Muotopuutarha

Muotopuutarha eli ranskalainen puutarha (ransk. jardin français, jardin à la française) on Ranskassa syntynyt puutarhan suunnittelutyyli, jossa pyritään kultivoituun ja esteettiseen lopputulokseen kaikkien puutarhan elementtien sijoittelun ja muotoilun symmetrian avulla. Kokonaisuuden tavoitteena on järjestys ja harkinta vastakohtana vapaasti kasvavalle luonnolle, jonka katsottiin kuvastavan spontaania epäjärjestystä.

Muotopuutarha saavutti tyylinä huippunsa Ranskassa 1600-luvulla, jolloin Ludvig XIV:lle suunniteltiin Versailles'hin ranskalaistyylinen puutarha eli "jardin à la française", jota pian kopioitiin kaikissa Euroopan hoveissa.[1]

Versailles'n puutarhan keskiakselin päättemerkki Grand Canal. Taustan poppeliriveissä näkyvät vuoden 1999 myrskyn jäljet.
Versailles'n palatsin Parterre d'Orangerie, eli eksoottisten hedelmäpuiden kokoelman alue. Taustalla Sveitsiläiskaartin allas.

Käsite tarkoitti alun perin kokonaista puutarhaa ja sen tyyliä, mutta sittemmin sanaa on ruvettu käyttämään myös useita tyylejä sisältävän kokonaisuuden osan tyylistä. Muotopuutarha syntyi ja tuli suosituksi ensin linnojen ja palatsien puutarhoissa, mutta sen tyyliin suunniteltuja alueita tapaa nykyisin julkisten puistojen lisäksi yksityispihoissa. Ranskassa muotopuutarhasta käytetään myös nimeä klassinen puutarha, mutta muualla sitä voidaan kutsua syntykautensa mukaan barokkipuutarhaksi tai muodolliseksi puutarhaksi (engl. formal garden, French garden).

Suunnittelun periaatteita

Ranskalainen puutarhan tyyli perustuu italialaiseen puutarhaan. Sen tyypillinen rakenne vakiintui jo 1500-luvun puolivälissä, jolloin Ranskassa oli edelleen vallalla keskiaikainen suljettu puutarha.

Ensimmäisiä esimerkkejä myöhemmin klassiseksi kutsuttavasta uudesta tyylistä olivat istutusalueiden taitavasti laskelmoidut muodot ja viheralueita täydentävät vesiaiheet[2] 

  • yleissuunnitelma on geometrinen ja siinä käytetään hyväksi näkemistä koskevaa tietoa ja perspektiivioppia
  • korotettu terassi on näkyvällä paikalla, ja vierailija saa sieltä nopeasti yleiskäsityksen puutarhan rakenteesta.[3]
  • perspektiivin keskiakseli, joka kulkee päärakennuksen kautta. Sen suhteen sijoitetaan symmetrisesti:
    • käytävät
    • geometrisia muotoja noudattavat istutusalueet ja vesialtaat
    • puurivit.

Yllä olevilta vapaaksi jäävät alueet täyttyvät matalaksi leikattujen puksiaitojen reunustamista koristekuvioista (broderie), istutusalueista (parterre) ja pensasistutuksista (bosquet). Käytäviä rytmittävät patsaat ja muut koristeaiheet, kuten pylväsryhmät.

Mitä kauemmaksi tullaan linnasta ja muotopuutarhan keskipisteestä, sitä luonnonmukaisemmaksi kasvillisuus muuttuu.

Arkkitehtien luomat puutarhat
Koristeaihe (broderie) château de Villandryn puutarhassa Loire-joen laaksossa.
El Escorialin puutarhaa Espanjassa.

1600-luvun ranskalaisen puutarhan luojat olivat saaneet arkkitehtikoulutuksen. Vaikka 1600-luvun puolivälistä alkaen puutarhoja suunnittelivat ammattimaiset puutarhataiteilijat[4], huoneenrakentamisen tila-ajattelu näkyy selvästi heidänkin töissään.

Muotopuutarhasta tehtiin asunnon jatke jopa niinkin, että keskusaulan ja siihen liittyvien tilojen ovet avaamalla saatiin esteetön näkyvyys keskiakselia myöten puutarhan päästä päähän. Vaux-le-Vicomten linnassa tätä korostettiin alun perin vielä niin, että salongin erotti puutarhasta pelkkä ristikoin varustettu pylväsrivi.[5]

Puutarha suunniteltiin kuin asuintila ja se muodostui toisiaan seuraavien huoneiden jonoksi, jossa vierailija etenee etukäteen suunniteltua reittiä myöten eteisestä kohti edustustiloja. Tämä näkyy sanastosta, jota ranskassa on käytetty muotopuutarhojen kuvaamiseen. Niissä puhutaan "saleista" ja "huoneista". Puutarhoissa liikutaan valkopyökkikujien "seinien" väleissä tai vesi"portaiden" suuntaisesti. Maata peittää nurmi"matto", jota koristaa puksista istutettu "koristereunus", kujanteiden puut muotoillaan "verhoiksi".

