Ranskan kieli

Kuten kaikkien muidenkin romaanisten kielten, ranskan juuret ovat latinan kielessä. Ennen roomalaisten invaasiota 58–52 eaa. nykyisen Ranskan alueella asui ennen kaikkea kelttiläisiä kieliä puhuvaa väestöä, joita roomalaiset kutsuivat galleiksi. Muita väestöryhmiä olivat iberit etelässä nykypäivän Espanjan tuntumassa, liguurit Välimeren rannalla ja pienet kreikkalais- ja foinikialaisryhmät.

Nykyranskassa on noin 200 kelttiläisperäistä sanaa, joista useimmat ovat paikannimiä, kasvien nimiä tai sanoja, jotka liittyvät maalaiselämään. Latinasta tuli nopeasti lingua franca gallien asuttamilla alueilla, erityisesti kaupassa, diplomatiassa ja opetuksessa. Latinan puhekieli eli vulgaarilatina, josta nykyranskakin on kehittynyt[14], erosi huomattavasti niin sanotusta klassisesta latinasta, jolla esimerkiksi Cicero kirjoitti teoksensa.

200-luvulta alkaen Länsi-Eurooppaan tuli idästä germaanisia miehittäjiä, joista jotkut asettuivat Galliaan. Ranskan kielen kehitykselle tärkeimpiä olivat frankit Pohjois-Ranskassa, alemannit nykyisen Saksan rajan tuntumassa, burgundit Rhône-joen laaksossa ja visigootit Akvitaniassa. Ranskan maan ja kielen nimi johtuu frankeista, jotka tosin alkujaan puhuivat länsigermaanista kieltä, mutta alkoivat pian itsekin puhua samaa latinan kansanomaista murretta, josta satoja vuosia kestäneen roomalaisvallan aikana oli jo tullut maan väestön valtaenemmistön kieli.[15] Näiden väestöryhmien germaaninen kieli tosin vaikutti alueella puhuttuun latinaan, erityisesti ääntämiseen, lauseoppiin ja sanastoon; arviolta 15 prosenttia nykyranskan sanoista perustuu germaanisiin lainasanoihin, erityisesti sotilastaktiikkaan ja sosiaaliseen elämään liittyvät termit.

Kielitieteessä keskiajan ranska jaetaan kolmeen maantieteelliseen alaryhmään. Suurimmat ovat langue d’oïl ja langue d’oc, joiden lisäksi kolmantena on frankoprovensaali, jota pidetään näiden ”sekamuotona”, koska siinä ei kahdesta muusta variantista poiketen esiinny omia tunnusmerkkejä.

Eniten frankkien invaasio vaikutti oïl-kieleen (langue d'oïl), jonka nimi tulee ranskan kyllä-sanan vanhasta äänneasusta oïl (nykyranskaksi oui). Tähän kieleen kuuluu muun muassa picard, valloni, normandi ja francien. Kun frankkien kuningas Klodvig kääntyi kristinuskoon vuonna 498, frankkien mahti vahvistui suurimmassa osassa Pohjois-Galliaa ja ranskan kieli kehittyi näiden murteiden yhteensulautumaksi. Englannissa Vilhelm Valloittajan vuonna 1066 tekemän valloituksen jälkeen puhuttua varianttia kutsutaan anglonormanniksi tai vanhemmissa lähteissä myös anglo-normannilaiseksi kieleksi[16]. Tänä aikana myös englannin kieleen tuli suuri joukko ranskalaisperäisiä lainasanoja. Ranskan pohjoisosien ranskan kielen ja sen lähimmän edeltäjän, francien’in, ääni- ja muoto-oppi on kauimmaksi erkaantunut latinan kielestä.

Etelä-Ranskassa ja Pohjois-Espanjassa samaan aikaan puhutusta kielestä käytettiin nimeä langue d’oc (oc’in kieli). Myös se on saanut nimensä kyllä-sanan sikäläisen vastineen oc mukaan. Nykyään se tunnetaan nimellä oksitaani, ja se käsittää useita murteita kuten provensaalin.[15] Oksitaania on opetettu peruskoulussa vuodesta 1982 alkaen, mutta kieli ei ole levinnyt laajalle. Joissakin Etelä-Ranskan kaupungeissa, kuten Toulousessa, ranskankielisten rinnalla on myös oksitaaninkielisiä kadunnimikylttejä.

Suuri joukko kelttiläisiä kieliä puhuvia ihmisiä muutti 400-luvulta 700-luvulle anglosaksien invaasion takia Englannista Kanaalin yli Bretagneen. Vaikka heidän kielensä bretoni ei periydykään gallien ennen roomalaisten tuloa puhumasta kielestä, sekin kuuluu kelttiläiseen kieliryhmään.

