Ratt

Yhtyeen juuret ovat vokalisti Stephen Pearcyn vuonna 1976 perustamassa, San Diegosta tulleesta Mickey Ratt -yhtyeessä.[2] Yhtye koki lukuisia miehistönvaihdoksia alkuvuosinaan. Tunnetuimpia varhaisia jäseniä ovat mm. Rough Cutt -yhtyeessä myöhemmin vaikuttaneet Chris Hager ja Matt Thorr sekä Ozzy Osbournen yhtyeestä sittemmin tutuksi tullut kitaristi Jake E Lee. Mickey Ratt teki lukuisia demoja sekä omakustannesinglen "Dr Rock" / "Drivin' on E" vuonna 1980. Yhtye oli myös muuttanut San Diegosta Los Angelesiin, jossa uuden sukupolven heavy metal -yhtyeet olivat saamassa jalansijaa Sunset Stripin baareissa Van Halenin vanavedessä.

Vuonna 1981 yhtye lyhensi nimensä muotoon Ratt. Klassinen kokoonpano alkoi muodostua kun Pearcyn ystävä, kitaristi Robbin Crosby liittyi yhtyeeseen samana vuonna. Myös toinen kitaristi, 18-vuotias Warren DeMartini tuli mukaan saman vuoden lopulla Jake E Leen suosituksesta. Näihin aikoihin yhtyeen levyttämä "Tell the World" -kappale julkaistiin Metal Blade Recordsin Metal Massacre I -kokoelmalla, joka esitteli uusia heavy metal -yhtyeitä. Kokoonpano vakiintui, kun rumpali Bobby Blotzer ja basisti Juan Croucier liittyivät yhtyeeseen vuonna 1982.

Heinäkuussa 1983 yhtye sai levytyssopimuksen Time Coast Music -yhtiöltä. Samana vuonna julkaistiin 6 kappaletta sisältänyt debyytti-EP, yksinkertaisesti Ratt-nimellä. Se sai hyvän vastaanoton ja huomion isommilta levy-yhtiöiltä ja pian Atlantic Records nappasi yhtyeen.[2] Yhtye alkoi levyttämään ensilevyään Out of the Cellar, joka julkaistiin maaliskuussa 1984. Levy oli välitön menestys niin kriitikoiden ja fanienkin keskuudessa. Glam metal -genre oli nousussa samoihin aikoihin mm. Mötley Cruen, Bon Jovin ja Quiet Riotin kaltaisten yhtyeiden menestyksen myötä ja Ratt pääsi mukaan samaan aaltoon.

Albumilta nousi monta yhtyeen tulevaa klassikkoa kuten "Round and Round", "Wanted Man", "Lack of Communication" ja "Back for More". Crosbyn ja DeMartinin sähköinen tuplakitarointi yhdistettynä Pearcyn seksuaalisväritteisiin lyriikoihin ja lauluääneen sekä yhtyeen glam-imagoon mahdollisti yhtyeen nousun uuden MTV-musiikkikanavan vakiokasvoiksi ja myös konserteissa riitti yleisöä. Out of the Cellar myi lopulta kolminkertaista platinaa.

Toinen studioalbumi Invasion of Your Privacy julkaistiin vuonna 1985. Se sisälsi hitit "You're in Love" ja "Lay it Down" ja myi tuplaplatinaa. Vaikkakaan se ei ollut aivan ensilevyn tasoinen myynti- ja arvostelumenestys, on se korkeasti arvostettu fanien keskuudessa. Levyn myötä yhtye teki ison kiertueen ympäri maailmaa esiintyen mm. Doningtonin Monsters of Rock -festivaaleilla elokuussa 1985.

