muutamat talot olivat kokonaan ilman hevosta: Rautalammin osapitäjän 49 taloa omistivat 65 hevosta, 168 lehmää, 212 lammasta, 35 vuohta, 41 sikaa sekä yhteensä 105 nuorta karjaeläintä.[28]

Uudisasutusta rasitti rajakiistoista Ruotsin ja Venäjän välille puhjennut viisikolmattavuotinen sota, jota käytiin 1570–1595. Viipurin suuntaan liikkuvat joukot kulkivat Jyväskylän kautta ja pysähtyivät myös Rautalammin talonpoikien ylläpidettäviksi, mistä lankesi suuri taloudellinen rasitus tienvarren talollisille. Talvikausina sotaväkeä puolestaan sijoitettiin maaseudun linnaleireihin. Lisäksi heikko keskusvalta mahdollisti talonpoikiin kohdistuneita väärinkäytöksiä, jotka kiristivät tunnelmaa paikallisesti. Sotien rahoittamiseen tarvittavat ylimääräiset verot myös lisäsivät kokonaisverorasitusta noin kahdella kolmasosalla.[29]

Jännitteet sotaväen ja talonpoikien välillä johtivat paikoin veritekoihin, kun tulkinnasta riippuen joko jouluna 1592 tai alkuvuonna 1593 joukko rautalampilaisia talonpoikia hyökkäsi keskellä yötä paikallisen sotaväen kimppuun ja otti vangiksi joukon huoveja, jotka surmattiin jään alle pakottamalla.[30] Pakenemaan päässeet huovit keräsivät tuhatpäisen rankaisujoukon, mutta talonpojat pakenivat metsiin ja vain muutama lopulta mestattiin.[31] Selkkaus tunnetaan Rautalammin ensimmäisenä kapinana. Kun pitkään jatkuneen sodan päättyminen Täyssinän rauhaan ei johtanutkaan sotajoukkojen kotiuttamiseen, tyytymättömyys puhkesi nuijasotana tunnetuksi aseelliseksi liikehdinnäksi ja kapinoinniksi. Pohjanmaalta tulleet nuijamiehet onnistuivat puhumaan rautalampilaiset mukaan kapinaan, johon he lähtivät nimismiehensä Matti Leinosen johdolla.[32] Rautalammilta lähteneisiin nuijamiehiin liittyi kapinoitsijoita myös muualta Suur-Savosta, mutta Iivar Tavastin ja Gödik Fincken johtamat sotajoukot löivät nämä hajalle.[33]

Kapinan taustalla olleen Sigismundin ja Kaarlen valtataistelun päätyttyä ja Ruotsin sotilaallisen mielenkiinnon siirryttyä kuusikymmenvuotisen sodan myötä Puolaan ja Liivinmaalle olot itäisillä rajamailla rauhoittuivat. Muun muassa linnaleirit lakkautettiin ja kertyneitä verorästejä annettiin anteeksi.[34] Taloudellinen elpyminen näkyi Rautalammilla vuosittaisten kylvömäärien nousuna, jotka saavuttivat huippunsa vuonna 1628 ja kääntyivät tämän jälkeen Ruotsin suurvaltapolitiikan rasitusten seurauksena laskuun.[35]

Kymmenysluetteloiden perusteella koko pitäjän tilallisten ja lampuotien vuosittaiset kylvömäärät vaihtelivat 1600-luvulla noin viidestäsadasta kuuteensataan tynnyriin.[36] Tärkeimmät viljelykasvit olivat pääosin kaskeamalla saatu ruis ja peltoviljelyllä kasvatettu ohra, minkä lisäksi kasvatettiin myös jonkin verran hernettä, naurista, pellavaa ja hamppua sekä vähäisessä määrässä kauraa ja humalaa.[37] Ruotsin vallan ajan merkittävin maaseudun elinkeinoihin vaikuttanut uudistus oli 1700-luvulla toimeenpantu isojako, jolla korvattiin vanha sarkajärjestelmä. Uudistus hyödytti Rautalammilla tilansa omistavia talonpoikia, kun taas tilaton väki menetti mahdollisuuksiaan entisten yhteismaiden hyödyntämiseen ja erityisesti kaskenpolttoon.[38]

