Ras al-Khaima

Vuoristomaisemaa.

Ras al-Khaiman kaupunkia.

Ras Al Khaima sijaitsee Yhdistyneiden arabiemiraattien pohjoisosassa ja on emiraateista pinta-alaltaan neljänneksi suurin.[2] Sen pinta-ala on noin 1 700 km².[3] Ras Al Khaiman naapuri emiraatteja ovat Umm al-Qaiwain, Sharja ja Fujaira. Sillä on rajaa myös Omanin kanssa.[2] Ras Al Khaiman alue muodostuu kahdesta erillisestä osasta. Pohjoinen alue käsittää osan muuten Omanin hallitsemasta Musandamin niemimaasta ja sillä on merenrantaa Persianlahdella noin 56 kilometriä. Toinen eteläinen osa sijaitsee kokonaan sisämaassa. Kahta osaa erottaa toisistaan Fujairaan kuuluva alue.[3] Al Marjan on neljän tekosaaren ryhmä emiraatin pohjoisosan eteläosassa. 1 934 metrin korkeuteen kohoava Jebel Jais on Yhdistyneiden arabiemiirikuntien korkein kohta.[2]

Emiraatin pääkaupunki Ras Al Khaima on samalla myös sen suurin kaupunki. Se sijaitsee emiraatin pohjoisosassa lähellä koko Yhdistyneiden arabiemiraattien pohjoisinta kärkeä. Muita kaupunkeja ovat Al Jazirah Al Hamra, Digdaga, Khatt ja Masafi.[2]

Pronssikautisen haudan rauniot.

Brittijoukkoja Ras al-Khaimassa vuonna 1819.

Ras Al Khaiman historia ulottuu ainakin 7 000 vuoden taakse.[2] Alueelta tunnetaan useita arkeologisia kohteita. Merkit ihmisten asumuksista yleistyvät etenkin pronssikaudelta ja rautakaudelta lähtien. Esi-islamilaisella ajalla alueen keskus tunnettiin nimellä Julfar. Sillä on historian kuluessa itse asiassa viitattu useisiin eri asutuskeskuksiin, joita on asutettu eri aikoina nykyisen Ras Al Khaiman kaupungin pohjois- ja eteläpuolella. Islamilaisessa historiankirjoituksessa Julfar mainitaan esimerkiksi paikkana, jolta Uthman bin al-As purjehti sotaretkillään vuonna 637 Persian. Sittemmin sitä käyttivät omilla sotaretkillään umaijadit ja abbasidit. Kaikesta päätellen Julfar lienee ollut yksi alueen parhaimmista satamista.[4]

1300-luvun paikkeilla Julfarin keskus siirtyi nykyisen Ras Al Khaiman kaupungin pohjoisrajan paikkeille. Paikalliset harjoittivat esimerkiksi helmenpyyntiä, sekä merikauppaa aina Intiaan, Kiinaan ja Kaakkois-Aasiaan saakka. Aluetta hallitsivat ensin Hormuzin hallitsijat, ja portugalilaisten vallattua Hormuzin he perustivat varuskunnan myös Julfariin. He hallitsivat alueen rannikkoa aina vuoteen 1633 saakka, jolloin Omanin imaami sai viimein heidät karkotettua. Julfarin merkitys väheni ja uudeksi keskukseksi alkoi muodostua nykyinen Ras Al Khaiman kaupunki.[4]

Persian hallitsija Nadir Šah valtasi alueen vuonna 1737 ja perusti omia varuskuntiaan. Heidät karkotettiin vuonna 1744. Vuosisadan loppupuolella Ras Al Khaiman hallitsijoiksi nousivat Hawala-heimoon kuuluva Al Qasimien suku. Al Qasimit ovat edelleen emiraatin hallitsijasuku, mutta historiallisesti heidän alaisuudessaan oli paljon nykyistä suurempi alue, joka käsitti alueita myös Persianlahden pohjoisrannalla. He myös omaksuivat wahhabilaisia vaikutteita Saudeilta, joihin he ylläpitivät hyviä suhteita. Persianlahdella Al Qasimit harjoittivat merirosvousta, mikä ajoi heidät yhteentörmäykseen Englannin Itä-Intian kauppakomppanian kanssa. Brittien sotilaalliset kostoretket vuosina 1809 ja 1819 johtivat Al Qasimien heikentymiseen. Vuonna 1820 sen hallitsijat taipuivat sopimukseen, jolla he hyväksyivät brittien suojeluksen. Kun muut alueen emiirit tekivät samanlaisia sopimuksia, sai myöhemmin alkunsa nykyisiä Yhdistyneitä arabiemiirikuntia edeltäneet brittien alaiset Sopimusvaltiot.[4]

