Rauhanturvaaminen

Rauhanturvaaminen on tapa, jolla yritetään auttaa valtioita ja muita kiistanalaisia osapuolia luomaan olosuhteet pysyvälle rauhalle. Yleensä termillä viitataan YK:n rauhanturvajoukkoihin, joiden mandaatti perustuu YK:n peruskirjan lukuihin VI (riitojen rauhanomainen selvittely: artiklat 33–38[1]) tai VII (aktiiviset toimenpiteet rauhaa ja turvallisuutta uhkaavissa tilanteissa: artiklat 39–51.[2])

YK:n itse johtamat rauhanturvaoperaatiot. Tummansininen = nykyiset, vaaleansininen = entiset.

Rauhanturvaamisoperaatiot
Pääartikkeli: Luettelo YK:n rauhanturvaoperaatioista
Pääartikkeli: Luettelo ei-YK vetoisista kriisinhallintaoperaatioista

Operaatiotyypit
YK:n joukkoja Eritreassa tarkkailemassa Etiopian–Eritrean rajaa.
Australialaisia rauhanturvaajia Itä-Timorissa vuonna 2002.

YK:n rauhanturvaoperaatiot jakautuvat kolmeen tyyppiin niissä käytettävän voiman mukaan

Sotilastarkkailijaoperaatiot soveltuvat erittäin hyvin perinteisten asevoimien välisten kriisien jälkiselvittelyyn. Tämäntyyppisessä operaatiossa kriisialueelle lähetetään muutamista kymmenistä upseereista koostuva joukko, jonka tehtävänä on pienin partioin ja tarkkailuasemin valvoa, että osapuolet noudattavat tulitaukoa. Mahdolliset tulitaukoloukkaukset raportoidaan YK:n päämajaan New Yorkiin. Vaikka sotilastarkkailijoilla ei ole mitään keinoja ehkäistä vihollisuuksien puhkeamista, jos tähän on poliittista halua, tahattomat tai yksittäisten henkilöiden aiheuttamat loukkaukset kyetään tehokkaasti selvittämään rauhanomaisesti. Samalla molemmat osapuolet voivat luottaa siihen, ettei vastustaja voi suorittaa merkittäviä sotilaallisia toimenpiteitä salassa. Sotilastarkkailijoiden upseeritausta mahdollistaa järkevän sotilaallisen tilannearvioinnin ja antaa tarkkailijoille kyvyn arvioida, miten merkittäviä erilaiset tapahtumat alueella ovat. Samalla sotilastausta ja -arvo helpottavat vuorovaikutusta kriisin osapuolten sotavoimien kanssa.

Perinteisessä rauhanturvaoperaatiossa YK:n tunnuksin toimivia joukkoja lähetetään kahden aselepoon päätyneen osapuolen joukkojen väliselle puskurivyöhykkeelle varmistamaan tulitauon pitävyys. Joukot on yleensä varustettu kevyellä aseistuksella ja mahdollisesti panssaroiduilla ajoneuvoilla. Joukkojen tehtävänä on partioinnilla ja vartiopisteiden miehittämisellä valvoa aselepoehtojen noudattamista ja estää tahattomat tai yksittäisten toimijoiden suorittamat tulitaukorikkomukset. Joukot eivät kuitenkaan kykene tekemään vastarintaa, jos jompikumpi osapuoli päättää aloittaa sotatoimet. Operaatioon voi lisäksi kuulua sotilastarkkailijoita, jotka on sijoitettu joko rauhanturvajoukon varsinaiselle toimialueelle tai rauhallisemmalle sivusuunnalle. Nykyään perinteisen kaltaisia operaatioita on toteutettu myös sisällissodasta kärsivissä tai sen uhkaamissa maissa.

Perinteisessä rauhanturvaamisessa rauhanturvajoukko toimii YK:n alaisuudessa ja sen komentaja vastaa toimistaan YK:n pääsihteerille. Kotimaalla ei ole oikeutta käyttää joukkoa tiedusteluun tai muuhun mandaatin ulkopuoliseen toimintaan, vaikka se yleensä vastaakin osastonsa huollosta. Operaatioon osallistuvat joukot käyttävät yleensä YK:n sinistä barettia/kypärää sekä valkoisiksi maalattuja ajoneuvoja suurikokoisin UN-tunnuksin.

Muissa operaatioissa, jotka ovat yleistyneet Bosnian sodan jälkeen, YK antaa paikalliselle toimijalle (Nato, EU, ETYJ, Afrikan unioni, Australia) valtuudet sijoittaa joukkoja erottamaan taistelevat osapuolet tai tukemaan paikallista hallintoa. Joukot ovat asettajaorganisaation tai -valtion suorassa käskyvallassa ja niiden valmius voimankäyttöön on melko suuri. Tyypillisesti ne kykenevät vastatoimiin, mikäli jokin osapuoli yrittää aloittaa sotatoimet uudelleen. Aseistus voi sisältää raskasta kalustoa. Myös ilmavoimien tuki on mahdollista. Yleensä YK käynnistää siviilioperaation tämäntyyppisen operaation rinnalle.