Viikingit saapuivat Ranskaan 800-luvulla ja valloittivat Normandian. Siellä he omaksuivat pian alueella ennestään puhutut langue d’oïlin murteet, johon heidän aikaisemmin puhumastaan kielestä jäi vain joitakin yksittäisiä sanoja muun muassa merenkulun sanastoon. Vilhelm Valloittajan Englannin-miehityksen 1066 seurauksena kehittyi erityinen anglonormannilainen murre tai kieli, jota puhuttiin aina 1300-luvulle asti, jolloin Englannin porvaristo ja aatelisto ryhtyivät puhumaan englantia. Vaikka normannien Englannin valloituksella ei ollut ranskan kielen kehitykseen paljon vaikutusta, se vaikutti sitäkin enemmän englannin kielen kehitykseen. Yli kaksi kolmasosaa yhteisestä sanavarastosta englannin kanssa on tullut ranskan kielen kautta.

Ranskaan tuli lainasanoja myös arabian kielestä, erityisesti ylellisyys- ja kauppatavaroiden, kuten mausteiden, nimiä sekä luonnontieteiden ja matematiikan termejä.

Ranskankielinen STOP-liikennemerkki Quebecissä Kanadassa.

Vanhin säilynyt ranskankielinen teksti, joka selvästi poikkeaa latinasta, on vuonna 842 tehty Strasbourgin valat. Ranskan kielen kehitysvaihetta tästä 1300-luvulle saakka sanotaan tavallisesti muinaisranskaksi (ransk. ancien français). Tuolta ajalta ovat peräisin monet tunnetut chanson de geste’t, trubaduurien runot Kaarle Suuren upeudesta ja ristiretkiin osallistumisesta. Tällöin Pariisi oli jo maantieteellistä ja taloudellisista syistä keskeinen paikka, mikä lopulta johti siihen että Pariisin alueen ranskasta, jota kutsutaan myös francien’iksi, kehittyi ranskan kieli.

Ranskan sijataivutus hävisi lopullisesti 1300-luvulla. Kielen kehitysvaihetta tämän jälkeen kutsutaan keskiranskaksi (ransk. moyen français). Tämä on siirtymävaihetta muinais- ja nykyranskan välillä. Tällöin useimmat taivutukset yksinkertaistuivat merkittävästi. Tämän ajan kirjallisuus on etupäässä käännöksiä antiikin kirjallisuudesta. Vuonna 1539 Frans I määräsi ranskan latinan sijaan viralliseksi hallintokieleksi ja kuninkaan hovin kieleksi. Tähän aikaan sijoittuu myös monien loppukonsonanttien häviäminen puhuttujen kielten sanojen lopusta, mutta kirjoituksessa ne säilyivät. Ranskan oikeinkirjoitus alkoi suurelta osalta perustua pikemminkin sanojen etymologiaan kuin niiden nykyiseen ääntämykseen. Tänä aikana sanastoa rikastutti suuri joukko uudissanoja ja lainoja. Reaktio tätä vastaan tuli 1600-luvulla, minkä ajan ranskaa sanotaan yleensä klassiseksi ranskaksi (ransk. français classique). Tänä aikana kieltä puhdistettiin voimakkaasti tutkimattomista termeistä, ja kielelle muodostettiin yhtenäiset kielioppisäännöt. Tätä aikaa leimaa myös suuri normatiivisuus; ranskasta tuli valtion asia, ja sosiaaliset ja paikalliset murteet saivat kielteisen leiman. Monet kielitieteilijät kutsuvat jo 1600-luvun ranskaa nykyranskaksi (ransk. français moderne). Tekstit tältä vuosisadalta (esimerkiksi Pierre Corneillen ja Jean Racinen näytelmät) ovat nykyranskalaisellekin helposti ymmärrettäviä, vaikkakin synonyymit ja variantit loistavat poissaolollaan. Voidaan sanoa, että ranskasta tuli sanaköyhä kieli.

Vuonna 1634 Richelieu perusti Ranskan akatemian (Académie française) ranskan kielen viralliseksi kielenhuoltoviranomaiseksi ja puhdistamaan kielen vieraista vaikutteista. Akatemia toimii vielä nykyäänkin, ja siinä on 40 eliniäksi valittua jäsentä, joiden tehtävä on valvoa kieltä ja sopeuttaa mahdolliset lainasanat kieleen.

1600-luvulta 1800-luvulle ranska oli Euroopan lingua franca taiteessa, kirjallisuudessa ja diplomatiassa. Esimerkiksi hallitsijat Preussin Fredrik II Suuri ja Venäjän Katariina II eivät vain käyttäneet ranskaa kirjoituksissa ja puheissa, vaan Fredrik II jopa katsoi, että ranska oli ylivoimainen kotimaassaan puhuttuun saksaan verrattuna. Ranskan siirtomaavalta levitti kieltä kaikkiin maailman kolkkiin, erityisesti Afrikkaan, Québeciin ja Länsi-Intiaan.

Akatemian työn, koulutusjärjestelmän, valtion vahvan kontrollin ja tiedotusvälineiden vaikutuksen vuoksi ranskan yleiskieli on levinnyt koko Ranskaan syrjäyttäen paljolti murteet. Edelleenkin on suuria eroja murteiden poikkeavissa ääntämisissä ja sanastossa.

Nykypäivän Ranskassa käydään keskustelua kielen suojelemiselta englannin kielen lainasanoja vastaan. Laki määrää, että mainoksissa pitää olla ranskankielinen käännös ulkomaalaisista kielistä, ja radioissa on kiintiöt ranskankieliselle musiikille (vähintään 40 %). Alueellisilla eturyhmillä on myös eriasteista painostusta murteiden säilyttämiseksi.

