Ramsey Clark

Clark syntyi Dallasissa, Texasissa, Mary Jane Ramseyn ja Tom C. Clarkin poikana. Palveltuaan Yhdysvaltain merijalkaväessä vuosina 1945–1946 hän valmistui Texasin Austinin yliopistosta vuonna 1949. Valmistuttuaan Chicagon yliopistosta 1950 hän aloitti työnsä lakimiehenä Texasissa.

Clark työskenteli jonkin aikaa lakimiestoimistossa, mutta vuonna 1961 hän päätyi Yhdysvaltain oikeusministeriöön John F. Kennedyn hallintokauden alkuvaiheissa. Hän toimi neljän vuoden ajan ministeriön maankäytön osastossa. Clark alkoi pian saada mainetta ministeriön radikaaleina lakimiehinä, ja hän oli usein eri mieltä siitä valtavirran kanssa siitä, miten kansalaisoikeuksia piti valvoa.[1]

Lyndon B. Johnsonin presidenttikaudella oikeusministeriö otti aktiivisemman otteen kansalaisoikeusasioihin. Clarkista tuli vuonna 1965 apulaisoikeusministeri, ja maaliskuussa 1967 hän kohosi oikeusministeriksi. Hän pyrki ministerinä tasapainottelemaan liittovaltion etujen ja yksilöiden oikeuksien välillä. Hän loi muun muassa ohjelmia, jotka pyrkivät ennaltaehkäisemään mellakointia ja edistämään poliisin ja yhteisöjen suhteita. Clark asettui myös puolustamaan oikeutta yksityisyyteen ja epäsi monia telekuuntelupyyntöjä, jotka oli tehty epäilyttävän lain lisäyksen nojalla. Hän joutui kuitenkin nostamaan syytteitä myös kutsuntojen välttelystä. Tunnetuin tapauksista oli Benjamin Spockia vastaan nostettu syyte välttelyn yllyttämisestä.[1] Clark itse tunsi myötätuntoa Vietnamin sotaa vältelleitä kohtaan ja sanoi myöhemmin, että pahinta oli se, että valtio voitti Spockin tapauksessa.[2]

Clark oli vuonna 1968 perustamassa yksikköä Interdivisional Information Unit, jonka tarkoitus oli kerätä ja levittää tietoa toisinajattelijoista. FBI keräsi dataa kansalaislevottomuuksien estämiseksi, mutta FBI:lle ei asetettu kunnollisia raameja toiminnan rajaamiseksi. FBI:n Cointelpro kohdistikin sen seurauksena monia kansalaisvapauksia rikkoneita toimia muun muassa Mustia panttereita ja Student Nonviolent Coordinating Committeeta kohtaan.[1]

Clark keräsi toimillaan sekä kannattajia että myös huomattavia vastustajia. Richard Nixon nosti jopa vuoden 1968 presidentinvaalikampanjassa Clarkin keskeiseen asemaan lupaamalla valita uuden oikeusministerin. Clark joutuikin jättämään tehtävän Nixonin valinnan jälkeen.[1]

Clark sodanvastaisessa protestissa vuonna 2010.

Clark muutti vuonna 1970 New Yorkiin ja perusti sinne pro bono -töihin suuntautuneen asianajotoimiston.[2] Samana vuonna hän julkaisi ensimmäisen kirjansa Crime in America: Observations on Its Nature, Causes, Prevention and Control. Clarkin näkemyksen mukaan rikollisuus oli seurausta köyhyyden, rasismin, tietämättömyyden ja väkivallan aiheuttamista ihmisarvon loukkauksista.[1] Hän oli vuonna 1974 ehdolla Yhdysvaltain senaattiin, mutta hävisi Jacob Javitsille.

Clark vastusti aktiivisesti Yhdysvaltain osallistumista useisiin sotilaallisiin välikohtauksiin. Hän jopa julkaisi vuonna 1992 teoksen The Fire This Time: U.S. War Crimes in the Gulf, missä hän syytti Yhdysvaltoja muun muassa sotarikoksista. Hän tuomitsi myös Yhdistyneiden kansakuntien Irakin sanktiot ja kritisoi mediaa sen epäonnistumisesta kertoa totuutta kansalle. Clark oli myös yksi avainhenkilöitä yrityksessä panna presidentti George W. Bush viralta Irakin sodan takia, ja vuonna 2013 hän johti sodanvastaista delegaatiota, joka vastusti Yhdysvaltain toimia Syyriaa vastaan väitettyjen kemiallisten aseiden käytön takia.[1]

Clark tunnettiin myös monista asiakkaistaan, jotka tekivät hänestä ristiriitaisen hahmon. Hän puolusti muun muassa Slobodan Miloševićia, Radovan Karadžićia, Saddam Husseinia ja Elizaphan Ntakirutimanaa. Clarkin mukaan syytetyt eivät olisi ilman puolustusta saaneet oikeudenmukaista tuomiota.[1]