Suomalaiset rauhanturvaajat
Katso myös: Luettelo Suomen rauhanturvaoperaatioista
Suomalaisten kriisinhallintajoukkojen sekä kv. valmiusjoukon barettimerkki.
Suomalaisia sotilaita osallistui EUFOR RD Congo-operaatioon vuonna 2006.

Suomalaisia on ollut rauhanturvaamistehtävissä vuodesta 1956 38 000 ja tehtävälähtöjä on ollut 47 000 kolmessakymmenessä operaatiossa.

Ensimmäiset suomalaiset rauhanturvaajat lähtivät Suezin UNEF I -operaatioon marraskuussa 1956. Suomalaiset ovat osallistuneet kaikkiaan 31 operaatioon. Tällä hetkellä (10/2008) suomalaisia rauhanturvaajia toimii YK:n, Naton tai EU:n operaatiossa esimerkiksi:

  • ISAF, International Security Assistance Force, Afganistan tammikuusta 2002 lähtien.
  • EUFOR Althea, EU:n sotilaallinen kriisinhallintaoperaatio, Bosnia ja Hertsegovina vuodesta 2004.
  • UNMOGIP, United Nations Military Observer Group in India and Pakistan, Intia ja Pakistan, suomalaisia mukana vuodesta 1961.
  • EUFOR RD Congo, Kongo, YK:n valtuuttama monikansallinen EU-johtoinen sotilaallinen kriisinhallintaoperaatio kesäkuusta 2006
  • KFOR, Kosovo Force, YK:n valtuuttama monikansallinen Naton johtama rauhanturvaoperaatio, Serbia ja Montenegro kesäkuusta 1999.
  • UNMIL, United Nations Mission in Liberia, Liberia vuodesta 2003.
  • UNTSO, United Nations Truce Supervision Organisation, Egypti, Israel, Libanon ja Syyria suomalaisia mukana vuodesta 1961.
  • UNMIS, United Nations Mission in Sudan, Sudan, vuodesta 2005. Esikunnassa työskentelee kolme suomalaista esikuntaupseeria, lisäksi EU Support to AMIS II -operaatiossa on yksi suomalainen esikuntaupseeri.
  • EUFOR TCHAD/RCA, EU:n rauhanturvaoperaatiossa Tshadissa palvelee 60 suomalaista vuodesta 2008 alkaen.

Lisäksi merkittävä määrä suomalaisia rauhanturvaajia on toiminut:


Vuoden 2008 alussa Suomi osallistui EU:n johtamaan kriisinhallintaoperaatioon keskeisessä Afrikassa Tshadissa. Joukon vahvuus on noin 60 sotilasta. [3] Heinäkuussa 2008 Suomi lisäsi vahvuuttaan Kosovon KFOR-operaatiossa, koska Suomi otti johtovaltiovastuun Keskisessä Taisteluosastossa. Vuonna 2009 suomalaisjoukon vahvuus pienenee voimakkaasti.

Koulutus Suomessa

Suomessa vapaaehtoiseksi rauhanturvaajaksi hakeudutaan nykyään jatkuvan haun kautta suoraan Porin Prikaatiin. Ilmoittautua voivat asepalveluksen suorittaneet reserviläiset. Koulutusta tehtäviin annetaan Suomessa pääsääntöisesti Porin prikaatissa Säkylässä sekä tarkkailijatehtäviin Puolustusvoimien kansainvälisessä keskuksessa Hyrylässä. Osa koulutuksesta toteutetaan yhteisesti muiden Pohjoismaiden kanssa valtioiden välisen NORDCAPS-yhteistyön perusteella Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa.

Järjestötoiminta Suomessa

Rauhanturvaajat ovat Suomessa järjestäytyneet Suomen Rauhanturvaajaliitoksi. Järjestö muutti vuonna 2005 nimensä, aiempi nimi oli Suomen Sinibarettiliitto. Nimenmuutos oli tarpeen sillä kaikki rauhanturvaaminen ei enää tapahdu sinibarettisissa YK-johtoisissa operaatioissa vaan myös Nato-johtoisissa operaatioissa, joilla ei ole YK:n suoraa mandaattia. Näissä operaatioissa palvelevat käyttävät kansallista, vihreää barettia. Suurin osa sinibarettiyhdistyksistä on muuttanut nimensä rauhanturvaajien yhdistyksiksi.

Rauhanturvaamismaita

Pientä joukkoa maita, jotka ovat olleet aktiivisia rauhanturvaamisessa 1950- ja 1960-luvuilta alkaen kutsutaan rauhanturvaamisen ystäviksi. Näitä maita on ollut 14. Viime aikoina rauhanturvaamisesta on tullut suosittu tapa korostaa rauhantahtoista ulkopolitiikkaa ja monet kehitysmaista ovat liittyneet rauhanturvamaiden joukkoon. Nyt rauhanturvamaita on jo vajaat 70.

