Rakkaus ei sula sateessa

Paula McFadden (Mason) on työtön tanssija ja pikkuvanhan tytön Lucyn (Quinn Cummings) yksinhuoltajaäiti New Yorkissa. Hänen näyttelijänä toimiva miesystävänsä jättää hänet ja lähtee Italiaan näytelläkseen Bernardo Bertoluccin elokuvassa. Mies ei ole kertonut vuokranneensa Paulan ja Lucyn käyttämän asunnon eteenpäin Chicagosta tulevalle miesnäyttelijälle Elliotille (Dreyfuss). Paula ja Lucy joutuvat jakamaan kahden makuuhuoneen asunnon Elliotin kanssa ja yrittävät opetella sietämään häntä, vaikka mies kulkee alasti, soittaa kitaraa yöllä, meditoi suitsukkeineen aamuisin, tuo naisia huoneeseensa ja masentuu saatuaan surkeat arvostelut Shakespeare-roolistaan. Kun näytelmän esitykset lopetetaan pian yleisökadon vuoksi, työttömäksi jäävästä Elliotista tulee rakastettavan hyväntuulinen, ja Paula ja Elliot rakastuvat. Elliot saa roolin länsirannikon Seattlessa kuvattavasta elokuvasta, ja melkein jo näyttää siltä, että Paula menettää tämänkin näyttelijämiehen.[3]

Helsingin Sanomien Helena Ylänen kirjoitti ensi-ilta-arviossaan 1978 elokuvan olevan ajatuksiltaan ja kieleltään kankea, mutta silti monesti hauska ja ammattitaitoisesti tehty romanttinen hömpötys.[3] Tv-esityksen alla 32 vuotta myöhemmin Iltalehden Jyrki Laelma luonnehti elokuvaa sen tunnettujen tekijöiden pienimuotoiseksi tuotannoksi, joka toimii Masonin ja Dreyfussin hahmojen välisten yhteenottojen varassa.[4]