Vielä tähän mennessä Ras al-Khaimaa ei ollut varsinaisesti olemassa omana emiraattinaan. Sen sijaan se lukeutui Sharjan emiraatin alaisiin alueisiin. Molempia alueita hallitsi sama suku, jonka keskus oli alun perin Ras al-Khaimassa. Hetkellisesti siitä tuli oma emiraattinsa vuonna 1869, mutta se liitettiin vuonna 1900 takaisin Sharjan alaisuuteen. Viimein vuonna 1921 britit tekivät siitä jälleen oman itsenäisen emiraattinsa.[3] Brittiherruus Sopimusvaltioissa oli päättymässä vuonna 1971. Siihen kuuluneet emiraatit saivat päättää tulevaisuudestaan joko osana tulevia Yhdistyneitä arabiemiraatteja, tai omina itsenäisinä valtioinaan. Itsenäisyyden valitsi esimerkiksi Bahrain ja Qatar. Ras al-Khaima oli päättänyt myös valita itsenäisyyden. Hieman ennen brittivallan päättymistä nousi kuitenkin esiin kiista Iranin kanssa. Vielä tähän mennessä emiraatti oli hallinnut Persianlahdella sijaitsevia kahta pientä Tunbsaarta. 30. marraskuuta 1971 iranilaiset joukot miehittivät yllättäen saaret, joita ne hallitsevat edelleen. Välikohtaus sai Ras al-Khaiman hallitsijat lopulta liittymään Yhdistyneisiin arabiemiirikuntiin vuonna 1972.[3]

Emiiri Saud bin Saqr Al Qasimi.

Ras al-Khaiman emiraatin hallitsijasuku on Al Qasimi. Nykyinen hallitsija on Saud bin Saqr Al Qasimi. Hän nousi valtaan isänsä jälkeen 27. lokakuuta 2010.[2]

Aikanaan hyvin merkittävän elinkeinon muodostanut helmenkalastus on taantunut. Alueen rannikolta on myös turhaan yritetty etsiä maaöljyä. Ras al-Khaima on kuitenkin saanut taloudellista apua muilta emiraateilta, sekä Saudi-Arabiasta ja Kuwaitista. Vielä 1960 ja 1970-luvuilla yksi huomattavimmista tulonlähteistä olivat paikalliset postimerkit, joita myytiin keräilijöille.[3]

Emiraatin taloudellista pohjaa on sittemmin pyritty laajentamaan. Tätä varten on perustettu esimerkiksi vapaakauppa- ja teollisuusalueita. Emiraatti on yksi maailman suurimmista keramiikan tuottajista. Sen tehtailla valmistetaan esimerkiksi tiiliä ja saniteettikalusteita. Alueella on myös lääketeollisuutta. Julphar on yksi Lähi-idän suurimmista lääkevalmistajista.[2]

Ras al-Khaima on yksi tärkeimpiä Yhdistyneiden arabiemiirikuntien maatalousalueista. Maataloutta harjoitetaan lähinnä emiraatin rannikolla. Alueella kasvatetaan esimerkiksi tomaatteja, sipuleja, taateleja, banaaneja ja sitrushedelmiä. Maataloustuotteet myydään joko paikan päällä, tai ne menevät vientiin muihin emiraatteihin. Dubai kuuluu suurimpiin vientikohteisiin.[3]

Šeikki Zayed Masjedin moskeija.

Ras al-Khaiman asukasluku oli vuonna 2015 arviolta 345 000. Heistä 127 000 oli Yhdistyneiden arabiemiraattien kansalaisia.[2] Alkuperäisasukkaat ovat arabeja ja uskonnoltaan sunnalaisia. 1800-luvulta lähtien vaikutusta on ollut myös wahhabismilla.[4] Arabit voidaan jakaa edelleen useisiin eri heimoihin, jotka voidaan luokitella kolmeen eri pääryhmään vuoristossa, aavikolla ja merenrannikolla. Eri heimot kulkevat omilla sukunimillään. Etenkin vuoristoheimot puhuvat omaa selvästi erottuvaa arabian murrettaan.[5] Ulkomaalaisiin asukkaisiin lukeutuvat etenkin siirtolaistyöläiset, joita on tullut esimerkiksi Intiasta ja Pakistanista.[4]