Ruotsin lainsäädäntö oli jo aiemmin pyrkinyt hillitsemään kaskeamista, koska metsien polttamisen katsottiin haittaavan vuoriteollisuutta. 1600-luvulla määrätyillä kaskeamisrajoituksilla ei kuitenkaan ollut juuri käytännön vaikutusta Rautalammilla, joka sijaitsi kaukana valtakunnan kaivoskeskittymistä.[39] Polttopuiden ja metsälaidunten lisäksi metsät tarjosivat mahdollisuuden tervanpolton harjoittamiseen, joka 1600-luvun Rautalammilla oli eräs tapa saada käteistä rahaa: rahalla puolestaan hankittiin suolaa ja maksettiin verot, vaikka muuten pitäjä oli pitkälti omavarainen.[40] Terva kuljetettiin Rautalammin reittiä pitkin Lappeenrannan syysmarkkinoille ja sieltä Viipurin tapulikaupungin kautta ulkomaille. Tervakauppa ei kuitenkaan ehtinyt koskaan nousta erityisen merkittäväksi elinkeinoksi Rautalammilla, sillä tervakomppanioille 1600-luvun puolivälissä annetut monopolioikeudet laskivat alkutuottajien voittoja ja tekivät tervan polttamisesta vähemmän houkuttelevaa valtakunnan reuna-alueille. Kun vielä vuonna 1638 Lappeenrannan markkinoilla oli ollut seitsemäntoista rautalampilaista myyjää 385 tynnyrin kanssa, vuonna 1702 heitä oli enää kaksi ja tervaa 74 tynnyriä. Viimeistään valtakunnan itäisten alueiden menettäminen Turun rauhassa vuonna 1743 pudotti Rautalammin pois tervamarkkinoilta, sillä yhteydet Pohjanmaan rannikkokaupunkeihin olivat liian vaivalloiset raskaan tervan kuljettamiseksi.[41]

Rautalampilaisia lähti huomattava määrä siirtolaisuuteen Ruotsin metsiin. Siirtolaisuus alkoi jo 1500-luvun loppupuolella, kun Kaarle-herttua oli houkutellut savolaisia kaskeamaan herttuakuntansa metsiä Södermanlandiin, Närkeen ja Västmanlandiin. Uudisasukkaiden tarkkaa lähtöaluetta ei merkitty muistiin, mutta merkittävä osa heistä on todennäköisesti lähtenyt juuri Rautalammilta: vuodelta 1773 oleva kuvaus Värmlandin suomalaisista mainitsee heidän olevan lähtöisin Rautalammilta sekä sen naapuripitäjistä Viitasaarelta, Saarijärveltä ja Laukaasta.[42] Suhtautuminen metsäsuomalaisiin muuttui kuitenkin nopeasti, kun puutavaran arvostus nousi. Osa metsäsuomalaisista lähti vapaaehtoisena Uuteen maailmaan perustettuun Uuden Ruotsin siirtokuntaan Delawarejoella, osa taas tuomittiin sinne metsän luvattomasta tuhoamisesta.[43] Useissa lähteissä mainitaan myös Yhdysvaltoihin muuttaneen Martti Marttisen ja hänen jälkeläisensä John Mortonin olevan kotoisin Rautalammilta, mutta lähtöpaikaksi on ehdotettu myös Juvaa.[44]

Rautalampi Zacharias Topeliuksen kirjasarjassa Finland framstäldt i teckningar 1800-luvun puolivälissä.

Rautalammin seudun ensimmäinen kaupallinen saha aloitti toimintansa Leppävirralla vuonna 1804. Tätä ennen oli perustettu muutama luvanvarainen saha, joilla oli oikeus vain oman tilansa puiden sahaamiseen. Leppävirran saha sai kuitenkin ostaa puutavaraa myös ympäröiviltä alueilta kuten Rautalammin Iisvedeltä.[45] Puutavaran kysynnän lisääntyessä myös Rautalammin Kuorekoskelle perustettiin 1830-luvulla pieni saha, jonka vuosituotanto oli noin 3 000 tolttia.[46] Vuonna 1857 kumottiin höyryvoimalla toimivien sahojen kielto, mikä mahdollisti tuotantolaitosten rakentamisen myös suurten koskien ulkopuolelle sekä tehokkaammat sahat. Merkittävä uudistus oli myös rautateiden rakentaminen, sillä Rautalammin seudulla se nopeutti uittoon, proomaukseen ja hevoskuljetuksiin perustuvaa puutavaran reittiä Viipuriin ja maailmanmarkkinoille jopa vuodella.[47] Savon radan ulottaminen pistoradan myötä Iisvedelle vuonna 1889 merkitsi suuria kehittämismahdollisuuksia Rautalammin sahateollisuudelle, mihin työhön tarttui Iisveden sahan perustanut ja myöhemmin paikkakunnan merkittävimmäksi metsäpatruunaksi kohonnut Heikki Peura.[48] Merkittävä saha-alan toimija Rautalammilla oli myös Hackman-yhtiö, joka osti itselleen Kuorekosken sahan sekä perusti toisen sahan Kerkonkoskelle.

