Ramón Berenguer IV

Kuollessaan vuonna 1131 Ramón Berenguer III oli jakanut valtakuntansa kahden poikansa kesken siten, että veljeksistä vanhempi Ramón Berenguer IV sai Barcelonan, Geronan, Vichin, Besalún ja Cerdagnen kreivikunnat ja nuorempi Berenguer Ramón peri Provencen. Näin Provencen ja Katalonian liitto purkautui.[2]

Ramón jatkoi isänsä ristiretkimäisiä taisteluita Espanjan maureja vastaan.[3] Kun Aragonia haki Barcelonasta turvaa Kastilian laajentumispyrkimyksiä vastaan, lupasi Aragonian kuningas Ramiro II naittaa Ramónille tyttärensä ja perijänsä Peronellan (s. 1135). Pariskunta kihlattiin 11. elokuuta 1137 ja muutaman kuukauden kuluttua 13. marraskuuta Ramiro II luopui vallasta vävynsä ja tyttärensä hyväksi.

Ramón ei koskaan kuitenkaan käyttänyt Aragonian kuninkaan titteliä, vaan kutsui itseään nimellä Aragonian prinssi.[4] Saman kuninkaankruunun alle valtakunnat yhdistyivät pariskunnan pojan Alfonso II:n aikana.[5][2] Valtioliitto kesti vuoteen 1410.[6]

Ramónin hallituskaudella hengelliset ritarikunnat esittivät vuosina 1140 ja 1141 vaateita Aragonian alueista entisen kuninkaan Alfonso I:n testamenttiin nojaten. Vuonna 1143 Ramón Berenguer ilmaisi huolensa "läntisen kirkon puolustamisesta Espanjassa ja muslimien karkottamisesta, ja useita lahjoituksia Temppeliherrojen ritarikunnalle tehneen isänsä Ramón Berenguer III:n muistoa kunnioittaen luovutti monia linnoituksia ritarikunnille, jotka näin saivat kompensaatioita menetyksilleen Aragoniasta ja Kataloniasta.[3] Vuonna 1158 paavi Hadrianus IV vahvisti Ramónin oikeudet kaikkiin niihin maihin, jotka oli Alfonso I:n testamentissa aikoinaan annettu ritarikunnille ja niin testamentin aiheuttama kriisi sai tyydyttävän ratkaisun.[7]

Aragonian ja Katalonian kreivikuntien sekä Barcelonan yhdistyminen kuningaskunnaksi oli keskiaikaisen Espanjan huomattavimpia tapahtumia.[8][9] Keskinäisen kilpailun sijaan maat yhdistivät voimansa uudessa liittovaltiossa tavalla, joka toi kaikille etua. Jokainen entinen itsenäinen valtio säilytti tapansa, kielensä ja hallintonsa sekä pääkaupunkinsa,[10] vaikkakin Ramón pyrki yhtenäistämään lainsäädäntöä.[11] Ramón etsi myös sopua Kastilian Alfonso VII:n kanssa ja tunnusti tämän yliherruuden Zaragozan suunnalla.[12][13] Kuninkaat sopivat myös Navarran jaosta ja vaikka Navarran Garcia säilyttikin maansa itsenäisyyden vuoden 1140 rauhan jälkeen, oli ajatus maan valtaamisesta kylvetty naapurimaiden kuninkaiden mieliin.[10]

Tortosan valloituksen vuonna 1146 alla Ramón solmi liiton Genovan kanssa ja jatkoi näin isänsä työtä Barcelonan merimahdin kasvattamiseksi.[14] Alfonso VII piiritti Almeríaa ja sai apua vasalliltaan Ramón Berenguerilta ja genovalaisilta, jotka pitivät Almeríaa merirosvojen tukikohtana.[15] Genovalaisten 63 kaleeria ja 163 muuta alusta tulivat Almeríaan heinäkuussa 1147, Ramón Berenguerin joukot käsittivät yhden laivan ja 53 ritaria ja Alfonson alaisuudessa taisteli 400 ritaria ja 1 000 sotilasta. Kaupungin puolustajat tarjosivat Alfonsolle 100 000 maravedia lunnaita piirityksen lopettamisesta, mutta genovalaiset kieltäytyivät hyväksymästä tätä ja lopulta Almería antautui 17. lokakuuta 1147.[16]

Kuningas Alfonso VII ja Ramón Berenguer tapasivat Almázanissa 5. huhtikuuta 1148 keskustellakseen muslimien vastaisten sotatoimien jatkamisesta.[16] Alfonso aloitti Jaenin piirityksen ja Ramón genovalaisten tuella hyökkäsi Tortosaa vastaan.[17] Paavi Eugenius III lupasi mahdollisille kaatuneille autuutta ja syntien anteeksiantoa ja Ramón Berenguer puolestaan lupasi liittolaisilleen genovalaisille kolmanneksen valloitettavasta kaupungista.[18] Itse hän joutui ottamaan lainaa rahoittaakseen sotaretken.[19]

Katalaanien ja genovalaisten lisäksi paikalle saapui Lissabonin piirityksestä vapautuneita ritareita sekä ranskalaisia ristiretkiläisiä. Tortosa antautui viiden kuukauden piirityksen jälkeen 31. joulukuuta 1148 ja seuraavana vuonna alussa Ramón Berenguer valtasi Fragan, Maquinenzan ja Lleidan. 24. lokakuuta 1149 mennessä hän oli näin saanut haltuunsa koko Katalonian Tortosaan saakka.[20][21]

Katalonian valloituksen jälkeen Ramón Berenguer iski silmänsä rannikkokaupunkeihin ja pakotti Valencian muslimihallitsijan Ibn Mardanishin maksamaan 100 000 kultadinaaria vuosittaista pakkoveroa.[22] Summa oli valtaisa ja vuonna 1158 Ibn Mardinishin ei onnistunut saada tarvittavaa rahasummaa kokoon ennen kuin Ramónin piti näyttää mahtiaan ja näin jouduttaa rahan keräystä.[23] Paavi Hadrianus IV ylistikin Ramónin aikeita "hallita barbaarisia ihmisiä ja villejä heimoja".[24]