Ranska on yksi Euroopan unionin virallisista kielistä ja yksi kolmesta Euroopan komission työkielestä.[17] Sen merkitys unionissa on kuitenkin vähentynyt. Vielä vuonna 1994 EU-suurlähettiläiden kokouksissa 2/3 asiakirjoista tehtiin ranskaksi, mutta jo vuonna 2000 sama 2/3 tehtiin englanniksi.[17] Ranskan valta-asema unionissa hävisi lopullisesti Itä-Euroopan maiden mukaan vuonna 2004 liittymisen jälkeen, koska niissä ei ollut perinteitä ranskan kielen opiskelulle, vaan siellä osattiin muita kieliä paremmin.[17]

Diplomaattisissa instituutioissa ranskalla on edelleen vahva asema: se on yksi YK:n kuudesta virallisesta kielestä, ja sitä käytetään pää- tai työskentelykielenä useissa organisaatioissa, kuten Natossa, OECD:ssä ja Unescossa.[17]

Ranskan kielen levinneisyys.

  ranska äidinkielenä

  ranska hallinnon kielenä

  ranska kulttuurisesti merkittävä kieli

  ranskankielisiä vähemmistöjä

Ranskan kieli oli aina 1300-luvulta 1920-luvulle asti eniten käytetty kieli kansainvälisissä viestintä- ja kommunikaatiotilanteissa ja etenkin diplomatian kielenä. Asema oli vahva ensin Euroopassa ja 1600-luvun jälkeen myös muualla maailmassa. Ranskalaisia sanoja esiintyi siitä syystä runsaasti myös muissa kielissä. Eniten ranskan kielestä vaikutteita saanut kieli on englannin kieli, joka edelleen sisältää ranskankielisiä sanoja ja ranskalaisia ilmauksia.

Arvoilta noin 220 miljoonaa ihmistä puhuu päivittäin ranskaa. Äidinkielenään ranskaa käyttää arviolta noin 77 miljoonaa ihmistä. Toisena kielenään ranskaa käyttää arviolta noin 87 miljoonaa ihmistä. Ranskankieliseen eli frankofoniseen maailmaan kuuluu maita ja alueita lähes jokaisesta maanosasta, pitkälti Ranskan siirtomaa-ajan seurauksena. Ranskaa puhuvien määrää on vaikea kovin tarkasti arvioida, mutta se kuuluu silti kymmenen puhutuimman kielen joukkoon. Opetuskielenä se on jo toisella sijalla englannin jälkeen.[18]  

Ranska on myös yksi Euroopan unionin 21:stä virallisesta kielestä.  

Se, kuinka tärkeäksi ranskan kielen asema muuttuu tulevaisuudessa, riippuu ennen kaikkea Afrikan koulutustilanteen kehityksestä. Mikäli koulutustaso nousee odotetusti, ranskaa puhuvien määrä saattaa kasvaa tulevien vuosien varrella arvioista riippuen jopa 276 miljoonasta yli 700 miljoonaan[18].[19]

Ranskaa opetetaan lukuisissa yliopistoissa ympäri maailman. Ranskan kielellä on tärkeä ja vahva asema niin diplomatian, journalismin, oikeuden, kuin yliopistojen ja tieteen eri aloilla. Ranskaa pidetään yhtenä maailmankielenä.

Muun muassa englanninkielisessä Kanadassa, Britanniassa sekä Irlannissa ranskaa opetetaan ensimmäisenä vieraana kielenä. Australiassa japanin kielen opetus ohittaa ranskan, Yhdysvalloissa espanjan kielen opetus. Investointipankki Natixis arvioi Forbes-lehden artikkelissa, että ranskasta saattaa kehittyä jo vuoteen 2050 mennessä maailman puhutuin kieli. Tietyillä maantieteellisillä alueilla väestönkasvu on hyvin nopeaa, mikä selittäisi puolestaan voimakasta kasvua tulevaisuudessa. Tämä koskee etenkin Saharan eteläpuolista Afrikkaa.[20]

Euroopassa ranska on väestön valtaosan äidinkieli Ranskassa, Monacossa, Belgian Valloniassa ja Brysselin alueella, Sveitsin ranskankielisissä osissa sekä Italiassa Aostan laaksossa. Huomattava ranskankielinen väestö löytyy myös Luxemburgista, jossa ranska on lisäksi tärkeä hallintokieli. Se on Euroopan unionin neljänneksi yleisin äidinkieli heti saksan, englannin ja italian jälkeen. [21] Ranska on myös kolmanneksi ymmärretyin kieli EU:ssa englannin ja saksan jälkeen.

Ranskassa kieli sai perustuslaissa virallisen kielen aseman vasta vuonna 1992[22], vaikka Villers-Cotterêts'n määräys tekikin siitä virallisten dokumenttien kielen jo vuonna 1539. Ranskaa on käytettävä virallisissa valtion julkaisuissa, julkisessa koulutuksessa ja laillisissa sopimuksissa. Jopa mainoksissa on oltava ranskankielinen käännös ulkomaisille sanoille. Ranskaa puhuu 99 prosenttia väestöstä.