Iisveden sahan lisäksi Peura rakennutti myös lankarullatehtaan Rautalammille sekä toisen sahan Pitkälahdelle Kuopioon, minkä lisäksi hän myös osti itselleen Varkaudessa sijainneen Kopolanniemen sahan.[49] Liiketoimintansa laajennukset Peura rahoitti lähinnä lyhytaikaisilla vekseliluotoilla sekä omistamansa maatilan tuotoista.[50] Tärkeimmät puutavaran asiakkaat olivat Alankomaissa, Englannissa ja Saksassa, mikä hankaloitti kaupankäyntiä erityisesti ensimmäisen maailmansodan aikana, mutta lankarullia onnistuttiin toimittamaan Norjan kautta Englantiin vielä vuonna 1917.[51]

Sahalaitokset osallistuivat paitsi alueen elinkeinoelämän myös sivistystoiminnan kehittämiseen. Hackmanin Kerkonkosken sahan yhteyteen rakennettiin 1864 tehtaankoulu. Koulu kuitenkin lakkautettiin jo vuonna 1870, kun suuret nälkävuodet sysäsivät sahan toiminnan tappiolliseksi.[52] 1871 tehtiin kuitenkin päätös kansakoulun perustamisesta. Myös Haapamäelle avattiin kansakoulu, joka siirrettiin Kerkonkoskelle, kun Haapamäki erkaantui Rautalammista ja liittyi Karttulaan 1889.[53] Sivistyselämää paransi myös kaksipiirisen kiertokoulun perustaminen vuonna 1882.[54] Ennen vuoden 1921 oppivelvollisuuslakia Rautalammilla oli perustettu kahdeksantoista nelivuotista yläkansakoulua.[55]

Itsenäistymisen ja sisällissodan kynnyksellä Rautalampi oli poliittisesti selvästi sosialidemokratiaan kallellaan: SDP oli vuoden 1913 eduskuntavaaleissa saanut 67,6 % äänistä kunnassa.[56] Myöskään vuoden 1917 eduskuntavaaleissa, joissa vasemmisto menetti enemmistönsä, sosialidemokraatit eivät menettäneet asemiaan Rautalammilla vaan saivat 68,3 % äänisaliin.[57] Tästä huolimatta kunnassa vältyttiin suurilta osin sisällissodan levottomuuksilta: työväenyhdistys ei perustanut punakaartia, ja yksittäinen yritys Kerkonkoskella katkaista kirkonkylän suojeluskuntalaisilta elintarvikehuolto ja puhelinyhteydet epäonnistui. Kuitenkin varsinaisille sotarintamille lähteneitä yksittäisiä rautalampilaisia menehtyi taisteluissa ja leireillä.[57] Sodan takia maaliskuulta joulukuulle lykätyissä vuoden 1918 kunnallisvaaleissa työväen vaalilistat menestyivät huomattavasti paremmin kuin maassa yleisesti: koko maassa sosialistiset ehdokkaat saavat äänistä vain päälle kolmanneksen, kun Rautalammilla heidän 63,7 prosentin osuutensa oli lähes sisällissotaa edeltäneellä tasolla.[58]

Itsenäisyyden alun Rautalampi oli selvästi maatalousvaltainen pitäjä: vuonna 1920 maa- ja metsätaloudesta sai elantonsa 79,2 % väestöstä, vuonna 1930 jopa 88,5 %. Vuoden 1930 luvut olivat yli viisitoista prosenttiyksikköä korkeammat kuin Kuopion läänissä keskimäärin, joskin vuosien 1920 ja 1930 lukujen eroavaisuuteen vaikutti etupäässä Konneveden eroaminen omaksi kunnakseen, ei varsinainen maatalousväestön määrällinen lisäys.[59] Toisaalta Lex Kallion myötä aikaisemmin maaton väki pääsi hankkimaan itselleen viljelyksiä, minkä seurauksena Rautalammilla viljelty peltoala kasvoi noin viidenneksellä vuosien 1910 ja 1941 välillä.[60] Maailmansotien väliset muutokset maataloudessa johtivat Rautalammilla muun muassa ohran ja rukiin merkityksen vähenemiseen ja vastaavasti vehnän nousuun, kun 1930-luvun edulliset säät ja toisaalta yleisen elintason nousun aiheuttama kysynnän lisääntyminen edistivät vehnän viljelyä.[61] Myös lisääntyneen karjatalouden myötä heinän viljely liki tuplaantui, samoin lanta alkoi asteittain korvautua keinolannoitteilla.[62] Myös maatalouden koneellistuminen eteni, joskin pientilojen vähäisen investointikyvyn vuoksi suhteellisen hitaasti: vuonna 1941 Rautalammilla oli sataa tilaa kohden kuusitoista polttomoottoria ja lähes sama määrä puimakoneita mutta vain 2,2 kuivuria, 1,6 kylvökonetta, 0,5 traktoria ja 0,2 kuorma-autoa.[63]

