Ugarit

Kuninkaanpalatsin sisäänkäynti.

Ugaritin rauniot sijaitsevat Syyrian rannikolla Ras aš-Šamran niemellä noin kymmenen kilometriä Latakian kaupungista pohjoiseen. Varsinaisen kaupungin lisäksi Ugaritin kaupunkivaltio käsitti kaikkiaan noin 60 km² kokoisen alueen Mons Casiuksen vuorelta pohjoisessa Orontesjoelle etelässä.[1]

Ugaritin kaupunkikukkulalla on korkeutta 22 metriä ja se kohoaa kohti koillista. Matkaa kukkulalta merenrantaan on 800 metriä. Ugaritin akropoliksella on sateen ja ukkosenjumala Baalin ja ylijumala Elin tai viljanjumala Daganun temppelit. Baalin temppelillä Ugaritissa oli kokoa 16 x 22 metriä. Rakennukseen kuului torni, jonka on oletettu olleen aikanaan noin 18–20 metriä korkea. Temppeliin kuului korotettu tasanne, eteishuone ja pohjoisenpuoleinen cella eli temppelisali. Akropoliksella sijaitsee myös ylipapin ja pappien taloja. Kaupungin länsireunassa noin hehtaarin kokoisella alueella sijaitsee suuri kuninkaanpalatsi sekä pohjoinen- ja eteläinen palatsi. Alue käsittää myös kaupungin vauraamman väestönosan asuintaloja. Sen kohteita ovat esimerkiksi Alabasteriastioiden talo, Rap'anun talo, Rašap'abun talo, Kuninkaan äidin asunto, Pilaritalo, Linnoitusportti, Kuninkaallinen tori ja Palatsikatu. Noin viisi kilometriä varsinaisesta Ugaritista lounaaseen sijaitsee Ras Ibn Hanin niemi, jolta on löydetty kaksi Ugaritin kuningashuoneen kesäpalatsia.[2]

Ugaritin eri rakennuksia saatetaan kutsua palatseiksi tai temppeleiksi, mutta ne ovat silti yleisesti ottaen melko vaatimattomia. Monumentaalisempia rakennuksia paikalta ei ole löydetty.[2]

Kaivaukset

Luettelo Ugaritista heettiläiselle kuninkaalle lähetetyistä lahjoista. Kirjoitus akkadin kielellä.

Ugaritin rauniot löysi maaliskuussa 1928 paikallinen viljelijä. Viljelijä oli kyntäessään törmännyt kivilaattaan, joka oli hautakammion katto. Vuonna 1929 paikalle saapui ranskalaisen arkeologi Claude F. A. Schaefferin johtama tutkimusryhmä. Schaeffer paljasti ryhmineen 22 hehtaarin kokoisen kaupungin jäännökset. Rauniot yhdistettiin muinaiseen Ugaritiin vuonna 1932, kun paikalta löydettiin kirjoitustaulu, joka sisälsi allekirjoituksen "Niqmaddu, Ugaritin kuningas". Ugarit tunnettiin etuudestaan al-Amarnasta ja Marista löydettyjen kirjoitusten perusteella.[3]

Ugaritista tehdyistä löydöksistä tärkeimmät olivat Ugaritin arkistot. Ugaritin arkistoja on löydetty eri puolilta kaupunkia ja niitä on nimetty löytöpaikkojensa mukaan. Arkistoja ovat esimerkiksi Palatsiarkisto, Ylipapin arkisto, Kauppiaiden arkisto ja Loitsupapin arkisto. Suurin osa teksteistä liittyy eri tavoin taloushallintoon. Arkistoista tunnetaan myös eri hallitsijoiden välistä kirjeenvaihtoa. Näiden ohella on runomuotoisia eeppisiä kertomuksia, jumaltarustoa, loitsuja ja rukouksia, maanjakoasiakirjoja ja sanakirjoja. Suurin osa teksteistä on katkelmia laajemmista kirjoituksista, jotka ovat sittemmin hävinneet. Tekstejä on kirjoitettu ugaritin lisäksi akkadiksi, sumeriksi ja hurriksi.[2]

Arkistojen ohella Ugaritin esinelöytöihin lukeutuvat esimerkiksi reliefiveistokset ja patsaat. Veistoksia on löydetty etenkin Baalin ja Daganun temppeleiden lähistöltä. Ehkä tunnetuin niistä on puolitoista metriä korkea Baalia esittäbä reliefisteele. Muita esineitä ovat esimerkiksi korut, yksittäiset kultaesineet, jalometalliset maljat, skarabeit, alabasteriastiat ja keramiikka. Monet löydetyistä esineistä on tuotu Ugaritiin Egyptistä, Mesopotamiasta, Välimeren saarilta tai heettiiläisten ja hurrilaisten mailta pohjoisesta.[2]

Ugaritin esinelöytöjä on Syyriassa Damaskoksen, Aleppon, Latakian ja Tartusin museoissa, sekä Ranskassa Louvren museossa.[2] Ugarit on ollut vuodesta 1999 Syyrian aielistalla Unescon maailmanperintöluetteloon.[4]

Jumalatar Asera[5] kuvattuna pyksiksen palasessa.