Belgiassa ranska on virallinen kieli Valloniassa ja Brysselissä. Se on toinen maan virallisista kielistä hollannin lisäksi. Ranskan kieltä puhuu noin 40 prosenttia maan väestöstä. Brysselissä valtaosa väestöstä puhuu ranskaa joko kotikielenään (40 %) tai lingua francana (45 %).[23]

Ranska on yksi Sveitsin neljästä virallisesta kielestä ja sitä puhutaan etenkin maan länsiosassa (Suisse romande). Ranskankielisiä asuu silti koko maassa. Sveitsinranska eroaa hieman Ranskan ja Belgian varianteista. Vuoden 1970 jälkeen ranskan kieli on kasvattanut asemaansa Sveitsissä. Vaikka ranskaa puhuu äidinkielenään vain 20 prosenttia, väestöstä jopa 50,4 prosenttia osaa ranskan kieltä.[24]

Italiassa Aostan laaksossa ranska on ollut virallisena hallintokielenä jo vuodesta 1536, siis kolme vuotta aikaisemmin kuin Ranskassa.[25] Fasistisen hallituskauden aikana 1922–1945 ranskan kielen asema heikkeni, sillä ranskankieliset koulut lakkautettiin. Nykypäivänä ranskaa opetetaan kouluissa tuntimääräisesti yhtä paljon kuin italiaa, joten suurin osa alueen väestöstä puhuu tai ymmärtää sitä. Italiaa puhutaan arkikielenä, ranskaa taas käytetään kulttuuritapahtumissa.

Ranska on yksi Luxemburgin virallisista kielistä saksan ja luxemburgin kielen rinnalla. Sitä käytetään enimmäkseen hallintokielenä ja kommunikointiin ulkomaalaisten kanssa.

Iso-Britannian kouluissa ranska on suosituin vieras kieli. Jerseyn saarella on olemassa oma variantti ranskan kielestä, Jersey Legal French, joka on virallisen kielen asemassa. Sitä käytetään kuitenkin vain hallinnollisesti. Romaniassa, Kreikassa, Italiassa, Hollannissa ja Portugalissa ranska on opetetuin vieras kieli englannin jälkeen.[26]

Kanadassa ranska on toiseksi yleisin kieli englannin jälkeen. Molemmat ovat liittovaltion virallisia kieliä.[7] Väestöstä yli 20 prosenttia eli 7 miljoonaa ihmistä puhuu ranskaa äidinkielenään vuoden 2011 laskennan mukaan.[27]

Maantieteellisesti Kanadan suurimmassa provinssissa eli Quebecin provinssissa ranska on ainoa virallinen kieli vuonna 1977 voimaan tulleen ranskan kielen asemaa koskevan lain (engl. Charter of the French Language, ransk. Charte de la langue française) seurauksena. Ensimmäisenä, toisena ja vieraana kielenä ranskaa puhuvat muodostavat yhteensä 90 prosenttia provinssin väestöstä. Heistä lähes 80 prosenttia eli 6 miljoonaa quebeciläistä puhuu ranskaa äidinkielenään vuoden 2011 tietojen mukaan. Quebecissä sijaitseva Montreal on maailman neljänneksi suurin ranskankielinen kaupunki, jos mukaan lasketaan vain ranskaa äidinkielenään puhuvat asukkaat.

Myös Luoteisterritorioissa (engl. Northwest Territories, ransk. Territoires du Nord-Ouest), Nunavutissa ja Yukonissa ranska on virallinen kieli. New Brunswick ja Manitoba ovat ainoat Kanadan provinssit, joissa englanti ja ranska yhdessä ovat virallisia kieliä. Ontariossa ranska ei ole virallinen kieli, vaikka siellä puhutaan eniten ranskaa Quebecin jälkeen. Myös muissa Kanadan provinsseissa käytetään jonkin verran ranskaa, esimerkiksi Prinssi Edwardin saarella ja Nova Scotiassa. Ranska ei kuitenkaan ole niiden virallinen kieli.

Yhdysvaltain väestönlaskentaviraston (engl. United States Census Bureau) vuoden 2011 tietojen mukaan ranska on Yhdysvalloissa neljänneksi käytetyin kieli englannin, espanjan ja kiinan jälkeen. Ranska on toiseksi puhutuin kieli tietyissä osavaltioissa kuten Louisianassa, Mainessa, Vermontissa ja New Hampshiressa. Louisianassa puhutaan useita ranskan variantteja. Siellä yli 194 000 asukasta on ilmoittanut ranskan yleisimmäksi kotikielekseen (US Census Bureau'n vuoden 2000 tietojen mukaan).[28]

Haitissa ranska on virallinen kieli yhdessä haitin kreolin kanssa. Ranskaa käytetään kouluissa, virastoissa ja liike-elämässä. Myös kirkon kieli on ranska.