Yhdistyneet kansakunnat maksaa rauhanturvamaille keskivertaista korvausta, minkä vuoksi osan kalliin palkka- ja hintatason maista saa palautuksena vain osan Yhdistyneiltä kansakunnilta rauhanturvatoimintansa kustannuksista. Toisaalta maat, missä sotilaiden palkkataso on alhainen, voivat saada rauhanturvatoiminnasta toimintaylijäämää, joten niille se on myös valtiontaloudellisesti kannattavaa toimintaa. Näin ollen voi muodostua tilanteita, missä saman maanosan maat turvaavat rauhaa Yhdistyneiden kansakuntien mandaatilla toisissa saman maanosan maissa, mihin niillä voi olla hyvä kulttuurinen tuntemus. Näin on tapahtunut erityisesti Afrikan mantereella.

Yleensä vanhat rauhanturvamaat toimivat omalla kalustollaan ja omalla varustuksellaan saaden osan kustannuksista takaisin Yhdistyneiltä kansakunnilta, kun taas uudet rauhanturvamaat, millä on tarjota runsaslukuisesti joukkoa voivat sopia siitä, että Yhdistyneet kansakunnat järjestää varustuksen. Tyypillisesti tällaiset kehitysmaista kotoisin olevat joukot toimivat kriiseissä, jotka eivät ole saaneet laajaa kansainvälistä huomiota, esimerkkinä Liberia.

Rauhanturvaajien käyttämä sininen kypärä.

Tunnustukset

YK:n rauhanturvajoukot saivat Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1988.

Katso myös

Lähteet

Aiheesta muualla

Kirjallisuus
  • Heikkinen, Esko: Sinibaretit tulen alla. Tehtävä Kashmirissa. Minerva: Gummerus Jyväskylä 2006
  • Salonius-Pasternak, Charly & Visuri, Pekka: Suomi rauhanturvaajana 1991 - 2006. Puolustusministeriö 2006
  • Virtanen, Rauli: Suezilta Afganistaniin: suomalaiset rauhaa turvaamassa. WSOY, 2011. ISBN 978-951-0-37872-4. (suomeksi)


Nobelin rauhanpalkinnon saajat
1901–1925

1901: Dunant, Passy 1902: Ducommun, Gobat 1903: Cremer 1904: Kansainvälisen oikeuden instituutti 1905: Suttner 1906: Roosevelt 1907: Moneta, Renault 1908: Arnoldson, Bajer 1909: Beernaert, Paul Balluet d’Estournelles de Constant 1910: Kansainvälinen Rauhantoimisto 1911: Asser, Fried 1912: Root 1913: La Fontaine 1917: Punainen Risti 1919: Wilson 1920: Bourgeois 1921: Branting, Lange 1922: Nansen 1925: Chamberlain, Dawes

1926–1950

1926: Briand, Stresemann 1927: Buisson, Quidde 1929: Kellogg 1930: Söderblom 1931: Addams, Butler 1933: Angell 1934: Henderson 1935: Ossietzky 1936: Lamas 1937: Cecil 1938: Nansenin kansainvälinen pakolaistoimisto 1944: Punainen Risti 1945: Hull 1946: Balch, Mott 1947: Kveekarit 1949: Boyd Orr

1951–1975

1950: Bunche 1951: Jouhaux 1952: Schweitzer 1953: Marshall 1954: Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisjärjestö 1957: Pearson 1958: Pire 1959: Noel‑Baker 1960: Lutuli 1961: Hammarskjöld 1962: Pauling 1963: Punainen Risti 1964: King 1965: Unicef 1968: Cassin 1969: Kansainvälinen työjärjestö 1970: Borlaug 1971: Brandt 1973: Kissinger, Lê 1974: MacBride, Satō 1975: Saharov

1976–2000

1976: B. Williams, Corrigan 1977: Amnesty International 1978: Sadat, Begin 1979: Äiti Teresa 1980: Esquivel 1981: YK:n pakolaisapujärjestö 1982: Myrdal, García Robles 1983: Wałęsa 1984: Tutu 1985: Lääkärit ydinsotaa vastaan 1986: Wiesel 1987: Arias 1988: YK:n Rauhanturvaajat 1989: Dalai Lama 1990: Gorbatšov 1991: Suu Kyi 1992: Menchú 1993: Mandela, de Klerk 1994: Arafat, Peres, Rabin 1995: Pugwash-liike, Rotblat 1996: Belo, Ramos Horta 1997: Kampanja maamiinojen kieltämiseksi (ICBL), J. Williams 1998: Hume, Trimble 1999: Lääkärit ilman rajoja 2000: Kim

2001–

2001: YK, Annan 2002: Carter 2003: Ebadi 2004: Maathai 2005: IAEA, ElBaradei 2006: Yunus, Grameen Bank 2007: Gore, IPCC 2008: Ahtisaari 2009: Obama 2010: Liu 2011: Gbowee, Johnson Sirleaf, Karman 2012: EU 2013: Kemiallisten aseiden kieltojärjestö 2014: Satyarthi, Yousafzai 2015: Tunisian kansallisen vuoropuhelun kvartetti 2016: Juan Manuel Santos 2017: International Campaign to Abolish Nuclear Weapons 2018: Murad, Mukwege 2019: Abiy 2020: Maailman ruokaohjelma 2021: Ressa, Muratov 2022: Bjaljatski, Memorial, Center for Civil Liberties

 

This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.