Sisustusajattelu ulottui myös yksityiskohtiin. Niinpä, kun 1500- ja 1600- luvun puutarhojen näyttävyyden mitta olivat erilaiset vesielementit, erityisesti putoukset[6], vesirakenteita käytettiin runsaasti. Vesisuihkut muodostavat vesikäytäviä, altaat ja kanavat toimiva peileinä. Ludvig XIV:n maisemapuutarhuri André Le Nôtre sijoitti Versailles'n puutarhaan valkeasta ja punaisesta marmorista tehtyjä pöytiä helpottamaan aterioiden tarjoilua. Lähellä olevien vesiaiheiden suihkut muodostavat kristallia jäljittelevän illuusion karahveista ja juomalaseista.[7].

Näille suunnittelun keinoille syntyi Ranskassa voimakas vastakohta 1600-luvulla englantilaistyylisistä puutarhoista, joita voidaan parhaiten kuvata maalauksellisiksi.

Muunneltu perspektiivi

Vaikka ranskalaistyylisen muotopuutarhan peruselementit olivat vakiintuneet jo ennen koulukunnan kuuluisinta suunnittelijaa Le Nôtrea, voidaan sanoa, että vasta hän nosti puutarhasuunnittelun taiteeksi. Hän jalosti periaatteita ja laati niistä järjestelmän.[8] Ranskalaisen puutarhan peruselementtejä ovat avoimet näkymät, suorat viivat, muunnellut geometriset muodot ja perspektiivin lakien noudattaminen. Muotopuutarhoja koskevassa kirjallisuudessa on jo 1600-luvun alusta lähtien kokonaisia lukuja, jotka käsittelevät perspektiivin muuntelua.

Kun varsinkin kuninkaallisten palatsien puutarhat olivat niissä liikkuvan ihmisen mittakaavaan verrattuna valtavan pitkiä ja leveitä, haasteena oli luoda kiinnostavia kokonaisuuksia sellaisten optisten harhojen avulla, jotka tiivistivät näkymiä. Näin esimerkiksi Vaux-le-Vicomten linnassa on kauempana olevia käytäviä ja muita elementtejä vähitellen levennetty, jotta ne näyttäisivät olevan lähempänä ja puurivejä on loitonnettu toisistaan teoreettiseen keskiakseliin nähden.

Ottamalla vapauksia perspektiivin suhteen ranskalaisen muotopuutarhan suunnittelijat välttyivät jäykältä geometrialta, joka leimasi renessanssin italialaisia puutarhoja. Kun koko 1600-luvun aikana kasvoi aina vain näyttävämpien puutarhojen kysyntä, nähtiin vähitellen asetelman muutos. Chantillyn ja Saint-Germainin linnoissa näkyy selvästi, että puutarha ei ole enää linnan jatke, vaan linna on tullut osaksi puutarhaa, jonka yhdessä osassa se sijaitsee.

Versailles'n puutarhan istutusalue Parterre du Midi.

Tärkeimpiä muotopuutarhoja Ranskassa

Katso myös

Lähteet
  • Michael Brix, The Baroque Landscape, André le Nôtre and Vaux le Vicomte. Rizzoli International Publications New York, 2004, ISBN 0-8478-2606-6.

Viitteet
  1. Eric Mension-Rigau, Les jardins témoins de leur temps, Historia 7/8 2000.
  2. Bernard Jeannel, Le Notre, ed Hazan, s. 17.
  3. On toivottavaa, että puutarhoja katsotaan ylhäältä alas, joko rakennuksista tai istutusalueiden lähelle rakennetuilta terasseilta. Olivier de Serres teoksessa Théatre d'architecture ou Mesnage des champs, 1600, jota on siteerattu teoksessa Bernard Jeannel: Le Notre. ed Hazan, s. 26.
  4. Brix, s. 186
  5. Brix, s. 52
  6. Brix, s. 184
  7. Jean-Marie Constant: Une nature domptée sur ordre du Roi Soleil. Historia 7/8 2000, s. 39.
  8. Brix, s. 185-186.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.