Ranskaa sekä ranskaan perustuvia kreolikieliä puhutaan seuraavilla Karibianmeren saarilla: Martinique, Guadeloupe, Saint Martin ja Saint Barthélemy. Ranska toimii virallisena kielenä myös Ranskan Guayanassa (Etelä-Amerikassa) sekä New Foundlandin etelärannikon edustalla sijaitsevassa Saint-Pierre ja Miquelonissa. Nämä alueet ovat Ranskan tasavaltaan kuuluvia hallintoalueita, joten ne ovat myös osa Euroopan unionia.

Ranska on yhä virallisena kielenä monissa Afrikan maissa[7], jotka ovat aikoinaan olleet Ranskan tai Belgian siirtomaita. Niissä kuitenkin vain pieni osa väestöstä, pääasiassa osa kaupunkien yläluokasta, puhuu sitä äidinkielenään, mutta paljon useammat osaavat sitä sujuvasti toisena kielenään.[15]

Ranskankielisten maiden Organisation Internationale de la Francophonie -yhteistyöjärjestön vuonna 2014 julkaiseman arvion mukaan noin 38 prosenttia maailman ranskaa osaavista ihmisistä asuu Afrikassa. Organisation Internationale de la Francophonie -järjestön tekemän arvion mukaan vuonna 2014 maailman 274 miljoonasta ranskaa osaavasta ihmisestä 105 miljoonaa asui Afrikan mantereella. Edellä mainittuun arvioon on otettu mukaan henkilöt, joiden ikä on kymmenen vuotta tai enemmän ja jotka osaavat lukea ja kirjoittaa ranskaa.[29] 

Niissä 21:ssä itsenäisessä Afrikan valtiossa, joissa ranska on ainoa tai rinnakkainen virallinen kieli, yhteenlaskettu väkiluku oli 308 610 000 henkilöä vuonna 2016. Ranskaa puhutaan toisena kielenä myös niissä Afrikan maissa, joissa se ei ole virallinen kieli. Näin on esimerkiksi Algeriassa [30]. Toisaalta koko väestö ei välttämättä osaa ranskaa niissäkään maissa, joissa ranskan kieli on virallisena kielenä.

Koska Afrikan maat ovat monikielisiä, ranskaa käytetään lingua francana Afrikan mantereella. Tällainen asema sillä on käytännön syistä ja arvovallan vuoksi tietyissä sosiaalisissa tilanteissa. Esimerkiksi Länsi-Afrikan sisämaassa sijaitsevassa Burkina Fasossa ranska on virallinen kieli, jolla kirjoitetaan lait ja viralliset tiedotteet. Se on hallinnon, politiikan, tiedotusvälineiden ja kirjallisen kulttuurin kieli. Ranskan arvovallasta huolimatta vain alle viidennes Burkina Fason väestöstä ymmärtää ranskaa. Monissa Afrikan maissa vallitsee tämän tyyppinen tilanne, jossa yhtä kieltä käytetään kaikissa virallisissa yhteyksissä, kun taas muita kieliä käytetään esimerkiksi vain arkikeskustelussa.

Länsiafrikkalainen Mauritania ja Intian valtamerellä sijaitseva Mauritius ovat toisaalta esimerkkejä afrikkalaisista valtioista, joissa ranskaa käytetään, vaikkei sillä olekaan virallisen kielen asemaa. Mauritaniassa vain viisi prosenttia väestöstä on ranskan kielen taitoisia. Ranskaa käytetään silti edelleen hallinnon kielenä. Mauritiuksen kansalliskielenä pidetään ranskaan pohjautuvaa kreolia, jota suuri osa väestöstä puhuu kotonaan. Virallinen kieli ja samalla hallinnon kieli on englanti, mutta muuten työelämässä ja kouluissa puhutaan englantia ja ranskaa. Lisäksi Mauritiuksella puhutaan aasialaisia kieliä.[31]

Ranskan kieli on koko Afrikan nopeimmin kasvava kieli. Afrikan väestönkasvun ja afrikkalaisten koulutuksen lisääntyessä maailman ranskaa osaavien ihmisten määrän ennustetaan nousevan 700 miljoonaan vuoteen 2050 mennessä.

Nopean väestökehityksensä ansiosta Afrikka on avainasemassa, kun arvioidaan ranskan kielen levinneisyyttä nyt ja tulevaisuudessa. Yhdistyneiden kansakuntien ennusteen mukaan pelkästään Saharan eteläpuolisessa Afrikassa elää yli 2 miljardia ihmistä vuonna 2050. Tällä alueella on maita, joissa ranskaa osataan ja käytetään laajasti (miljoonia ranskankielentaitoisia per maa). Tällaisia ranskan kielen kannalta merkittäviä Saharan eteläpuolisia maita ovat muun muassa Kamerun, Kongon demokraattinen tasavalta, Kongon tasavalta, Mali ja Senegal.

Ranska on virallinen kieli Kongon demokraattisessa tasavallassa, jossa Organisation Internationale de la Francophonie -järjestön arvion (2014) mukaan ranskaa osaavia henkilöitä asuu 33 222 000, mikä on noin 44 prosenttia maan väestöstä.[32] Kongon demokraattinen tasavalta on maailman suurin ranskaa osaava kansakunta. Siellä ranskaa käytetään toisena kielenä ja lingua francana maan satojen muiden kielten ohella.