Vuoden 1986 Dancing Undercover ei saanut enää menestystä kriitikoiden keskuudessa, mutta myi kuitenkin platinalevyn arvoisesti. Albumin tunnetuin kappale lienee "Body Talk", joka oli myös Eddie Murphyn The Golden Child -elokuvan soundtrackilla. Yhtyeen vuoden 1987 yhteiskiertue Poison-yhtyeen kanssa oli suuri menestys kaupallisesti ja sisälsi mm. esiintymisen Madison Square Gardensissa.

1988 julkaistu studioalbumi Reach for the Sky sai myös kritiikkiä arvostelijoilta. Vaikkakin se oli edellistä levyä pirteämpi kokonaisuus, syytettiin yhtyettä saman kaavan toistamisesta levy toisensa jälkeen. Levy jatkoi kuitenkin yhtyeen platinalevyjen sarjaa, mutta jäi viimeiseksi yhtyeen hovituottaja Beau Hillin kanssa. Albumin kappaleet "Way Cool Jr." ja "I Want a Woman" saivat soittoaikaa MTV:llä. Yhtye kiersi menestyksekkäästi maailmalla, mutta vuoden 1989 kevään Pohjois-Amerikan kiertue jouduttiin perumaan huonon lipunmyynnin vuoksi.

Menestyksen alkaessa laskemaan yhtye otti uudet keinot käyttöön. Tulevalle Detonator-albumille yhteistyökumppaniksi otettiin Bon Jovin kanssa menestyksekkäästi työskennellyt Desmond Child ja inspiraatiota haettiin juuri Bon Jovin, Mötley Cruen ja Def Leppardin menestysalbumeilta. Yhtyeellä oli kuitenkin myös sisäisiä ongelmia, kun kitaristi Robbin Crosbyn päihteiden käyttö oli noussut yhtyeen toimintaa haittaavaksi.[2] Jo parilla aiemmalla albumilla oli kitarointivastuu siirtynyt entistä enemmän Warren DeMartinin harteille. Detonator-albumin nauhoitusvaiheessa Crosby meni katkaisuhoitoon eikä pystynyt osallistumaan täysipainoisesti albumin tekoon. Detonator julkaistiin elokuussa 1990 ja kappaleista "Shame Shame Shame" ja "Lovin' You is a Dirty Job" julkaistiin futuristiset ja seksuaalisväritteiset musiikkivideot. Uudistuminen ei näkynyt kuitenkaan menestyksenä, sillä albumi myi "vain" kultalevyn arvoisesti ja keikkapaikat alkoivat pienenemään.

Yhtyeen konsertit Japanissa keväällä 1991 jäivät klassisen kokoonpanon viimeisiksi. Robbin Crosby oli katkaisuhoidosta huolimatta repsahtanut jälleen aineisiin ja tämä vaikutti yhtyeen esiintymisiin kyseisellä kiertueella.[2] Kiertueen jälkeen Crosby jäi yhtyeen toiminnasta pois ja loppuvuoden 1991 keikoilla sekä MTV:n Unplugged-ohjelmassa häntä tuurasi saksalaiskitaristi Michael Schenker. Vuoden 1991 lopulla yhtye, nelimiehisenä, julkaisi vielä singlen "Nobody Rides for Free" (elokuvan Point Break soundtrackilla) sekä kokoelma-albumin Ratt & Roll 81-91. Helmikuussa 1992 yhtye hajosi Stephen Pearcyn ilmoittaessa yllättäen jättävänsä yhtyeen.[3]

Vuonna 1996 Rattin jäsenet keskustelivat yhtyeen uudelleenkasaamisesta. Robbin Crosbyn fyysinen kunto oli kuitenkin siinä pisteessä, ettei hän pystyisi enää osallistumaan kiertueille tai levytykseen.[2] Myös Juan Croucier jättäytyi pois ja hänen tilalleen otettiin basistiksi Robbie Crane ja näin yhtye jatkoi nelimiehisenä (Pearcy, DeMartini, Blotzer, Crane) Stephen Pearcyn soittaessa rytmikitaraa tarvittaessa.