Vuoden 1929 pörssiromahdusta seurannut suuri lama, jota Suomessa nimitettiin myös pula-ajaksi, näkyi myös Rautalammilla. Vuoden 1929 kunnallisveroista lähes viidennes meni ulosotettaviksi, vuonna 1931 jo neljännes.[64] Vielä 1920-luvun alkuvuosien kunnan tilinpäätökset olivat jääneet ylijäämäisiksi, millä oli muun muassa rahoitettu koulujen rakentamista ja asutuslainoja: kunnallisverotuksella saatiin vuodesta riippuen noin kolmanneksesta puoleen kaikista tuloista, valtionapuna puolestaan 30–40 prosenttia, ja sekalaiset tulonlähteet kuten kunnan omistama Oikarin maatila toivat viimeisen vajaan kolmanneksen.[65] Pula-aika kuitenkin käänsi tilinpäätökset alijäämäisiksi, ja kasvava työttömyys kävi myös akuutiksi ongelmaksi. Hätäaputöinä kunta esimerkiksi laajensi koulujen rakennustyömaita ja lisäsi metsähakkuiden määrää, minkä lisäksi paikalliset suurtilalliset järjestivät ojitustöitä. Työttömyystyöt ja verotulojen lasku kuitenkin ajoivat kunnan kassakriisiin 1932, minkä seurauksena veroäyri korotettiin raskaaseen yli kuuteentoista markkaan: koko Suomessa vain kuusi kuntaa oli joutunut turvautumaan yhtä kireään verotukseen.[66]

Talvisodan puhjettua merkittävä osa rautalampilaisista sotilaista sijoitettiin vallitsevan aluejärjestelmän mukaisesti samaan yksikköön, II/JR 38:n viidenteen kolonnaan, joka osallistui Laatokan koillispuolen taisteluihin.[67] Jatkosodassa puolestaan suuri osa rautalampilaisista palveli pioneeripataljoona 28:ssa.[68] Myös Jalkaväkirykmentti 50:ssa palveli lähes puolensataa rautalampilaista, Väinö Linnan innoituksena olleessa jalkaväkirykmentti 8:ssa puolestaan 85 ja pioneeripataljoona 13:ssa 84.[69] Yhteensä rautalampilaisia kaatui talvisodassa 74, jatkosodassa 154 ja Lapin sodassa 11, eli yhteensä määrävahvuudesta kaatui yli puolet.[70]

Rautalammin keskusraittia eli Kuopiontietä elokuussa 2019. Oikealla ”Pilvenpiirtäjänä” tunnettu kelloliike, taustalla vasemmalla kunnantaloa.

Vuoden 2017 lopussa Rautalammilla oli 3 255 asukasta, joista 1 544 asui taajamassa, 1 667 haja-asutusalueilla ja 44:n asuinpaikat eivät olleet tiedossa. Rautalammin taajama-aste on 48,1 %.[72] Kunnassa on vain yksi taajama, Rautalammin kirkonkylä.[73]

Pääartikkeli: Rautalammin kirkko

Rautalammin 1 200-istumapaikkainen kirkko on valmistunut vuonna 1844, ja sen on todennäköisesti piirtänyt Carl Aleksander Engel, Carl Ludvig Engelin poika. Rakennusmestarina vuonna 1840 alkaneella työmaalla toimi Mauno Tolpo.

Arkkitehtuuriltaan kirkko on suorakaiteen muotoinen pitkäkirkko, mutta sitä on pidetty myös lyhytvartisena ristikirkkona.[84]

Rautalammin museo sijaitsee kirkonkylän pääraitin varrella. Museo on vuonna 1938 perustettu kulttuurihistoriallinen paikallismuseo. Museon on suunnitellut arkkitehti Toivo Anttila. Museon kokoelmissa on tällä hetkellä yli 50 000 tallennetta: talonpoikais- ja säätyläiskulttuurin esineistöä, valokuvia, arkistoaineistoa, pohjoissavolaista taidetta sekä ulkomuseoalue rakennuksineen. Museo kertoo rautalampilaisesta historiasta, ja siellä on paikallisia historiallisia esineitä. Museossa on erilaisia taidenäyttelyitä ympäri vuoden, usein taiteilijat ovat paikallisia. Museo sijaitsee kylänraitin vieressä kävelymatkan päässä keskustasta.

• 
  Rautalammin kirkko (1844).
• 
  Rautalammin museon päärakennus.