Tunisiassa julkishallinto on voimakkaasti edistänyt arabian kielen asemaa 1990-luvulta lähtien, mutta ranskan kieltä käytetään edelleen liike-elämän, lääketieteen ja kulttuurin kielenä. Ranskan kielen taito on Tunisiassa yhä merkki ylempään sosiaaliluokkaan kuulumisesta, vaikka arabia on Tunisian ainoa virallinen kieli.[33] Marokossakaan ranska ei ole virallinen kieli. Marokossa on kuitenkin tieteenaloja, joilla korkeakouluopetusta tarjotaan vain tai pääosin ranskaksi. Näitä aloja ovat luonnontieteet sekä oikeus-, talous-, ja yhteiskuntatieteet. Enemmistö marokkolaisista osaa puhua ranskaa, mutta vain noin kolmannes heistä osaa lukea ja kirjoittaa sitä.Marokon, ja sen naapurimaan Algerian viralliset kielet ovat arabia ja berberi.[34][35]

Ranskan siirtomaa-aikana Ranskan Indokiinassa (nyk. Vietnam, Laos, Kambodža) käytettiin virallisena kielenä ranskaa. Sitä käytetään yhä hallinnon kielenä Laosissa ja Kambodžassa, mutta sen vaikutus on vähentynyt.[36] Siirtomaa-ajan Vietnamissa lähinnä eliitti puhui ranskaa. Palvelusväki käytti ranskaan pohjautuvaa pidgin-kieltä (Tây Bồi), joka on jo hävinnyt. Nykyään ranskan asema Vietnamissa on heikentynyt, mutta eliitti ja vanhempi sukupolvi käyttävät sitä yhä toisena kielenään. Lisäksi ranskaa käytetään Vietnamissa diplomatian kielenä. Nämä kolme entistä Ranskan Indokiinan valtiota ovat kaikki OIF:n virallisia jäseniä.[37]

Ranska on virallisena kielenä Vanuatulla sekä Ranskalle kuuluvissa Uudessa-Kaledoniassa, Ranskan Polynesiassa ja Wallisin ja Futunan yhteisössä. Vanuatulla 45 prosenttia väestöstä osaa puhua ranskaa[38]. Uudessa-Kaledoniassa[39] ja Ranskan Polynesiassa[40] ranskaa osaavia on 97 ja 95 prosenttia. Myös Wallisin ja Futunan yhteisössä suurin osa väestöstä osaa puhua ranskaa.[41]

Libanon oli 1900-luvun alkupuolella Ranskan hallinnassa. Libanonissa käytetään edelleen ranskaa joissakin tilanteissa. Ainoa virallinen kieli on arabia. Ranskalle on kuitenkin määritelty laissa tilanteet, joissa sitä voidaan käyttää.[42] Ranskaa käytetään myös esimerkiksi tiekylteissä ja virallisissa rakennuksissa arabian rinnalla. Tämän lisäksi ranskaa opetetaan paljon toisena kielenä kouluissa. Libanonissa puhutaan toisena kielenä sekä ranskaa että englantia. Ranskan ja englannin puhujia on noin 40 prosenttia väestöstä. Englantia käytetään kuitenkin nykyään enemmän kuin ranskaa, mutta melkein puolet koululaisista käy ranskankielistä koulua, joissa opetetaan matematiikkaa sekä tiedeaineita ranskaksi. Ranskan kielen käyttäminen vaihtelee alueen ja sosiaalisen aseman mukaan.

Syyriassa ranskaa käyttävät vain jotkut eliittiin ja keskiluokkaan kuuluvat henkilöt. Israelissa sen sijaan on merkittävä ranskankielinen yhteisö, sillä Israeliin on muuttanut paljon Ranskan juutalaisia. Yhdistyneissä arabiemiirikunnissa ja Qatarissa ranskan puhujia on vain vähän. Ranskaa puhuvat lähinnä sellaiset henkilöt, joilla on yritys- tai perhesuhteita ranskankielisiin maihin. Tästä huolimatta Yhdistyneet arabiemiirikunnat on OIF:ssä tarkkailijavaltiona ja Qatarilla on myös erityinen asema OIF:ssä.

Ranskan substantiiveilla on kaksi sukua, maskuliini ja feminiini. Sanan sukua ei pysty päättelemään sanan ulkomuodosta varmasti; tosin tietyt päätteet liittyvät yleensä tiettyyn sukuun. Myös jotkin merkitykset vaikuttavat sanan sukuun, esimerkiksi useimmat maat ovat feminiinejä ja kielet maskuliineja. Sanan suku vaikuttaa yksikössä artikkelien valintaan ja adjektiivien taipumiseen.

Monikko muodostetaan kirjoitetussa kielessä useimmiten lisäämällä sanan loppuun pääte -s, mutta joskus myös -x. Tätä monikon päätettä ei kuitenkaan äännetä, vaan puheessa monikon erottaa yksiköstä useimmiten vain artikkeli (kielioppi), jonka ääntäminen muuttuu s-päätteen takia, toisin kuin nominien (artikkelien e-kirjain äännetään yksikössä ö:nä ja monikossa e:nä, monikkoartikkelin s-kirjain äännetään vain jos seuraava sana alkaa vokaaliäänteellä).