Ugaritilainen meikkirasia.

Ras aš-Šamran niemellä on ollut asutusta jo varhaisella kivikaudella 10 000 vuotta sitten, eli jo ennen varsinaisen Ugaritin perustamista. Noin 3000 vuotta ennen ajanlaskun alkua asutus niemimaalla keskittyi sen korkeimpaan osaan, jolla sittempi Ugaritin yläkaupunki sijaitsi. Asutus tuhoutui vuoden 2350 eaa. tienoilla. Mahdollisesti hävityksen taustalla oli jokin Akkadin valtakunnan hallitsijoista. Hävityksen jälkeen paikalle alkoi asettua amorilaisia eli amurruja. Amurrut rakennuttivat kaupungin uudelleen ja Ugarit alkoi kukoistaa vuoden 2000 eaa. paikkeilla.[1]

Ugaritin nousun aikana kehittyivät myös sen kauppareitit Kyprokselle ja Egyptiin. Myöhemmin kasvoivat myös Mesopotamiaan ja Egeanmerelle kulkevat kauppareitit. Mesopotamiaan ei voitu kulkea suoraan Syyrian itäosien aavikkojen halki, vaan kauppareitit kulkivat niin sanotun hedelmällisen puolikuun kaarta pitkin. Merimatka Egyptiin ja Kreetalle oli hieman lyhyempi. Tuon ajan meriliikenne oli hyvin vaarallista. Laivat olivat hauraita eikä määränpäiden välissä ollut hyviä satamia. Egyptissä meriliikenne kulku Memfisiin, jossa pohjoisesta saapuvilla kauppialla oli oma esikaupunkinsa ja Baalin temppeli.[1]

Ugarit joutui sijaintinsa takia tasapainoittelemaan eri suurvaltojen välissä. Kaupunki oli ilmeisesti ajoittain Egyptiläisen ylivallan alainen, mutta sitä ei koskaan johdettu suoraan Egyptistä. Egyptin ohella toinen merkittävä valtakunta Ugaritin kannalta oli Heettiläinen valtakunta. Heettiläisten pääkaupunki Hattuša sijaitsi Ugaritista noin 500 kilometriä pohjoiseen. Valtakuntien välissä Ugarit onnistui säilyttämään vähintään osittaisen autonomiansa ja kulttuurillisen itsenäisyytensä.[1]

Ugaritin hallitsija ẅAmmithtamru I pyysi 1300-luvulla eaa apua Egyptin faarao Amenhotep III:lta heettiläisten hallitsija Suppilumasia vastaan. Ugaritin arkistojen perusteella hieman myöhemmin koettiin sisäistä kuohuntaa ja seuraava hallitsija Niqmaddu II alistui heettiläsiten vasalliksi. Tämä johtui ilmeisesti siitä, että Egyptin Amenhotep IV ei ollut ryhtynyt toimiin Suppilumasia vastaan, joka oli tällä välin kukistanut hurrilaisen valtakunnan ja näiden kannattajavaltiot Syyriassa. Suppilumas hallitsi Ugaritin ohella koko rannikkoa Byblokseen saakka.[1]

Vuoden 1360 eaa. paikkeilla maanjäristys aiheutti merkittäviä tuhoja Ugaritissa. Ugarit rakennettiin järistyksen jälkeen uudelleen ja tällä kertaa entistä loistokaampana. Kaupungille rakennettiin vahvat puolustusvarustukset. Taloja tehtiin hakatuista kivistä ja ylimystö rakennutti holvattuja asumuksia. Heettiläisten poliittinen paine oli edelleen suuri. Kaupungissa oli heettiläinen varuskunta ja se oli heettiläisille merkittävä satama ja kauppapaikka. Ugarit soti heettiläisen hallitsija Muwatallin puolella egyptiläisiä vastaan Qadešin taistelussa vuoden 1274 eaa. paikkeilla. Tämän lisäksi ugaritilaiset osallistuivat myös esimerkiksi egyptiläismielisten kapinoiden kukistamiseen ja heettiläisten merisodankäyntiin Kyprosta vastaan. 1200-luvun eaa. puolivälillä uudeksi voimatekijäksi nousivat assyrialaiset, jotka alkoivat ahdistaa heettiläisiä. Ugarit joutui tukemaan heettiläisiä näiden sodissa tullimaksuin ja lähettämällä sotilaita näiden armeijoihin.[1]