Yhtye teki sopimuksen Sonyn kanssa vuonna 1998 ja uutta musiikkia sisältävä studioalbumi Ratt julkaistiin vuonna 1999. Musiikillisesti albumi siirtyi 1980-luvun glam metallista enemmän perinteisempään blues rockia kohti. Singlenä julkaistu "Over the Edge" nousi niukasti top 40:een singlelistoilla, mutta albumi itse ei yltänyt isompaan menestykseen. Samoihin aikoihin Keri Kelli liittyi yhtyeeseen toiseksi kitaristiksi. Vuonna 2000 Stephen Pearcy jätti jälleen yhtyeen siirtyen soolouralle ja myös Kelli jätti yhtyeen samoihin aikoihin.

DeMartini, Blotzer ja Crane jatkoivat Ratt-nimellä soittamista ja kiertueita, vaikkakin Stephen Pearcy yrittikin tätä oikeusteitse estää. Uusiksi jäseniksi tulivat laulaja Jizzy Pearl ja kitaristi John Corabi. Vuonna 2001 Robbin Crosby kertoi julkisesti olevansa HIV-positiivinen. Hän menehtyi heroiinin yliannostukseen seuraavan vuoden kesäkuussa 42-vuotiaana.[2] Crosby ehti olla mukana yhtyeen VH 1:n Behind the Music-jaksossa, joka esitettiin vuonna 2006.

Samana vuonna lähtivät liikkeelle myös huhut Pearcyn ja Croucierin paluusta yhtyeeseen. Tämä toteutui seuraavana vuonna osittain Pearcyn palattua yhtyeeseen Croucierin jättäydyttyä pois. Ratt teki kiertueita yhdessä Poisonin ja Wingerin kanssa aina Kauko-Itää myöten. John Corabi jäi pois yhtyeestä vuonna 2008 ja hänet korvasi Carlos Cavazo.

Vuonna 2009 yhtye teki sopimuksen Roadrunner Recordsin kanssa ja uusin studioalbumi Infestation julkaistiin seuraavana vuonna. Se nousi Yhdysvaltain listoilla top-30:een ja sai positiivista kritiikkiä. Kitaristi Warren DeMartini kertoi yhtyeen hakeneen albumilla vaikutteita vuosien 1984–1985 ajoilta. Vuoden 2010 lopulla huhut yhtyeen hajoamisesta lähtivät kuitenkin jälleen liikkeelle sisäisten erimielisyyksien vuoksi. Yhtye ilmoittikin jäävän määrittelemättömän pituiselle tauolle albumin kiertueen jälkeen.

Vuoden 2012 alussa Robbie Crane ilmoitti jättävänsä yhtyeen ja hänen tilalleen palasi 1980-luvun menestysvuosina mukana ollut Juan Croucier. Yhtye teki kiertueita ja myös uuden materiaalin levyttämisestä oli puhetta. Huhtikuussa 2014 laulaja Stephen Pearcy ilmoitti kuitenkin jälleen jättävänsä yhtyeen jatkuvien sisäisten erimielisyyksien vuoksi.

Syyskuussa 2015 rumpali Bobby Blotzer ilmoitti ottaneensa Ratt-nimen oikeudet käyttöön ja kokosi ympärilleen yhtyeen, jolla lähti kiertämään Amerikkaa vuonna 2016.[4] Blotzer vetosi hänen, DeMartinin ja Pearcyn 2000-luvulla perustamaan WBS Inc. -yhtiöön, joka omisti Rattin nimen. Pearcy oli aiemmin myynyt osuutensa, joten Blotzer ja DeMartini olivat yhtiön ainoat jäsenet. DeMartini yritti pysäyttää Blotzerin oikeusteitse tässä kuitenkin aluksi onnistumatta. Blotzer oli aiemmin haastanut oikeuteen myös basisti Juan Croucierin, joka oli käyttänyt Ratt-nimeä soolokeikoillaan.