Ranskassa on käytössä kuusi artikkelia. Maskuliinin epämääräinen yksikkö un, feminiinin vastaava une, näitä vastaavat määräiset artikkelit le, la ja vokaalilla tai vokaalisella h:lla alkavan sanan edessä l'. Monikossa ei artikkelin osalta tehdä eroa sanan suvun mukaan, vaan määräinen les tai epämääräinen des on käytössä, oli sanan suku mikä tahansa.

Ranskassa adjektiivit taipuvat pääsanansa mukaan suvussa ja luvussa (päätteet ovat -e, -s ja -es) ja ne ovat usein pääsanan jäljessä kuten romaanisissa kielissä yleensä. Monet yleisimmistä adjektiiveista, jotka ovat usein myös lyhyitä, tulevat kuitenkin sanan eteen. Adjektiivien vertailumuotoja muodostetaan sanoilla plus (enemmän) ja moins (vähemmän). Komparatiivi muuttuu superlatiiviksi lisäämällä eteen määräinen artikkeli.

Persoonapronomineissa erotetaan maskuliini ja feminiini yksikön ja monikon kolmannessa persoonassa. Myös monilla indefiniittipronomineilla on sekä maskuliininen että feminiininen muoto. Possessiivipronominit eivät taivu omistajan vaan omistettavan asian suvun ja luvun mukaan.

Ranskassa ei ole sijataivutusta. Ainoastaan pronomineilla on eri muodot riippuen siitä, ovatko ne subjektina vai objektina tai muuna lauseenjäsenenä.

Ranskankielinen kerjäämisen kieltävä kyltti

Ranskan verbioppi on hyvin rikasta, kuten muidenkin romaanisten kielten. Erilaisia verbimuotoja tunnetaan 22, joskin on tulkinnanvaraista, mitä niistä täytyy pitää erillisenä muotoja ja missä ero ilmaistaan eri tavoin.

Ranskan verbit taipuvat neljässä moduksessa: indikatiivissa, konditionaalissa, imperatiivissa ja subjunktiivissa. Eri moduksissa on eri määrä aikamuotoja; jokaisessa moduksessa kuitenkin puolet aikamuodoista on apuverbin avulla muodostettavia liittomuotoja. Lisäksi verbeillä on nominaalimuotoja kaksi erilaista infinitiiviä, kaksi erilaista partisiippia sekä kaksi erilaista gerundia.

Konditionaali ilmaisee ehdollista tekemistä, kuten muissakin kielissä. Sivulauseessa täytyy käyttää imperfektiä, kuten ruotsissa ja englannissa, eikä konditionaalia, kuten suomessa.

Subjunktiivi on verbimuoto, joka toisinaan suomennetaan konditionaalilla. Sitä käytetään tiettyjen alistuskonjunktioiden jälkeen tai ilmaisemassa puhujan subjektiivista mielipidettä. Esimerkiksi: Je connais les rues de Paris bien que je n'aie pas visité Paris, tunnen Pariisin kadut, vaikka en ole käynyt Pariisissa ja il est mieux que tu ne me parles pas, on parasta, ettet puhu minulle.

Kuten muissakin sukulaiskielissä, ranskassa on olemassa aktiivi ja passiivi. Passiivi muodostetaan être-apuverbillä ja pääverbin partisiipilla. Kaikkia aikamuotoja ja moduksia voi käyttää sekä aktiivissa että passiivissa.

Eri moduksissa on seuraavat aikamuodot:

• Indikatiivi (indicatif):
  • Yksinkertaiset aikamuodot: Preesens (présent), imperfekti (imparfait), "yksinkertainen perfekti" (passé simple) ja futuuri
  • Liittomuodot: Passé composé eli perfekti, pluskvamperfekti (plus-que-parfait), "aikaisempi perfekti" (passé antérieur) ja liittofutuuri (futur antérieur)
• Subjunktiivi (subjonctif):
  • Yksinkertaiset aikamuodot: preesens ja imperfekti
  • Liittomuodot: perfekti (passé) ja pluskvamperfekti
• Konditionaali (conditionnel):
  • Yksinkertainen aikamuoto: preesens
  • Liittomuoto: perfekti
• Imperatiivi: Preesens

Puhekielessä passé simple on pitkälti jäänyt pois käytöstä ja korvataan yleensä passé composé:lla. Kirjoitetussa kielessä se sen sijaan on edelleen varsin yleinen. Sen sijaan subjunktiivin imperfekti ja pluskvamperfekti ovat jo käyneet kirjoitetussakin kielessä vanhahtaviksi ja harvinaisiksi.

Ranskan verbit voidaan jakaa kolmeen konjugaatioon eli taivutusluokkaan. I konjugaatioon kuuluvat säännölliset -er-loppuiset verbit (pois lukien aller). II konjugaatioon kuuluvat säännölliset -ir-loppuiset verbit. Kaikki muut verbit, mukaan lukien epäsäännölliset, kuuluvat III konjugaatioon.