Niin sanotut merikansat hyökkäsivät Ugaritiin vuosien 1194 ja 1186 eaa. välillä. Tarkkaa vuotta ei tunneta. Ugaritin kuningas ẅAmmurapi oli saanut kirjeellä varoituksen merikansoista Kyproksella sijainneen Alašian hallitsijalta. Hänen tiedetään myös pyytäneen apua paitsi Alašialta, mutta myös heettiläisen Karkemišin hallitsijalta.[1] Merikansoja oli Ugaritin ja heettiläisten välillä käydyn kirjeenvaihdon perusteella edeltänyt myös Lähi-itää kohdannut kuivuus ja nälänhätä. Ugarit oli myös lähentynyt Egyptin kanssa, mutta Egyptikään ei lopulta säästynyt tai pystynyt estämään merikansojen hyökkäyksiä[6]. Merikansojen saapuessa Ugaritin laivasto oli ilmeisesti poissa, mahdollisesti jossakin Kyproksen rannikolla. Ugaritin suojana oli näin hyökkäyksen koittaessa vain sen maamuuri. Kaupunki kukistui nopeasti. Seuranneessa hävityksessä sen rakennukset poltettiin.[1] Ugaritin tuho liittyi laajempaan kansainvaellukseen ja hävitykseen Välimeren itärannikolla. Niin sanotuista merikansoista tiedetään kuitenkin varmasti vain vähän.[6] Ugarit ei enää koskaan toipunut tuhostaan. Sen sijaan rannikon voimatekijöiksi kohosivat sittemmin foinikialaiset kaupungit Ugaritin eteläpuolella. Kreikkalaiset rakennuttivat pienen siirtokunnan raunioalueelle 500–300-luvuilla eaa ja he kuitsuivat paikkaa nimellä Leukòs lim, eli Valkoinen satama.[1]

Säilyneistä lähteistä tunnetaan nimeltä muutamia Ugaritin kuninkaista. Kuninkaiden valtakausia tai järjestysnumeroita ei kuitenkaan tunneta täysin varmasti.

• Ammithtamru I, ?–1349 eaa.
• Niqmaddu II, 1349–1315 eaa.
• Arkhalbu, 1315–1313 eaa.
• Niqmepa, 1313–1260 eaa.
• Ammithtamru II, 1260–1235 eaa.
• Ibrianu IV, 1235–1225/20 eaa.
• Niqmaddu III, 1225/20–1215
• Ammurapi, 1215–n. 1190 eaa.

[1]

"Talmiyanun ja Ahatmilkin" kirje ugaritin kielellä.

Koko Ugaritin kaupunkivaltion asukasluku lienee 1200-luvulla eaa ollut noin 25 000. Varsinaisen Ugaritin kaupungin asukasluku on ollut noin 7 500–8 000 henkilöä. Muu väestö eli alueen eri kylissä ja pikkukaupungeissa. Ugaritin väestöllä oli kulttuurillisia sidoksia kanaanilaisiin, mutta heitä ei voida silti pitää aitoina kanaanilaisina. Kulttuurillisesti ja kielellisesti heitä voidaan pitää tarkemmin eri kanaanilaisten etnisten ryhmien ulkokehään kuuluvina. Etelämmästä tulevia kanaanilaisia kohdeltiin Ugaritissa vieraina kansoina. Ulkomaalaisia Ugaritissa olivat hurrilaiset ja mykeneläiset. Ulkomaalaisia kaupunkiin toi kaupankäynti ja diplomaattisuhteet.[7]

Ugaritin kieli kuuluu länsiseemiläisiin kieliin. Kieli oli sukua esimerkiksi foinikialle, puunille ja heprealle. Näistä poiketen se ei kuitenkaan kuulunut varsinaisiin kanaanilaisiin kieliin. Ugaritia voinee luonnehtia muinaiskanaaniksi kanaanilaisten kielten ulkoreunalla. Ugaritia kirjoitettiin nuolenpäämerkeillä omalla aakkoskirjoituksellaan, sekä harvemmin mesopotamialaisella tavukirjoituksella.[8] Ugaritin kirjoitusjärjestelmä tulkittiin periaatteessa jo vuonna 1929, mutta sen teksteihin liittyy edelleen selvittämättömiä seikkoja.[3]

• Tapani Harviainen ja Aarre Huhtala: Baalin palatsi ja kuninkaiden suku : Ugaritin jumaltarut. Gaudeamus, 2017. ISBN 978-952-495-937-7.