Rauhanrikos

Rauhanrikos eli rauhanrikkominen on johonkin lailla suojattuun yksityiseen tai julkiseen rauhantilaan kohdistuvien rikosten yhteisnimitys.[1] Nykyisiä rauhanrikoksia ovat kotirauhan rikkominen, törkeä kotirauhan rikkominen, julkisrauhan rikkominen, törkeä julkisrauhan rikkominen, salakuuntelu, salakatselu ja hautarauhan rikkominen.[2][3] Suomen ja Ruotsin vanha lainsäädäntö tunsi joulu-, kirkko-, koti-, käräjä- ja naisrauhan. Ankarasti rangaistavia olivat varsinkin rauhanvalarikokset, joista säädettiin edsöre-lainsäädännössä. Siinä tärkeimmät rauhanvalalait olivat kirkko-, koti-, käräjä- ja naisrauha.[4] Suomen vuoden 1889 rikoslaissa rauhanrikoksista säädettiin 24 luvussa ja niihin liitettiin usein myös 42 luvun 7 pykälässä tarkoitettu yleisen rauhan häiritseminen.[1] Rauhanrikosten lähikäsite on ilkivalta.

Vuoden 1734 laissa oli säännökset kirkkorauhasta (rikoskaaren 18 luku), käräjärauhasta (18 luku), kotirauhasta (20 luku), yleisestä maanrauhasta (21 luku), tierauhasta (21 luku) ja naisrauhasta (22 luku). Rikoskaaren 23 luvun otsikko ja sisältö oli "Mitä ne menettävät, jotka rauhavalan rikkovat. 1 § Joka rauhavalan rikkoo, mies tahi nainen kaupungissa tahi maalla, sakoitettakoon sata talaria ja menettäköön kunniansa. Jos siinä surma tahi ryöstäminen tapahtuu, menettäköön oikean kätensä ja henkensä. Joka toisen kerran rauhavalan rikkoo, sakoitettakoon kaksisataa talaria. Joka ei voi sakkoa maksaa, rangaistakoon niinkuin Rangaistuskaaressa säätään. Jos rauhavalan rikkoja teossansa surmataan, haavoitetaan tahi lyödään, olkoon kostamatta kaikki, mitä siinä saapi."[5]

Suomen rikoslain (39/1889)  24 luku määräsi rangaistuksen sille, joka rikkoi kotirauhan tai rauhan talossa tai aluksessa, jossa keisari oleskeli (1 §). Sama pykälä sääti rauhan myös taloon, jossa valtiosäädyt, yksittäinen sääty tai valiokunta kokoontui, sekä virkahuoneisiin. Kaksi pykälä koski laitonta kotietsintää ja pykälä kolme tahallista toisen talon ikkunan rikkomista sekä kiven heittämistä ja ampumista toisen taloon. Pykälä neljä koski hautarauhaa ja pykälä viisi määräsi, että mainitut rikokset oli asianomistajan ilmoitettava syytteeseen pantaviksi.[6]

Laitonta kotietsintää koskeva kaksi pykälä ja hautarauhaa koskeva neljä pykälä kumottiin vuoden 1999 alussa.[7] Hautarauhan rikkominen säädettiin tästä lähtien rangaistavaksi rikoslain 17 luvun 12 pykälässä ja laittoman kotietsinnän sijaan tuli virkavallan anastus (16 luku 9 §).[7] Muut 24 luvun pykälät muutettiin vuonna 2000.[8] Kotirauhan rikkomista koskeva yksi pykälä sai nykyisen sisältönsä 2009[9] ja julkisrauhaa koskeva kolme pykälä 2005.[10]

Rikoslain 42 luvun 7 pykälä kuului 1889–1995: "Joka yleisellä tiellä, kadulla, kulkuväylällä, tahi muussa julkisessa paikassa, taikka julkisessa toimituksessa tahi yleisessä kokouksessa meluamalla tahi kiroilemalla häiritsee rauhaa, taikka harjottaa muuta ilkivaltaa, taikka matkaan saattaa häiriötä antamalla tulipalon tahi muun vaaran merkin, vaikka tietää, ettei sellaista vaaraa olekaan, rangaistakoon enintään kolmensadan markan sakolla taikka vankeudella korkeintaan kolmeksi kuukaudeksi."[11] Pykälää muutettiin vuonna 1995, jolloin sensisällöksi tuli "Joka yleisellä tiellä, kadulla, kulkuväylällä tai muussa julkisessa paikassa taikka julkisessa toimituksessa tai yleisessä kokouksessa meluamalla tai kiroamalla häiritsee rauhaa taikka harjoittaa muuta ilkivaltaa, on tuomittava ilkivallasta sakkoon."[12] Pykälä kumottiin lailla rikoslain muuttamisesta (563/1998), joka tuli voimaan vuoden 1999 alussa.[13] Nykyisin vastaavat oikeussäännökset ovat järjestyslaissa.[14]