Rakkaudenyö

Rakkaudenyö (engl. Letty Lynton) on Clarence Brownin ohjaama yhdysvaltalainen draamaelokuva vuodelta 1932. Elokuvan pääosissa ovat Joan Crawford, Robert Montgomery ja Nils Asther. Muissa rooleissa ovat muun muassa Lewis Stone ja May Robson. Crawford näyttelee rakkaudesta ja kiristyksestä kertovan tarinan nimiroolin.

Rakkaudenyö
Letty Lynton
Ohjaaja Clarence Brown
Käsikirjoittaja John Meehan
Sovitus:
Wanda Tuchock
Perustuu Marie Belloc Lowndesin romaaniin
Tuottaja Hunt Stromberg
Irving Thalberg
Kuvaaja Oliver T. Marsh
Leikkaaja Conrad A. Nervig
Tuotantosuunnittelija Cedric Gibbons
Pukusuunnittelija Adrian
Lavastaja Cedric Gibbons
Pääosat Joan Crawford
Robert Montgomery
Nils Asther
Lewis Stone
May Robson
Valmistustiedot
Valmistusmaa  Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Metro-Goldwyn-Mayer
Levittäjä Metro-Goldwyn-Mayer
Ensi-ilta Yhdysvallat 29. huhtikuuta 1932
Suomi 10. joulukuuta 1932
Kesto 84 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Budjetti 347 000 dollaria
Tuotto 1 172 000 dollaria
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Rakkaudenyö perustuu Marie Adelaide Belloc Lowndesin romaaniin Letty Lynton vuodelta 1931.[1][2][3] Käsikirjoituksen romaanin pohjalta laati John Meehan. Sovituksen laati Wanda Tuchock.[4] Elokuvan tuottivat Hunt Stromberg ja Irving Thalberg. Elokuvan tuotantoyhtiö ja jakelija oli Metro-Goldwyn-Mayer.[2][4][3]

Rakkaudenyöstä on sittemmin tullut tunnettu siksi, että se on vaikeasti saatavilla; MGM rikkoi aikanaan tekijänoikeuksia ja joutui vuosikymmeniä kestäneeseen lakisotkuun. Elokuva voidaan vapauttaa kunnolla vasta vuonna 2025, kun tekijänoikeudet ovat vanhentuneet. Siitä on kuitenkin tehty useita kopioita, joista on tehty myös DVD-kopioita. Rakkaudenyö muistetaan myös Letty Lyntonin mekosta, jonka suunnitteli Adrian. Tavarataloyritys Macy's kopioi mekon vuonna 1932, ja siitä tuli suuri muotivillitys.[1] Mekkoa myytiin Yhdysvalloissa yli 500 000 kappaletta, joidenkin lähteiden mukaan yli miljoona.[5] Rakkaudenyö on klassinen esimerkki "Pre-Code"-ajan Hollywood-elokuvasta: elokuvan pääosan esittäjä (Letty) pääsee pälkähästä.[1]

Juoni

Varakas seurapiirineiti Letty Lynton (Joan Crawford) palaa takaisin New Yorkiin hylättyään rakastajansa Emile Renaulin (Nils Asther) Etelä-Amerikkaan. Letty oli asunut Uruguayn Montevideossa ja halusi erota Renaulista. Matkalla takaisin New Yorkiin, Lettylle syntyy laivalla romanssi varakkaan amerikkalaisen Jerry Darrowin (Robert Montgomery) kanssa. Renaul on kuitenkin odottamassa Lettyä New Yorkissa ja eikä jätä häntä rauhaan, joten Letty myrkyttää hänet. Kun etsivät vievät hänet asianajajatoimistoon, Jerry kehittelee alibin.


Näyttelijät
 Joan Crawford … Letty Lynton  
 Robert Montgomery … Jerry Darrow  
 Nils Asther … Emile Renaul  
 Lewis Stone … Piirisyyttäjä John J. Haney  
 May Robson … Rouva Lynton, Lettyn äiti  
 Louise Closser Hale … Miranda, Lettyn palvelustyttö  
 Emma Dunn … Rouva Darrow, Jerryn äiti  
 Walter Walker … Herra Thomas Darrow, Jerryn isä  
 William Pawley … Hennessey  

Tuotanto

Rakkaudenyön kuvaukset alkoivat 24. helmikuuta 1932.[1] Elokuva kuvattiin MGM:n studioilla Kalifornian Culver Cityssä 347 000 dollarin budjetilla.[1] Kuvaukset päättyivät 28. maaliskuuta 1932.[1] Elokuvaa kuvattiin työnimillä Promiscuous ja Redeemed.[2]

Clark Gablen oli alun perin tarkoitus näytellä miespääosan, mutta MGM halusi rangaista Gablea ja Crawfordia heidän suhteestaan, joten Robert Montgomery valittiin elokuvaan Gablen sijaan.