Seuraavassa esimerkiksi säännöllisen I konjugaation verbin parler 'puhua' taivutus:

• Partisiipin preesens: parlant
• Partisiipin perfekti: parlé

Ranskan kielen kardinaalilukusanat ovat taipumattomia. Luvut 70:stä eteenpäin muodostetaan Ranskassa puhutussa ranskassa erikoiseen tapaan. Luvut 70–79 ilmaistaan sanomalla 60, 10–19 (esimerkiksi luku 75 on soixante-quinze eli ”kuusikymmentä-viisitoista”). Luvut 80–99 ilmaistaan luvulla quatre-vingt (kahdeksankymmentä, kirjaimellisesti neljä-kaksikymmentä) ja 1–19. Sveitsissä ja Belgiassa sanotaan septante (70) ja nonante (90). Sveitsinranskassa luku 80 on huitante.

Sana million (miljoona) ja sitä suurempien lukujen nimitykset ovat ranskassa substantiiveja ja taipuvat monikossa.

Järjestysluvut muodostetaan useimmiten lisäämällä lukusanan perään -ième, ja ne taipuvat suvun mukaan. Tärkeitä poikkeuksia ovat neuvième eli yhdeksäs (ei *neufième), cinquième eli viides (ei *cinqième) ja e-loppuiset numeraalit, joiden e-pääte katoaa järjestysluvuissa, esim. trentième eli kolmaskymmenes (eikä *trenteième).

• 1-10 : un, deux, trois, quatre, cinq, six, sept, huit, neuf, dix.
• 11-19 : onze, douze, treize, quatorze, quinze, seize, dix-sept, dix-huit, dix-neuf.
• 20, 21, 22, 23,...,29 : vingt, vingt et un, vingt-deux, vingt-trois,..., vingt-neuf.
• 30, 31, 32, ... : trente, trente et un, trente-deux, ...
• 40 : quarante
• 50 : cinquante
• 60 : soixante
• 70, 71, 72, ... : soixante-dix, soixante et onze, soixante-douze, ...
• 80, 81, 82, ... : quatre-vingts, quatre-vingt-un, quatre-vingt-deux, ...
• 90, 91, 92, ... : quatre-vingt-dix, quatre-vingt-onze, quatre-vingt-douze, ...
• 100 : cent
• 200 : deux cents
• 201 : Deux cent un
• 1000 : mille
• 2000 : deux mille
• 2001 : deux mille un
• 10 000 : dix mille
• 100 000 : cent mille
• 1 000 000 : un million
• 2 000 000 : deux millions
• 10 000 000 : dix millions
• 100 000 000 : cent millions
• 1 000 000 000 : un milliard
• 2 000 000 000 : deux milliards

• 5 421 832 193 : cinq milliards quatre cent vingt et un millions huit cent trente-deux mille cent quatre-vingt-treize

Ranskan perussanajärjestys on SVO, eli subjekti-verbi-objekti.

Kysymyslause voidaan muodostaa käänteisen sanajärjestyksen avulla, jos subjektina on pronomini: est-ce ton nouveau chapeau – onko tämä uusi hattusi (kirjaimellisesti: on-se uusi hattusi), tai muussa tapauksessa lisäämällä verbin jälkeen pronomini: Ce chapeau est-il à toi? (kirjaimellisesti: tämä hattu on-se sinun?). Vaihtoehtoisesti kysymyslause voidaan muodostaa lisäämällä lauseen alkuun sanat ”Est-ce que”, esimerkiksi: Est-ce que ce chapeau est à toi? (kirjaimellisesti: onko se niin, että tämä hattu on sinun?). Nykyisessä puhekielessä ainoa erottava tekijä väite- ja kysymyslauseiden välillä on usein vain kysymyslauseen nouseva intonaatio.

Sivulauseita voidaan yhdistää lukuisilla konjunktioilla tai relatiivipronomineilla, que (mitä, jota), qui (kuka, mikä), où (jossa, jonne, josta) tai dont (jonka).

Belgiassa puhuttuun ranskaan vaikuttavat Belgian muut viralliset kielet: hollanti ja saksa. Tästä syystä Belgian ranskassa esiintyy paljon sellaisia sanoja, jotka kuulostavat Ranskassa asuvan korvaan oudoilta. Yksi tärkeä ero Belgian ja Ranskan varianttien välillä on em. lukusanat 70 (septante) ja 90 (nonante). Muutamia Belgiassa yleisesti käytössä olevia sanoja:

Le pei: äijä (pejoratiivinen)

Blinquer: loistaa, hohtaa (hollannin sanasta blinken)

Le pain français: patonki; ranskanleipä

Le pensionné: eläkeläinen (Ranskassa yleisempi on le retraité)

La chique: purukumi (Ranskassa yleisempi on le chewing-gum)

Myös ääntämyksessä on jonkin verran eroja. Belgiassa tehdään graafinen ero äänteen [ɛ] pituuden suhteen. Lyhyt äänne merkitään E ja pitkä AI/AÎ: esim. mettre ja maître lausutaan Belgiassa eri tavoin, kun taas Ranskassa nämä kaksi sanaa kuulostavat samoilta. Toinen tärkeä ääntämyksellinen ero on se, että Belgiassa ei ole puolivokaalia [ɥ], vaan se korvataan [y].