Vuoden 2016 lopulla Pearcy, DeMartini ja Croucier ilmoittivat kuitenkin ottavansa Ratt-nimen käyttöön vetoamalla alkuperäiseen 1980-luvulla tehtyyn sopimukseen, joka oli edelleen voimassa.[5] Kolmikko, yhdessä Carlos Cavazon ja uuden rumpalin Jimmy DeGrasson kanssa tekivät Back for More-kiertueen vuonna 2017. Blotzer, jonka muu yhtye irtisanoi sopimuksesta, on kertonut jatkavansa oikeustaistelua vanhoja yhtyetovereitaan vastaan.[5]

2018 maaliskuussa mediassa alkoi levitä huhuja, joiden mukaan kitaristi Warren DeMartini[6] on erotettu Rattista. Yhtyeen lähipiirin mukaan kyse oli "vakavista ongelmista kolmen alkuperäisjäsenen kesken". Muutamaa päivää myöhemmin Carlos Cavazo vahvisti asian ja kertoi myös itse jättävän yhtyeen, sillä hän ei nähnyt siinä tulevaisuutta ilman DeMartinia.[7] Myös rumpali Jimmy DeGrasso jätti yhtyeen samoihin aikoihin.[8]

Alkuperäisjäsenet Stephen Pearcy ja Juan Croucier aikoivat kuitenkin jatkaa yhtyeessä ja julkistivat uuden kiertueen alkavan heinäkuussa 2018, mutta eivät kuitenkaan maininneet, keitä muita uudessa kokoonpanossa soittaisi. Muun muassa Jake E Leen ja George Lynchin nimet mainittiin kitaristiehdokkaina.[9][7] Pitkän spekulaation jälkeen heinäkuussa 2018 julkistettiin uusi kokoonpano, jossa Pearcyn ja Croucierin lisäksi soittavat kitaristit Jordan Ziff ja Chris Sanders sekä rumpali Pete Holmes.[7]

Heinäkuussa 2018 alkanut kiertue on nimeltään "New Breed of Ratt" (suom. "Rattin uusi rotu") ja Pearcy ja Croucier totesivat lehdistötiedotteessa keskittyvänsä tulevaisuuteen uudella kokoonpanolla ja että alkuperäiskokoonpanon haikailu olisi joka tapauksessa mahdotonta Robbin Crosbyn kuoleman johdosta. Vuonna 2019 yhtye tulee juhlistamaan Out of the Cellar-albumin 35-vuotisjuhlaa.[10]

• Stephen Pearcy – laulu (1976-1992, 1996–2000, 2006–2014, 2016–)
• Juan Croucier – basso, taustalaulu (1982–1992, 2012–2014, 2016–)
• Jordan Ziff – kitara (2018–)
• Chris Sanders – kitara (2018–)
• Pete Holmes – rummut (2018–)

• Robbin Crosby – soolokitara (1981–1991)
• Warren DeMartini – soolokitara (1981–1992, 1996–2014, 2016–2018)
• Bobby Blotzer – rummut (1982–1992, 1996–2014)
• Michael Schenker – soolokitara (1991–1992)
• Robbie Crane – basso (1997–2012)
• Keri Kelli – soolokitara (1999–2000)
• Jizzy Pearl – laulu (2000–2006)
• John Corabi – soolokitara (2000–2008)
• Carlos Cavazo – soolokitara (2008–2014, 2016–2018)
• Jimmy DeGrasso – rummut (2016–2018)

• Out of the Cellar  (1984)
• Invasion of Your Privacy  (1985)
• Dancing Undercover  (1986)
• Reach For The Sky  (1988)
• Detonator  (1990)
• Ratt  (1999)
• Infestation  (2010)

• Ratt (1983)

• Ratt & Roll 81-91  (1991)
• Collage  (1997)
• The Essentials (2002)
• Ratt: Metal Hits (2003)
• Tell the World: The Very Best of Ratt (2007)
• Flashback with Ratt (2011)