Rakkaudenyö perustuu löyhästi Madeleine Smithin elämään, jonka tarina kerrotaan tarkemmin David Leanin Ei syyllinen – eikä syytön -elokuvassa (1950).[2]

Julkaisu ja vastaanotto

Rakkaudenyö sai ensi-iltansa kotimaassaan Yhdysvalloissa 29. huhtikuuta vuonna 1932.[2] New Yorkin ensi-ilta oli seuraavana päivänä. Maanlaajuiseen teatterilevitykseen elokuva pääsi 14. toukokuuta 1932.[1] Suomessa elokuva sai ensi-illan 10. joulukuuta vuonna 1932.[4] Rakkaudenyö kiellettiin Isossa-Britanniassa perusteena "elokuvan juoni oikeuttaa tekemään henkirikoksen saamatta rangaistusta".

Rakkaudenyö oli sekä taloudellinen että kriittinen menestys. Elokuva tuotti yhteensä 1 172 000 dollaria, joista 754 000 dollaria Yhdysvalloissa.[1]

Photoplay kommentoi elokuvaa "mukaansatempaavavaksi" ja kehui roolisuorituksia todeten, että "Joan Crawford on Lettynä parhaimmillaan", "Nils Asther on kiehtova roisto" ja "Robert Montgomery antaa taidokkaan roolisuorituksen". Lopuksi Photoplay tiivisti, että "ohjaus ja vahva näyttelijäkaarti tekevät Rakkaudenyöstä näkemisen arvoisen". Motion Picture Herald kehui elokuvaa muun muassa "erinomaisesti näytellyksi ja ohjatuksi tuotannoksi". Moninkertainen Oscar-voittaja Edith Head sanoi, että Rakkaudenyö on "vaikutusvaltaisin elokuva elokuvan historiassa".

Lakisotku

Rakkaudenyö on ollut saavuttamattomissa siitä lähtien, kun liittovaltion hallinto-oikeus päätti 17. tammikuuta vuonna 1936, että MGM:n käyttämä elokuvan käsikirjoitus on liian samanlainen Edward Sheldonin ja Margaret Ayer Barnesin näytelmän Dishonored Lady (1930) juonen kanssa.[2] MGM joutui lakisotkuun, kun studiota syytettiin plagioinnista, ettei se ollut ostanut näytelmän Dishonored Lady oikeuksia tai maininnut Sheldonia ja Ayer Barnesia elokuvan teksteissä. Oikeusjuttu kesti vuosia[2] ja elokuva on edelleenkin tänä päivänä saavutettamattomissa tämän lakisotkun takia. Näytelmän tekijänoikeudet vanhenevat vuonna 2025, jolloin elokuva voidaan vapauttaa kokonaan 89 vuoden jälkeen. Rakkaudenyöstä on jäänyt kopioita,[6] joista sittemmin on tehty DVD:eitä.

Vuonna 1947 United Artists julkaisi Robert Stevensonin ohjaaman Häväisty nainen (Dishonored Lady) -elokuvan, joka pohjautuu Sheldonin ja Ayer Barnesin näytelmään.[1] Elokuvan pääosassa on Hedy Lamarr.[1]

Lähteet
  1. "Letty Lynton" 1932 legendaryjoancrawford.com. Legendaryjoancrawford.com. Viitattu 30.3.2013. (englanniksi)
  2. Letty Lytton (1932) tcm.com. TCM.com. Viitattu 30.3.2013. (englanniksi)
  3. Letty Lynton (1932) allmovie.com. Allmovie.com. Viitattu 30.3.2013. (englanniksi)
  4. Rakkaudenyö Elonetissä. Viitattu 30.3.2013
  5. Leese, Elizabeth: Costume Design in the Movies, Dover Books, 1991, ISBN 0-486-26548-X, s. 18
  6. Margaret Ayer Barnes Papers brynmawr.edu. Brynmawr.edu. Arkistoitu 3.4.2017. Viitattu 30.3.2013. (englanniksi)

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.